Raskauden aikainen tupakointi.
Heti alkuun sanon, ennen kuin joku innostuu syyttelemään, että kyllä, poltan itse, mutta ei, EN ole itse raskaana.
Ystäväni, noin raskauden puolivälissä tällä hetkellä, polttaa edelleen askin parissa päivässä eli n. 10 tupakkaa per päivä. Olen häntä yrittänyt parhaani mukaan tuke lopettamisessa, mutta hän ei pysty! Ei auta sanoa, mitä vauvalle tapahtuu kun imee savua sisäänsä.
Senpä takia, nyt kaipaisin IHAN OIKEITA kokemuksia tupakkavauvoista. Millaisia sairauksia, epämuodostumia, mitä vaan, millä voisin ystävääni "pelotella".
Kommentit (61)
vastaa suuren kaupungin keskustassa tai isojenteiden vieressä asuvien saamaa saastutusta.
Siihen jos saat ystävän vähentämään niin hyvä on.
Sen sijaan alkoholissa turvaraja on nolla.
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Jos ette niin miksi? Jos ei kuulu elämäntapoihin noin yleensä, niin mitä mieltä olet juomisesta raskauden aikana? Itsekin koetin lopettaa tupakointia monta monituista kertaa ennen raskaaksi tulemista, mutta en onnistunut ja olin oikeasti tosi pahasti koukussa poltettuani 16 vuotta askin 1-2 päivässä. Olin kuitenkin iskostanut itselleni selvästi mieleen, ettei minusta tule koskaan tupakoivaa raskaana olevaa tai äitiä, joten plussan jälkeen sitten myös lopetin. Enkä ole sen koommin polttanut, enkä tule ikinä polttamaankaan. En voisi koskaan pakottaa lastani haistelemaan tupakanhajuista äitiä. Eikä se stressi kuulkaa kestä kun muutaman onnettoman viikon, joten läpi raskauden tupakointi on selvästi haitallisempaa. Olen myös sitä mieltä, että sen tupakoinnin pystyy lopettamaan raskaaksi tullessaan, jos noin ylipäänsä pystyy tekemään aikuisia vastuullisia päätöksiä elämässään. Se on ensimmäinen askel äitiydessä, eikä sitä voi noin vaan ohittaa.
Alkoholia ei saa raskauden aikana nauttia lainkaan
ja mulle sanottiin neuvolasta, että lopettamisen yrittämisestä tuleva stressi voi olla lapselle vaarallisempaa kuin polttamani noin 7 tupakkaa päivässä. Kehoitti vähentämään hiljalleen esimerkiksi kolmeen tupakkaan päivässä ja sitten lopettamaan jos mahdollista. Tämä siis vuonna 2006.
tai sitten vaan oli "munaton" paapoja, tämähän menttaliteetti niillä monilla on, mistään ei voi sanoa kunnolla, ettei vaan äipälle tule pahamieli. Sama täti varmaan kehottaisi juomaan kaljaakin, ettei vaan tule stressiä raittiudesta. Kyllä siitä tupakoinnista lapselle enemmän on haittaa kuin lopettamisesta.
Raskauden aikana koettu stressi on haitallisempaa sikiöklle kuin alle 5 savukkeen tupakointi. Se aiheuttaa huomattavasti suuremman happivajauksen.

On todettu, että 1-2 annosta alkoholia on täysin turvallista sikiölle, joten raskauden aikana voi huoletta juoda joskus ruoan kanssa vaikka lasin viiniä. Neuvolassa oikein erikseen puhuttiin tästä, että on kuitenkin paljon helpompaa kieltää juominen yleisesti kokonaan, kun sallia "vähän".
Sitäpaitsi ei tupakkaakaan saisi polttaa raskauden aikana ollenkaan!
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Vastuuton huono äiti olet. Ja siskosi. Kiittäkää omaa äitiänne tyhmyydestänne.
sulata sitä, ettei kaikki tee/ole niinkuin hän. No, eipä ole mun murheeni. Koitan muistaa kiittää kun näen ;)
Muista sinä kiittää peilikuvaasi täydellisyydestäsi ja viisaudestasi, luulen ettei sulla muita juttukavereita ole ;)
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Jos ette niin miksi? Jos ei kuulu elämäntapoihin noin yleensä, niin mitä mieltä olet juomisesta raskauden aikana? Itsekin koetin lopettaa tupakointia monta monituista kertaa ennen raskaaksi tulemista, mutta en onnistunut ja olin oikeasti tosi pahasti koukussa poltettuani 16 vuotta askin 1-2 päivässä. Olin kuitenkin iskostanut itselleni selvästi mieleen, ettei minusta tule koskaan tupakoivaa raskaana olevaa tai äitiä, joten plussan jälkeen sitten myös lopetin. Enkä ole sen koommin polttanut, enkä tule ikinä polttamaankaan. En voisi koskaan pakottaa lastani haistelemaan tupakanhajuista äitiä. Eikä se stressi kuulkaa kestä kun muutaman onnettoman viikon, joten läpi raskauden tupakointi on selvästi haitallisempaa. Olen myös sitä mieltä, että sen tupakoinnin pystyy lopettamaan raskaaksi tullessaan, jos noin ylipäänsä pystyy tekemään aikuisia vastuullisia päätöksiä elämässään. Se on ensimmäinen askel äitiydessä, eikä sitä voi noin vaan ohittaa.
paitsi raskausaikoina, kyllä mä sen katson suuremmaksi vaaratekijäksi lapselle.
Minä en halua lopettaa, enkä edes yritä, mutta vähensin askista tuohon 0-10 päivässä. Tupakka on mulle kuin kahvi jollekkin tai saunalonkero jollekkin ja yllättävän moni niitä alkoholeja nauttii raskausaikana, itse en taasen voi käsittää, miten voi olla vaikeaa olla 9 kk ilman piaraakaan.
Äitini poltti meidän aikana, neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
kun mä nyt olen normaali ja mun lapset terveitä niin ei tupakka mitään aiheuta. JUST! Mun kaverin äiti veti koko raskauden ajan viinaa ja mun kaveri sattuu olemaan terve, niin tarkoittaako se, että FAS on täysin tuulesta temmattu ja propagandaa. Hämästyttää, että joku voi olla näin tyhmä. Noh ehkä se on se äidin tupakointi, joka vaikuttanut siihen miten osaa saatavilla olevaa tietoa käsitellä ja ymmärtää. Ja mistä muuten tiedät että ne sun kaikki 3 lasta on täysin selvinnyt ilman tupakoinin vaikutuksia. Minkä ikäisiä ovat? Ovatko jo aikuisia, jolloin voit sanoa, ettei mitään oppimishäiriöitä esim ole tullut? Niin ja jos edelleen olet sitä mieltä että toi "tilastointi" oli asian mukaista niin voin sitten esimerkkinä sanoa, että mun kaveri poltti läpi 3:n raskauden. Kaikki syntyi täysiaikaisina mutta painoltaan hyvin pieninä ja jokaisella heistä oli todella paljon itkuisuutta vastasyntyneenä ja lisäksi sitten todella voimakas koliikki. Nyt kouluiässä 2:lla oppimis- ja keskittymisvaikeuksia. Johtuuko geeneistä vai tupakoinnista, kuka tietää. Mutta ainakin tämä äiti joutuu miettimään, onko itse aiheuttanut lapsilleen kyseiset ongelmat.
Nyt valitsitte minut kohteeksenne? Pura sinäkin tuo siihen kaverin äitiin, äläkä minuun.
Ja en mitenkään puolustellut tms. kirjoitin vain asiani, eikös?
Voisinpa jatkaa tilastojani, muuten viitsi, kun ette te kestä. sanotaanko sitten vaan, että se tupekoimattomuukaan ei terveitä lapsia takaa.
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Jos ette niin miksi? Jos ei kuulu elämäntapoihin noin yleensä, niin mitä mieltä olet juomisesta raskauden aikana? Itsekin koetin lopettaa tupakointia monta monituista kertaa ennen raskaaksi tulemista, mutta en onnistunut ja olin oikeasti tosi pahasti koukussa poltettuani 16 vuotta askin 1-2 päivässä. Olin kuitenkin iskostanut itselleni selvästi mieleen, ettei minusta tule koskaan tupakoivaa raskaana olevaa tai äitiä, joten plussan jälkeen sitten myös lopetin. Enkä ole sen koommin polttanut, enkä tule ikinä polttamaankaan. En voisi koskaan pakottaa lastani haistelemaan tupakanhajuista äitiä. Eikä se stressi kuulkaa kestä kun muutaman onnettoman viikon, joten läpi raskauden tupakointi on selvästi haitallisempaa. Olen myös sitä mieltä, että sen tupakoinnin pystyy lopettamaan raskaaksi tullessaan, jos noin ylipäänsä pystyy tekemään aikuisia vastuullisia päätöksiä elämässään. Se on ensimmäinen askel äitiydessä, eikä sitä voi noin vaan ohittaa.
Alkoholia ei saa raskauden aikana nauttia lainkaan
On todettu, että 1-2 annosta alkoholia on täysin turvallista sikiölle, joten raskauden aikana voi huoletta juoda joskus ruoan kanssa vaikka lasin viiniä. Neuvolassa oikein erikseen puhuttiin tästä, että on kuitenkin paljon helpompaa kieltää juominen yleisesti kokonaan, kun sallia "vähän". Sitäpaitsi ei tupakkaakaan saisi polttaa raskauden aikana ollenkaan!
Joko olet ollut neuvolassa vuosia sittten tai sulla on todella vastuuton terkka!
Googlaa vaikka josset usko.
Tupakan suhteen turvaraja on 5, mutta totta kai on parempi jos lopettaa. Eikä asu keskustassa tai ison tien vieressä.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Miten niin monen mielestä alkoholin kohtuukäyttö on suurempi riski sikiölle kuin viiden tupakan polttaminen päivässä???
kyllä mulla on paljon hyviä ystäviä joiden kanssa jutella. Ja jotka muuten myöskin ovat lastaan rakastavia, eivätkä tupakkin myrkkyjä lapsensa elimistöön laittaisi :) Ja kyllä mä peilikuvastani pidänkin.
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Vastuuton huono äiti olet. Ja siskosi. Kiittäkää omaa äitiänne tyhmyydestänne.
sulata sitä, ettei kaikki tee/ole niinkuin hän. No, eipä ole mun murheeni. Koitan muistaa kiittää kun näen ;)Muista sinä kiittää peilikuvaasi täydellisyydestäsi ja viisaudestasi, luulen ettei sulla muita juttukavereita ole ;)
neljä täysin tervettä aikuista ollaan nyt ja synnyttäessä ollaan oltu ihan normaalin kokoisia/hieman suurempia. Itselläni 3 lasta ja ei tupakoinnista johtuvia sairauksia, poltin vaihtelevasti 0-10 tupakkaa päivässä. Siskolla kaksi tervettä lasta, tupakoinnista huolimatta.
Jos ette niin miksi? Jos ei kuulu elämäntapoihin noin yleensä, niin mitä mieltä olet juomisesta raskauden aikana? Itsekin koetin lopettaa tupakointia monta monituista kertaa ennen raskaaksi tulemista, mutta en onnistunut ja olin oikeasti tosi pahasti koukussa poltettuani 16 vuotta askin 1-2 päivässä. Olin kuitenkin iskostanut itselleni selvästi mieleen, ettei minusta tule koskaan tupakoivaa raskaana olevaa tai äitiä, joten plussan jälkeen sitten myös lopetin. Enkä ole sen koommin polttanut, enkä tule ikinä polttamaankaan. En voisi koskaan pakottaa lastani haistelemaan tupakanhajuista äitiä. Eikä se stressi kuulkaa kestä kun muutaman onnettoman viikon, joten läpi raskauden tupakointi on selvästi haitallisempaa. Olen myös sitä mieltä, että sen tupakoinnin pystyy lopettamaan raskaaksi tullessaan, jos noin ylipäänsä pystyy tekemään aikuisia vastuullisia päätöksiä elämässään. Se on ensimmäinen askel äitiydessä, eikä sitä voi noin vaan ohittaa.
Alkoholia ei saa raskauden aikana nauttia lainkaan
On todettu, että 1-2 annosta alkoholia on täysin turvallista sikiölle, joten raskauden aikana voi huoletta juoda joskus ruoan kanssa vaikka lasin viiniä. Neuvolassa oikein erikseen puhuttiin tästä, että on kuitenkin paljon helpompaa kieltää juominen yleisesti kokonaan, kun sallia "vähän". Sitäpaitsi ei tupakkaakaan saisi polttaa raskauden aikana ollenkaan!
Joko olet ollut neuvolassa vuosia sittten tai sulla on todella vastuuton terkka!
Googlaa vaikka josset usko.
Tupakan suhteen turvaraja on 5, mutta totta kai on parempi jos lopettaa. Eikä asu keskustassa tai ison tien vieressä.
<a href="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…" alt="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…">http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…;
Miten niin monen mielestä alkoholin kohtuukäyttö on suurempi riski sikiölle kuin viiden tupakan polttaminen päivässä???
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Mistään 5 savukkeen "turvarajasta" ei sentään ole minkään valtakunnan mainintaa...
On siis ihan ok aiheuttaa vauvalle hapenpuute viisi kertaa vuorokaudessa?
"Istukan kautta sikiön verenkiertoon imeytyvä nikotiini saa aikaan kohdun, istukan ja napaverisuonten supistumisen ja aiheuttaa akuutin hapenpuutteen (hypoksia). Synnytyksessä otetuissa napaverinäytteissä on todettu lapsen veren nikotiinipitoisuuden olevan yhtä suuri tai suurempi kuin äidin veren nikotiinipitoisuuden."
ja mulle sanottiin neuvolasta, että lopettamisen yrittämisestä tuleva stressi voi olla lapselle vaarallisempaa kuin polttamani noin 7 tupakkaa päivässä. Kehoitti vähentämään hiljalleen esimerkiksi kolmeen tupakkaan päivässä ja sitten lopettamaan jos mahdollista. Tämä siis vuonna 2006.
tai sitten vaan oli "munaton" paapoja, tämähän menttaliteetti niillä monilla on, mistään ei voi sanoa kunnolla, ettei vaan äipälle tule pahamieli. Sama täti varmaan kehottaisi juomaan kaljaakin, ettei vaan tule stressiä raittiudesta. Kyllä siitä tupakoinnista lapselle enemmän on haittaa kuin lopettamisesta.
Raskauden aikana koettu stressi on haitallisempaa sikiöklle kuin alle 5 savukkeen tupakointi. Se aiheuttaa huomattavasti suuremman happivajauksen.
voitko kertoa miten stressi aiheuttaa vauvalle happivajeen????
Se kyllä on todistettu, että tupakointi aiheutta happivajauksen, mutta ikinä en ole kuullutkaan stressin aiheuttamasta happivajeesta.
Oikeasti mitä paskaa jengin kirjoittaa...
Stressin on todettu eläinkokeissa kyllä vaikuttavan sikiön hermoston ja luenteen kehitykseen jonkin verran, mutta näissäkin tutkimuksissa kun verrataan ihmiseen on puhuttu stressistä, minkä aiheuttaa esim puolison kuolema, luonnon katastrofin uhriksi joutuminen jne. Tupakkahimoa nyt tuskin voi verrata puolison kuolemaan.
Ja näissäkään tutkimuksissa ei ole puhuttu mistään happivajeesta vaan hermoston ja aivojen kehityksestä, johon vaikuttaa äidin hormoniaineenvaihdunta. Ja tuossakin puhutaan myös ajoituksesta, eli ensimmäisellä kolmanneksella ei ole todettu haitallisia vaikutuksia, siinä on hyvää aikaa monta viikkoa lopettaa se röökaaminen.
tässä linkki yhteen artikkeliin
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo91646.pdf
puolustus joka näissä ketjuissa AINA tulee joltain tupakoivalta odottajalta.
Ihan uskomattoman typerä puolustus.
Miettikää nyt hetki itsekin, miten se sun polttaminen on vähemmän haitallista sille sun syntymättömälle vauvalle jos JOKU MUU raskaana ollessa juo alkoholia ja vaarantaa sen jonkun muun vauvan terveyden.
MOLEMMAT ovat haitallisia sikiölle, joten ei sen jonkun muun alkoholin käyttö tee sitä tupakointia jollekin toiselle vähemmän vaaralliseksi.
Ihan sama kuin mä sanoisin, että voin ajaa kännissä autolla kun joku muu tekee sen huumeiden vaikutuksen alaisena.
niin ja ei ole mitään "turvarajaa". Alkoholin suhteen on nollatoleranssi, koska uusimpien tutkimuksien valossa on syytä epäillä että pienetkin määrät alkoholia on haitallisia sikiölle.
Ja nikotiini tuskin terveellistä sekään vauvan elimistössä. Ja sitten vielä niiden raskauden aikaisten haittojen lisäksi saavat nämä pienet ihmiset sitten kaupanpäällisiksi ne VIEROITUSOIREET joiden pelossa äidit eivät pystyneet lopettamaan.
Eli äiti joka ei omien sanojensa mukaan "pysty" lopettamaan altistaa sitten oman pienen vauvansa mielummin niille oireille.
Todellista äidinrakkautta, mutta eihän sitä nyt äidin tarvitse mistään lapsen takia luopua. Ettei vain tule stressi.
Eli ihan sama, polttaako 2 vai 5 vai 20 päivässä?? Itse en ole teini-ikää lukuunottamatta tupakoinut, mutta tervekin järki sanoo, että nolla paras, yksi toiseksi paras, kaksi kolmanneksi jne. Mitä vähemmän, sen parempi.
Ns. turvarajaa ei ole olemassa. Ei voi ajatella, että poltin vain 5 päivässä, niin lapseni säästyi kaikelta siltä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin polttanut 6. Tietysti 5 on parempi kuin 6, mutta vielä parempi olisi 4 tai 3 tai ei yhtään.
tiedän yhden joka poltti raskausajan, lapsi syntyi 35 viikolla etuajassa, ja se äiti poltti sen pienen keskosvauvan edessä aina ulkona jne... se oli tosi pieni vauva ja itkuinen. en ymmärrä miten joku voi huonontaa jonkun avuttoman ihmisen elämän alun, ja ottaa tietoisesti sen riskin että saattaa vauvalle tulla vaikka mitä ongelmia. puhumattakaan siitä miten joku äiti voi polttaa jos on vauva, se haju on iha hirvee mikä tupakoivasta ihmisestä lähtee. ja pieni vauva joutuu sitä hajua kestämään. se ei voi lähtee siitä lemusta pois vaikka haluaisi. Niin ja tupakoivien lapset ovat yleisesti itkuisempia, koska se nikotiini menee verenkierron kautta sikiölle, ja aiheuttaa riippuvuutta, ja kun lapsi ei enää syntymän jälkeen sitä verenkiertoonsa saa nii se tulee itkuisammaksi ja ärtyisäksi. Samat vieroitusoireet ne vauvalle tulee mitkä aikuisellekkin tupakanlopettaessa. Ja kyllä jokainen voi lopettaa mitä vaan jos oikeasti haluaa.
joka sisällänsä kasvaa, on tyhmä, luuseri, vastuuton, ääliö eikä ansaitse saada lasta ollenkaan. Kyllä se nyt vaan on niin, että jokainen pystyy luopumaan tupakista yms paskasta, jos vain haluaa! Turha selitellä tai lässyttää yhtään mitään! Vakuutelkaa vaan itsellenne, että lapselle ei koidu haittaa tai että ette pysty lopettamaan. Tuollaiset mätäpaiseet ei arvosta elämää!
Itse olen hoitanut pieniä vastasyntyneitä, joilla kovat vieroitusoireet äidin tupakoinnin ja itsekkyyden takia. Lapsiraukat! Sellaset idiootit ei lasta ansaitse!
äitejä, jotka raskaana polttaa. Olen itse polttanut joitakin vuosia, mutta raskaana ollessa en muuten kuin yhden tupakan juhannuksena, ja siitäkin tuli järkyttävän huono omatunto enkä sitä toiste tee. Mulla sitten kävi niin huonosti että vauva kuoli napanuorakomplikaatioon melko loppusuoralla aivan yllättäen. Ei siis riippunu mitenkään mun tekemisistä...
Mutta pointtini tässä on se, että oli sitten kuinka koukussa tahansa tupakkaan, lopettaminen on aina mahdollista, jos vaan on valmis kärsimään vieroitusoireet vauvan takia.En käsitä kuka äiti ei olisi! Tupakka siis ei tietenkään välttämättä mitään aiheuta ja maailmassa on paljon terveitä tupakkavaauvoja, mutta jos on se pienikin mahdollisuus että teen hallaa omalle lapselleni, niin kerran vauvani menettäneenä en sitä riskiä ota, missään asiassa. Piste. Ja toivon etteivät muutkaan. Se on aina loppupeleissä omasta tahdosta kiinni!
Mutta pelottelu ei auta, kokeile ennemmin kannustaa ja rohkaista ja tukea!
Jos ette niin miksi? Jos ei kuulu elämäntapoihin noin yleensä, niin mitä mieltä olet juomisesta raskauden aikana?
Itsekin koetin lopettaa tupakointia monta monituista kertaa ennen raskaaksi tulemista, mutta en onnistunut ja olin oikeasti tosi pahasti koukussa poltettuani 16 vuotta askin 1-2 päivässä. Olin kuitenkin iskostanut itselleni selvästi mieleen, ettei minusta tule koskaan tupakoivaa raskaana olevaa tai äitiä, joten plussan jälkeen sitten myös lopetin. Enkä ole sen koommin polttanut, enkä tule ikinä polttamaankaan. En voisi koskaan pakottaa lastani haistelemaan tupakanhajuista äitiä.
Eikä se stressi kuulkaa kestä kun muutaman onnettoman viikon, joten läpi raskauden tupakointi on selvästi haitallisempaa.
Olen myös sitä mieltä, että sen tupakoinnin pystyy lopettamaan raskaaksi tullessaan, jos noin ylipäänsä pystyy tekemään aikuisia vastuullisia päätöksiä elämässään. Se on ensimmäinen askel äitiydessä, eikä sitä voi noin vaan ohittaa.