G: Mitä puoluetta aiot äänestää ja miksi?
Kommentit (57)
mamut tulivat ja veivät kaiken! Siinä lähti oikeasti kaikki muu, kun piti tehdä mamuille tilaa! Huoh!, pappani oli sodassa, rakensivat maan tyhjästä ja sitten heti kun päästään vähänkin jaloilleen, otetaan ulkomaalaisia rikollisia tänne pummeiksi ja rahaa lähettämään (loisiksi)! Silti olisi ollut oman sodan jälkikasvuun tarvetta terapiaan.., mutta eihän sitä suotu!
Sotaveteraanien lapset ovat kärsineet niin paljon ja saaneet traumoja - ja eikun neekerit tänne vaan sossupummeiksi, rikollisiksi raiskaamaan tyttöjämme.
Kuka hemmetti antoi luvan pakolaisille tulla Suomeen?
Itse olen omin silmin nähnyt puistokopissa tekstin" Painukaa suomalaiset vittuun Suomesta!"
En tiedä. Varmaankin annan nykymenon vastaisen protestiäänen jollekkin järkevälle piraatille.
Jo isoisäni (RIP) muistoa kunnioittaen. En missään nimessä mitään uskovaisten saati vasemmistolaisten puoluetta äänestä. Ja kokoomus/keskusta ei tule kysymykseenkään.
Isoisäni oli sissi sodan aikaan ja hänellä oli vapauden ristin mitali. hän oli ikäluokkaa, jolloin rankaistiin jos ei kuulunut kirkkoon. Eli missään nimessä en persuja tai KD:ta äänestä.
Sääittää oikein, että tollanen vasemmistolainen jeesus puolue saa tulevissa vaaleissa niinkin paljon ääniä. Vittu tehdään koko Suomesta pohjanmaa. Tämänkö takia isoisäni taisteli ja haavoittui sodassa.
Oikein harmittaa ja vituttaa tämä persujen tuleva marssi vaalivoittoon. Nykymeno on perseestä sen myönnän, mutta miten se paranee kun pakotetaan koko muukin suomi 70luvulle, kun pohjanmaalla on niin mukavaa (väkivaltaa, jeesusta ja viinaa) :(
- haluan muutosta ja tästä elitistisestä nykyjohdosta eroon
- Haluan pakolaispolitiikan johonkin järkeviin rajoihin ja kannustaa työperäiseen maahanmuuttoon. Suomi on totaalisesti epäonnistunut työperäisessä maahanmuutossa.
- Tukevat pääasiassa köyhiä ja keskiuokkaa eli ovat jakamassa rikkailta köyhille. Perheemme elää kyllä loistavasti eikä rahasta ole koskaan pulaa, mutta siltikään ei haittaa tuo pääomaveron korotus eikä lapsilisien poistaminen yli 5000 euroa tienaavilta.
- Pakkoruotsi ehdottomasti yksi syy. Haluamme mieheni kanssa, että lapsi lukee ruotsin sijaan vänäjää tai espanjaa. Tosin itse saa valita.
- En halua Natoon
- En halua Turkkia EU:hun
- Virkamiesarmeijan leikkaaminen ja menoleikkaukset yleensä.
On muitakin syitä, mutta tuossa pääkohdat mitkä merkkaavat meidän perheessä.
En tiedä. Varmaankin annan nykymenon vastaisen protestiäänen jollekkin järkevälle piraatille.
Jo isoisäni (RIP) muistoa kunnioittaen. En missään nimessä mitään uskovaisten saati vasemmistolaisten puoluetta äänestä. Ja kokoomus/keskusta ei tule kysymykseenkään.
Isoisäni oli sissi sodan aikaan ja hänellä oli vapauden ristin mitali. hän oli ikäluokkaa, jolloin rankaistiin jos ei kuulunut kirkkoon. Eli missään nimessä en persuja tai KD:ta äänestä.
Sääittää oikein, että tollanen vasemmistolainen jeesus puolue saa tulevissa vaaleissa niinkin paljon ääniä. Vittu tehdään koko Suomesta pohjanmaa. Tämänkö takia isoisäni taisteli ja haavoittui sodassa.
Oikein harmittaa ja vituttaa tämä persujen tuleva marssi vaalivoittoon. Nykymeno on perseestä sen myönnän, mutta miten se paranee kun pakotetaan koko muukin suomi 70luvulle, kun pohjanmaalla on niin mukavaa (väkivaltaa, jeesusta ja viinaa) :(
Tuli niin sekavaa sontaa, ettei pysynyt edes lukemaan. Jotain olet ottanut. Hei, tässä kysyttiin mitä meinaat äänestää, ei sitä mitä ET ÄÄNESTÄ LUUMU!
Minulle tärkeitä asioita ovat puhdas ruoka ja vesi ja toivon, että maapallo kestää sen tolkuttoman kulutuksen, johon suurin osa ihmisistä syyllistyy.
Teen siis kaikkeni, että ihmisille löytyisi joku muu arvo kuin tavaran ostaminen.
Saivat aikaan ympäristöveroilla ja ydinvoiman vastustamisella koko Euroopan laman ja teollisuuden siirtymisen Kiinaan. Nyt energia ostetaan idästä esim Venäjältä, tuotanto on Kiinassa, jonka 3 suurinta tehdasta saastuttaa saman kuin koko Englanti. Kaiken tämän sai aikaan vihreä liike ja he ovat edelleen lisäämässä enrgiaveroja jne. Minäkin äänestin viime vaaleissa vihreitä ja ehdokkaani pääsi jopa läpi, mutta ei kyllä tulisi mieleenkään enää kun katsoo tuota säälittävää cityvihreiden sakkia.
- haluan muutosta ja tästä elitistisestä nykyjohdosta eroon
- Haluan pakolaispolitiikan johonkin järkeviin rajoihin ja kannustaa työperäiseen maahanmuuttoon. Suomi on totaalisesti epäonnistunut työperäisessä maahanmuutossa.
- Tukevat pääasiassa köyhiä ja keskiuokkaa eli ovat jakamassa rikkailta köyhille. Perheemme elää kyllä loistavasti eikä rahasta ole koskaan pulaa, mutta siltikään ei haittaa tuo pääomaveron korotus eikä lapsilisien poistaminen yli 5000 euroa tienaavilta.
- Pakkoruotsi ehdottomasti yksi syy. Haluamme mieheni kanssa, että lapsi lukee ruotsin sijaan vänäjää tai espanjaa. Tosin itse saa valita.
- En halua Natoon
- En halua Turkkia EU:hun
- Virkamiesarmeijan leikkaaminen ja menoleikkaukset yleensä.On muitakin syitä, mutta tuossa pääkohdat mitkä merkkaavat meidän perheessä.
Pakkoruotsi ja maahanmuutto on hyviä syitä, mutta toisaalta vain pieniä sivuaiheita persuilla. Vaaliohjelma on surullista luettavaa, pääpaino oli eriarvoistamisella, kateudella ja tulonsiirroilla maaseudulle.
Ja köyhien asemaa persut todellakin oli parantamassa. Keskiluokalta ottamassa pois ja köyhille antamassa.
Meidän perheessä ei olla kroisoksia ja meiltä persut ottaisi pois lapsilisät (jotka lisää meidän tuloja yli 10% kuukaudessa ja auttaa selviämään arjesta) Niillä rahoilla persut sitten nostaisi kotona makaavien lapsilisiä, jotta sikiäisivät liikaa.
Minulle on todella suuri pettymys se, että ainoa puolue, jolla olisi ollut mahdollisuus muuttaa asioita, kohdistaa politiikkansa lähipubien vakioasikkaille :(
Progressiotakin ovat kovantamassa, eli varmaan siinäkin meille on tulossa kovennusta, onhan lähihoitaja ja palomies sellanen kroisosperhe, että pitää rokottaa.
NATOonkaan ei olla menossa, mutta mitään selitystä ei ole, miten meille uskottava puolustus taiotaan. Nyt kun vihdoin kalusto alkaa puolustusvoimilla olemaan kunnossa, niin sitten ei saisikaan liittyä natoon. käyttökelponen reservi on pienempi kuin ruotsilla kohta, mutta ei sillä väliä kun me voidaan laskea kouluttamattomat jääkärit ja nostoluokka vahvuuteen mukaan ja kehua isolla reservillä.
Niin ja tuohon kun lisää sen, että jonkun satukirjan mukaan pitäisi alkaa elämään, vaikka juuri maallistumisen ansiosta tämä maa on saatu nousuun. Suomi on yksi euroopaan uskovaisin maa (ja harvoja pakkokirkon omaavista maista), mutta lisää eriarvoa ja uskontoa pitäisi ihmisten päähän takoa persujen mielestä.
Ja mitä tulee virkamiesarmeijaan, niin persuthan on lisäämässä byrokratiaa ja luomassa maaseuduille vielä lisäksi turhia virkoja. Miten ihmeessä se on hyvä asia.
Ja koska ollaan kroisoksia niin meillä on hiukan osakkeita hankittuna. No niitähän pitää alkaa verottamaan teoreettisen arvon mukaan, muutenhan niistä saattaisi jäädä jotain käteenkin. Ja taloakin pitää verottaa arvon mukaan, ettei vaan kuluteta mitään, koska persujen sosialistisessa unelmavaltiossa jeesus käskee ja valtio omistaa.
Lukekaa hyvät ihmiset se persujen vaali/puolue-ohjelma. Sen ohjelman mukaan ne eduskunnassa äänestää (koska suomessa on puoluevalta).
mamut tulivat ja veivät kaiken! Siinä lähti oikeasti kaikki muu, kun piti tehdä mamuille tilaa! Huoh!, pappani oli sodassa, rakensivat maan tyhjästä ja sitten heti kun päästään vähänkin jaloilleen, otetaan ulkomaalaisia rikollisia tänne pummeiksi ja rahaa lähettämään (loisiksi)! Silti olisi ollut oman sodan jälkikasvuun tarvetta terapiaan.., mutta eihän sitä suotu!
Sotaveteraanien lapset ovat kärsineet niin paljon ja saaneet traumoja - ja eikun neekerit tänne vaan sossupummeiksi, rikollisiksi raiskaamaan tyttöjämme.
Kuka hemmetti antoi luvan pakolaisille tulla Suomeen?
Itse olen omin silmin nähnyt puistokopissa tekstin" Painukaa suomalaiset vittuun Suomesta!"
tuo läppä PAINUKAA SUOMALAISET VITTUUN SUOMESTA, on ihan suomalaisen nuorison keksimä heitto. Jotkut alkoholistit on visiin tuhonneet aivosolujansa siihen malliin, että eivät kykene enään abstraktiin ajatteluun ja ottavat kaiken mitä vessakoppien seinissä lukee ihan tosissaan ja kirjaimellisesti.
- haluan muutosta ja tästä elitistisestä nykyjohdosta eroon
- Haluan pakolaispolitiikan johonkin järkeviin rajoihin ja kannustaa työperäiseen maahanmuuttoon. Suomi on totaalisesti epäonnistunut työperäisessä maahanmuutossa.
- Tukevat pääasiassa köyhiä ja keskiuokkaa eli ovat jakamassa rikkailta köyhille. Perheemme elää kyllä loistavasti eikä rahasta ole koskaan pulaa, mutta siltikään ei haittaa tuo pääomaveron korotus eikä lapsilisien poistaminen yli 5000 euroa tienaavilta.
- Pakkoruotsi ehdottomasti yksi syy. Haluamme mieheni kanssa, että lapsi lukee ruotsin sijaan vänäjää tai espanjaa. Tosin itse saa valita.
- En halua Natoon
- En halua Turkkia EU:hun
- Virkamiesarmeijan leikkaaminen ja menoleikkaukset yleensä.On muitakin syitä, mutta tuossa pääkohdat mitkä merkkaavat meidän perheessä.
Pakkoruotsi ja maahanmuutto on hyviä syitä, mutta toisaalta vain pieniä sivuaiheita persuilla. Vaaliohjelma on surullista luettavaa, pääpaino oli eriarvoistamisella, kateudella ja tulonsiirroilla maaseudulle.
Ja köyhien asemaa persut todellakin oli parantamassa. Keskiluokalta ottamassa pois ja köyhille antamassa.
Meidän perheessä ei olla kroisoksia ja meiltä persut ottaisi pois lapsilisät (jotka lisää meidän tuloja yli 10% kuukaudessa ja auttaa selviämään arjesta) Niillä rahoilla persut sitten nostaisi kotona makaavien lapsilisiä, jotta sikiäisivät liikaa.
Minulle on todella suuri pettymys se, että ainoa puolue, jolla olisi ollut mahdollisuus muuttaa asioita, kohdistaa politiikkansa lähipubien vakioasikkaille :(
Progressiotakin ovat kovantamassa, eli varmaan siinäkin meille on tulossa kovennusta, onhan lähihoitaja ja palomies sellanen kroisosperhe, että pitää rokottaa.
NATOonkaan ei olla menossa, mutta mitään selitystä ei ole, miten meille uskottava puolustus taiotaan. Nyt kun vihdoin kalusto alkaa puolustusvoimilla olemaan kunnossa, niin sitten ei saisikaan liittyä natoon. käyttökelponen reservi on pienempi kuin ruotsilla kohta, mutta ei sillä väliä kun me voidaan laskea kouluttamattomat jääkärit ja nostoluokka vahvuuteen mukaan ja kehua isolla reservillä.
Niin ja tuohon kun lisää sen, että jonkun satukirjan mukaan pitäisi alkaa elämään, vaikka juuri maallistumisen ansiosta tämä maa on saatu nousuun. Suomi on yksi euroopaan uskovaisin maa (ja harvoja pakkokirkon omaavista maista), mutta lisää eriarvoa ja uskontoa pitäisi ihmisten päähän takoa persujen mielestä.
Ja mitä tulee virkamiesarmeijaan, niin persuthan on lisäämässä byrokratiaa ja luomassa maaseuduille vielä lisäksi turhia virkoja. Miten ihmeessä se on hyvä asia.
Ja koska ollaan kroisoksia niin meillä on hiukan osakkeita hankittuna. No niitähän pitää alkaa verottamaan teoreettisen arvon mukaan, muutenhan niistä saattaisi jäädä jotain käteenkin. Ja taloakin pitää verottaa arvon mukaan, ettei vaan kuluteta mitään, koska persujen sosialistisessa unelmavaltiossa jeesus käskee ja valtio omistaa.
Lukekaa hyvät ihmiset se persujen vaali/puolue-ohjelma. Sen ohjelman mukaan ne eduskunnassa äänestää (koska suomessa on puoluevalta).
Ihan soopaa, missä päin maapalloa palomies ja joku lähihoitaja tienaa 10 000 euroa kuussa, että lapsilisät menee teidän perheeltä? Palomies ja lähihoitaja on juuri sitä sakkia minkä asioita persut ajaa, ette te mitään keskiluokkaa ole, te olette köyhiä eli saamapuolella.
Teoreettisen arvon mukainen osakkeiden verotus, kertoisitko tästä lisää kun on ihan uusi juttu Suomessa? Huomaa, että siellä on todellakin lähihoitaja kirjoittamassa ;) Vai, että Suomi Euroopan uskovaisin maa, taas ihan sun omasta päästä kehitetty juttu. Suomessa on suhteessa asukaslukuun Euroopan eniten kirkkoon kuulumattomia ihmisiä. Koitas nyt kuule lähihoitajaTheTyötönPölhö nyt hieman lukea ja sivistää itseäsi ja tule sitten taas suu vaahdossa jos sitten olisi jo jokin asia edes oikein. Kerro sitten myös mikä tuo osakkeen teoreettisen arvon verotusmalli on, minukain alkoi kiinnostaamaan. Lisäksi tuo kirjoittaminen on tainnut jäädä kouluaikoina hieman vähemmälle kun tulee hieman huono soomi sulla.
T.Ekonomi
Ainoa puolue edelleen, joka todella välittää siitä, että Suomeen tulisi sitä rahaa, mitä jakamalla hyvinvointi pysyy.

Mielestäni se raha oli ihan hukkaan heitettyä ja pääomaverojen ja alvin korotus karkoittaa loputkin yritykset.
melko varmaa on, että ehdokas tulee joko Vihreistä, Keskustasta tai Vasemmistosta. Kokoomukseen ja SDP:een en tule sekaantumaan. Perussuomalaiset karkoittavat kauaksi mielipiteillään. Samoin ketjun monet kirjoittajat;-o.
Miten niin moni osaa liittää taloudelliset vaikeudet/muutokset maahanmuuttajiin? Noin yhtäkkiseltään kun viestejä lukee, syntyy kuva, että suurin osa ihmisistä on muukalaisvihamielisiä - ehkä se on tämän palstan yleinen linja?? Syntipukin löytäminen kai helpottaa omaa oloa. Kumma juttu: itselleni juuri viimeiset 6 vuotta ovat olleet taloudellisesti mitä parhaimpia!
vaan Kokoomusta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Nelonen%20Soini%20laiskin!/art-128837…
Tästä miehestäkö pääministeri?
En ole tarpeeksi hyvätuloinen äänestääkseni ainakaan Kokoomusta. Jo nyt joudun miettimään mihin palkka riittää ja kun kokoomus nostaa alv:a, ei se raha riitä siihenkään vähään. Ja turha kertoa hienosta ansioverotulojen kevennyksestä, meikäläisen palkassa se olisi noin 15 euroa/kk, sillä ei paljon hyvitetä hintojen nousua! Kokoomus pyyhkii pieni- ja keskituloisella takalistoaan ja nauraa paskaisesti päälle, johan tästä kertoo meille elämisen kannalta tärkeän lapsilisän 0.40 euron "korotus". Hirveää vittuilua suorastaan tuollainen!
Nykyiseen huijaamiseen ja omien etujen ajamiseen kyllästyneenä saatan äänestää Perussuomalaisia, hyviä vaihtoehtoja kun ei edes ole.
kallistun SDP:n puolelle.
Olen aikaisemmin äänestänyt vihreitä ja kokoomusta.
Eli sun 15 e palkankorotuksesta jää vielä 30% käyttämättäkin.
En ole tarpeeksi hyvätuloinen äänestääkseni ainakaan Kokoomusta. Jo nyt joudun miettimään mihin palkka riittää ja kun kokoomus nostaa alv:a, ei se raha riitä siihenkään vähään. Ja turha kertoa hienosta ansioverotulojen kevennyksestä, meikäläisen palkassa se olisi noin 15 euroa/kk, sillä ei paljon hyvitetä hintojen nousua! Kokoomus pyyhkii pieni- ja keskituloisella takalistoaan ja nauraa paskaisesti päälle, johan tästä kertoo meille elämisen kannalta tärkeän lapsilisän 0.40 euron "korotus". Hirveää vittuilua suorastaan tuollainen! Nykyiseen huijaamiseen ja omien etujen ajamiseen kyllästyneenä saatan äänestää Perussuomalaisia, hyviä vaihtoehtoja kun ei edes ole.
- jonne persut haluavat Suomen palauttaa. Silloin ei meitä auttaisi kukaan.
Kyllä pieni ponnistus auttaa, kun vaakakupissa ovat 500 miljoonan asukkaan kokoiset sisämarkkinat ja vakaa rahanarvo.
Tarkoitatko nyt niitä Kreikan miljardeja?
Ainoa puolue edelleen, joka todella välittää siitä, että Suomeen tulisi sitä rahaa, mitä jakamalla hyvinvointi pysyy.
Mielestäni se raha oli ihan hukkaan heitettyä ja pääomaverojen ja alvin korotus karkoittaa loputkin yritykset.
mamut tulivat ja veivät kaiken!
Siinä lähti oikeasti kaikki muu, kun piti tehdä mamuille tilaa!
Huoh!, pappani oli sodassa, rakensivat maan tyhjästä ja sitten heti kun päästään vähänkin jaloilleen, otetaan ulkomaalaisia rikollisia tänne pummeiksi ja rahaa lähettämään (loisiksi)!
Silti olisi ollut oman sodan jälkikasvuun tarvetta terapiaan.., mutta eihän sitä suotu!