Miksi vihreät haluavat lasten kuolevan?
Miksi vihreät haluavat lasten kuolevan?
Helsingin kaupunginvaltuuston strategia-seminaarissa 3.-4.2. käsiteltiin kaupungin strategian toteutumista ja annettiin suuntaviivoja tulevalle. Lastensuojelua käsitelleessä puheenvuoroni osassa kerroin myös siitä, miten edellisen strategiaseminaarin jälkeen n. 2.000 helsinkiläistä oli kuollut väkivaltaisesti jo ennen syntymäänsä. Totesin myös: "Osa heistä on kuollut, koska Helsingin kaupunginvaltuusto ei ole välittänyt edes tuoda vakavasti esille vaihtoehtoja abortille." Näihin aikoihin lähinnä vihreitten ryhmän sisällä oli alkanut halveksiva nauraminen. Puheenjohtajana toiminut Harry Bogomoloff joutuikin muistuttamaan, että seminaarissa jokaisella on oikeus ilmaista puheenvuorossaan oma kantansa. Vihreittenkin rauhoituttua totesin lopuksi: "Osa heistä on kuollut, koska heidän äitinsä ja myös isänsä eivät ole saaneet tasapuolisesti tietoa molemmista vaihtoehdoista."
Kaupunki ei voi muuttaa eduskunnan säätämää huonoa aborttilakia. Mutta kaupunki voi halutessaan antaa tietoa aborttia harkitseville yhteiskunnan moninaisista tukimuodoista ja myös adoption mahdollisuudesta. Yhteiskunta voi myös vaikuttaa siihen, että vaikeita asioita pohtiva ihminen ei jää yksin, vaan saa rohkaisua ja tukea, jolloin hän rohkenee useammin tekemään elämänmyönteisen valinnan.
Vihreitten käytös sekä nyt että kahden vuoden takaisessa edellisessä strategia-seminaarissa herättää kysymyksiä: Miksi vihreät haluavat lasten kuolevan? Minkä takia vihreät pitävät pahana, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva nainen saa rohkaisua ja tukea? Siksikö, että hän saattaisi antaa lapsensa elää?
(Mika Ebelingin blogi)