Vaihdatko ikkunoihin jouluverhot, pöydille liinat ym. jouluksi?
Kommentit (20)
En voi sietää joulutekstiilejä. Paperitähtiä, valoja (kylmä kirkas) ja kuusi. Kynttilöitä.
Verhot, pöytäliinat ja värimaailmaan sopivat käsi- ja keittiöpyyhkeet vaihdoin parina viime jouluna, kun vietettiin joulua kotona. En mattoja. Tänä vuonna ei varsinaisesti vietetä joulua.
Enpä oikeastaan. Verhot vaihdan aina kesä/talvikaudelle (talveksi tummemmat, kesällä on jotain kevyempää), muutoin en. Pöydällä on tabletit, joiden väri nyt saattaa vaihtua jouluajaksi, toi on sen verran iso pöytä että en ole löytänyt kuin yhden sopivan pöytäliinan eli ei ole mitään joululiinoja. Eikä mulla ole esim. vaihtomattoja sesongin mukaan tähän 200 neliön luukkuun, joten pääosin samoilla mennään kesät talvet.
Laitoin pöytäliinoja ja keittiöpyyhkeet. Olen ostanut kirppikseltä vanhan ajan tonttuliinoja. Ne ovat ihania. Verhoja en vaihtanut, koska asun yksiössä ja minulla ei ole tänne sopivia verhoja.
Pöytäliinat joo, muita en. Ruokapöydässä liina kestää vain aattoillan, sitten palataan kaitaliinaan.
Vaihdan sohvatyynyihin näin loppusyksystä/ennen joulua hieman talvisempaa, muut tekstiilit pysyvät samoina. Arkena ei ole isoa pöytäliinaa vaan tabletit, kaitaliina tms. Jouluksi pöytään pellavaliina, joka saa olla siinä pyhien yli. Kirkkaanpunaisia tonttuverhoja en itse laittaisi, mutta joihinkin koteihin nekin sopivat ja näyttävät ihan kivoiltakin, riippuu ihan asukkaista ja kodista muutenkin.
Verhoja en vaihda enkä mattoja. Joitain joululiinoja löytyy ja ne laitetaan esille.
Olen vaihtanut keittiöön verhon ja olohuoneeseen sohvatyynyjen päälliset. Äsken silitin pöytäliinat, keittön matto pitäisi vaihtaa kunhan saan pestyä lattian. Aiemmin vaihdoin olohuoneen verhotkin, mutta nyt en viitsi, kun niiden vaihtaminen on hankalaa. Jouluksi on punaiset pyyhkeet ja sänkyynkin vaihdan punaiset pussilakanat. Noita en käytä kuin joulun aikaan.
Pöydille laitan joululiinat, en muuta.
En vietä sillä tavalla joulua että, tekisin paljon erityisiä jouluvalmisteluja vaikka joulua muuten vietänkin. Joskus eksän aikana oli vaikka jos mitä joulukrääsää josta suurin osa lahjoitettu pois. Siinä on oma homma laittaa ne ja keräillä pois. Kyllähän niitä on jotka ehkä joulukuusta ja selkeitä joulujuttuja lukuunottamatta koristeluita pidemmäksikin aikaa.
En vaihda mitään, mutta laitan pöydille joululiinat (normaalisti ei ole liinoja pöydillä).
En, enkä ole sitä koskaan tehnyt. Samat verhot ollut ikkunoissa kymmenen vuotta, pesty toki välillä. En omista jouluverhoja saati -pöytäliinoja.
En ole kuullutkaan, että matotkin pitäisi vaihtaa, vaikka ikää jo 64.
Kammotukseni on ne isot tähden ikkunoissa, joillakin...
Jouluvalot adventiksi.
Jouluviikolla vasta kaikki muut koristeet ja kuusi aikaisintaan aatonaattona.
En.
Sähkökynttilät ja valot ikkunaan, punaiset kynttilät kynttelikköihin ja muutama tonttu koristeeksi riittää.
Jouluna sitten kuusi lisäksi
Pöytä on niin kaunis ettemme peitä sitä liinalla
Pöydille jouluiset pöytäliinan, verhoja enkä mattoja jaksa vaihdella
En omista ainuttakaan pöytäliinaa enkä yhtäkään jouluverhoa. Enkä aio hankkia.
Minä tykkään erityisesti punaisesta väristä jouluna. Keittiössä on nyt punaiset pellavaverhot ja punainen kaitaliina. Jouluna laitan punaisen pöytäliinan.
Olohuoneeseen vaihdan myös punaiset pellavaverhot, ja sohvatyynyihin vaihdan jouluiset tyynynpäälliset.
Mattoja en vaihda jouluksi.
En vaihda koskaan. Ei kiinnosta sisustus tai kodin koristelu.