Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä ohiko?
26.02.2011 |
Ensin vietiin lapset, nyt kohta menee koti alta.
Eli "menetin" lapseni, koska sosiaalihuolto puuttui kotioloihimme mieheni jätettyä minut. Jäin lasteni kanssa yksin, ja joku teki lastensuojeluilmoituksen meistä. Minä hoidin lapsia ja rakastin yli kaiken. Kuitenkaan se ei riittänyt, joten tilanne meni siihen pisteeseen, että lapsille kaupunki järjesti avohuollon tukitoimena sijaisperheen. Minä olin masentunut, joten hain tietysti apua, jotta asiat korjaantuisivat mieheni jätettyä meidät; eli minut ja 2 poikaamme.
Apua hain, vaikka masennus yritti viedä kokoajan syvemmälle. Lopputulos tämä: nyt lapset ovat iseillänsä , isät toimivat lähihuoltajina. Minä yksin kolmiossa, jonka vuokra päätähuimaava,ja tietenkin menetin lapsien myötä kaikki rahalliset avustukset, eli toimeentulotuki+elatustuet+lapsilisät+asumistuki.
Nyt ei jää penniäkään rahaa laskujenmaksuun,saatika tähän isoon vuokraan.
Ei auta edes se, että nyt kaiken tämän "paskan keskellä" tapasin nykyisen aviomieheni, koska hänkin on työttömänä ja saa siis 410e kuussa rahaa. Vuokramme on 450e, saamme siis yhdessä asumistukea tähän nyt 47€ (vuokra on 500/kuussa), velat joita jouduin ottamaan selvitäkseni yksin tukien hävittyä on maksettava joka kuukausi, käteen ei jää enää mitään.
ei tämän pahempaa voisi ihmiselle sattua :,(
Kommentit (4)
Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi moni eronnut nainen ei enää uskalla hakea apua. Tietysti lapset on kyettävä elättämään myös rahallisesti... Koita saada voimia ja korjata mitä korjattavissa on. Suunta on nyt ylöspäin. Joku viisas joskus neuvoi hymyilylemään, vaikka se aluksi on vaikeaa ja tuntuu naurettavalta. Mutta kun alkaa saada vastakaikua, päivään tulee monia pieniä hyviä hetkiä. Eipä nyt ole kummoinen neuvo pelastukseen, mutta itselläni se väsymyksen hetkinä toimii :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan vaan ihmisessä itsessään. Menet heti maanantaina kunnan asuntotoimistoon ja aloitat sieltä. Sossun kanssa selvität mahdollisuutesi tarveharkintaiseen tukeen ensi kuun vuokraa varten.
_Miksi_ ihmeessä miehesi ei kykenisi hoitamaan muuttoa?
Mikään ei parane ennenkuin lakkaat syyttämästä yhteiskuntaa ja otat itse vastuun asioista.
Usko pois, kokemuksen äänellä...
Oletko läheisriippuvainen? Joudut nyt pysähtymään ja todella miettimään miten selviät,ja se muutto on ensimmäinen asia. Ota vaikka yksiö siksi aikaa kunnes rahatilanne paranee
Alue: Aihe vapaa
Kaikenlisäksi nyt alkaa masennus uusiutumaan tämän kaiken takia, ja tuntuu ettei kohta enää jaksa. Masentaa,itkettää ja kaikkea mitä voi...ahdistaa!
En tiedä mitä pitäisi tehdä, mihin suuntaan lähteä - asunnon vaihto pakollinen, mutta en jaksa sitäkään enää, mieheni ei sitä yksin pysty tekemään; tavarat pakattava, suurin osa huonekaluista yms. hävitettävä= lasten huone katoaa koska kaksiossa ei ole tilaa lastenhuoneelle (lapseni kyläilevät tietysti äidillään eli minulla)... Saanko asunnon, jos saan miten selviän ensi kuun vuokrasta koska on kuitenkin se irtisanomisaika, ja maksettava edelleen ensi kuussa tämä vuokra. :(
Voi ei! Tuntuu että pää hajoo!
Tätä yhteiskuntaa vaivaa jokin, kun voivat näin jättää ihmisen(lasten äidin) puille paljaille! :(