Onko tehotuotettu nauta eettisempää kuin sika/kana?
Tarkoitan, että hoidetaanko nautoja suhteessa paremmin kuin sikoja ja kanoja? Mietin tätä, kun eniten mediassa on kohistu sikojen ja kanojen huonosta kohtelusta, mutta naudoista ei puhuta mitään.
Kanaa en osta enää kuin luomuna, sikaa puolestaan en ole täältä löytänyt kuin tehotuotettuna. Sikaa syödään meillä lähinnä kesäisin grillikyljyksinä. Nautaakaan en ole löytänyt luomuna kuin jauhettuna.
Mietin tässä, että pitäisikö sitä luopua naudan kokolihastakin kokonaan. Mutta jos nautoja hoidetaan kuitenkin suht hyvin, pääsevät kai nekin kesäisin laitumelle, vaikka lihakarjaa ovatkin? Vai?
Kommentit (50)
Miksi menee? Kasvaako luomuruualla merkittävästi nopeammin? En ole tuollaista ainakaan ennemmin kuullut vaan pikemminkin päinvastoin käy helposti.
Ainakin Usassa.
Ei nimittäin kuulu suomalaiseen tuotantoon ollenkaan tuollainen.
tässähän sitä kaikki opitaan jotain joka päivä.
Ihan sitä tarkoitin. Moni kuvittelee, että tuotanto-olot ja vaatimukset ovat samat Suomessa ja vaikkapa siellä Usassa. Kun eivät todella ole. Siellä on paljon sellaista, mitä suomalaisetkin tuottajat ihmettelevät ja paheksuvatkin.
No kiva kuulla. Kyllähän täällä paljon mainostetaan jos eivät käytä antibiootteja vaikka muuten tehotuotettuja ovatkin. Saanko tässä tilanteessa käyttää tuota tehosanaa? ;)
ja eläimet tavallisessa tuotannossa. Mutta ei sitä lihaa kyllä silloin voi luomuna myydä, jos niille ei ole luomuruokaa syötetty.
tai normaalituotannon lihaa? Vain ääripäät: tehotuotettu ja luomu.
Mitä ymmärrät tehotuotannolla? Miten se eroaa tavallisesta tuotannosta?
Eiköhän kaikki "normi"liha ole tehotuotettua. Luomu on kai sitten sen vastakohta.
Tutustupa joskus asiaan ihan vain huviksesi. Saatat yllättyä miten vähän tuon "tehotuotannon" ja luomutuotannon vaatimuksissa on eroa. Tai käväise joskus ihan tavallisella tilalla. Monella tilalla toteutuvat ilman luomuakin luomutuotannon vaatimuksista muut, paitsi eläimille ei syötetä luomuruokaa.
Olen varmaan turhan mustavalkoinen. Ikänäni en ole käynyt minkäänlaisella lihatilalla. Kerran piipahdin maitotilalla.
Hienoa että monet tilat täyttävät luomutuotannon kriteerit ilman sitä ruokaosiota. Minulle tärkeämpää onkin se eläinten hyvinvointi.
Johtuen ihan siitä, että Suomessa ei sellaisia valtavia eläintuotannon teollisuuslaitoksia ole (vielä) lainkaan kuten suurissa tuottajamaissa. Varsinkaan lehmä-, nauta-, sika-, lammas- tai hevospuolella.
Mutta toki inhimillisyydellä ymmärrän, että tehotuotanto on lyhyt ja ytimekäs sana joihinkin tilanteisiin, ja siksi houkuttaa käyttämään.
Jos eettisyydellä käsitetään myös hiilijalanjälki, niin siitä näkökulmasta broileri ja kalkkuna ovat eettisimmät lihalajit.
Ja kyllähän siipikarjaa on meidänkin pöydässä jatkuvasti, paljon enemmän kuin sikaa ja nautaa.
Jos eettisyydellä käsitetään myös hiilijalanjälki, niin siitä näkökulmasta broileri ja kalkkuna ovat eettisimmät lihalajit.
Ja kyllähän siipikarjaa on meidänkin pöydässä jatkuvasti, paljon enemmän kuin sikaa ja nautaa.
Että kanalla olisi pienin hiilijalanjälki, mutta kasvatusolot ovat yleensä hirveät. Onneksi kananrintaa ja koipilihaa löytyy täältä helposti luomuna. Jospa niitten elämä olisi ollut edes hieman inhimillisempää (vaikka eläimiä ovatkin) kuin tavallisesti tuotettujen.
Hienoa että monet tilat täyttävät luomutuotannon kriteerit ilman sitä ruokaosiota. Minulle tärkeämpää onkin se eläinten hyvinvointi.
Eli kun esimerkiksi luomutuotannossa on vaatimus, että lehmien pitää päästä ulkoilemaan halutessaan kesällä, niin toteutuuhan tuo todella monella tilalla, kun laiduntaminen on edelleen vanhan perinteen mukaisesti ihan voimissaan Suomessa. Vanhat pienemmät tilat laiduntavat lähes kaikki. Uusissa navetoissa taas on toisen tyyppiset ratkaisut, ei enää perinteistä laiduntamista niin paljon, mutta lehmät sisällä vapaana, avautuvia ulkoseiniä tai jaloittelutarhoja löytyy.
Tai toinen asia, mikä luomuvaatimuksissa löytyy, on luonnonvalon pääseminen eläintiloihin. No Suomessa taas perinteisesti rakennetut eläintilat ovat aina olleet ikkunallisia. Uusiin navetoihin ja sikaloihin pääsee valoa entistä enemmän katon läpinäkyvien rakenteiden kautta. Se on todella miellyttävää valoa.
Ei toki kaikilla tiloilla kaikki luomun vaatimukset toteudu, mutta toisaalta monella tilalla paljon ihan perinteen siivittämänä. Ja tietenkin eläinten hyvinvointia ajatellen myös.
tehotuotanto on lyhyt ja ytimekäs sana joihinkin tilanteisiin, ja siksi houkuttaa käyttämään.
Tuo sana "tehotuotanto" vie usein keskustelun aivan väärään suuntaan. Olen ammatikseni kierrellyt erilaisia tuotantoeläintiloja koko työurani, vaikka toimenkuvani liittyy vain välillisesti eläimiin.
Kyllä kaikkein siisteimmät ja parhaimmat eläinten olot ovat lähes poikkeuksetta uusilla vasta investoineilla isoilla kotieläintuottajilla, joita kettutyttöpropaganda nimittäisi "tehotuotannoksi". Uusien rakennusten teossa on voitu huomioida kaikki nykytietämys eläinten terveydestä ja suuri yksikkökoko mahdollistaa sen että on voitu panostaa parhaisiin teknisiin ratkaisuihin. Ero 1900-luvun puolivälin tuotantoon on valtava, ja eläinten hyväksi.
Käytänpä tästälähtien varovaisemmin tuota sanaa. Kanoista puhuessa se on kuitenkin oikeutettua, kun samassa kanalassa voi olla 15 000 kanaa.
Johtuen ihan siitä, että Suomessa ei sellaisia valtavia eläintuotannon teollisuuslaitoksia ole (vielä) lainkaan kuten suurissa tuottajamaissa. Varsinkaan lehmä-, nauta-, sika-, lammas- tai hevospuolella.
Mutta toki inhimillisyydellä ymmärrän, että tehotuotanto on lyhyt ja ytimekäs sana joihinkin tilanteisiin, ja siksi houkuttaa käyttämään.
Että kanalla olisi pienin hiilijalanjälki, mutta kasvatusolot ovat yleensä hirveät. Onneksi kananrintaa ja koipilihaa löytyy täältä helposti luomuna. Jospa niitten elämä olisi ollut edes hieman inhimillisempää (vaikka eläimiä ovatkin) kuin tavallisesti tuotettujen.
Sukulaisella on broilerikasvattamo ja siellä pari kertaa käyneensä pitäisin tuota "yleensä hirveät" -väitettä kyllä vahvasti liioiteltuna.
siksi, että sikatuotanto on ainakin hyvin pitkälti omavaraista Suomessa, kun taas naudan kysyntään tarvitaan paljon tuontilihaa. Tosin pidän muutenkin sianlihasta enemmän kuin naudanlihasta.
eivät kyllä ymmärrä vastausten perusteella yhtään mitään!
Työntäkää nyt ne hiilijalanjäljet, sanonko minne?
Mitäs tekisitte, jos huomenna aamulla teidän jääkaapissanne tai kaupassanne ei olisi yhtään Suomalaista maataloustuotetta? (jauhot,lihat,leivät,vihannekset ym.)
Ihmetyttää ainainen narina! Ja Usasta sitä tosiaa saa (tehotuotettua ja kaikilla mömmöillä tehtyä eläintä ja kasvista), sitäkö haluatte?
Suosittelen dokumenttia Food Inc. Ei näitä väitteitä kukaan hatusta vedä, eikä kaikki kritiikki USA:ta kohtaan ole perusteetonta.
Ja ap:lle: Kyllä nautojen olot ovat tosiaan hiukan paremmat. Johtuu siitä, että lihantuotanto on maidontuotannon "sivutuote". 98 % suomalaisesta naudanlihasta tulee entisistä lypsylehmistä, joten eläimiä on hoidettu paremmin, ne ovat saaneet kasvaa suht rauhassa ja ne ovat myös eläneet pidemmän elämän kuin esimerkiksi pikakasvatetut kanat.
Onneksi kananrintaa ja koipilihaa löytyy täältä helposti luomuna. Jospa niitten elämä olisi ollut edes hieman inhimillisempää (vaikka eläimiä ovatkin) kuin tavallisesti tuotettujen.
Emme ole syöneet mitään siipikarjaa yli 7 vuoteen, koska sitä ei saa luomuna:-(
Munia toki saa, mutta tietääkseni Suomesta ei saa luomukananlihaa - korjatkaa toki, jos asia on muuttunut!
eli mitä pitää mielestäsi tehdä, että liha on tehotuotettua. Vastaan sitten, että onko tuollaista tuotantoa edes olemassa.
Luomulihaa on hankala löytää, koska luomutuotannossa pitää tuolloin myös rehun täyttää luomutuotannon kriteerit, ja se vasta hankalaa onkin.
Suosittelen dokumenttia Food Inc. Ei näitä väitteitä kukaan hatusta vedä, eikä kaikki kritiikki USA:ta kohtaan ole perusteetonta. Ja ap:lle: Kyllä nautojen olot ovat tosiaan hiukan paremmat. Johtuu siitä, että lihantuotanto on maidontuotannon "sivutuote". 98 % suomalaisesta naudanlihasta tulee entisistä lypsylehmistä, joten eläimiä on hoidettu paremmin, ne ovat saaneet kasvaa suht rauhassa ja ne ovat myös eläneet pidemmän elämän kuin esimerkiksi pikakasvatetut kanat.
koska vasikoista noin 50% on sonneja. Luuletko, että ne tapetaan ja hävitetään jätteenä?
Onneksi kananrintaa ja koipilihaa löytyy täältä helposti luomuna. Jospa niitten elämä olisi ollut edes hieman inhimillisempää (vaikka eläimiä ovatkin) kuin tavallisesti tuotettujen.
Emme ole syöneet mitään siipikarjaa yli 7 vuoteen, koska sitä ei saa luomuna:-( Munia toki saa, mutta tietääkseni Suomesta ei saa luomukananlihaa - korjatkaa toki, jos asia on muuttunut!
tuotantokriteerit ovat niin tiukat, että kananlihasta ei ikinä saa niin paljoa, että sillä kattaisi kustannukset.
Kun siis puhutaan munatuotannosta.
Mutta broilerituotannossa on kieltämättä jonkin verran sitä, että hallissa on 10 000 broileria kasvamassa. Broilerituotanto onkin tämän hetken eläintuotannosta kannattavimmasta päästä, kun yksinkertaisesti kysyntä on hyvää, ihmiset pitävät broilerinlihasta ja ostavat sitä paljon.
Broilerituotannon puolustukseksi sanottakoon, että vaikka eläimet kasvavat suurissa halleissa, niin sielläkin eläimet liikkuvat siinä hallin samassa osassa koko ajan, eli pysyvät jonkinlaisella omalla reviirillään, eivätkä siten edes tiedä mitä hallin toisessa päässä tapahtuu tai kuinka paljon siellä on eläimiä.
Ja kasvatuksen aikana niillä broilereilla on ihan mukavasti tilaakin ja saavat koko ajan liikkua vapaasti purupohjalla. Vasta kasvatuksen loppuvaiheessa voi sanoa, ettei tilaa ole ruhtinaallisesti, mutta kyllä silloinkin jokaiselle eläimelle elintila löytyy.
Ihan sitä tarkoitin. Moni kuvittelee, että tuotanto-olot ja vaatimukset ovat samat Suomessa ja vaikkapa siellä Usassa. Kun eivät todella ole. Siellä on paljon sellaista, mitä suomalaisetkin tuottajat ihmettelevät ja paheksuvatkin.