MItä tykkäisit tällaisesta miehestä?
-korkeasti kouluttettu, johtavassa asemassa, reissaa paljon työn puolesta
-urheiluhullu; golf, laskettelu, kuntosali,rullaluistelu ja hiihto ja myös tuijottaa urheilua televisiosta
-kokkaa, siivoaa ja remppaa kotona, harrastaa myös viinitietoutta
-ei juo väkeviä ollenkaan
-matkustelee mielellään ja paljon myös vapaa-ajalla
-tykkää myös mökkeilystä
-on toiminut pienen lapsen yksinhuoltajana
-tutustuttaessa alkuun varautunut, muuten mukava, huumorintajuinen ja itsepäinen
Kommentit (3)
Mä inhoan miehiä, jotka menee ja tekee. Niiden vaimot sitten huolehtii kodin ja lapset eikä koskaan pääse mihinkään. Jos on ollut yksinhuoltajana, niin ehkä tajuaa antaa toisellekin omaa aikaa. Toisaalta useimmat miehet on aika itsekkäitä. Toi itsepäisyys kalskahtaa kans korvaan. Se voi olla hyvä asia, mutta myös huono, jos ilmenee joustamattomuutena ja tarpeena saada päättää kaikki oman pään mukaan. Muuten kuulostaa ihan hyvältä.
toi taitaa olla mun eksäni. itse en jaksanut tuota jatkuvaa reissaamista - hänen siis - koska pahimmillaan se meni siihen, että hän tuli kahden viikon aasian matkalta, nukkui yön ja lähti kavereitten kanssa perinteiselle hiihtoreissulle. edellinen oli työmatka ja jälkimmäisellä mies oli kulkenut jo kymmenen vuotta kavereitten kanssa, joten niitä ei voinut kieltääkään, vaikka ne rasittivatkin.
muuten mies oli/on ihan kiva.