Mies haluaisi ihastua jälleen
Puhuu siis että ehkä haluaa erota koska haluaa niin kovasti tuntea jälleen ihastumisentunteen, uuteen ihmiseen. Mitä tässä voi sanoa tai tehdä? Odottaa että tunne menee ohi? Vai erota suoraan? Vai pelätä että tekee sen salassa koska ei halua vuoroviikkoisäksi? auttakaa!
Kommentit (10)
Aika raukkamaista ja itsekästä tuo miehesi toiminta. Minä en palkitsisi sellaista millään viinillä ja alusasuilla.
Olkaa erossa muutama päivä ja sillä välin käy kampaajalla, hanki uusia vaatteita jne.
Sitten menkää miehen kanssa treffeille. Ihan vaan kahdestaan.
Eiköhän se siitä.
siihen tuskin auttaa viinipullo ja seksikkäät alusvaatteet, vaikka osa niin luulee.
Sinuna antaisin nyt kyllä ajan kulua, ennenkuin eroa suunnittelet. Jutelkaa, tehkää asioita yhdessä, yrittäkää saada huumoria mukaan.
oma mieheni on samanlainen. ei hän toki puhu siitä, että haluaisi erota, mutta monesti miettii sitä, että on se harmi, että se suhteen alkuaikojen pää pilvissä tunne ei voi kestää koko elämää.
kysyinkin eilen, josko hän koskaan on ihastunut suhteittensa aikana (hän on ollut naimisissa ennen minuakin, tosin vain pari vuotta ja siitäkin on toistakymmentä vuotta aikaa) ja hän sanoi, että ei, mutta jotenkin itselläni on sellainen olo, että hän ihastuu joka toiseen vastaantulevaan naiseen aina kun nämä tapaa. =)))
en siis pidä sitä pahana, enkä pelkää hänen pettävän tai lähtevän, minusta on vain jotenkin huvittavaa, että olen aina aikaisemmin ajatellut naisten olevan se tunteellisempi sukupuoli ja mieheni on kyllä todistanut tämän ajatuksen vääräksi moneen kertaan.
mitä on heittämässä pois lyhytaikaisen tunteen takia?
Sitäpaitsi ihastumista voi kokea avioliitossakin, minäkin olen pari kertaa ihastunut vaikka naimisissa olen. En ole silti tehnyt tunteen eteen mitään.
Tai tehkää jotain, jossa näette toisinne "uusin silmin".
ettekö te naiset sitten haluaisi ihastumistunteen takaisin? me emme vaan tee niin koska a olemme äitejä a naisia ja b koska olemme sitoutuneita perheeseemme
jos mies haluaa mennä ja ei yritä enää. en tiedä miten estää. mutta kannattaa puhua siitä miten sitten käy teille, lapsille ja omaisuudelle. eli jos hän jättää teidät ja valitsee itsensä ja omat halunsa niin hän menettää myös paljon. kaikkea ei voi saada.
tarkoittiko hän että ideana ihastumisen haluaisi vai että ihan oikeasti lähtisi että saisi kokea tuon lyhyen hullaantumisen tunteen ja vaihtaisi teidät siihen? onko sillä joku ikäkriisi?
vir lapset hoitoon viikonloppu illaksi. tee hyvää ruokaa. laita kauniit seksikkäät vaatteet ja erityisen seksikkäät alusvaatteet. hyvää musiikkia ja viiniä. eli viettelet miehesi.