Miten saada eskari-ikäinen poika kuriin?

Minulla on myös eskarilainen poika ja juuri tuo vastaan vänkääminen ja kaiken tietäminen on tuossa iässä todella rasittavaa...

Ja sitten kun kommennetaan tosi tiukasti, voi alkaa itkemään kuin pahainen 3-vuotias :-P



Eli siis tuohon ikäänhän kuuluu tuollainen eskariuhma-/murrosikä, joten siitä varmastikin kysymys - ja kaiketi sekin voi mennä niin pahaksi, että vanhempia pyydetään keskusteluun.



Eli tsemppiä, toivottavasti se helpottaa jo kesään mennessä!

aina jotenkin vähän helpottaa kuulla että muilla on samanlaista, muuten sitä jää kieriskelemään omantunnontuskiin ja miettimään että mitä me vanhemmat ollaan oikein tehty väärin! Sitä vähän ajattelinkin että ehkä kuuluu ikään, toivottavasti on vain ohimenevä vaihe :)

ja kovin tutulta kuulostaa. Pojan mieli ailahtelee kuin tuuliviiri. Ja jos jotaki ihan pientäkin kieltää itkee aivan kamalasti. Kauhean tiukkana pitää olla, muuten ollaan lirissä. Päiväkodista sanottiin tämän ikäisillä olevan joku esimurkku kriisi :)



Meillä poika kävi aivan kierroksilla yks päivä, keskustelun jälkeen selvis että pelkäsi meidän eroavan, kun niin monen kaverin vanhemmat on eronnu. Puhuttiin asia kunnolla ettei mitään sellasta tarvi pelätä.



Eskari-ikäisinä lapset alkaa miettimään enemmän kaikkia asioita, eikä ne kuitenkaa kaikkia ymmärrä. Olisko se käytös just siksi niin vaihtelevaa.

ja aikas tutulta kuulostaa, etteikö olisi eskarissa jopa hieman ylireagoitu..? Meidän pojan esikoulussa opettajat kyllä kertovat vastaavasta käytöksestä, keskinäisistä kahnauksista, joita etenkin pojilla on ym., mutta ei ketään ole erilliseen käytöskeskusteluun tarvinnut kutsua.. Minun neuvoni on, että olkaa johdonmukaisia eli annetut uhkaukset toteutetaan, selkeä linja siinä, mitä käytöstä ei hyväksytä sekä pojalle selväksi, että on tärkeä ja rakas teille, vaikka mikä tulisi. Meillä pikkuesimurkun käytöstä rauhoittaa monesti myös jakamaton huomio eli välillä käyttäytyy huonosti ihan siksi, että haluaa huomiota, leikkiseuraa, juttuseuraa. Kun jompi kumpi meistä vanhemmista uppoutuu touhuamaan hänen kanssaan, on kuin enkeli. Tsemppiä, hyvin kaikki menee, kunhan ette lyö hanskoja tiskiin :)

Tutulta kuulostaa. Häiritsee, keskeyttää, vänkää ja saa ihan käsittämättömiä päähänpistoja. Todella rankkaa ja hermoille käyvää! Äiti on iltaisin lopen uupunut, kun aamun ensimmäisestä asiasta lähtien väännetään kättä.



Tsemppiä ja myötätuntoa täältä!

On eskarissa ja nyt puhjennut. Vänkkää vastaan helposti, on kuin teini-ikäinen. Eli jokin kriisi. Oon vaan pitänyt tiukkaa kuria ja perustellut päätöksien syyt tarkkaan.

Jopa päiväkodin kommenttejä myöten. Päiväkodin palautteen jälkeen itsellä oli olo, että kaikki muut osaavat tuossa iässä jo käyttäytyä, mutta meidän lapsi ei. Mutta ehkä tämä onkin taas jokin vaihe, joka menee ohitse. Ainakin toivon niin.

ja annatte sen jutella jollottaa koko ajan. Lopetatte itse puheenne kun hän avaa suunsa ja kuuntelette häntä. Hän saa keskeyttää teidät milloin vaan...



Opettakaa odottamaan puheenvuoroa.

lohduttaudun sillä, että isosiskonsa oli aikoinaan samanlainen. Juuri kun luulin, että tyttö on järkevöitynyt, tuli tuollaisia itkukohtauksia ja vastaan vänkäämisiä. Silloin sanoivat päiväkodissa, että se on normaali "ikäkriisi". Se meni kesällä ohi, itse asiassa kesän aikana tapahtuu jotenkin käsittämättömän suuri muutos, ja elokuussa uhmakas eskarilainen onkin vastuuntuntoinen ekaluokkalainen.

ja annatte sen jutella jollottaa koko ajan. Lopetatte itse puheenne kun hän avaa suunsa ja kuuntelette häntä. Hän saa keskeyttää teidät milloin vaan...

Opettakaa odottamaan puheenvuoroa.

saako lapsi kotona tarpeeksi huomiota? kasvavat lapset ovat niin omatoimisia, ettei heitä välttämättä muisteta huomioida ennen kuin he sitä pyytävät.

itsellä eskari-ikäinen tyttö eikä käyttäydy samoin. enkä tahdo nyt syyllistää ketään, mutta kieltämällä ja kiristämällä ei välttämättä päästä toivottuihin lopputuloksiin, vaan positiivisella huomionannolla, jota ei tarvitse hakea.

Eli siis tuohon ikäänhän kuuluu tuollainen eskariuhma-/murrosikä, joten siitä varmastikin kysymys - ja kaiketi sekin voi mennä niin pahaksi, että vanhempia pyydetään keskusteluun. !

Veikkaan minäkin tätä syyksi, eli ohimenevä kehitysvaihe.

Käsittääkseni on tärkeää olla läsnä, kuunnella lasta, sylitellä ja halitella mahdollisuuksien mukaan, mutta kiukunpuuskan sattuessa kohdalle tietenkin laittaa rajat sopivalle käytökselle (vaikka siitähän se kunnon itkupotkuraivari vasta kehkeytyykin!), ja selittää lapselle, että suuttunut saa olla ja eri mieltä saa olla, mutta että näiden tunteiden näyttämiselle on omat tapansa ja aikansa (kerro, mitkä esim. teidän perheessä).

Itsenäistymisen merkkejä kai nämäkin - välillä ollaan niin pikkuvauvaa että (mutku mä en osaaaaaa!!!!) ja välillä sitten kunnon irtiottoja (sä et mua määrää!).

Kyllä se siitä sitten taas rauhoittuu. Luulisin, että eskarissakin olisivat tottuneet tällaiseen käytökseen, vaikka usein uhma taitaakin purkautua lähinnä kotona. Olisiko tärkeintä tsekata, että eskari ja koti puuttuvat huonoon käytökseen yms. samoin keinoin - sekin saattaa antaa uhmailevalle lapselle jo tarpeeksi balanssia rauhoittumiseen.

normaalia ole, kun joudutaan palaveria pykäämään, eli on enemmän ongelmaa kuin tavis eskareilla, joilla on tällaista vaihetta monella.



Toivottavasti saatte hyviä vinkkejä, että tilanne petrautuu.

Kyllä minusta tuo ap:n lapsen oireilu menee jo yli normaalista.



Ei niitä tapaamisia sentään jokapäiväisesti järjestetä, vaan kyllä siinä on sitten menty jo yli normirajan.