kehtaanko toivoa pk-johtajalta, ettei lapseni joutuisi
erään tietyn eskariopen ryhmään ensi syksynä? Poika ollut siis pk:ssa 1,5v sitten ja silloin hänen ryhmässään oli sellainen lto, josta minulla meni kylmät väreet ja muutaman viikon kuluttua huomasin, että poika alkoi hidastelemaan ryhmään menoa, jos tämä nainen oli siellä, ja muutenkin lapsi oli tämän lto:n läsnäollessa vakava ja jännittynyt. Vasta kk pk:sta poisjäämisen jälkeen alkoi puhua ilkeästä tädistä ja kertoi, että täti oli huutanut heille. Asiaa hieman kyseltyäni myös muilla vanhemmilla oli ikävä olo tästä naisesta ja heillä oli myös puhuttu huutamisesta kotona.
Asia jäi meidän osalta silloin siihen, koska uusi vauva oli juuri syntynyt ja remppa kotona meneillään, niin ajattelin vain, että kaikki hyvin, poika nyt kotona. Mutta ensi syksynä hän aloittaa eskarin samaisessa pk:ssa ja nyt olen miettinyt pääni puhki, että kehtaanko sanoa johtajalle suoraan, että poikaa ei laitettaisi tämän lto:n ryhmään, vai toivonko vain parasta ja pelkään pahinta nyt puoli vuotta ja odotan miten käy ryhmien kanssa?
Entä sitten kaveriasia? Poika kerhossa ystävystynyt toisen pojan kanssa ja juuri kuulin, että puolipäiväisiä eskareita onkin nyt niin paljon, että kaikki eivät mahdu samaan ryhmään, voinko toivoa lapseni kaveria samaan ryhmään? Tätä ajattelin ihan vain sen takia, että poikani on melko herkkä tapaus, aikaisemmin pk:ssa ollessaan hän leikki usein yksin tai parin tytön kanssa. Mutta tämän kerhokaverin kanssa hän on todella iloinen ja vapautunut niin leikeissään kuin muutenkin, niin toki haluaisin, että sama jatkuisi syksylläkin...
kokemuksia ja mielipiteitä otan mielelläni vastaan. Mikään tiensiloittelija-vanhempi en ole, en vain ole varma siitä kuinka paljon voi toivoa lapsen alkavalle koulu-uralle? Etenkin, kun kyseessä on herkkä poika, joka helposti tulee kiusatuksi/ulkopuoliseksi muiden poikien touhuista, mutta ei kuitenkaan haluaisi leikkiä tyttöleikkejä...
Kommentit (3)
uskon, että voin johtajan kanssa keskustella ihan asiallisesti ja hän varmasti ymmärtäisi kyllä, mutta jotenkin tuntuu, että saan heti leiman otsaan, että haluan itse määrittää lapseni eskarin, enkä luottaisi johtajan ammattitaitoon...toisaalta taas olen valmis kävelemään leima vaikka missä, jos sillä varmistaisin ettei tämä lto olisi poikani opena. Mies on sitä mieltä, että totta kai me pyydetään, mutta minä joudun kuitenkin olemaan se pyytäjä...
mitäs jos tuon kaverin vanhemmat toivoisivat lapsensa juuri sinun karttaman open ryhmään. Selvitä myös ensin haluaako kaveri sinun poikasi kanssa samaan ryhmään ennen kuin alat esittämään toivomuksia.
Ensinnäkin minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaikki asiat pitäisi voida keskustella. Varsinkin, jos ne ovat näin isoja asioita vanhemmille. Hoitosuhde perustuu luottamukseen puolin ja toisin, joten sinuna juttelisin rohkeasti ja asiallisesti päiväkodin johtajan kanssa etukäteen. Jos hän ei osaa ottaa asiaa asiana, se kertoo vain hänen epäammattimaisuudestaan.