"me liikutaan jo kierimällä, ei enää vaan maata selällään ja imetä varpaita"

Mutta kun luin tämän ketjun otsikon saatoin heti kuvitella äidin imeskelemässä varpaita.

Olen kyllä huomannut, että sitä kestää yleensä vain tuon symbioottisimman ajan. Sitten lähtee puheesta itsekseen pois. Olen ajatellut, että saattaa olla yksi keino lähentää hoitajaa ja lasta toisiinsa, ainakin hoitajan mielessä.

mutta kertoo terveestä symbioosista äidin ja vauvan välillä. Olisi lapsen kannalta hyvä, että symbioosi jatkuisi ei ehkä ihan tähän tapaan, mutta kuitenkin me-muotoisena pidempään kuin meillä täällä Suomessa on tapana. Yhdessä selvitään tästä elämästä, yhdessä sovitellaan jos on rikottu jotakin, yhdessä maistellaan uusia ruokia jne.

*me jo osataan hienosti käydä potalla, pisut tulee joskus housuun* Juu, tekis mieli sanoa tollaseen että kantsis sun tosiaan pitää ainakin töissä vielä vaippaa

tollanen, kun lapsi syntyi.

sitä ennen oli ihan normaali ja jopa nauroi tollaselle lässytykselle. mulla on itsellä lapsia, mutten ikinä ole ollut tollanen.



on mykistävää kuunnella, miten "me ollaan tänään jo kakattu monta vaippaa, niinhän me ollaan joo..."

hoo hoo! Hyvä te!



Ihme lässynlässyä suurin osa lapsiperheistä nykyään. Lässytystä, paapomista... urh.

kun saa varpaat suuhunsa =D



Ihmettelen kyllä miksi terveeseen symbioosiin äidin ja vauvan välillä kuuluisi taantuminen tolkuttomasti sokeltavaksi.

Mutta aika yleistä on kyllä.

sellaiset lapset, joille leperrellään ja jotka saavat syvän kokemuksen symbioosista oppivat kielen keskimääräistä pienempänä ja paremmin.

jolle puhutaan huonoa suomea oppii sen paremmin ja nopeammin, kuin lapsi, jolle puhutaan hyvää suomea?

Ei symbioosi ole lässytyksestä kiinni vaan lapsen huomioimisesta ja vuorovaikutuksesta.

Toisinaan tosiaan ärsyttää ja toisinaan ei. Riippuu hieman päivittäjästäkin. Ne joilla on jokainen vauvajuttu ilmoilla ovat aika rasittavia, jos sen laittaa joku muu joka harvoin päivittää vauvansa kehitystä, on ihan kiva juttu.



Hassua sinällään.

ja vaikka lapsi on kaksikielinen niin on kuulemma kummankin kielen kehityksessä edellä muita ikäisiään, ollut "aina" eli siitä lähtien kun sanoja alkoi tulla (nyt on 6).

Lepertely ei vaadi sitä että lässyttää typeryyksiä.

sellaiset lapset, joille leperrellään ja jotka saavat syvän kokemuksen symbioosista oppivat kielen keskimääräistä pienempänä ja paremmin.

- Menepä hampilääkäriin niin saat vihoittelevat viisaudenhampaat poisis vaivaavasta. :D

puhuuko joku oikeasti noin?

Sitä minäkin ennen ihmettelin, vaan opiskeluni myötä en ihmettele enää. Kun äiti lässyttää vauvalleen, hän ilmehtii ja elehtii korostaen, niin että vauva ymmärtää viestejä paremmin. Näin vauva kiinnostuu vuorovaikutustilanteesta enemmän ja oppii enemmän. Vähän sama kuin ummikkona menisit kulttuuriin josta et ymmärrä mitään. Jos joku ottaisi sinut suojelukseensa, tekisi kanssasi yhdessä kaiken, ilmehtisi, elehtisi ja näyttelisi ja selittäisi oppisit nopeammin kuin jos saisit akateemisen puukasvo opetuksen, vaikka kuinka korkeatasoisenkin.

Olkoon kuinka symbioosissa vaan, mutta eihän sen ole pakko heijastua kielenkäytössä.



Ihan yhtä karmeita ovat pariskunnat, jotka ovat tyystin siirtyneet "me"-muotoon.

Vauvat on vauvoja, eivät ymmärtäviä pikkuaikuisia, miksi niille siis pitäisi puhua kuin aikuisille? Siksi toiseksi, vauvaan saa paremmin kontaktin, kun ilmehtii ja hömpöttelee. Ymmärtäähän tuon nyt, jos vähänkin viitisii kuunnella vauvan viestejä.

Vauvat on vauvoja, eivät ymmärtäviä pikkuaikuisia, miksi niille siis pitäisi puhua kuin aikuisille? Siksi toiseksi, vauvaan saa paremmin kontaktin, kun ilmehtii ja hömpöttelee. Ymmärtäähän tuon nyt, jos vähänkin viitisii kuunnella vauvan viestejä.

Kukin kommunikoikoon vauvansa kanssa parhaaksi näkemällään tavalla, mutta normaaliälyllä varustettu, äidinkielinen puhuja ymmärtää myös kielen rekisterit, eli sen, että aikuisille ystävättärille ei puhuta samalla lailla kuin pari kuukautta vanhalle vauvalle.

Kyllä, näin oikeasti puhuu moni äiti esimerkiksi leikkipuiston vauva-aamuissa joissa itse käyn lasteni kanssa. Ymmärrän kyllä symbioosin ja miten kaikensyövää vauva-arki voi olla. Silti minusta voi puhua normaalisti kertoessaan kuulumisistaan!



Siis tämä puhehan osoitetaan muille aikuisille enemmän kuin vauvalle itselleen. Tarkoitus kertoa enemmänkin mitä vauvalle kuuluu ja mitä vauva jo osaa. Miksei sitä voi kertoa "Nico-Petteri on oppinut jo liikkumaan kierimällä"?



En ärsyynny tuosta puheesta kuin lempeästi huvittumalla, mutta koitan kyllä itse karttaa sitä omassa puheessa. Samoin pyrin puhumaan itsestäni mieluummin minä-muodossa kuin äitinä, vaikka siitä joskus lipsun.



ap

Sitä minäkin ennen ihmettelin, vaan opiskeluni myötä en ihmettele enää. Kun äiti lässyttää vauvalleen, hän ilmehtii ja elehtii korostaen, niin että vauva ymmärtää viestejä paremmin. Näin vauva kiinnostuu vuorovaikutustilanteesta enemmän ja oppii enemmän. Vähän sama kuin ummikkona menisit kulttuuriin josta et ymmärrä mitään. Jos joku ottaisi sinut suojelukseensa, tekisi kanssasi yhdessä kaiken, ilmehtisi, elehtisi ja näyttelisi ja selittäisi oppisit nopeammin kuin jos saisit akateemisen puukasvo opetuksen, vaikka kuinka korkeatasoisenkin.

miksi hyvä suomenkieli estää ilmehtimisen ja empatian.

Hämmästyttäviä stereitypioita teillä!

lepertely tulee isolta osin äänenpainosta, ilmeistä ja eleistä. Ei se vaadi mitää "voi mitkä pikkutet vaapukkaitet löysi tiensä meidän suuhun".

Vauvat on vauvoja, eivät ymmärtäviä pikkuaikuisia, miksi niille siis pitäisi puhua kuin aikuisille? Siksi toiseksi, vauvaan saa paremmin kontaktin, kun ilmehtii ja hömpöttelee. Ymmärtäähän tuon nyt, jos vähänkin viitisii kuunnella vauvan viestejä.