Vammainen lapsi:

No ei kai tosiaan kukaan ehdoin tahdoin _toivo_ tai _halua_ vammaista lasta. Mutta jos ne kortit jaetaan, niin miksi ei haluaisi pelata niillä mahdollisimman hyvin? Nauttia siitä lapsesta vammasta huolimatta ja olla onnellinen lapsesta ylipäätään?

Sä varmaan löytäisit yhtä kauniit sanat kuin sukulaiseni vammaisen lapseni kuoltua: "no sehän oli hyvä, eikö ollutkin"

vammaisen lapsen myötä elämästä aukeaa aivan erilainen sivu mihin kaikki eivät näe.

...komppaan edellistä, ei kait tosiaan kukaan halua vammaista lasta, mutta kun syntyy vammainen lapsi, olisiko pitänyt toivoa, että se olisi sittenkin syntynyt kuolleena, tai jäänyt kokonaan tekemättä ?

Mulla on kaksoset, joista toinen terve ja toinen vaikeavammainen, olen onnellinen siitä että minulla on molemmat, voisi olla toisinkin.

En kiellä, etteikö elämä voisi olla helpompaa jos olisi terveitä lapsia, mutta vamman myötä maailmankatsomukseni on laajentunut, enää ei pikkuasiat häiritse, eikä joka asiasta tule otettua herneitä nenään. Olen myös saanut vammaisuuden myötä aidompia ihmissuhteita. Ikäväkseni ystäväpiiristäni löytyy kaltaisiasi ystäviä....

Sanottiin jossain tutkimuksessa.



Lasta rakastaa juuri sellaisena ja vamman kanssa oppii elämään. Ja hyviäkin asioita vamma voi elämään tuoda. Mutta yhtään sellaista päivää ei tule, jona oikeasti iloitsee lapsensa vammasta. Ei ainakaan suurimmalle osalle vanhemmista.

haudanneet. Vaikka sen jälkeen olemme saaneet kolme lasta, pitäisin kyllä suurena onnena, jos olisimme saaneet pitää esikoisemmekin. Vammaisenakin mielummin kun ei ollenkaan - tietenkin.

mutta silti, nyt kun minulla on lapsi, haluan hänen olevan juurisellainen kuin hän onkin. Vammoineen kaikkineen. Haluan hänet.

haudanneet. Vaikka sen jälkeen olemme saaneet kolme lasta, pitäisin kyllä suurena onnena, jos olisimme saaneet pitää esikoisemmekin. Vammaisenakin mielummin kun ei ollenkaan - tietenkin.

voihan sitä ajatella, että lapsella itsellään olisi ollut liian vaikeaa olla ja elää vammaisena.