Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kiroiletko lapsellesi?

Vierailija
21.02.2011 |

Miten joku voi kirota pienelle lapselle?

Kommentit (37)

Vierailija
1/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kiroillut vajaa 3v. uhmaikäiselle taaperolle kaksi kertaa. Molemmat kerrat sattuivat pari viikkoa sitten ja poden niistä huonoa omaatuntoa varmaankin koko loppuelämäni :( Ensimmäinen kerta oli sellainen tapaus, kun lapsi oli kiukutellut aika paljon päivän aikana. Olimme lopettelemassa syömistä, kun hän -sanoisinko tahallaan - tiputti juomalasin lattialle ja se meni rikki. Hän ei varmaankaan ymmärtänyt sitä, että lasi menee rikki, kun aiemmin on tiputellut aterimia ja omia muovisia lautasia, jotka eivät siis rikkoonnu. Siinä vaiheessa vasta toruin häntä, että äiti on nyt tosi vihainen, kun tiputit lasin ja kerroin tarkemmin mistä syystä. Keräsin suurimmat sirpaleet ja nostin hänet tuoliltaan ja kannoin makuuhuoneeseen sänkyynsä (oltiin menossa päiväunille) ja sanoin, että olet nyt siellä sen aikaa, että äiti imuroi lattian. Selitin myös taas, että sinne ei voi mennä sen takia, että lattialla voi olla lasinsiruja ja jalkaan voi tulla haava. No, imuria hakiessani hän vilahti keittiöön, jolloin huusin "jumalauta, et mene sinne!" ja menin hänen peräänsä. Eniten tietysti huoletti se, että lapsi astuisi vahingossa mahdollisiin lasinsiruihin. Mutta tietysti myös vee käyrä oli korkealla tilanteen johdosta ja osin koko aamupäivän kiukkuiluista. Kannoin huutavan lapsen taas pois, pidin kädestä kiinni, kun hän rimpuili ja luulin, että hän olisi taas menossa keittiöön. Vilahtikin makuuhuoneeseen sänkyynsä, eli varmasti säikähti tilannetta :( Mä olen ihan paska äiti... Hain imurin ja aloin imuroimaan. Siinä vaiheessa hän tuli jo nauraen takaisin keittiöön ja varmaankin ajatteli, että tässäpäs hauska leikki, kun saa äidin vähän kiukkuiseksi, kun tulee "sotkemaan" imurointia.



Toinen tapaus sattui heti seuraavana päivänä, kun olin itse syömässä ja lapsi olisi halunnut leikkiä keittiön pöydän tuoleilla. Sanoin, että nyt äiti syö tässä ja äiti istuu tuolilla. Huutava lapsi läimäytti kätensä ruokalautaselle, jolloin ruoka lensi lattialle ja taas minun suustani pääsi "voi jumalauta"... Lapsi juoksi pois, siivosin lattian, lapsi tuli takaisin ja tilanne jäi siihen.



Koko se viikko oli ollut pinna kireällä, mutta se ei tietysti oikeuta kiroilemaan lapselle. Pitäisi vaan jaksaa purra hammasta yhteen ja laskea sataan... Olen kateellinen niille lehmänhermoisille äideille, jotka eivät koskaan hermostu mistään! Haluaisin olla kuin Muumimamma! Jumalauta, vaiko Jumala auta??? Kuitenkin varmaan parempi kirosana, kuin **ttu s**tana? Pyysin molemmilla kerroilla lapselta anteeksi, mutta eihän se tee tehtyä tekemättömäksi.

Vierailija
2/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Montako lasta, millaisilla ikäeroilla ja ovatko hoidossa montako tuntia päivässä jne ;)



Kyllä jos itselläni olisi yksi lapsi ja vieläpä viettäisin hänen kanssaan vain muutaman tunnin päivässä, ei varmasti kirosanoja pääsisi pulpahtamaan. Mutta kun on useita, joiden kanssa ollaan lähestulkoon 24/7, niin ikävä kyllä siinä joskus tulee vastaan tilanteita kun äiti on niin väsynyt ja tilanne niin järjettömän hankala, että suusta tulee sammakko.



Jokainen voi tässä kohtaa miettiä olisiko lapsen kannalta sitten parempi olla päiväkodissa, jos kotona lasta hoitava äiti sanoo ruman sanan joskus pahassa tilanteessa ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esim. kerran kuukaudessa ja aiheesta käytettynä ne tekevät lapsiin hyvän säväyksen :)

Vierailija
4/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen myös sanonut lapsille saman asian. Tiedän että isompi varmasti kiroilee kavereiden kesken, mutta ymmärtää olla tekemättä sitä kotona.

Vierailija
5/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku potee huonoa omaatuntoa koko loppuelämänsä jos on kaksi kertaa kiroillut lapsen kuullen!



En siis oikeasti ole mikään kirosanojen suoltaja, vaikka otsikosta niin voisi päätellä, mutta lapseni ovat jo kouluiässä ja katson asiaa vähän etäämpää :)

Vierailija
6/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Minusta kiroilu on sama asia kun syöttäisi paskaa lapselleen."



Vaikka itse joskus voinkin sanoa kirosanan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta kiroilu on sama asia kun syöttäisi paskaa lapselleen.

Olen myös sanonut lapsille saman asian.

Kyllä minäkin toivoisin pientä maalaisjärkeä tuohon kirosanojen pahuuden mittaamiseen. Relatkaa hieman, pipoa höllemmälle. Mutta eiköhän ne pipot höllene siinä vaiheessa kun syntyy toinen lapsi tai kolmas ja lapset alkavat kuulla koulussa kirosanoja joka päivä.

Vierailija
8/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisseurassa käytän kyllä kirosanoja jonkun verran tehosteena.



Joku suodatin on aina päällä kun on lapsia lähellä.



Jos puhumme miehen kanssa niin että lapsi kuulee mutta ei ole osallisena keskustelussa, niin mies käyttää suht vapaasti kirosanoja mutta hänkään ei kiroile suoraan lapselle koskaan.



Lapsi (4v) ei tunnu tietävän kirosanoista kuin paskan, ja muistuttaa aina isäänsä että ei kyllä joulupukki tuo lahjoja kun sanoit paska :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/37 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin hyvällä kuin pahallakin. Lapsiltakaan ei ole kiroilu kielletty. Mut ei ne juuri kiroile, kun siinä ei oo mitään jännää ja ovat omaksuneet tarhan ja koulun säännökset.

Vierailija
10/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni asia on kuitenkin pikkuisen eri, kiroileeko lapsen kuullen, vaiko lapselle.



Ehkä otan asiat liian herkästi, mutta poden tosiaankin huonoa omaatuntoa tuosta kiroilusta, osittain myös sen takia, että tilanteeseen liittyi muutenkin negatiivisia tunteita lasta kohtaan.



Meidän lapsi (ainoa) on kotihoidossa, ollut koko tämän vajaat kolme vuotta. Olen pohtinut kyllä sitä, että mistä ajoittainen kärsimättömyyteni johtuu. Olen aika paljon yksin lapsen kanssa, koska mieheni matkustaa paljon työnsä puolesta. Usein menee niin, että hän on viikot poissa ja tulee viikonlopuksi kotiin. Eli sitä ns. "omaa aikaa" on aika vähän. On aika rankkaa olla 24/7 lapsen kanssa. Tiedän, tämä on oma valintani ja olin kyllä tietoinen tulevasta tilanteesta jo siinä vaiheessa, kun suunnittelimme lasta. Luulin jaksavani, mutta arjen rankkuus kuitenkin yllätti.



Vastoinkäymisiä on ollut tässä reilun kolmen vuoden aikana enemmän kuin tarpeeksi. Toinen vanhemmistani kuoli raskausaikanani, sairastuin itse vakavasti puolisen vuotta lapsen syntymän jälkeen, lapsella ruoka-allergioita + ihottumaa, jonka johdosta nukkunut pääsääntöisesti huonosti koko ajan. Se ei ole lapsen vika, mutta jatkuva univelkakin pistää kyllä joskus hermon kireälle.



Meillä ei ole sellaista tukiverkostoa, että pääsisimme kahdestaan miehen kanssa esim. yön yli viettämään aikaa. Olemme käyneet kerhoissa lapsen kanssa, mutta emme ole sen paremmin tutustuneet muihin äiteihin ja lapsiin, eli minulta puuttuu ns. vertaistuki. Ei siis ole ketään lapsiperhetuttua, joita tapailisimme joka viikko. Omien kavereidemme lapset ovat jo kouluikäisiä, joten arki on hieman erilaista sellaisessa perheessä. Mutta toki saan purettua sydäntäni myös heille.



Nämä asiat eivät siis ole lapsen vika. Ja lapsemme on siis aivan ihana kaikesta uhmasta huolimatta ja yleensä hermoni kestää, mutta joskus näköjään minunkin pinnani katkeaa. Siitä huolimatta lapselle ei saisi kiroilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kyllä mun suusta pääsee ärräpäitä ja ajatelkaa en edes kadu sitä,koska se on normaalia,mun lapsuudessa lensi kirosanat,ja siihen tottuu,ei mulle traumoja jäänyt.

Vierailija
12/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sisimpään niin voi. Mäkin tein sitä mut onneks ite tajusin huutamisen ja tän kiroilun ja tein kovasti töitä lopettaakseni sen. Onneksi onnistuin!

Otteeni lapsiin parani ja hallitsin tilanteet puhumalla. Sitä vaan luulee et on enemmän painoarvoa kun kiroilee vaikka se on päinvastoin!!!!!

Nyt huomaan et ystäväperheissä joissa kir/huut jatkui aikuiset lapset kohtelevat vanhempiaan aivan samoin ja se on rankkaa katseltavaa. Kukaan vanhempi ei halua itselleen kiroiltavan eikä huutavan! Mut minkäs teet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleen et lapsesi tarvitsi sun huomiota tekemällä noin. Niillä kun on sitä energiaa!!



Jättäisitkö nyt ton rasitteen tuosta kiroilusta åt skogen! Kun lapsesikaan ei sitä muista niin älä sinäkään!

Vierailija
14/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sulla arvomaailma kunnossa. Ja jos et menetä itsehallintaasi niin et varmaan huudakaan lapsellesi. Mielestäni se on yhtä ellei vielä tuhoisampaa lapsen minuudelle. Huutaminen jäytää ja tekee lapsesta samanlaisen karjujan mutta oikeesti heikon persoonana.

Mielestäni vanhempien pitäis HETI jättää kaikenlainen lastensa mollaaminen. SE ON TUHOISAA!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poika on nyt 15kk, ja pari-kolme kertaa on tullut hänelle sanottua jotain tyyliin "helvetti sun kanssas". Olin ajatellut pojan ollessa vauva, että lopetan hänen kuullen kiroilun siihen mennessä kun täyttää 1v, mutta se on jotenkin päässyt unohtumaan.. :O



Minun lapsuudenkodissa ei ikinä kiroiltu (uskovainen äiti), mutta joskus yläasteiässä kiroilusta tuli minulle "luonnollista", mutta vanhemmilla käydessä ei IKINÄ lipsahda rumia sanoja kun on niin pitkään tottunut ettei heidän kuullen kirota. Osaan vetää jotain siveän tytön roolia siellä. ;) Muuten sitten olenkin ihan juntti, ja mieskin on sanonut että se kyllä sitten tiedetään satavarmaksi keneltä meidän lapsi on oppinut kiroilun.. :I Mutta tiedän monia, monia perheitä joissa lapset ei kiroile aikuisten kuullen vaikka vanhemmat kiroilee, on niin selväksi tehty että lapset ei saa kiroilla. Mutta tietysti omassa kaveriporukassa he kiroilevat, niinhän kaikki tulevat sitten millaisesta perheestä tahansa.

Vierailija
16/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen oppinut kontrolloimaan kiroiluani, eli lasten seurassa en kiroile kuin ÄÄRIMMÄISESSÄ suuttumuksessa tai väsymyksessä. Ja silloinkin sanon vain tunteella PERKELE! (Joka on muuten mahtavan voimallinen sana oiekein käytettynä. Ei peloittelu tarkoituksessa, vaan tunteiden purkamiseen.) Ja sitä tapahtuu tosi harvoin. Ehkä kerran pari vuodessa. Teininähän sitä tuli kiroiltua milloin ja missä sattuu. Nyt, jos olen kavereiden seurassa ilma lapsia, tulee joitakin meheviä juoruja höystettyä kirosanoin, mutta niihinhän ne kuuluukin. :)

Vierailija
17/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole tullut tavaksi.

Vierailija
18/37 |
02.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanon myös että se on typerää, ja häpeän sitä. Kukaan kolmesta (ala-asteikäisiä) lapsestani ei kiroile, ovat äitiään ja myös isäänsä fiksumpia.

Vierailija
19/37 |
21.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen tulisieluinen, kuten lapsetkin ;)

Vierailija
20/37 |
21.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsi on lapsi. kiroilen kyllä, mutta vain silloin kun poika ei ole paikalla eli töissä :D