Kuka maksoi teidän häät?
Onko nykyään enää tapana se, että morsiamen vanhemmat maksaa häät?
Kommentit (32)
miehen vanhemmat kuolleet, omiltani en olisi ikinä kehdannut pyytää
Molempien vanhemmat maksoivat häät puoliksi.
Menimme naimisiin -90 ja nykyään mitä on seuraillut tuttavien lasten häitä niin nuoret maksavat itse häänsä, toki vanhemmat avustavat joissain asioissa.
Mut en kyllä usko, että morsiamen vanhemmat maksavat enää häät, varsinkaan kun ihmiset menevät niin vanhana naimisiin (30+)..
Minä maksoin omat juttuni (puku, kampaaja, kasvohoito, kukat jne) + kakku, iltapala/aamupala
Mies maksoi oman pukunsa + sormuksen, päivällisen, viinat ja majoituksen
5000e, jolla olisimme kattaneet pääosan kuluista, laskeskelimme, että lahjaksi saaduilla rahoilla olisimme mahdollisesti maksaneet joitakin jälkikäteen tulevia laskuja. Mieheni vanhemmat kuitenkin halusivat osallistua ja maksoivat puolet pitopalvelun laskusta, joka oli iso osa hääbudjettia. Myös äitini osallistui pienemmällä summalla. Näin ollen meiltä jäi säästämistämme rahoista mukava summa häämatkaa varten. Itse emme pyytäneet rahaa, vanhemmat tarjoutuivat itse.
Muuten olisi tullut pienet häät. Halusivat ainoalle pojalleen mahtihäät...
Toisella kerralla, maksoimme itse. Ei tullut kalliiksi, kun oli vaan pappi ja kaksi todistajaa vaan kestittävänä :).
Meillä molempien vanhemmat auttoi jonkin verran, ja itse maksoimme loput. He ilmoitti summat joilla voi auttaa. Mun isä auttoi tuplasti enempi. Appi ja anoppi ei tiennyt paljon mun isä antoi, eikä toisinpäin.
Käytännössä saatiin sitten häälahjaksi suurin osa. Miehen vanhemmilta hääpaikka, sisaruksilta hääauto, mun vanhemmilta hääruuat... jne.
Itselle ei lopunperin tainnut jäädä juurikaan varsinaista maksettavaa. :D
Mekin kun oltiin oltu jo vuosikaudet kimpassa ennen häitä, niin eipä me mitään roinaa häälahjaksi tarvittu (ja saatiin silti ;D) Ei oltu menossa häämatkallekaan, keskimmäinen kun oli silloin 2kk ikäinen.
Ainoan tyttärensä häät, oli hänelle jotenkin "kunnia-asia". Olisi voitu omastakin laittaa tai mieheni vanhemmatki tarjoutuivat.
Mut näin isukkini halusi.
No appivanhemmat maksoi kyllä häämatkan.
vanhemmat auttoi vähän, enempää ei olis edes kehdattu pyytää, kun ei niillä sellasia rahoja ole.
ainakaan meillä, ei eläkeläisillä ole varaa... Vanhemmat auttoi hieman, mutta pääasiassa itse maksettiin ja pidettiin pienet häät, niin jäi rahaa häämatkaankin.
Ei ole apuja tulossa keneltäkään.
kukaan olettaa, että morsiamen vanhemmat maksavat häät;)
Meillä kustannukset jakutuivat niin, että itse maksoimme osan, ja kummankin vanhemmat osan.
ei varsinaisesti maksaneet mitään. Nimenmuutos 25e, todistajat tarjosivat pullakahvit.
tai ehkä suurimmaksi osaksi (ravintolassa 35 syömässä) minä. Mieheltä sain kalliin sormuksen...
Tämä tapahtuikin jo vuonna 1984 ja olin 21v.
Tosin ei tullut kalliiksi:
oli vain kahvitarjoilu + ,yöhemmin illalla voileivät. Äiti leipoi kaiken itse ja pari tuttua oli hänellä talkooapuna tarjoilemassa+ kattamassa. Tila saatiin ilmaiseksi äidin työn kautta. Orkesteri saatiin ilmaiseksi isän harrastuksen kautta (isä soitti itsekin). Itse ostin kankaan, josta äiti ompeli puvun. Itse maksoin kimpun ja kampaajan. Kengät oli lakkiaiskengät. Miehellä oli vanha puku sekä uudet kengät Anttilan tarjouksesta (oranssi hintalappu näkyi pohjasta kun piti polvistua alttarilla).
Sormukset maksoimme itse. Häämatkan lahjoitti anoppi.
itse maksoimme sormukset, pukumme, kuvajaan, kampaajan, kukat yms tälläiset. Ja vanhempamme tilan ja pitopalvelun puoliksi.
Loput maksoimme itse. Emme pyytäneet, väkisin tuputtivat.
Ja niitä sentejä meni n. 5000-7000€.
sulhasen vanhemmat maksoivat bändin.