Lastensuojelu ja -psykiatria tehtailevat huostaanottoja omiin tarkoituksiinsa

On se kun sosiaalityöntekijälle maksetaan "kannustinrahaa", lastensuojelubonusta onnistuneesta huostaanotosta, pykiatri voi kirjoittaa "tilaustyönä" huostaanottoa puoltavan lausunnon yhteistyössä sossun kanssa, kunnat hyötyvät huostaanotoista lastensuojelukertoimen ansiosta. Nämä lasten"suojelu" laitokset saavat itse hinnoitella ja veloittavat 200-300€/vrk/lapsi lapsien kennelmäisestä laitoshoidosta. Lapsen huostaanotto voidaan maksattaa lapsen vanhemmilla/lapsen perinnöllä. Sosiaalityöntekijä pystyy edunvalvojan avulla tukkimaan lapsen, vanhempien ja lapsen sukulaisten suut, kun lapsella on edunvalvoja on lapsi täysin laitoksen ja sossun armoilla. Sijareille maksetaan enemmän rahaa kuin lapsiperheille jotka sitä tukea tarvitsisivat, mikä myös ennaltaehkäisisi ongelmien kasaantumista ja huostaanottoja. Lapsen oikeus ja arvo on olla lapsiteollisuuden raaka-ainetta täysi-ikäiseksi asti ja siitäkin jatkona sossun luukulla ja tukiasumisen muodossa kenties hamaan hautaan asti. Valtion työllisyyspolitiikka on työllistää työttömiä eri sosiaalialalle kaunistellakseen työllisyyslukuja ja keksiäkseen eri kirjanoppineille tekemistä. Kodinhoitajat, jotka antoivat konkreettista apua monille perheille korvattiin perhetyöntekijöillä. Näiden perhetyöntekijöiden pääasiallinen työtehtävä on toimia sosiaalipoliiseina, sosiaalityöntekijän kätevänä pikku apurina, huostaanottoon valmistavana työkaluna kytäten, ahdistellen perheitä, keksien ja johdatellen raporteillaan. Koulut, lastentarhat ja neuvolat on valjastettu kyttäämään, raportoimaan ja ennenkaikkea luokittelemaan, rakentamaan luokkayhteiskuntaa ja sitä he tekevät ilomielin. Lapsi voidaan huostaanottaa pelkän oletetun "huolen" varjolla ilman mitään todisteita. Sijaisvanhempien taustoja ei tarkasteta kunnolla, valvontaa ei ole, joukussa voi olla perverssejä, alkoholisteja pahoinpitelijöitä, rikollisia.

kovaa työtä tehden ja viattominen ihmisten lapsia vieden? Miksi todella apua tarvitsevat lapset jäävät ilman huostaanottoa? Miksi tämä salaseura ei yksinkertaisesti keskity huostaanottomaan näitä todellisessa tarpeessa olevia, kun siinä pääsisi helpommalla ja materiaalikin olisi valmiina?

heitelkö noita mielisairaus-"argumentteja", kun joku kirjoittaa pohjautuen faktoihin.



Tämä on julkinen palsta, ja lainaus on blogista, jonka kirjoittajan nimi mainitaan.



Termejä mielisairas ja psykomamma kannattaisi keskusteluissa jatkossa välttää kaikkien keskustelijoiden oikeusturvan vuoksi.

Kun tarkkaan lukee, niin lastensuojelun kritisoijat kirjoittivat vääristyneistä toimintamalleista, ei salaseurasta.



Mistäköhän käsityksesi salaseuran olemassaolosta kumpuaa? Kerrotko muillekin?

Esim. perhehoitoliiton jäsenille ei kelpaa vanhukset, vammaiset eikä ongelmaiset lapset, liiton jäsenet haluavat ennenkaikkea kilttejä ja helppohoitoisia, hyvistä perheistä olevia lapsia, vammaiset kelpaavat kunhan heille on ensin lyöty lastensuojelun status että saa rahaa enemmän.



Vanhuksia on perhehoidossa alle 100, vaikka vanhusten määrä luonnollisesti kasvaa koko ajan ja vanhukset nauttisivat perhehoidosta.



Vaikeaongelmaiset lapset, kuten päihdeongelmaisten lapset ovat enemmän laitosten hoidokkeja, laitospaikat ovat kokajan täynnä ja hinnat pysyy korkealla. Vaikeahoitosia/ongelmaisia lapsia ei yksinkertaisesti huoli kukaan ja he jäävät heitteille.

Huostaanottoaloitteita ja -suosituksia tekevät lasten- ja nuorisopsykiatrit. Aikuispsykiatrit eivät ylensä halua ottaa kantaa huostaanottoihin, kun kannanotto huostaanottoon ei kuulu viïme kädessä lääkäreille, vaan vaatii laajemman selvityksen.



Kokemukseni mukaan jotkut lasten- nuorisopsykiatrit pysyvät käsittämättömän huonosti arvioimaan potilaitaan ja antavat kovin herkästi huostaanottosuosituksia, vaikka kodin olosuhteissa ei olisi mitään vikaa kenenkään asiantuntijan mielestä. Kyse on vuosikymmeniä vanhasta perinteestä. Lasten- ja nuorisopsykiatrian oppikirjoissa ja artikkeleissa erilaisten häiriöiden hoidoksi suositellaan lääkehoitoa ja erilaisia terapioita, ei huostaanottoa. Minkään lasten- tai nuorisopsykiatrisen häiriön hoidossa huostaanotosta ei ole voitu osoittaa olevan pienintäkään hyötyä. Tavallisimmin huostaanottosuositukseen johtavan häiriön, käytöshäiriön, hoitoa koskevassa katsauksessa ei suositeltu näyttöön perustuen huostaanottoa, vaan todettiin vain huostaanottoa usein käytettävän. Miksi yliopistoklinikan suosituksissa tieteellisen näytön tarve katoaa ?



Sitten kun lasten- tai nuorisopsykiatrit ovat antaneet huostaanottosuosituksen, lastensuojeluviranomaiset eivät yleensä katso voivansa tehdä vahvan auktoriteetin edessä muuta kuin tehdä huostaanoton. Sen jälkeen sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuksien juristit järjestelevät ja päättävät psykiatrisesta hoidosta. Eduskunnan oikeusasiamies

on todennut tästä v. 2009: "kunnan sosiaalitoimelle siirtyi lapsen huostaanotossa oikeus mm. päättää lapsen hoidosta, millä on tarkoitettu myös terveydenhoitoa". Ja pieleen menee: lapsi jää yleensä vaille tarvitsemaansa hoitoa.



Lapsen sairauden ja vamman ei pitäisi koskaan olla ensisijaisesti lastensuojelutoimien ja etenkään huostaanoton peruste. Lapsen pitäisi olla oikeutettu terveyden- ja vammaishuollon palveluihin. Kuitenkin lastensuojelulaitoksista on tehty psykiatrisia lasten B-mielisairaaloita ja sosiaaliohjaajista on tehty terapeutteja. Ja pyhä kolminaisuus - lastenpsykiatrit, sosiaalityöntekijä ja juristit - hyväksyvät tämän.

Tämä on hyvä kysymys kuten koko tämä keskustelukin. Syitä on varmasti monia:



1. Vallankäyttö on joillekin mannaa. Libyassa on yksi ääriesimerkki, mutta pikku-gaddafeita on sosiaalitoimistoissakin. Piirre voi vaikuttaa myös uranvalintaan. Eräässä lastensuojelupalaverissa nuori sosiaalityöntekijä kysyi asiakkailta huostaanottoa valmisteltaessa hymyillen, että "taitaa olla aika piinaavaa aikaa". Totuuden nimissä on sanottava, että työssä on myös hyviä ja hyvää tarkottavia sosiaalityöntekijöitä.



2. Ammattitaidon puute. Lastensuojelu on raskasta ja vaikeata työtä, työntekijöistä on pulaa ja kaikki eivät ole parasta A-ryhmää. Parasta A-ryhmääkin on työssä.



3. Avohuollon tukitoimien puute. Käytännössä lastensuojelun keinoja ovat vain perhetyöntekijät (joiden tehtävä on myös kytätä perhettä) ja huostaanotot. Kun yhteistyökumppanit vaativat jotain tehtäväksi, lastensuojeluviranomaiset voivat päätyä keinottomuuttaan huostaanottoon. Nyt olen ilokseni nähnyt, että sosiaalitoimisto ei huostaanottanut erään perheen lapsia vuorovaikutusongelmien vuoksi, vaan osti yksityissektorilta Theraplay-terapeutit hoitamaan asiaa.



4. Vanhat asenteet 1940-luvulta on edelleen nähtävissä lastensuojelussa. Lastensuojelun lakisääteisissä asiantuntijapalavereissa on kokemukseni mukaan usein - ei aina - teilaava ja asiakkaita mitätöivä ilmapiiri.



5.Vanhat ja huonot käytännöt. Kun huostaanotto päätetään tehdä, kerätään kaikki negatiivinen tieto perheestä lausuntoon. Kokemukseni mukaan kaikien asioiden ei tarvitse pitää paikkaansa. . Kun sitten 50 erilaita syystä luetellaan peräkkäin,kuka tahansa lukiessaan tämän lausunno varmasti ahdistuu ja ajattelee, että "lapsi pitää varmasti huostaanottoaa". Eihän näin monta asiaa voi muuten hoitaa. Päätösten pitäisi perustua faktoihin, ei mielipiteisiin. Pitäisi pysytä kiteyttämään ongelmat hallittavaan muotoon ja tietää, miten ongelmat on tehokkainta hoitaa. Silloin ei varmasti päädyttäisi huostaanottoon.





Lääkäri tässä kirjoittelussa kertoi nähneensä lastenpsykiatrian kurssilla ongelmaisia perheitä. Huostaanottopäätöksen pitää perustua faktoihin, joiden olemassaolon lastensuojeluviranoamiset voivat osoitaa. Peruste voi olla vanhemmissa, lapsessa tai molemmissa. Kuitenkin juuri psykiatrista häiriötä pidetään usein huostaanoton pääsyynä.

ja olen eri mieltä kanssasi. Yhtäkään tapausta en ole nähnyt huostaanotetuissa jossa huostaanotto olisi ollut aiheeton. Päinvastoin, usein käy niin että huostaanottoa ei voi tehdä vaikka syytä olisikin.

Kysyn ihan mielenkiinnosta, kun joku sanoi, etteivät resurssit riitä puuttumaan edes selviin ongelmiin. Itse en ole tähän aiheeseen perehtynyt miltään kannalta, joten sori jos tyhmä kysymys...

olen koulutukseltani lääkäri, mutta aivan muulla alalla kuin lastenpsykiatrialla töissä. Opiskeluaikana lastenpsykiatrian kurssilla tuli huomattua, että suurimmalla osalla hoitoon päätyneistä lapsista oli aivan karseat kotiolot. Jos vanhemmat eivät omien ongelmiensa takia pysty huolehtimaan lapsistaan, niin sitten yhteiskunnan on tultava apuun. Säälitti kyllä, että ne lapset olisivat ansainneet rakastavat, huolehtivat vanhemmat!

Meillä on "vain" omakohtainen kokemus, jossa yksi mätä omena uhkasi pilata koko puun.

Hesarissa oli tänään 19.3 aika mielenkiintoinen juttu lastenpsykiatrian uusimmista hoitomuodoista, joita pienemmässä mittakaavassa toteutetaan myös Helsingissä. Suosittelen lukemaan. (Tällä hoitomuodolla selvitettäisiin todennäköisesti monta hankalaa tilannetta paljon aiempaa yksinkertaisemmin + hoitoon sitoutuminen koskisi huomattavasti voimakkaammin myös vanhempia.)

Tämä on hyvä kysymys kuten koko tämä keskustelukin. Syitä on varmasti monia: 1. Vallankäyttö on joillekin mannaa. Libyassa on yksi ääriesimerkki, mutta pikku-gaddafeita on sosiaalitoimistoissakin. Piirre voi vaikuttaa myös uranvalintaan. Eräässä lastensuojelupalaverissa nuori sosiaalityöntekijä kysyi asiakkailta huostaanottoa valmisteltaessa hymyillen, että "taitaa olla aika piinaavaa aikaa". Totuuden nimissä on sanottava, että työssä on myös hyviä ja hyvää tarkottavia sosiaalityöntekijöitä. 2. Ammattitaidon puute. Lastensuojelu on raskasta ja vaikeata työtä, työntekijöistä on pulaa ja kaikki eivät ole parasta A-ryhmää. Parasta A-ryhmääkin on työssä. 3. Avohuollon tukitoimien puute. Käytännössä lastensuojelun keinoja ovat vain perhetyöntekijät (joiden tehtävä on myös kytätä perhettä) ja huostaanotot. Kun yhteistyökumppanit vaativat jotain tehtäväksi, lastensuojeluviranomaiset voivat päätyä keinottomuuttaan huostaanottoon. Nyt olen ilokseni nähnyt, että sosiaalitoimisto ei huostaanottanut erään perheen lapsia vuorovaikutusongelmien vuoksi, vaan osti yksityissektorilta Theraplay-terapeutit hoitamaan asiaa. 4. Vanhat asenteet 1940-luvulta on edelleen nähtävissä lastensuojelussa. Lastensuojelun lakisääteisissä asiantuntijapalavereissa on kokemukseni mukaan usein - ei aina - teilaava ja asiakkaita mitätöivä ilmapiiri. 5.Vanhat ja huonot käytännöt. Kun huostaanotto päätetään tehdä, kerätään kaikki negatiivinen tieto perheestä lausuntoon. Kokemukseni mukaan kaikien asioiden ei tarvitse pitää paikkaansa. . Kun sitten 50 erilaita syystä luetellaan peräkkäin,kuka tahansa lukiessaan tämän lausunno varmasti ahdistuu ja ajattelee, että "lapsi pitää varmasti huostaanottoaa". Eihän näin monta asiaa voi muuten hoitaa. Päätösten pitäisi perustua faktoihin, ei mielipiteisiin. Pitäisi pysytä kiteyttämään ongelmat hallittavaan muotoon ja tietää, miten ongelmat on tehokkainta hoitaa. Silloin ei varmasti päädyttäisi huostaanottoon. Lääkäri tässä kirjoittelussa kertoi nähneensä lastenpsykiatrian kurssilla ongelmaisia perheitä. Huostaanottopäätöksen pitää perustua faktoihin, joiden olemassaolon lastensuojeluviranoamiset voivat osoitaa. Peruste voi olla vanhemmissa, lapsessa tai molemmissa. Kuitenkin juuri psykiatrista häiriötä pidetään usein huostaanoton pääsyynä.

hän on ajamiensa tapausten perusteella tullut siihen näkemykseen, että suomi ei toimi kuten oikeusvaltio lasten huostaanotoissa. Oikeuden mukaan lasten huostaanotto on purettava, jos huostaanottoperusteet eivät ole enää voimassa, ts. jos lapsi otetaan huostaan vuorovaikutusongelmien vuoksi ja hän kuntoutuu, on huostaan otto purettavissa. Leeni Ikosen mukaan näin ei tahdota toimia suomessa.

Mitä helvetin kannustinrahaa muka maksetaan huostaanotoista? Tällaista kirjotitelevat asiasta pihalla olevat ihmiset. Huostaanotto on viimeinen vaihtoehto ja erittäin kallista, mikäli lapsi sijoitetaan esim. koulukotiin. En tiedä yhtään kuntaan,jossa rahaa olisi sos.puolella niin paljon, että näitä ratkaisuja tehtäisiin kevyesti. Epäilen, että ennemminkin päinvastoin.

Voin sanoa, että Leeni Ikonenhan se vasta pätevä tällä alalla onkin. Hän onnistui kokemukseni mukaan enemmän sotkemaan asioita kun ajamaan päämiestensä etua. Räksytti paljon, mutta ilman oikeaa asiaa.

säännöllisin väliajoin purkaa omia angstejaan täällä.AP,ltä on huostaanotettu lapsi/lapsia eikä hän suostu näkemään vikaa eikä syytä itsessään.Lopettais jo.

näin meidät on opetettu ajattelemaan, mutta tutkimus osoittaa sisällön olevan toisenlaisen. Eikö pitäisi kiinnostua ennemmin ottamaan asiasta enemmän selvää - myös sinun?

Mitä helvetin kannustinrahaa muka maksetaan huostaanotoista? Tällaista kirjotitelevat asiasta pihalla olevat ihmiset. Huostaanotto on viimeinen vaihtoehto ja erittäin kallista, mikäli lapsi sijoitetaan esim. koulukotiin. En tiedä yhtään kuntaan,jossa rahaa olisi sos.puolella niin paljon, että näitä ratkaisuja tehtäisiin kevyesti. Epäilen, että ennemminkin päinvastoin.

ja olen eri mieltä kanssasi. Yhtäkään tapausta en ole nähnyt huostaanotetuissa jossa huostaanotto olisi ollut aiheeton. Päinvastoin, usein käy niin että huostaanottoa ei voi tehdä vaikka syytä olisikin.[/]

On perusteetonta väittää, ettei turhia huostaanottoja tapahtuisi. Siellä missä ihminen työskentelee, tulee aina virheitä. Miten niin epävarma asia kuin harmaalla alueella oleva huostaanttoperuste olisi tästä poikkeus?

Suomessa eri alueiden välilllä on tutkimuksen mukaan 10-kertaisia eroja nuorten tahdonvastaisissa sairaalahoidoissa ja pakkohuostaanotoissa. Mikään alueiden välinen eroavuus ei selitä tätä. Kyse erilaisista tavoista ratkaista ongelmia. On selvää, että lapsen erottaminen perheestä vuosiksi on sekä lapsen että koko perheen kannalta huonompi ja yhteiskunnan kannalta kalliimpi ratkaisu kuin joku kevyempi vaihtoehto, joka tuo saman tai jopa paremman lopputuloksen.

Esimerkiksi tämänpäiväisessä Hesarin jutussa todetaan, että Kouvolassa koulussa käytösongelmissa tiedetään sovitun työnjaon perusteella, otetaanko yhteyttä terveydenhoitajaan, kuraattoriin, psykologin, johonkin lääkäriin, terveysasemalle, koululääkärille, perheuvolaan tai lastenpsykiatriaan. Listasta puutuu lastensuojelu. Lasten- ja nuorisopsykiatriassa taas annetaan herkästi huostaanottosuosituksia, mitä tässä keskustelussa on kritisoitu.

Mulla on se käsitys, että Helsingin lastensuojelu on niin valtavan kuormittunut, että apua eivät saa kun ne lapset jotka elävät täysin epäinhimillisissä oloissa ja joiden henki on vaarassa päivittäin. Jos kyse on "vain" lapsesta, jota hakataan toisinaan, joka joutuu elämään alkohollistien kanssa tai joka ei saa joka päivä ruokaa, ei lastensuojelun resurssit riitä puuttumiseen. Huostaanototsta nyt puhumattakaan. Mutta olen ilmeisesti käsittänyt ihan väärin. T. Töissä koulussa

"Kirjoitin jokin aika sitten blogissani kritisoiden lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvien todistamattomien väitteiden toistelua, joihin kuuluvat mielenterveysongelmien kasvu ja vanhempien syyllistäminen niistä. Sittemmin silmiini on osunut tutkittua tietoa asiasta: Päivi Santalahden ja Andre Souranderin katsaus Onko lasten psykiatrinen sairastavuus lisääntynyt? (Duodecim 13/2008, s. 1499-1506). Haastattelemalla noin tuhatta 8-9-vuotiasta lasta on vertailtu tilannetta vuosina 1989, 1999 ja 2005. Lapsia koskevia vastauksia on pyydetty lasten itsensä lisäksi myös heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tulosten mukaan tyttöjen masennus olisi lähes kaksinkertaistunut 1989-2005, kun taas poikien kohdalla ei ollut havaittavissa vastaavanlaista muutosta. Aktiivisuus- ja tarkkavaisuushäiriöitten määrässä ei havaittu muutosta. Vanhempien vastausten perusteella poikien häiriökäyttäytyminen vaikuttaisi sen sijaan merkittävästi laskeneen mainittuna aikana.





Kirjoitus tuo kuitenkin selvästi esiin terveydenhuoltohenkilökunnan toimintatavan vaikutuksen siihen, kuinka moni potilas saa minkälaista hoitoa. Sairastavuuden määrä ei siis ole suoraan pääteltävissä tehtyjen diagnoosien määrästä.



Lapsille määrättyjen psyykenlääkkeiden määrän räjähdysmäinen kasvu kertoo paitsi hoitokulttuurin muutoksesta, myös lääkärien käyttämästä suuresta vallasta. Vallankäyttö korostuu erityisesti lastenpsykiatrien kohdalla, joiden lausunnoilla on usein ratkaiseva merkitys päätettäessä lapsen huostaanotosta tai mahdollisen lasta vastaan tehdyn rikoksen tapahtumisesta.



Suurin osa lastenpsykiatreista käyttää ammattiinsa liittyvää valtaa vastuullisella ja eettisesti kestävällä tavalla. Valitettavasti eivät kuitenkaan kaikki. Kaltoin kohdellun lapsen ja heitä suojelevien vanhempien koettelemukset valitettavan usein jatkuvat heidän asioidessaan lastenpsykiatrien kanssa.



Ei ole lainkaan tavatonta, että seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilmoituksen tehnyt vanhempi tai vanhemmat kohtaavatkin mitätöimistä ja oman vanhemmuutensa kyseenalaistamista. HUS:n lastenpsykiatri sai muutama vuosi sitten Etelä-Suomen Lääninhallitukselta huomautuksen erittäin suuresta määrästä virheitä potilasasiakirjoissa, jotka liittyivät seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn selvittämiseen. Lääninhallituksen mukaan vanhempien antamien tietojen virheellinen kirjaaminen muutti kuvan koko tapauksesta siten, että vanhempien esittämä epäily vaikutti virheiden vuoksi kummalliselta tai jopa järjenvastaiselta. Lääninhallitus ei katsonut, että tämä olisi voinut johtua vain epäselvyyksistä. Johtuen lastenpsykiatrisen lausunnon ratkaisevasta painoarvosta seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen tutkinnassa, kyseinen rikosprosessi ei huomautuksesta huolimatta kuitenkaan edennyt edes syyteharkintaan.



Seksuaalisen hyväksikäytön selvittäminen ei näytä olevan ainoa alue, jossa joidenkin lastenpsykiatrien toiminta jättää toivomisen varaa. Nettikeskusteluissa usein esiin nouseva ongelma on vanhempien syyllistäminen lastensa neurologisista oireista, kuten esimerkiksi Aspergerin oireyhtymästä.



Lastenpsykiatrian alalla ongelmana ei olekaan vain yleisessä tiedossa oleva palvelujen heikko saatavuus, vaan myös potilaiden ja heidän vanhempiensa riittämätön oikeusturva. Kanteleminen tuottaa parhaassa tapauksessa epäeettisesti toimineelle lastenpsykiatrille huomautuksen muutaman vuoden viiveellä, useimmiten ei sitäkään. Niin kauan kuin tätä ongelmaa ei ole ratkaistu, lisäresurssien kohdistaminen lastenpsykiatriaan ei automaattisesti johda lasten mielenterveyden aiempaa parempaan hoitamiseen.



Maltillisena vasemmistolaisena kannatan sitä, että julkinen valta järjestää terveydenhuollon pääsääntöisesti itse. Lastenpsykiatrian kaksi pääongelmaa, palvelujen riittämättömyys ja niiden tason suuri vaihtelevuus saavat minut kuitenkin tässä nimenomaisessa tapauksessa kannattamaan poikkeusta: lastenpsykiatrisia palveluja tarvitsevien on saatava käyttöönsä palveluseteli, jonka avulla he voivat ostaa palvelun valitsemastaan paikasta. Lapsia ei saa pakottaa hoitoon paikkoihin, joissa heihin ei suhtauduta kunnioittavasti ja asiallisesti."



Avainsanat: lastenpsykiatria, lastensuojelu, terveydenhuolto, rikollisuus



Johannes Remy- blogista

"Olet kiinnittänyt huomiota tärkeään asiaan, joka ei valitettavasti taida aina kestää päivänvaloa. Valitettavasti maassamme toimii myös paljon lastenpsykiatreja jotka kirjoittavat lausuntoja"tilaustyönä".



Esimerkkinä olkoon lastenpsykiatri joka toimi lastensuojelulaitoksen konsultoivana psykiatrina. Hän kirjoitti mm eräästä lapsesta tavattuaan tämän yhden ainoan kerran n 45min ajan seuraavaa: x tulee tarvitsemaan hoitoa todennäköisesti 18v asti sekä suositteli kyseistä lastensuojelulaitosta hoidoksi. Lapsi oli 14 vuotias. Vanhempia ei asiassa kuultu.?? Tällaisia lausuntoja sitten sosiaalityöntekijät ja jopa hallinto-oikeudet pitävät totena.



??Mainittakoon, että psykiatria on huomautettu asiassa, mutta ei kaikilla vanhemmilla ole suinkaan voimia taistella tuulimyllyjä vastaan. ??Mitä näille lapsille tapahtuu kun he keräävät itsensä täyteen vihaa tuntiessaan, että heitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti??



?Suomessa elää liikaa lapsia laitoksissa ja on pelottavaa ajatella näiden laitoshoitojen seurauksia, lisäksi rahan määrä mikä näissä liikkuu on valtava, unohtamatta erilaisia kytköksiä. ??Muutosta tarvitaan ja kipeästi! Yhtään lasta ei tulisi leimata turhaan sairaaksi, leima seuraa koko loppu elämän! "

kommentti Laura Lehtoselta

sijaisvanhemmuus-palstaa ja ei voi kuin ihmetellä minkälaiset mielisairaat sinnekin kirjoittelee.. ja tänne, melkein päivittäin.



Noh, onneksi kuitenkin on vielä ihmisiä jotka jaksavat tehdä tätä hienoa mutta raskasta työtä, olla sekä tuki- että sijaisvanhempina.