Missä iässä lapsi pystyy (oppikirjojen mukaan) tunnistamaan ja ilmaisemaan vessahädän?
Kommentit (20)
Ekat kakat taisivat tulla pottaan jo 8 kk iässä. Siitä eteenpäin on pottailtu päivittäin. Välillä osumia tulee, välillä ei. Potta ja kakka kuitenkin kiinnostavat.
Nyt vauva on 11 kk ja on oppinut sanomaan "kakka" vessatouhujen yhteydessä. Hän hokee "kakka" vaipanvaihdon ja potalla istumisen yhteydessä, mutta usein myös kakka- tai pissahädän tullessa! Tänään saimme kaksi pissaosumaa pottaan, kun tyttö sanoi yllättäen leikin lomassa "kakka" ja menimme potalle. Myös kakan tulon hän kertoi sanomalla "kakka", mutta silloin tavara oli jo livahtanut vaippaan. :)
vähän yli kaksivuotiaana.
On mahdollista nuorempanakin, ja joillakin oikeasti menee sinne kolmeen vuoteen. Joissain oppaissa ei haluta pahoittaa näiden hitaammin oppivien vanhempien mieltä, joten annetaan sellainen takaraja, ennemminkin kuin se aikaisin mahdollinen. Mutta kovin nuori ei kyllä pidättele pitkään, vaikka osaisikin pissata pottaan, jos vanhemmat sinne oikealla hetkellä vievät.
niin yhtä tärkeä kuin hädän ilmaisemisen oppiminen on pidätyskyvyn pidentyminen. Fysiologisesti noin kaksivuotias alkaa jaksaa pidättää pidempiä aikoja, kuivaksi voi toki oppia ennenkin sitä hetkeä, mutta sitten se on jatkuvaa potalla juoksemista.
ihan vastasyntyneestä! lukekaapa "elimination communication". kokeilin vauvallani, kyllä viestii vessahätänsä etukäteen!
1,5v-1v9kk iässä eikä se elämä mitään yhtä potalla juoksemista ole ollut. Hyvin ovat pidätelleen 3-4 tuntia päivällä. En usko että omat lapseni ovat mitään fysiologiaisa ihmeitä. Toki jotkut lapst ovat valmiita vasta yli 2-vuotiaina, mutta turha sinne asti on odotella jos lapsi tuntuu aikaisemmin oppivan kuivaksi.
niin yhtä tärkeä kuin hädän ilmaisemisen oppiminen on pidätyskyvyn pidentyminen. Fysiologisesti noin kaksivuotias alkaa jaksaa pidättää pidempiä aikoja, kuivaksi voi toki oppia ennenkin sitä hetkeä, mutta sitten se on jatkuvaa potalla juoksemista.
pidättele montaa tuntia, eikä kyllä tarvitse pidätelläkään. Varsinaista pidättelyä tuon ikäiset harrastavat joitakin minuutteja. Tietysti pissahätä voi tulla harvemmin, mutta neljä tuntia on jo noin pienelle aika pitkä aika, ettei tule pissahätä. Voisi ehkä juoda hieman enemmänkin.

Jos vielä lhankin neljännen lapsen niin koetan muistaa kertoa hänelle, ettei 1,5 vuotias voi osata pidätellä.

On eri asia, että vessahätä ei tule kolmeen tuntiin, kuin pidätellä kolme tuntia. On julmaa ja tarpeetonta laittaa lapsi pidättelemään kolme tuntia, enkä ymmärrä, missä tilanteessa sellaista tapahtuisi.
1,5v-1v9kk iässä eikä se elämä mitään yhtä potalla juoksemista ole ollut.... Toki jotkut lapset ovat valmiita vasta yli 2-vuotiaina, mutta turha sinne asti on odotella jos lapsi tuntuu aikaisemmin oppivan kuivaksi.
Fysiologisesti noin kaksivuotias alkaa jaksaa pidättää pidempiä aikoja.
Ja tosiaan tossa tuskin tarkoitettiin pidättämisellä muuta, kuin että tauko pissahädän tulon välissä on pidempi.
Meilläkin pottailtiin jo puolivuotiaasta ja pissojakin tuli pottaan, mutta kyllä niitä pissoja tuli vaippaankin vielä sen jälkeen. Vasta 1v. 8kk. alkoi olla täysin kuiva ja kyllä tuo on noin 2-vuotias kehitysvaihtelulla.
mutta aluksi sinne vessaan piti mennä heti, kovin montaa minuuttia ei pystynyt tuon hädänilmaisun jälkeen odottamaan. Ilman vaippoja pystyi olemaan 1v7kk iässä, tuolloin ehti hyvin jo esim. ulkoa sisälle vessahädän tullessa.
Varmaan sekin vaihtelee paljon yksilökohtaisesti paljonko rakkoon mahtuu ja tietysti ylipäätään se kuinka paljon lapsi juo.
mutta aluksi sinne vessaan piti mennä heti, kovin montaa minuuttia ei pystynyt tuon hädänilmaisun jälkeen odottamaan. Ilman vaippoja pystyi olemaan 1v7kk iässä, tuolloin ehti hyvin jo esim. ulkoa sisälle vessahädän tullessa.
10kk vanhana kakkasi aina pottaan. osasi siis sanoa kakka ja sit mentiin vauhdilla potalle.
Pissatin myös aina ruuan jälkeen ja heti päiväunien jälkeen ja melko monesti poika sai pissattuakin pottaan.2-vuotiaana oli päiväkuiva.
No yökuiva olikin vasta reilusti yli 5-vuotiaana.
Mutta tuota tahdonalaista kuivuutta voi kyllä harjoitella aika nuorena.
pidättele montaa tuntia, eikä kyllä tarvitse pidätelläkään. Varsinaista pidättelyä tuon ikäiset harrastavat joitakin minuutteja. Tietysti pissahätä voi tulla harvemmin, mutta neljä tuntia on jo noin pienelle aika pitkä aika, ettei tule pissahätä. Voisi ehkä juoda hieman enemmänkin.
meillä esikoinen oli viim. 10kk iästä yökuiva, vaikk imetin myös öisin 1,5-vuotiaaksi asti. Myös päivisin pissaväli oli enemmän kuin 4 tuntia. Esikoinen olikin täysin kuiva 1v4kk ikäisenä ja meni aina itse potalle, kun siltä tuntui (toki vanhemmat painostivat potalle, jos oltiin johonkin lähdössä tms.)
Oppikirjojen (esim. Lasten- ja nuorispsykiatria 1996, on kyllä olemassa uudempikin painos) mukaan vuoden iässä virtsarakon kontrolli siirtyy selkäytimestä aivoihin. Toisella ikävuodella pystyy tiedostamaan rakon täyttymisen, muttei ehkäisemään sen tyhjenemistä. Suomalaislapset yleensä päiväkuivia reilu 2v, yökuivia hiukan myöhemmin. "Kuuden vuoden ikään mennessä lapsella on neurologinen kypsyys virtsarakkonsa täydelliseen hallintaan".
Samaisessa opuksessa käydään läpi kuivaksi oppimisen psyykkinen puoli, ja vanhemman merkitys tuossa tapahtumassa voi olla auttavan vuorovaikutuksellinen tai syyllistävä.
Meillä tyttö täysin päivä- ja yökuiva 1v11kk eikä ikinä vahinkoja. Omatoimisesti kävi potalla.
Poika 2v2kk ollut nyt muutaman kuukauden ilman vaippaa mutta vahinkoja tulee silloin tällöin eikä aina itse tunnista hätää. Jaksaa kyllä 3-4 tuntiakin vessakäyntien välillä. Kakkaa ei uskalla tehdä pönttöön joten pieniä ongelmia on. Potalle ei suostu kun ei isosiskokaan käy joten joudun vielä auttamaan jotta ylettyy pöntölle. On ollut yökuiva 1,5 vuotiaasta lähtien mutta nyt on taas alkanut kastelemaan. Lapset on niin erilaisia.
ja mulla tekee vähän pahaa seurata äitejä, joille on todella tärkeää, että lapsi on varhain kuiva. Tässä yksi päivä menin kahvilan lastenhoitohuoneeseen, jossa äiti räyhäsi maksimissaan kaksivuotiaalle lapselleen, joka oli tehnyt pissat housuun. Sätti ja moitti tuota pientä lasta joka oli ihan surkeana. Lopetti heti kun tajusi että tilassa on muitakin, mut minä jäin miettimään, et minkälainen äiti vaatii ihan mahdottomia lapseltaan, muttei vaadi itseltään minkäänlaista itsehillintää..:(
Etenkin jos perheeseen on syntynyt uusi vauva niin usein äidille on tosi tärkeää että esikoinen oppisi nopeasti pois vaipoista ja sitten äiti rähjää, painostaa ja rankaisee :(
ja mulla tekee vähän pahaa seurata äitejä, joille on todella tärkeää, että lapsi on varhain kuiva. Tässä yksi päivä menin kahvilan lastenhoitohuoneeseen, jossa äiti räyhäsi maksimissaan kaksivuotiaalle lapselleen, joka oli tehnyt pissat housuun. Sätti ja moitti tuota pientä lasta joka oli ihan surkeana. Lopetti heti kun tajusi että tilassa on muitakin, mut minä jäin miettimään, et minkälainen äiti vaatii ihan mahdottomia lapseltaan, muttei vaadi itseltään minkäänlaista itsehillintää..:(
mutta yleensä vauvalle opetetaan, että hädästä ei tarvitse viestiä, sillä siihen viestiin ei vastata.
Meidän lapset oli 2,5v ja 1,5v ja molemmat jo ilman vaippaa, kun pampersilta tuli esikoisesta kirje, että kohta lapsesi oppii tunnistamaan hätänsä. Mutta mikäs ihme se on, kun jos kaikki pottaisivat vauvoja jo syntymästä asti, niin vaippafirmat menisi vauhdilla alas. Siksi heidän lääkärinsä ja tutkimuksensa ovat sitä mieltä että lapsi ei tajua vessahädästä mitään ennen kuin on 4v.
keskimäärin 1,5-3-vuotiaana. Toki on poikkeuksiakin eli jotkut ovat jo alle 1,5-vuotiaina kuivia, ja jotkut kypsyvät kuivaksi lähemmäs nelivuotiaana. Meillä on poika nyt 2v4kk ja oppinut ilmaisemaan pissahätäänsä menemällä vessaan ja kiipeämällä vessanpöntölle. Sinne sitten lorottaa, kun on otettu housut pois ja tuetaan vähän.
Enkä oikein tajua, mitä ihmeen ylpeilemistä on sillä, että lapsi on kypsynyt aikaisemmin kuin muut lapset virtsaamisen suhteen. Ylpeilettekö samalla lailla, jos esim. tyttärenne saavuttaa sukukypsyyden aikaisemmin kuin muut?
Meidän lapset oli 2,5v ja 1,5v ja molemmat jo ilman vaippaa, kun pampersilta tuli esikoisesta kirje, että kohta lapsesi oppii tunnistamaan hätänsä.
kävi ihan sama juttu. Pikkuisen olin haavi auki, että ihanko totta! XD
vaippavirmojen spnssaamissa opuksissa ei missään tapauksissa ennen kolmea ikävuotta, korruptoitumattomissa kirjoissa 1v-2v yksilöllisesti.