Miten lapsuuskotisi ruokailutottumukset vaikuttaa nykyisiin

oli 3-4 lusikallista. Nykyisin en syö lainkaan "oikeaa ruokaa" eli teen lapsille lihapullia ja muusia + salaattia, mutta itse en istu pöytään syömään. Minulla on ruokapöytäkammo, joka juontaa juurensa lapsuudesta eli en pysty syömään oikeastaan mitään lounas- tai päivällispöydässä.



Ja omien lasten ei ole ikinä tarvinnut syödä mitään, mitä eivät itse halua. Ruoka ei ole välittäminen ja rakkaus.

Kotona oltiin laiskoja laittamaan kunnollista, terveellistä ja monipuolista ruokaa. Osittain toki johtui siitäkin, ettei rahaa ollut yleensä paljoa käytettävissä. Puolivalmisteita, valmisruokia, ei salaatteja juuri koskaan. Karkkia, keksejä ja pullaa oli lähes joka päivä tarjolla. Samaan sorrun omissa valinnoissani jos olen töistä/muuten vaan väsynyt ja laiskalla päällä.

mun lapsuudenkodissa, paljon kasviksia, luomua ja itse kasvatettua. Kaikki tehtiin ja leivottiin itse, paljon hankittiin luonnosta. Meillä käytettiin runsaasti marjoja, järvikalaa ja itse metsästettyä riistaa.

Pyrin itsekin välttämään eineksia ja turhia epäterveellisyyksiä, hankalampaa vain kun ei asuta maalla. Ihanne olisi jos voisi syödä itse kasvatettua, kalastettua ja metsästettyä :)

Karkkeja meillä sai karkkipäivänä, niin myös omat lapsenikin. Kaikkea ruokaa piti maistaa, syömään ei pakotettu. Myös omat muksut on melkoisen kaikkiruokaisia olleet aina.

Melko hoikka olen ja niin on lapsukaisetkin. Toivottavasti "periyttävät" hyvät ruokatottumukset myös eteenpäin aikanaan.

Meillä ei ollut juuri koskaan salaatteja tai yleensäkään kasviksia missään muodossa. Nyt taas pidän huolen joka aterialla syödään "jotain vihreää" ja lisään kasviksia myös ruokiin.



Ennen meillä oli harvoin koko perhe samaan aikaan syömässä. Eli kukin söi kun sattui olla kotona. Nyt taas vaadin, että päivällinen syödään yhdessä ja pyrin pitämään kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista.



Jotenkin sitä haluaa tehdä asiat toisin kuin lapsuuden kodissa.

karkkia toisinaan niin paljon, että piilottelin sitä kaappiin, kun en jaksanut syödä kaikkea:D Ei meillä sitä hirveästi syöty, mutta ei siis varsinaisesti säännösteltykään.



Kotoa muutettuani en ostanut karkkia oikeastaan koskaan, vain suklaata himoitsin toisinaan. Vasta mieheni kanssa olen oppinut syömään taas irtokarkkeja, mutta ei mulla nykyäänkään tule mieleen ostaa niitä kuin harvoin, mutta saatan syödä niitä, jos on kaapissa. Joskus enemmän toisinaan vähemmän.



Meillä syötiin kai aika normaalisti, ei kummoisesti salaatteja, mutta muuten kyllä kasviksia: Kaali- ja juuresraastetta, marjoja, hedelmiä jne. Syön aika vastaavasti yhä, mutta paljon monipuolisemmista raaka-aineista. Vähemmän varmaan leipää ja perunaa, mutta kokonaisuutena ravintoarvot lienevät yhä aika vastaavat. Nykyään tulee vaan käytettyä mozzarellaa, linssejä yms. joita tuolloin ei pahemmin kaupasta saanut, eikä niitä siten lapsena syöty.



Ei ole tapanani nykyään ahmia, joskus tekee mieli rasvaisempaa ruokaa, joskus terveellisempää. Jos tekee kovasti mieli suklaata, ja tekee mieli syödä koko levy, niin syön. En koe sitä kuitenkaan ahmimiseksi, ei sitä tapahdu niin usein ja silloinkin osaan lopettaa, kun ei enää tee mieli. Vaikka silloin, kun on enää kaksi palaa jäljellä. Ei ole siis tarvetta ahmia niin paljon kuin saa. (Energiankulutukseni on aika suuri, joten minun normaalisyömiseni olisi varmaan jollekin "ahmattamista", mutta kaikki siis kuluukin.) Mielestäni suhteeni ruokaan on ihan terve ja neutraali.

mutta ajoittain sitä oli liian vähän. Herkkuja aika harvoin.

Aikuisiällä olen ollut tunnesyöppö, herkkuja mätin hullun lailla jossain vaiheessa, kun olis masentunut. Lihoin järkyttäväksi läskiksi. Loppuikä menee varmaan lihavana, en laihdu vaikka kuinka syön terveellistä ja järkevästi. Kovalla liikunnalla olen saanut kiloja pois mutta ruokavaliolla en. kerran vuodessa iskee alakulokausi ja syön tyhmästi, en onneksi liho enää.

ja siitä pidän itsekin kiinni. Joka päivä (mahdollisuuksien mukaan) yhteinen ruoka, viikonloppuisin vähän parempi ruoka yhdessä myös.



MUTTA se karkki, sitä ei sitten millään saanut... Pieni aski ostettiin karkkipäiväksi, muuten ei koskaan ollut mitään tarjolla. Ei edes jouluna. Mieheni kotona sen sijaan, karkkia oli lähes aina jossain kipossa. Lopputulos on, että minä ahmin kaiken näkyvissä olevan ja piilossa olevan karkin. Mies pystyy katselemaan karkkia pöydällä monta päivää.

syötiin aika vähän eikä koskaan ollut salaatteja ja hedelmiäkin vasta kun olin jo reilusti teini-ikäinen. Maistaminen ei riittänyt, vaan lautanen piti aina syödä tyhjäksi, tosin mitään inhokkiruokia valmistettin todella harvoin. Perjantaisin sai ostaa karkkia, mutta ei paljoa. Olin pienenä tosi laiha. Nykyisin rakastan syömistä. Teen kotiruokia makaronilaatikoista pihveihin ja kalaan. Tykkään myös leipoa ja leivon leivistä leivoksiin. Syöminen on iso osa mun elämää ja se myös näkyy valitettavasti ulkonäössäni liikakiloina.

ja siitä pidän itsekin kiinni. Joka päivä (mahdollisuuksien mukaan) yhteinen ruoka, viikonloppuisin vähän parempi ruoka yhdessä myös.

MUTTA se karkki, sitä ei sitten millään saanut... Pieni aski ostettiin karkkipäiväksi, muuten ei koskaan ollut mitään tarjolla. Ei edes jouluna. Mieheni kotona sen sijaan, karkkia oli lähes aina jossain kipossa. Lopputulos on, että minä ahmin kaiken näkyvissä olevan ja piilossa olevan karkin. Mies pystyy katselemaan karkkia pöydällä monta päivää.

Tuon karkin ym hyvän kanssa nimittäin. Meillä kotona oli aina karkkia, keksiä ym kaapissa ja sai syödä jos halusi. Ei niitä oikein tule syötyä nykyään, ei ainakaan paljoa. Mies rohmuaa heti kaikki herkut, leivonnaiset ym. Sinänsä vähän hassua, sillä miehen kotona on ollut aina leivonnaisia, meillä taas ei...

Ruokailutottumuksista on tarttunut sellainen, että kotona on aina oltava kasviksia, hedelmiä ym terveellistä. Ruuan kanssa on aina salaattia tai jotain tuoretta kasvista, jos ei muuta niin porkkananpalasia. Mies taas ei ikinä "jaksa" tehdä salaattia, vaikka hänenkin kotonaan on salaatteja ollut.

Karkkipäivää minulla ei lapsena ollut, vaan makeaa sai säännöllisen epäsäännöllisesti. Samaa noudatan omieni kanssa. Joskus tulee (ja tuli lapsenakin) himokausia, jolloin mikä tahansa makea uppoaa, joskus taas makea säilyy kaapissa kauankin. Isäni tavoin kyllä makea maistuu.



Olen perinyt äitini kiinnostuksen ruuanlaittoon ja erityisesti uusien ruokalajien kokeilemiseen. Äitini siis laittoi monipuolisesti ruokaa itse, mutta eineksiäkin syötiin aina välillä. En mielestäni suhtaudu fanaattisesti ruokaan siinä mielessä, että vahtisin hysteerisesti ruuan terveellisyyttä jne. Silti meillä, kuten lapsuuden kodissanikin, mielestäni syötiin ihan terveellisesti.



Iso ero on siinä, että melkein heti omille muutettuani rupesin laittamaan 2 lämmintä ruokaa päivässä. Lapsuudenkodissani syötiin päivällisen sijaan aina voileipiä. Äiti aina välillä yritti tarjota lämmintä ruokaa, mutta se ei kehenkään oikein uponnut - tottumusta kai. Minulla pysyy nykyään paino paremmin kohdillaan, kun syön 2 lämmintä ateriaa. Vanhempani sen sijaan syövät tosi paljon leipää edelleen.



Olen aina ollut normaalipainoinen, lapsena jopa liian hoikka.

meillä tehtiin aina itse ruokaa, ei koskaan eineksiä. Ja sama touhu jatkuu oman perheen kanssa, vaikka varmasti helpommalla pääsisi, jos joskus turvautuisi eineksiin :)

syötiin normaalia maalaisruokaa, aamiaiseksi puuroja ja vellejä, äiti leipoi itse leipää ja kasvatti kasvikset... Paljon syötiin perunaa ja sen kanssa lihakastikkeita ym. Salaatit tuli kuvioihin kun olin n.10v. Ja iskällä todettiin sepelvaltimotauti. silloin vähennettiin rasvaisia ruokia ja kasviksia lisättiin. kyllä meillä oli varmaan joka päivä kahvin kanssa pullaa, mutta itse en siitä tykännyt.. aika harvpin sain karkkia tai kaupan herkkuja, ehkä jotain pientä kerran viikossa kuitenkin... kohtuudella syötiin herkkuja siis.

mitähän kodin ruokatapoja on säilynyt..? Emme syö niin säännöllišesti, ostamme välillä myös eineksiä, mitä lapsena emme syöneet yhtään, herkuttelemme aika usein.... kasviksia syömme ehkä enemmän. miehen kotona ei kohtuutta ole opetettu, vaan kun herkkuja on niin niitä syödään paljon! En voibpäästää miestä irtokarkkihyllylle, koska hän ostaa ainakin kilon kerralla! tykkään leipomisesta, mutta silti leipää ostamme usein kaupasta, sämpylöitä teen n. Kerran kahdessa viikossa.

Lapsena olin aneemisen laiha, alipainoinen monta vuotta. Karkkeja sai ihan vähän karkkipäivänä.

mutta ajoittain sitä oli liian vähän. Herkkuja aika harvoin.

Aikuisiällä olen ollut tunnesyöppö, herkkuja mätin hullun lailla jossain vaiheessa, kun olis masentunut. Lihoin järkyttäväksi läskiksi. Loppuikä menee varmaan lihavana, en laihdu vaikka kuinka syön terveellistä ja järkevästi. Kovalla liikunnalla olen saanut kiloja pois mutta ruokavaliolla en. kerran vuodessa iskee alakulokausi ja syön tyhmästi, en onneksi liho enää.

Meillä syödään monipuolisesti ja terveellisesti, lapsilla on karkkipäivä, muita herkkuja voi sit olla muuten. Lapset tykkäävät leipoa, koitetaan muokata ohjeita terveellisempään suuntaan jne.

Eli koitan, ettei heistä tulis ahmijoita.

Itse jätin lihan jo yli 20 v. sitten, maidon myöhemmin, ruisleivästä tykkään edelleen, herkut on paljolti erilaisia, esim. kuivattuja hedelmiä. En siis juurikaan kaipaa lapsuuskodin ruokia tai teen niistä lihattomia versioita, kuten kaalikääryleitä

Kotoa pois muutettuani minulle aukeni einesten ihana ihmemaa! Vasta hitaasti omien lapsien myötä olen alkanut uudestaan tehdä kotiruokaa.

oli säännölliset ruoka-ajat ja peruskotiruokaa. Salaattia oli aina tarjolla myös ja välipaloiksi hedelmiä. Ruokaa ei ollut pakko syödä, mutta mulle on ruoka kyllä aina maistunut. En ole nyt enkä ollut lapsenakaan nirsoilija. Ainoa mikä meillä oli kielletty, oli napostelu. Herkkuja sai, mutta ruokailun yhteydessä.



Syön aika samantyyppisesti vieläkin. Ruokaa ja herkkuja kuluu. Lihava en ole nyt enkä lapsenakaan. Laihaksikin ovat jotkut haukkuneet.

lukiessa vahvistuu oma ajatukseni, että tulen jatkamaan lapsuudesssani ollutta systeemiä karkin suhteen. Ei karkkipäiviä eikä vahtimista paljonko karkkia syö. Pidetään huolta, että on tarjolla säännöllisesti terveellistä, monipuolista ja hyvääkin ruokaa ja karkkia ostetaan, kun siltä tuntuu ja sitä saa syödä sen verran kuin haluaa, mutta pidetään huolta, että ruokaakin syödään. Olkoot hammaslääkärit ja neuvolat asiasta mitä mieltä hyvänsä.



Tuntuu, että kaikkein pahimpia ongelmia karkkien kanssa aikuisena on niillä, joiden kotona on kovasti yrietty säännöstellä karkkien saantia ja syömistä.



t. 6

lukiessa vahvistuu oma ajatukseni, että tulen jatkamaan lapsuudesssani ollutta systeemiä karkin suhteen. Ei karkkipäiviä eikä vahtimista paljonko karkkia syö. Pidetään huolta, että on tarjolla säännöllisesti terveellistä, monipuolista ja hyvääkin ruokaa ja karkkia ostetaan, kun siltä tuntuu ja sitä saa syödä sen verran kuin haluaa, mutta pidetään huolta, että ruokaakin syödään. Olkoot hammaslääkärit ja neuvolat asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Tuntuu, että kaikkein pahimpia ongelmia karkkien kanssa aikuisena on niillä, joiden kotona on kovasti yrietty säännöstellä karkkien saantia ja syömistä.

t. 6

Mulle se pahin riippuvuus on tullut karkkiin ja herkkuihin. Lapsena oli tosiaan tiukkaa ja karkkia ja herkkua harvoin. Voi sitä ahmimista jos jossain juhlissa tai kylässä sitten sai. Vieläkin olen samanlainen ajoittain, kuten tuonne ketjuun vastasinkin.

Siitä karkista voi tulla samanalainen kielletty hedelmä kuin jollekin tulee alkoholista. Alkoa en ole väärinkäyttänyt enkä alaikäisenä hinkunut. Karkki ja herkut oli se mihin sorruin.

ei ollut salaatteja ja hedelmiä juuri koskaan. Syön niitä nykyisin paljon ja tykkään kyllä. Mutta koen niiden laittamisen vaivalloikseksi, varmaan siksi kun en lapsena tottunut..?



KArkkia sain vaikka miten paljon, ei mitään rajoituksia. Kontrollin opetteleminen aikuisena on ollut todella vaikeaa.



Lapsena myös opetettiin tunnesyöjäksi, siitäkin on ollut vaikea opetella eroon. Lisäksi olen joutunut opettelemaan sen, että syön mitä haluan, milloin haluan ja sen verran kuin haluan, enkä sitä mitä minun pitäisi muiden mielestä syödä.



Työn ja tuskan takana oli, mutta nyt olen jojoilun ja syömishäiriöiden jälkeen hoikka aikuinen.

säännösteltiinkö meillä karkkia. Eipä kai. En siitä kyllä ikinä välittänytkään, enkä näin aikuisiälläkään ole oppinut syömään.



Meillä oli terveellistä ruokaa ja säännölliset ruoka-ajat. Kotiruuasta tykkään edelleen yli kaiken, säännöllisyys on kyllä unohtunut näin omassa taloudessa. Salaattejakin söisin tosi mielelläni, en vain ikinä jaksa tehdä.