Lasten psykiatrin mielipide KOULUKIUSAAMISESTA
Hyvä Terveys-lehdessä.
Pääkohdat
-On ikävä kyllä vanhempia, jotka eivät ole osoittaneet jälkikasvulleen, että koulukiusaaminen on väärin.
-Koulukiusaaminen kertoo AINA kiusaajan pahasta olosta ja/tai heikosta itsetunnosta.
Kotoa siis lähtee tämäkin aihe, puhukaa aiheesta kotona, vanhemmat.
Kommentit (35)
Sä et vastaavasti osaa lukea. Eikä sekään liity alkuperäiseen aiheeseen.
Sulkujen käyttö on mitä on ja samaten ajatusviivan käyttö ontuu.
että Suomen kouluissa on koulukiusaamista. Ei minulla muuta.
Mielestäni te, ketkä heitätte asiasta vitsiä, on kotona koulukiusaaja tai teillä jotain muuta ongelmia.
Mautonta lasten hädällä(koulukiusaaminen) vitsin heitto. Kertoo kyllä jostakin.
Sä nyt kyllä harrastat palstakiusaamista sanomalla, että toisten lapset ovat koulukiusaajia! Ettet vaan olisi ollut lapsuudessasi ja nuoruudessasi koulukiusaaja, vaikka omasta mielestäsi kerroit vain "totuuden" ja "sen mihin olet oikeutettu". Moni on niin häiriintynyt, ettei erota niitä kiusaamisesta. :(
että Suomen kouluissa on koulukiusaamista. Ei minulla muuta.
terv. yksi, jota kiusattiin koulussa eikä kukaan puuttunut siihen
Kun kiusaaja on iskenyt uhriinsa ( ja pahimmassa tapauksessa kerannyt "armeijan" eli hovia tuekseen), ensimmaisena pelastetaan uhri.
Muille kovat sanktiot, sitten muu selvittely.
Aikaa myoten kodit todenteolla tekevat kaikkensa, ettei lapsesta tule kiusaajaa ja puuttuvat ongelmiin jo siella sylttytehtaalla. Kun muuten seuraa eristaminen. Se se vasta tehokas keino onkin kiusaajien taltuttamiseksi.
Tassa jarjestyksessa. EI todellakaan niin , etta UHRI vaihtaa koulua. Nuts.
Mielestäni te, ketkä heitätte asiasta vitsiä, on kotona koulukiusaaja tai teillä jotain muuta ongelmia.
Mautonta lasten hädällä(koulukiusaaminen) vitsin heitto. Kertoo kyllä jostakin.Sä nyt kyllä harrastat palstakiusaamista sanomalla, että toisten lapset ovat koulukiusaajia! Ettet vaan olisi ollut lapsuudessasi ja nuoruudessasi koulukiusaaja, vaikka omasta mielestäsi kerroit vain "totuuden" ja "sen mihin olet oikeutettu". Moni on niin häiriintynyt, ettei erota niitä kiusaamisesta. :(
Minusta kuitenkin uskomatonta, että aiheesta nimeltä koulukiusaaminen pitää heittää vitsiä ja läppää. Se on todella mautonta. Moni lapsi tälläkin hetkellä kärsii koulukiusaamisesta. Ap kirjoitti aluksi väärin, totta. Minä kuitenkin ymmärsin hänen pointtinsa. Jotkut kuitenkin katsovat tarpeelliseksi vinoilla siitä ja itse aihe unohtuu, eli lasten koulukiusaaminen. En tiedä, onko kyseessä yksi ja sama henkilö, joka heittää muka hauskaa vitsiä yhdestä kirjoitusvirheestä. Mikä on todella surullista, koska on vakava aihe kyseessä.

äitini sanoi aina ettäJOS ON LUSIKALLA ANNETTU ,EI VOI KAUHALLA VAATIA...=)eli ei se omena kauaksi puusta putoa..
...että äitisi kuulosti aikamoiselta kiusaajalta. Samoja tapoja kyllä voi sinustakin havaita. Olitko jo kouluaikoinasi samanlainen?
KALTAISESI LAPSELLISET VANHEMMAT SAISI PAKKOSTERILOIDA
Millainen ihminen vääntää vitsiä tällaisesta aiheesta? Millainen ihminen jankuttaa ja jatkaa? Kyseessä arka ja vaikea aihe, mikä koskettaa lasten hätää ja tuskaa. Sinä vitsailija, jos arvostat lasten oikeutta käydä koulua ilman kiusaamista, sinä ymmärrät lopettaa. Minä menetin ystäväni. Häntä kiusattiin ja hän tappoi itsensä 15 vuotiaana. Ap otti vaikean aiheen esille ja asiasta pitää puhua, koska kyseessä lasten oikeus käydä koulua ilman pelkoa.
tai uskon että on vielä semmoinenkin tyyppi jonka kiusaaminen ei lähde mistään omasta pahasta olosta vaan kiusaa pelkästään koskaa helposti pystyy siihen ja se on kivaa toisinaan. Ei mikään empaattinen tyyppi.
ja voi nähdä, että suurimmassa osassa ihmisistä asuu pahuus. Kiusaaja voi olla kuka vaan, vaikka av-mamma. Ainakin anonyymina pään aukominen ei näytä tuntuvan missään. Monesti kiusaajatkin kiusaavat joukkiolla, missä ryhmän mukana on helpompi kiusata. Monesti se on ihan hyvästä perheestä se lapsi, joka kiusaa. Varsinkin sivusta seuraajat ja mukana huutajat voivat olla ihan kunnon kodista, missä huomiota saa.
Lapset ovat toisilleen julmia. Ja jos mahdollisuus on ja sopivat puitteet, niin nokkivat toisiaan minkä kerkeävät. Pitäisi myös huomata, että joku kokee tulleensa tietyssä tilanteessa kiusatuksi ja jopa pitää pienestä nahistelusta, kun toinen on herkkä, eikä kestä minkäänlaista arvostelua, ei edes oikein asiallista kritiikkiä. Voi jopa olla, että joku omalla käytöksellään suorastaan provosoi kiusaajat kimppuunsa. Mutta tätähän ei saa sanoa ääneen ja joka tapauksessa kiusaaminen on väärin, vaikka se kiusattu olisi esimerkiksi kehuskellut itseään suomen prinsessaksi ja kaikista ihanimmaksi ja parhaimmaksi ja on aina vaan muita parempi.
Tänä päivänä myös erilaisuus on ylimaallisen hienoa, että nuoret tekevät kaikkensa ollakseen mitä persoonallisempia ja silmiin pistäviä. Enää ei opeteta joukkoon sulautumista.
Olen 8- lapsen mummo,ja tiedän oman lapseni perheestä mistä on kysymys. Tyttäreni mies kuoli väkivallan uhrina, tytär jäi yksin kolmen lapsen kanssa, nuorin oli 4kk ja vanhin 9 v. Tytär ei käynyt läpi surutyötä, kertoi että kyllä hän selviää, mutta ei jaksanutkaan. Tuli sairaita mies suhteita ja alkoholistui, lapset otettiin huostaan. N ytkin sairas suhde, ja viina virtaa, uusi lapsi syntyi. Nyt tämä nuorin on 12v ja oireilee koulussa särkee paikkoja ja kiusaisko muita ja tämä kaikki johtuu turvattomuudesta.
siis av palstalla kyllä huomaa että kiusaaminen jatkuu myös aikuisena kun siihen ei ole koulussakaan puututtu.
siis tässä viestiketjussakin löytyy jo monta kiusaajaraukkista, jotka nimettöminä uskaltavat kettuilla kaikille ja kaikesta kun itseään ahdistaa.
surullista teille sekä lapsillenne.
jokaisella on oikeus koulurauhaan ja oikeuteen koskemattomuuteen koulun alueella. suosittelen myös lastensuojeluilmoituksen tekoa sekä rikosilmoituksen tekoa jos kiusaus ei lopu koulussa. työpaikalla sitten ilmoitus pomolle heti ja liittoon yhteys. kyllä keinoja löytyy ettei tarvitse häiriintyneistä kärsiä turhaan.
niin ap:n aloitus oli fiksu ja sitten seuraavat 10 viestiä ihan älyvapaata angstia.. ei ymmärrä. aina ajankohtainen aihe ja jokaiselle vanhemmalle aina ajankohtainen.
äitini sanoi aina ettäJOS ON LUSIKALLA ANNETTU ,EI VOI KAUHALLA VAATIA...=)eli ei se omena kauaksi puusta putoa..