Mies ei näyttäisi olevan onnessaan raskaudestani..

Aika monet miehet ei ole onnellisia raskaudesta eikä edes vauvasta, vaan kasvavat isäksi hitaasti. Miehille lapsi ei ole konkreettinen raskausaikana ja vauvakin voi tuntua vieraalta. Monelta esikoisensa saavalta mieheltä myös puuttuvat sellaiset kaverit, jotka rohkaisevat isyyteen ja jotka auttaisivat orientoitumaan lapsen syntymään ja nimenomaan siihen ILOON jonka lapsi tuo tullessaan.



Silti näistä miehistä kasvaa ihan hyviä isiä, jotka rakastuvat lapseensa ja ovat ylpeitä perheestään. Se vaan vie aikaa ja hermoja. On tärkeää jaksaa luottaa raskausaikanakin siihen, että asiat järjestyy, ja ottaa se asenne että kun asiat alkavat sujua, niin vanhoja ei muistella.



Oma mieheni oli ihan pihalla raskausaikana. Tiedän kuinka kurjalta se tuntuu. Mut jotkut miehet vain kypsyvät isäksi tuskastuttavan hitaasti eikä siinä jaksaisi aina itse tulla vastaan ja ymmärtää, kun itselläkin on täysi työ kasvaa äidiksi + raskauden fyysiset jutut kestettävänä. Mieheni on kuitenkin loistava isä lapselleen, kärsivällinen ja rakastava.

haluaa isäksi omasta tahdostaan. Vaimon mieliksi voi sen kersan pisää alulle..

Aika harva mies haluaa isäksi omasta tahdostaan. Vaimon mieliksi voi sen kersan pisää alulle..

Asiaan:

Se, että miehesi ei ole aivan haltioissaan raskaudestasi, ei välttämättä tarkoita sitä, että hän ei haluaisi lasta. Ei mies - eivätkä kaikki naisetkaan - pysty suhtautumaan vatsassa lilluvaan alkioon kauhean tunnepitoisesti.

Itse olen raskaana, taitaa olla 10. viikko menossa. Voin sanoa, ettei mulla ole mitään tunteita sikiötä kohtaan. Olen lukenut täältä, miten jotkut alkavat heti "suojella raskausmassua" ja keksiä kaikenlaisia hellittelynimiä solumöykylle - tää tuntuu musta itsestäni niin vieraalta kuin olla ja voi (en kuitenkaan vähättele toisten tuntemuksia, ymmärrän, että ihmiset suhtautuvat eri lailla tähänkin asiaan). Ei me miehen kanssa olla ainakaan vielä lässytelty mun mahaan, lähinnä ollaan puhuttu käytännön asioista. En tunne mitään taivaallisia onnentunteita siitä, että olen raskaana, lähinnä mua vituttaa jatkuva kuvotus ja unettomuus, josta olen kivasti alkanut kärsiä heti raskauden alettua.

En kuitenkaan epäile, etteikö minulla kehittyisi tunteita vauvaa kohtaan tunteita sitten kun se syntyy, tai jopa ennen sitä.

En ole kertonut raskaudestani juuri kenellekään, koska en halua vastata kysymykseen "no ootteko te nyt onnenne kukkuloilla" (onhan tää ihan jees, mutta en voi sanoa olevani) tai "mikä sen työnimi on" (Eh? Sikiö?).

Meitä on siis moneen junaan. Sekä miehiä että naisia.

ei munkaan mies mitenkään hehkuttanu mun raskautta. Ei pussaillu mahaa eikä sen paremmin kosketellu tai jutellu sikiölle. Potkuja tunnisteli mahan päältä kun puoliväkisin sen käden vedin mahan päälle. Silti oli ihana tuki synnytyksessä ja nyt tuo poika on tärkeintä mieheni elämässä ja selvästi rakasti sitä ensihetkestä alkaen.

Ei miesten ole niin helppo iloita raskaudesta samanlailla kun joidenkin naisten. En olisi huolissani.

vähän sama tilanne...



Nainen halusi kovin vielä yhtä lasta ja mies suostui naisen tahtoon. Nyt nainen on raskaana, mutta mies ei yhtään innoissaan raskaudesta.



En tiedä ap:n tapauksesta mitään, mutta tuosta tuttujeni tapauksta, että en ymmärrä, miksi mies on suostunut, jos ei ole edes halunnut enää lapsia. Kyllä sen lapsen pitäisi olla molempien toive, eikä vaan niin, että mies sitten täyttää tässä naisen toiveita lapsesta. Toivottavasti tämä tuttujeni mies innostuu lapsesta raskauden edetessä ja viimeistään lapsen syntyessä. On se lapsellekin aika paha paikka, jos isä ei välitä, eikä ole häntä varsinaisesti edes halunnut... :(



Ehkä ap teilläkin asia konkretisoituu miehelle jossain vaiheessa. Ei miehet tietysti sitä raskautta läpi käy kuten naiset. Saattavat kai tuntea olonsa jopa aika ulkopuoliseksi. Voi olla pelkoja lapsen terveydestä, elämän muuttumisesta jne... Koittakaa vaikka puhua miehesi kanssa, missä mättää... Tsemppiä!

siihen, että mies ei halua lasta:

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1320796/onneksi_mies…