MIKSI lapsille ei pidä kertoa, että avioeron aiheutti toinen nainen?

on aivan maan tapa ettei ketään aikuista saa ikinä syyllistää ja myös pettäminen on jotenkin kollektiivinen teko johon on vähän kaikki syyllisiä muttei kukaan yksinään ettei sille vaan tuli yksin paha mieli.

Joka suhde väljähtyy ja toisen naama alkaa kyllästyttää mutta siinähän se koitinkivi onkin ja avioliiton perimäinen tarkoitus; niin myötä- kuin vastamäessäkin. Ja jos se vastamäki vaan jatkuu ja jatkuu niin sitten erotaan ja annetaan lapsille aikaa tottua ja olla pahoillaan ja surullisia ja otetaan vastaan se viha ja paha mieli. Sitten vasta on vanhempien "onnellisuuden" tavoittelun vuoro.

Mä näe työssäni usein näitä pettäjä-miehiä joilla on aina "hirmulisko" kotona ja aseman suoman statuksen takia on aina naisia jotka käy tarjoutumassa näille sankareille. Osa miehistä on vaan ikuisia pettäjiä ja moni yrittää luistella vastuustaan kroonisesti ja usein myös empatia on heille vaan pakosta opittua toimintaa. Loppujen lopuksi suurin os näistä on aika yksinkertaisia älyltään mutta ovat kompensoineet sen ylenmääräisellä pullistelulla.

Pettäjä on aina vastuussa tekemisistään, ei kukaan pakota ase ohimolla nussimaan sihteeriä. Voi yrittää vaimon kanssa enemmän ja sitten erota jos ei yrityksestä huolimatta onnistu. Ja vasta sitten hakeutua naapurin mamman hameen alle. Valintoja joista aikuinen kantaa vastuun, myös lapsen mielen järkyttämisestä.

"kun lapset uskoo tollasen väitteen kyseenalaistamatta.Ei se loppupeleissä palvele ketään et lapset luulee et äitissä ei ole mitään vikaa ja toinen nainen on yksin syyllinen kaikkeen.Ei kukaan koskaan voi aiheuttaa toisille avioeroa.Se ei vaan ole mahdollista.Täällä palstalla liikkuu outo käsitys et miehellä/isällä ei ole oikeus olla onnellinen.MIehet on jotain omaisuutta jota saa käskyttää kuin koiraa tai alentaa samaan asemaan kuin perheen lapset.Jokaisella on oikeus olla onnellinen ihmisen kans jota rakastaa,av-mammojen mielestä vain naisilla."



Ap ei sanonut, että hän sanoisi, että hänessä itsessään ei olisi mitään vikaa. Yksinkertainen muutaman lauseen mittainen selitys, mikä ihmeen vaikea siinä on ymmärtää, ettei se ole syyttämistä. Ei ap tarkoita, että hän purkaisi lapselle iltakausia pahaa oloaan, jota ei enää edes ole. Lukekaa hänen viestinsä. Hän sanoo pääseensä jo asian yli, mutta kysyy, kannattaako lapselle kertoa syy. Minusta kannattaa lyhyesti, koska lapsi alkaa kyllä keksiä syitä, jos ei tiedä totuutta. Totta, että tarkemmin syyt ja tilitykset eivät kuulu lapselle, eivät aikuisiän kynnyksellä olevallekaan, ne vain rasittavat häntä.



Miksi monien mielestä nainen on omaisuutta ja jota saa käskyttää ja alentaa ja kohdella miten vain? Sitähän tässäkin ketjussa on paljon. Että pettää saa, koska itse haluaa ja itsestä tuntuu oikealta. Yhtään ei ajatella, että se ei tunnu naisesta oikealta. Ymmmärrän, jos vaimoon kyllästyy, ja sitten oikea ratkaisu on ero. On todella törkeää toista kohtaan elää kaksoiselämää. Onnellinen elämä kuuluu molemmille, myös naiselle. Jos sitä ei saa yhdessä pettämättä, sitten yrittäkää parantaa tilannetta tai erotkaa.

kun äiti on lapsille se rakas ja mailman paras nainen.

Saattavat vielä miettiä, että rakastaako isä heitä, vaan muita lapsia, jos niitä tulee lisää.

Vaikeaa, en siis kertoisi.

Kts. väestöliitto http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…

"7. ”Tämä on kaikki sen toisen naisen syytä, meillä olisi kaikki ihan hyvin ilman sitä narttua”

Kolmannen osapuolen mukanaan tuoma ero on usein kaikkein vaikein eroamisen muoto. Yllättävä ero sattuu aina enemmän kuin puhuttu ja harkittu ero. Jos yllättävään eroon liittyy lisäksi kolmas osapuoli, kipu saattaa olla huomattavan kova, usein jopa sietämätön ja mielenhäiriöitä ja itsetuhoa aiheuttava. Tällaisella tavalla erota on huomattavan ikävät ja pitkäaikaiset vaikutukset sekä seuraukset jokaiseen perheenjäseneen. Tilanteeseen pitäisi saada pitkäkestoista ammattiapua mahdollisimman pian.

Lasten kannalta tärkeintä on pitää huoli siitä, - kun aikuiset ovat omissa kriiseissään -, että joku pitää huolta heidän perustarpeistaan. Muistettava on myös, että aikuisten intiimi- eikä seksielämä ei kuulu lapsille, heitä on siltä suojeltava uskottomuustapauksissakin. Puhumalla asioista, jotka eivät kulu lapsille, aikuiset voivat purkaa omaa pahaa oloaan tavalla, josta on lapsen kehitykselle ja vanhemmuussuhteelle vakavat seuraukset. Lapsen oma identiteetti vanhempien yhteisenä lapsena voi vaurioitua.

Seuraukset voivat näkyä myös sukupuolikysymyksinä. Aikuisten tulee miettiä minkälaisen asenteen hän siirtää lapselle moittiessaan, nimitellessään jne. toista vanhempaa . Vakavinta on, että asenteilla on riski siirtyä myös suhteisiin, joita lapsella on tulevaisuuden parisuhteissaan.

On hyvä huomata, että lapset arvostavat sitä, että he näkevät vanhempiensa puhuvan arvostavasti toisilleen ja toisistaan. Lapsi tarvitsee vanhempien yhteistyötä."

äidillä ei ole tarvetta osoittaa isän syyllisyyttä. Eli äiti on jo sujut eron kanssa, eikäole kyse mistään niskaan kaatamisesta, vaan faktan kertomisesta.

Onko tämä tilanne eri? Saako sitten lapsille kertoa, että isä lähti, koska rakastui toiseen?

ap

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys. Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

En ole lapsilleni vieläkään mitään kolmannesta osapuolesta puhunut, koska he eivät ole siitä kysyneet.

Mutta tämä väestöliiton teksti ei vieläkään selvitä asiaa minulle. Ei konkreettisia neuvoja. En minä mistään sukupuolielämästä olisi puhunut, vaan siitä, että

isä halusi enemmän elää toisen naisen kuin äidin kanssa.

ap

Kts. väestöliitto <a href="http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…" alt="http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…">http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_k…; "7. ”Tämä on kaikki sen toisen naisen syytä, meillä olisi kaikki ihan hyvin ilman sitä narttua” Kolmannen osapuolen mukanaan tuoma ero on usein kaikkein vaikein eroamisen muoto. Yllättävä ero sattuu aina enemmän kuin puhuttu ja harkittu ero. Jos yllättävään eroon liittyy lisäksi kolmas osapuoli, kipu saattaa olla huomattavan kova, usein jopa sietämätön ja mielenhäiriöitä ja itsetuhoa aiheuttava. Tällaisella tavalla erota on huomattavan ikävät ja pitkäaikaiset vaikutukset sekä seuraukset jokaiseen perheenjäseneen. Tilanteeseen pitäisi saada pitkäkestoista ammattiapua mahdollisimman pian. Lasten kannalta tärkeintä on pitää huoli siitä, - kun aikuiset ovat omissa kriiseissään -, että joku pitää huolta heidän perustarpeistaan. Muistettava on myös, että aikuisten intiimi- eikä seksielämä ei kuulu lapsille, heitä on siltä suojeltava uskottomuustapauksissakin. Puhumalla asioista, jotka eivät kulu lapsille, aikuiset voivat purkaa omaa pahaa oloaan tavalla, josta on lapsen kehitykselle ja vanhemmuussuhteelle vakavat seuraukset. Lapsen oma identiteetti vanhempien yhteisenä lapsena voi vaurioitua. Seuraukset voivat näkyä myös sukupuolikysymyksinä. Aikuisten tulee miettiä minkälaisen asenteen hän siirtää lapselle moittiessaan, nimitellessään jne. toista vanhempaa . Vakavinta on, että asenteilla on riski siirtyä myös suhteisiin, joita lapsella on tulevaisuuden parisuhteissaan. On hyvä huomata, että lapset arvostavat sitä, että he näkevät vanhempiensa puhuvan arvostavasti toisilleen ja toisistaan. Lapsi tarvitsee vanhempien yhteistyötä."

äidillä ei ole tarvetta osoittaa isän syyllisyyttä. Eli äiti on jo sujut eron kanssa, eikäole kyse mistään niskaan kaatamisesta, vaan faktan kertomisesta. Onko tämä tilanne eri? Saako sitten lapsille kertoa, että isä lähti, koska rakastui toiseen? ap

kun ei se kertomisen halu lähde siitä, että halutaan antaa lapsille jotain. Vaan kysehän on siitä, että halutaan tehdä selväksi isän syyllisyys. Aikuisten asioita ei pidä kaataa lasten niskaan, vaan lapsilla on oikeus olla lapsia myös avioeroperheissä. Aikuisten pitää osata käsitellä eronsa niin, että lapsia ei samalla sotketa siihen tunnemylläkkään. Lapsilla on ihan riittävästi omiakin murheita erossa. Ei heidän pidä tarvita käsitellä sen lisäksi vielä aikuistenkin erokriisejä.

Jos lapset saavat tietää, että isä on jättänyt äidin toisen naisen takia, niin se voi horjuttaa heidän turvallisuudentunnettaan, perususkoaan parisuhteeseen sekä tietenkin luottamusta isään. Heidän oma perheensä, jota he ovat ehkä pitäneet "itsestäänselvänä" ja pysyvänä, on hajonnut, koska isä tykkää toisesta naisesta enemmän kuin äidistä, joka lapsille on maailman rakkain nainen. Tämä saa tietenkin paitsi isän näyttämään epäluotettavalta, myös lapset ehkä miettimään, oliko heillä jotain osuutta siihen, että kotona oli niin kamalaa että isä halusi lähteä. "Jos olisin käyttäytynyt paremmin, äidillä ja isällä olisi ollut helpompaa" tms.

Voin myös kuvitella, että tällaisen läpikäyneen tytön on vaikea luottaa miehiin omissa tulevissa parisuhteissaan.



Edellä oleva kuvaa muuten hyvin myös sitä, miksi ihmettelen ihmisten intoa lähteä suhteisiin perheellisten kanssa. Aina selostetaan, että hyvään suhteeseen kukaan ei pääse väliin jne - ikään kuin suhteen "huonous" jotenkin oikeuttaisi joskus pitkäänkin jatkuvan pettämisen, valehtelemisen ja toisen satuttamisen. Tähän satuttamiseen osallistuvat sekä pettävä puoliso että toinen nainen/mies, eli viimeksi mainittu ei ole osaton tai syytön.



On tosi vaikea määritellä, mitä ylipäätään tarkoittaa "huono" suhde. Kaikissa suhteissa on ongelmia ja vaikeita aikoja, etenkin kun lapset ovat pieniä. Avioliitossa on lupa odottaa, että toinen pysyy rinnalla silloinkin eikä karkaa vieraisiin heti kun suhde on HÄNEN mielestään "huono." Suhteen ongelmat pitäisi pyrkiä ratkaisemaan, etenkin jos on lapsia, ja sitten erota, jos mikään ei auta. Pettäminen ei ole oikea ratkaisu.



Ihmettelen myös sitä, miten toinen nainen/mies pystyy luottamaan kumppaniin, joka pystyy pettämään ja satuttamaan vaikka kuinka pahasti vihittyä puolisoaan, jolle hän on suvun edessä luvannut ikuista uskollisuutta (eli johon hän on varmasti ollut syvästi rakastunut). Uskooko tämä toinen todella olevansa itse jotenkin niin ihmeellinen ja mahtava, että välttää saman kohtalon? Uskooko hän, että on mahdollista elää suhteessa ikuisesti mitään ongelmia? Etenkään en pysty käsittämään sitä, miten joku pystyy "rakastumaan" raskaana olevaa tai juuri synnyttänyttä vaimoaan pettävään mieheen.

Lapsille ei kerrota eron syitä, koska lapsi ei ole valmis käsittelemään ja ymmärtämään aikuisten asioita. Sitäpaitsi aikuisten kuuluu osata hoitaa omat sotkut, ilman että siihen pitää sekoittaa lapset mukaan, sitähän se "aikuisuus" tarkottaa.



Lapselle kuuluu kertoa, että hän ei ole syyllinen eroon, ja hänestä pidetään kaikesta huolimatta hyvä huoli.

kolmannesta osapuolesta pitää mainita. Koska jos ja kun lapsi kuulee siitä myöhemmin, tuntee hän itsensä petetyksi "mitä muuta minulle ei ole kerrottu ja mitä muuta minulta on pimitetty".

Sen totuudenkin kun voi kertoa niin monella eri tapaa...ei ole oikein ketään kohtaan valehdella tuollaisesta. Esim voi kertoa että isä rakastui toiseen naiseen eikä voi olla äidin kanssa enää.

kun ja jos sitä kysyy! Sen voi tehdä asiallisesti ja ketään syyllistämättä mutta ei tosiaan kannata alkaa keksimään mitään tekosyitä!

Totuus vaihtelee kontekstin mukaan, siis tilanteesta ja näkökulmasta toiseen. Tuskin koskaan on mahdollista sanoa, että avioero johtuu yhdestä ja vain yhdestä asiasta. Se on yhtä todennäköistä kuin se, että isi ja äiti menivät naimisin pelkästään sen takia, että äidillä on maailman kauneimmat siniset silmät.



Vasta täysi-ikänen nuori, jolla on omiakin seurustelusuhteita takana, ymmärtää eron syitä ja niiden monitahoisuuutta.

Lapsi on lapsi ja elää lapsen maailmassa, jos vanhemmat antavat hänen elää siellä. Lapsen (toka ja viidesluokkalaisenkin) maailma on hyvin erilainen kuin aikuisen ja turvallisuuden tunne muodostuu siitä, että vanhemmat rakastavat lasta, osoittavat sen puhumalla asioista yhdessä ja yhteisesti sovitulla tavalla lapselle (myös erotilanteessa). Avioero ei riko lasta (ravistelee kylläkin), jos vanhemmat pystyvät olemaan aikuisia ja suojelemaan lasta omalta maailmaltaan, rakastamaan ja tukemaan arjessa kuten ennenkin...turvaamaan rakkauden.



AP sanoo ettei hän mistä seksuaaliasioista ole puhumassa. Kuitenkin aikuisten välinen parisuhde on lapsen kokemusmaailmassa tulevaisuuden asia, jonka avaaminen tyylillä 1. isä ja äiti erosivat, koska isä rakastui toiseen naiseen ja lakkasi rakastamasta äitiä on heille yhtä informatiivinen vastaus kuin se, että 2. aikuisten suhde on aikuisten suhde ja sihen tulee väliin asioita, jotka eivät kuulu lapsille ja niistä ei lasten myöskään tarvitse murehtia. Sillä erolla, että ensimmäinen viesti sisältää sanoman, isä olisi kyllä voinut rakastaa myös minuakin, mutta valitsi toisen ja lakkasi rakastamasta äitiä. Lapsi joutuu tahtomattaan asemaan, jossa tietää isän tehneen valinnan, hyljänneeen äidin. Lapsi joutuu aikuisen "rehellisyyyden" takia tilanteeseen, jossa joutuu puntaroimaan puoltaan asiassa. Voinko rakastaa isää, vaikka isä teki niin pahasti äidille? Voinko minäkin valita kumpaa rakastan? Saanko rakastaa edelleen isää? Entäs hänen mahdollista uutta puolisoaan?



En usko, että missään tilanteessa lapsi hyötyy tiedosta, joka ei vahvista hänen asemaansa lapsena ja vanhempien asemaa vanhempana. Vertaiseksi tuominen aikuisten maailmaan karkottaa aina palan lapsuutta.



Aikuiseksi kasvaminen on lapselle polku, johon kuuluu se, että aikuisten maailmasta ei tarvitse tietää kaikkea, koska lapsilla on oikeus olla lapsia. se ei ole valehtelua. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata aikuisen rehellisesti, koska vähemmälläkin tiedolla selviää ja voi suojella lapsen oikeutta olla lapsi eikä vetää häntä vertaistuen asemaan.



Se on sitten kokonaan toinen juttu, että oliko avioeron syy todellakin rakkaus toiseen naiseen vai kenties jotakin paljon pidemmältä kumpuavaa. Sen asian käsittelyä olisi hyvä tehdä puolisoiden keskenään...eron jälkeenkin, jos asia vaivaa ja ei päästä otteestaan.

kertominen, ja sekin vain hetkellisesti. Tulee parempi fiilis.



Vaikka sitä haluaisi koko maailman tietävän millainen sika pettäjä valehtelija se oma mies olikin, niin silti parempi että jättää lapset sen tiedon ulkopuolelle.



Syyttömiä lapset siihen ovat, että heidän isänsä on pettänyt äitiä. Ja lapselle ei saisi heidän omaa vanhempaansa haukkua/mollata/mustamaalata, sillä lapsille tämä isä on tärkeä ja rakas vaikka kuinka olisi toiselle pettäjä ja avioliiton rikkoja.



Lapsi ei tule tiedosta yhtään onnellisemmaksi. Ei yhtään. Päinvastoin, hän saattaa syyttää itseään siitä - lapsillahan on käsittämätön kyky kääntää asia kuin asia omaksi syykseen. Hänen tunteensa isäänsä kohtaan saattavat muuttua ristiriitaisiksi, saako iskää enää rakastaa kun se teki rakkaalle äidille noin.



Vaikka lapsen isä olisi millainen, ei lapsen tarvitse leimautua "pettäjän lapseksi" edes omassa pienessä päässään.



Oliko kyllin selvä perustelu?

Riippuu kovasti lapsen iästä mitä hänelle kerrotaan, mutta hänelle täytyy aina kertoa totta. Lupaa minkäänlaiseen valkoiseen valheeseen ei edes ole.



Ero ole koskaan yhden syy, siihen liittyy aina jokin epäkohta liitossa, joka nakertaa. Pahin on pettäminenja ero sen vuoksi. Ja vielä kauheampaa, että perheeseen tulee uusi ihminen heti eron jälkeen, silloin oma ajatuksen juoksunne hämärtynyt liian alas. Lapset särkyy.



Lapset kasvavat ja aina ottavat tavalla tai toisella selvää, siitä mitä heille on tapahtunut ja minkä vuoksi, tiedämme itsekin että otamme selvää itseä koskevista asioista, jos emme saa se syö ihmistä ja kunnon elämä ei ala koskaan.



On tärkeää kertoa läheisille jotakin ja pitää heihin yhteys, juten ennenkin, on suorastaan surmaamista olla niin itsekäs, että laittaa toiset ihmiset kärsimään, tuhoaa heidän elämänsä. Myös heidän on kahdattava lapsenne, ette voi olla niin häijyjä, että katkaisette lapsiltanne kaiken. On tärkeää, että rsin. isovanhemmat tietävät sen verran, että pystyvät lasten kanssa vapaasti olemaan, kyllä he varmati osaavat pitää suunsa kiinni ja rakastaa lapsia, sillä niin hirvittävä on oman lapsen ero, sitä kukaan ei voi tietää ennenkuin sen itse kokee. Rakastavat he sinua omaa lastataankin pyyteettömästi, teet vaikka virheitä, mutta ole heille lapsi.

aikuisten asioista, vaikka kaikki olisi sängyssä hyvinkin. Ei myöskään kuulu lapsille, miten usein teillä on seksiä, tyydyttääkö se molempia, onko teidän suhteessa lupa pettää tai missä menee pettämisen raja jne. Ei vanhemmallekaan lapselle.



Lapset rakastaa molempia vanhempia ja pahan puhuminen, vaikka olisikin totta, satuttaa lasta yhtä paljon, kuin jos puhuisi pahaa heistä. Lapset usein kääntävät asiat myös niin, että he kokevat itse tehneensä väärin. Lapsille voi sanoa ihan hyvin, että on paljon syitä, miksi ei yhteiselämä enää suju ja näette parempana, että eroatte.



Kuinka moni teistä on halunnut tietää ylipäätään yhtään mitään vanhempien seksielämästä, kun olitte lapsena, oli se sitten onnellista tai ei?



Halu kertoa lapselle liittyy vain ja ainoastaan siihen, että haluaa lapsesta itselleen liittolaisen. Tärkeää on pitää se sääntö mielessä, ettei puhu mitään negatiivista toisesta vanhemmasta lapselle. Silloin lapsen on parempi olla, eronkin keskellä. Jos kerrotte lapselle, että isä on pettänyt, miten lapsi saisi henkisen luvan äidiltään nauttia isänsä seurasta ja rakastaa tätä? Jos tästä asiasta on epäselvyyksiä, kannattaa ohjeita kysellä perheneuvolasta.

toinen nainen vaan se ukko, joka haluaa itsekkäästi itselleen jotakin, että pääsee pois arjesta. Eikä ole kykenevä/välittävä korjaamaan asioita eikä näkemään vaivaa avioliiton/perheen eteen!



Toinen nainen on vain piste iiiin päälle!

se mitä mun ja mun ex.n avioliitossa kävi ei ole lasten murhe. Lapset voivat ottaa sen puolustaakseen äitiä ja ei se isä ihan aiheetta ole äidin luota lähtenyt pois.

Mun ex lähti, uusi nainen esiteltiin n 1/2 v tämän jälkeen, eli en tiedä missä vaiheessa nainen tuli kuvioihin.

Eroshokki oli mulle kova ja taatusti lapset sen huomas, mutta olen aika ylpeä siitä että pystyin olemaan pää pystyssä ja sanomaan isä ei enää asu täällä. Ja öisin itkin ja pitkään.

Lasteni isä on kuitenkin hyvä isä ja en halua tehdä mitään mikä vaikuttaa huonoa heidän suhteeseen, lapset ovat kuitenkin tärkeintä maailmassa. Miksi haluaisin heitä satuttaa ?

Nyt ollaan päästy elämässä eteenpäin ja lapset tykkäävät ex.n nyksästä.

saipahan ukkokin syyt omille niskoilleen,kun lasten kodin hajoitti.

Jos tilanne on aidosti ollut se, että lasten vanhempien parisuhde päättyy siihen, että vaikkapa isä rakastuu toiseen naiseen, niin en tiedä miksi sitä ei saisi lapsille kertoa. Mutta eihän se toki silloin tuon naisen syy ole vaan sen isän, joka meni ja rakastui.



Lapsille voi kyllä kertoa, että aikuiset haluavat elää yhdessä toisen aikuisen kanssa, jota rakastavat. Isä rakasti ennen äitiä, mutta sitten isin rakkaus äitiin loppui ja isä tapasi uuden naisen. Tai että isä huomasi rakastavansa tätä uutta naista vielä enemmän kuin äitiä. Sitten voi selittää, että lapsia kohtaan koettu rakkaus on erilaista ja että lapsia isä rakastaa aina yhtä paljon.



Tietty, jos mies on jättänyt lapsetkin ja ns. aloittanut uuden elämän perheettömänä, voi tuon viimeisen virkkeen jättää pois.

Ei kukaan nainen vaan tule sotkemaan liittoa, se liitto kaatuu siihen kun toinen liitosta ottaa ja lähtee omille teilleen.