Mies ja periaatteet (uraäitiys)

Ei se mies sitten ole ajatellut, että olisi itse kotona puolet siitä kolmesta vuodesta?



Lapset vievät hirveästi aikaa, rahaa, hermoja ja voimia, joten parin viikon panostuksella ei tästä urakasta selviä.

ota kantaa muuhun kuin alkuperäiseen ajatukseesi olla äitiyslomalla muutama vko ja sitten palata työelämään.

Entä jos lapsi olisi sairas ja kuukausia sairaalassa? Tai entä jos on terve lapsi ja sairastaa nyt vaikka korvatulehduksia ja hengitystieinfektioita aika tiuhaan? Kuka lasta hoitaa tuolloin?

Jos oikein käsitin, miehesi mielestä se on sinun tehtäväsi, äitinä.

Ja sinä myös valvot lapsen kanssa yöt ja hoidat koliikit ja neuvolat.

Miettikäähän tarkkaan.

Sinä pitäisit vain tavallisen äitiysloman ja mies olisi kotona loput pari vuotta. jos ei hänelle käy, niin miksi hän voisi vaatia sitä sinultakaan?

tarkalleen ottaen sun pitäisi olla kotona kolme vuotta? Miksei mies voi jäädä kotiin, jos ei halua lasta päiväkotiin aikaisemmin?

Itse en pystyisi seurustelemaan tuollaisen ihmisen kanssa. Jos miehelle on tärkeää, että lapset hoidetaan kolmivuotiaaksi kotona, miksei hän jää koti-isäksi?



Minulle ura on myös tärkeä. Siksi olemme vuorotelleet niin, että olemme aina pienen pätkän kotona ja sitten vuoro vaihtuu. Me emme tosin usko, että lapsen pitäisi olla kotona kolmivuotiaaksi, vaan kaikki ovat aloittaneet päiväkodissa aikaisin (1 v 2 kk, 2 v 8 kk, 1 v 11 kk).



Mutta keskustele nyt vielä asiasta miehesi kanssa. Meille molemmille lapset olivat elämän tärkein asia ja alusta asti haaveilimme kummatkin suurperheestä.

ennen ekaa lasta.



Mutta kyllähän se mieli muuttuu, ja prioriteetit, kun lapsen saa.

Tiedoksi sinulle sekä miehellesi, SUURIN OSA suomalaisista naisista - uraäitejä tai ei - ovat kotona jotain tuolta väliltä.



Itselläni on kolme lasta ja neljäs tulossa. Nykyiseen työpaikkaani tulin, kun esikoinen oli 1,5v. ja puolen vuoden päästä olin raskaana. En ole kokenut minkäänlaista syrjintää tai urakehityksen huononemista vaikka olen tosiaankin siis jo ollut kahdesta lapsesta äitiyslomalla - ja hoitovapaallakin muutaman kuukauden. Olen pätevä ammattilainen (vaativa asiantuntijatyö) hoidan hommani AINA, HYVIN, VASTUULLISESTI ja sen tietävät kaikki tässä organisaatiossa isointa pomoa myöten.



Suomessa on aivan loistavat mahdollisuudet yhdistää ura ja perhe: joustavat vanhempainvapaat, työajan lyhennyksen mahdollisuus, kunnallinen (ja subjektiivinen) päivähoito jne. jne.



Esikoisesta oli kotona, kunnes vauva oli vuoden. Kakkosesta saman verran, mutta sen jälkeen oma äitini hoiti lapsia puolen vuoden ajan. Kolmosesta palasin töihin, kun vauva oli 1v2kk, jonka jälkeen mies jäi kotiin. Tästä nelosesta ei vielä olla suunniteltu tarkkoja aikoja.



Oletteko jutelleet kompromissista miehen kanssa? Olen itse ihan varma, että jos/kun tulet raskaaksi, synnytät ja elät vauvan kanssa symbioosissa, tulet huomaamaan että et todellakaan halua palata töihin vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen. Ehkä haluat olla kotona puoli vuotta, vuoden tai kauemmin - lapsesta tulee (ja siis aivan varmasti tulee) elämäsi tärkein asia. Se ei silti tarkoita, että ura ja työ jäisivät täysin vaille huomiota. Maailmassa on paljon työelämässä menestyneitä äitejä.

että nainen voisi ihan oikeasti olla tuota mieltä. Ennen kuin on pakko.



Koska moni mies ei juuri ajattele perheasioita ennen h-hetkeä, niin eivät välttämättä kuuntele sitä koskevia asioita tai ainakaan mieti, mitä ne tarkoittavat. Miehen kun ei tarvitse miettiä, mikä tulee ensin ja mikä sitten - ei ole pakko valita (paitsi sinun miehesi taitaa olla). Ei ole ihmeellistä eikä harvinaista, että mies tuossa vaiheessa herää huomaamaan, että nainen tarkoitti mitä sanoi... Ja on siitä kovin kovin pettynyt ja harmissaan.



Ikävä tilanne, ja ristiriita vaikuttaa melko sovittamattomalta. Ymmärrän, että sinä et halua joustaa (alan huomioon ottaen), mutta ihmettelen sitäkin, jos mies on valmis joustamaan niin paljon, että ratkaisu löytyisi (koska oma intosi on tasan nolla).



Tylysti sanoisin, että ellei miehelläsi ole halua kodinhengeksi, älkää edes harkitko lapsia. Niitä täytyy nimittäin jonkun hoitaa. Kahden uratykin perheeseen lapsia ei mahdu. Jos myös mies haluaa tehdä uraa (ja silti haluaa perheen), edessä on ero.

En ota kantaa muuhun kuin alkuperäiseen ajatukseesi olla äitiyslomalla muutama vko ja sitten palata työelämään.

Entä jos lapsi olisi sairas ja kuukausia sairaalassa? Tai entä jos on terve lapsi ja sairastaa nyt vaikka korvatulehduksia ja hengitystieinfektioita aika tiuhaan? Kuka lasta hoitaa tuolloin?

Jos oikein käsitin, miehesi mielestä se on sinun tehtäväsi, äitinä.

Ja sinä myös valvot lapsen kanssa yöt ja hoidat koliikit ja neuvolat.

Miettikäähän tarkkaan.

ettei halua jäädä kotiin lapsen kanssa eli mies.

Jos ap on ollut asiasta alusta asti selkeä, kuvittelisi, että mies olisi tajunnut, että jos lapsia haluaa, hänestä tulee koti-isä. Ja miksi se ei muka kävisi niin? Ap pitää äitiyslomaa sen verran kuin tarvitsee, että on töihinpaluukunnossa eli muutaman viikon ja sen jälkeen mies jää kotiin lapsen saakka, kunnes lapsi on kolme.

Ei ole mikään itestäänselvyys, että äiti haluaa elää lapsensa kanssa symbioosissa kun lapsi on syntynyt, eikä se sen huonommaksi äidiksi tee. Kyllä miehetkin rakastavat lapsiaan ja ovat hyviä vanhempia, vaikka kukaan ei heiltä symbioosia edes odota.

korvamerkitty nimenomaan äidille, eli mies ei voi pitää niitä äidin puolesta?



Mutta sen jälkeenhän mies tosiaan saa jäädä kotiin ihan siinä missä nainenkin.



Itse palasin töihin lasteni ollessa 7-8 kk, eikä se edes sotkenut imetystä millään lailla. Muutaman kerran mies joutui tuomaan vauvan imetettäväksi työpaikalleni kun oli erityisen pitkiä päiviä, mutta ei siitäkään mitään valtavaa rasitetta tullut.



Mies viihtyi kotona lasten kanssa erinomaisesti.

Pidin itse kahden lapsen kohdalla äitiyslomaa noin puoli vuotta (ensimmäisen lapsen kohdalla tein aika paljon töihin liittyviä juttuja äitiyslomallakin lapsen nukkuessa päiväunia, mutta kahden lapsen kanssa en enää yrittänytkään). Sen jälkeen mieheni jäi kotiin hoitamaan lapsia, kunnes he menivät hoitoon.



Jos miehellesi on tärkeää, että lapset hoidetaan kotona 3-vuotiaaksi (meille he menivät hoitoon jo yksivuotiaina), on hänellä nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa: joko hän jää itse hoitamaan lapsia kotiin tai sitten palkkaatte hoitajan kotiin. Jos kumpikaan näistä ei käy eikä hoitoon vieminenkään ole vaihtoehto, niin ristiriitä näyttää aika sovittamattomalta.

lasten edelle. Sinänsä tuo miehesi kolmen vuoden -vaatimus on hömelö. Toisaalta olet naurettava, jos ajattelet oikeasti, että muutama viikko ja sitten ura jatkuu kuin ei mitään. Minä olen uraäiti ja ennen esikoista suunnittelin ties mitä äitiyslomalleni ja uhosin, että "kuka sitä jaksaa vuoden lojua kotona". Voin sanoa, että vauva imaisee äitinsä alussa täysin. Elämä on siinä ja just sillä hetkellä. Fyysisesti ja henkisesti mullistavaa ja raskasta aikaa. On ihan turhaa suoritamista kuvitellakaan palaavansa töihin ennen kuin lapsi on sen 6kk. Sehän on etuoikeuskin saada olla hetki kotona ja ennen kaikkea raskaudesta palautuminen ja vauvaan sopeutuminen ottaa sen verran koville, että vasta tuossa vaiheessa voisi ajatella edes palaavansa töihin. Sitä ennen ajatuskin on kamala. Miten sitä jaksaisi edes?



Jos mies kuitenkin on tuota mieltä, niin voishan mies jäädä hoitovapaalle. Toisaalta älä sinäkään mieti liikoja tuota kotonaoloa. Se elämä vaan muuttuu ja uraihmiselle kotonaolo on usein tapa saada vaihtelua työlle. Itse vein esikoisen hoitoon 9kk, kun oli kiire. Nyt toinen lapsi täyttää 1 ja aion todellakin olla vielä kotona pidempään. On ihanaa, kun mies mahdollistaa sen ja ei tarjoa itseään tänne kotiin vaihteeksi. Jos mies haluaisi, niin toki antaisin hänen jäädä ja palaisin itse töihin, mutta näin hyvä.



Lisäksi lapsen ja uran yhdistäminen äitiyslomien jälkeenkin on haasteellista. Sitä pystyy kyllä, mutta lapsi on vaan huomioitava aina ensin. ITselläni se tarkoitti, että töissä ollaan tasa 8-16 ja se aika painetaan hulluna. Iltaisin saatan tehdä kiireaikoina töitä lapsen mentyä nukkumaan, mutta näinkin pärjää. Ehkä toive korkeimmalle pääsystä jää sivuun, koska en ole valmis luovuttamaan iltojani lapselta työlle. Näinkin on silti edetty ihan mukavasti.

Ei lapsia kannata tehdä niin kauan kuin niitä ei ole kiinnostusta hoitaa ja työ menee edelle.

Siitä kärsii eniten lapsi että hän on vain rasitteena vanhempien uralle.

jos HÄNELLE lapsen hoitaminen kotona on tärkeää? Eli mies jää kotiin ja itse pidät vain lyhyen äitiysloman. Mikä siinä on ongelmana?



Mulla on onneksi mies, joka ymmärtää mun työorientoituneisuuden. Olin normaalin ajan (eli 10kk kotona), mutta sinä aikanakin tein 10 tuntia viikossa väitöskirjaani (siten, että oli hoitaja keskellä päivää palkattuna kahtena päivänä viikossa).



Eli menin töihin takaisin, kun lapsi oli 9kk. Sen jälkeen mies ja siskoni hoitivat häntä vielä kotona ja meni sitten perhepäivähoitajalle, kun oli noin puolitoista-vuotias. Nykyään jo melkein 4-vuotias reipas ja tosi mukava poika. Nyt, kun lapsi on jo isompi, olen halunnut kuitenkin olla enemmän hänen kanssaan ja teen lyhennettyä työviikkoa. Silti sama työorientoitunut äiti olen eikä se ole meidän perheessä mikään ongelma.

muiden kanssa... en ymmärrä, miksi vaihtoehdot ovat pari viikkoa ja kolme vuotta?!



Itse olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kotona, kolme viikkoa. Toki äitiyspäivärahakausi jatkui sen kolmisen kuukautta, mutta tein myös töitä ja opiskelin samalla. (pv-raha vaan tulee sitten miniminä, mutta kaipa juristin palkalla toimeen tulee...) Minulla oli hyvä tilanne, koska äitini hoiti vauvaa tarvittaessa, ja esikko oli alun koliikkeja lukuunottamatta "helppo" ja hyväuninen lapsi.



En kuitenkaan suosittele tekemään suunnitelmia etukäteen, tämän kuopuksen kanssa on kyllä suunniteltu väitöskirja jäänyt vähälle huomiolle... kun ei öisin saa nukkua (eikä lapsi nuku aina päivälläkään), on kirjoittamiseen keskittyminen mahdotonta. En myöskään halua laittaa miestä huolehtimaan lapsista iltaisin, hän on kuitenkin tehnyt pitkän päivän töissä.Meillä ei mies pysty jäämään hoitovapaalle pidemmäksi aikaa, ihan taloudellisista syistä. Hän tienaa niin paljon minua enemmän, ettei meillä ole varaa menettää hänen ansiotulojaan.



Eli suunnitelmia voi toki tehdä, mutta niistä on oltava valmis joustamaan...

Moni ihmettelee noita vaihtoehtoja; taisinkin olla vähän epäselvä.



Eli miehelle tämä 3-vuotiaaksi kotiin on se ainoa oikea totuus (hänen perheessään tehtiin näin) ja minulle ajatuskin pidemmästä kuin parin viikon ajasta ympäri vuorokauden lapsen kanssa on kauhistus. Haluan lapsen vielä joskus, mutta en todellakaan voi kuvitella sitä ainoaksi elämäni sisällöksi.



Mies ei itse voi jäädä kotiin, koska perustettu yritys on siinä vaiheessa että tekee todella pitkää päivää, ja muutenkin on aika perinteisten sukupuoliroolien kodista (tästä huolimatta meillä on tähän saakka synkannut, outoa kyllä).



Taitaa olla sellainen kynnyskysymys että ero voi olla edessä.

että parin viikon äitiysloma on raja niin sinun on paras jättää lapset hankkimatta.



Ja se miehen yritys voi oikeasti olla jo konkassa ennen kuin teillä tärppää - että sen aikataulun suhteenkaan ei kannata nyt kuvitella liikoja.

miehen "sovinismi" ja lapsen oikeudet.



Kommentti liittyen miehen asenteeseen:

No mitä tapahtuu jos ilmoitat miehelle, että voit hankkia lapsen/lapsia, mutta pidät vain äitiys- ja vanhempainvapaat (n. 10kk, tuo aika ei vielä uraa katkaise ja voi olla ihan hauskaa vaihteluakin + synnytys ja imetys rasittaa, joten ihan itseäänkin ajatellen kannattaa olla hieman kauemmin kotona ja vaikka et aikoisikaan olla niin kysy saadaksesi tietää miehen mielipiteen)? Ja teet selväksi, että olet todellakin tosissasi? Luopuuko mies lapsiajatuksesta, jääkö itse kotiin vai hyväksyykö, että lapsi laitetaan hoitoon?



Kommentti liittyen lapsen oikeuksiin:

Jos ennen lapsen saamista ja varsinkin nyt äitinä olen itse sitä mieltä, etten koskaan hankkisi lasta, jos aikomukseni olisi panostaa lapseen noin vähän. Kun ei se mene niinkään, että laitat lapsen 9-kuisena hoitoon ja alat tehdä 10h päivää. Siitä rankkuus vasta alkaa, sillä noin pientä ei voi pitää sitä 10 tuntia hoidossa, saati yli sen kun ottaa työmatkat huomioon. Eli työt katki klo 15 ja tarhalle että lapsi saa edes osan päivästä yksilöllistä huomiota. Ja jos noin pieni on päivät hoidossa niin illat ja viikonloput hän todennäköisesti vaatii suunnattomasti huomiota, eli työnteon kotona voi ainakin unohtaa.



Nykyään kenenkään ei ole pakko hankkia lapsia, en sano tätä yhtään ilkeästi vaan ihan tosiasiana. Elämä ilman lapsia voi olla todella hyvää ja mielekästä, ja toisaalta lapsia ei pitäisi hankkia, jos ei ole valmis tarjoamaan heille paljon aikaa ja läsnäoloa kun he ovat pieniä, ja tämän tarjoaminen vaatii kyllä jonkin verran omien tavoitteiden jäädyttämistä. Toisaalta ehkä jos tekisit uraa nyt 10 vuotta niin olisit valmis 4-kymppisenä olemaan jonkin aikaa kotonakin?

millää lailla henkisesti valmis äidiksi.

Nyt ei ole kyse edes siitä miten sinun urasi käy tai miten pitkään olet kotona. Kirjoitustesi perusteella et ole valmis olemaan äiti, asettamaan lapsen tarpeet omiesi edelle, uhraamaan aikaasi jne.



Kun vähän kypsyt, tajuat ehkä sen, että myös lapsiperheissä eletään ihan täysipainoista ja monipuolista elämää. Elämä ei lopu kun vauva syntyy!

Ennen kuin tajuat tämän, et ole valmis äidiksi.

Olen tavallinen maisterisnainen enkä millään lailla koe jääneeni syrjään työelämästä vain siksi, että olin välillä kolme vuotta pois. Hoitovapaan yhteydessä kouluttauduin samalla lisää ja sain hyvän vakityön ollessani siihen vapaiden jälkeen taas valmis.



Jutut lapsen laittamisesta tai laittamattomuudesta hoitoon / hoitamisesta kotona eivät ole ihan tyhjänpäiväisiä; kyse on kuitenkin lapsen koko tulevan elämän ja varsinkin mielenterveyden perustasta. Riippuu kaiketi lapsestakin, mutta meidän tapauksessamme kyllä oli hyvä antaa hänen olla rauhallisesti kotona ne kolme vuotta. Sinänsä en näe mitään syytä, miksi juuri äidin pitäisi olla kotona, voisihan se olla isäkin. Jos teillä ei kumpikaan voi jäädä kotiin, ehkä voisitte hommata hoitajan kotiin?