Lue keskustelun säännöt.
Äiti kannustaa ujouteen?
03.02.2011 |
Voiko siis tosiaan olla näin? Ja minusta lapset toki saa olla ujojakin, mutta ihan kanssakäymisen helpottamiseksi ainakin jotain yrittäisin/kannustaisin, että lapset eivät olisi täysin sulkeutuneita itseensä.
Siis tuttavaperheessä kaikki 3 lasta ovat äärettömän ujoja ja sulkeutuneita. Eivät leiki muiden lasten kanssa juurikaan, eivät puhu muille mitään, piilottelevat (jopa 6-vuotias) äitinsä takana. Kyläpaikassa kaikki 3 suurinpiirtein seisovat jonossa, eivätkä leiki muiden lasten kanssa lukuisilla leluilla (korkeintaan vähän katsovat jotain lelua itsekseen). Ovat myös todella vakavia, eivät juuri koskaan hymyile tai naura. Nuorin oli tosi iloinen ja sosiaalinenkin vielä taaperona, mutta nyt (2v) muuttunut yhtä möllikäksi kuin muutkin.
Perheessä en sinänsä mitään vikaa näe muuta kuin, että äiti jotenkin "ruokkii" tätä käytöstä. Jos kerhossa lapsi kerran sanoo, ettei halua piiriin, niin koko perhe istuu penkilllä sen jälkeen joka kerta piirileikkien ajan, eikä äiti edes yritä ehdottaa, että mentäiskö kokeilemaan. Hyväksyy myös sen, että lapset sipisee äidilleen ja äiti puhuu lastensa puolesta esim. minulle. Ei koskaan kannusta lasta puhumaan itse. Kiitoksetkin tulee äidin suusta "Mikko sanoo kiitos". Kaikenlainen rohkaisu ja kannustus puuttuu täysin ja jotenkin vaikea uskoa, että yhteen perheeseen on nyt vain sattunut 3 tosi ujoa lasta. Ja kun tuo pieninkin on muuttunut samanlaiseksi...
Kommentit (38)
Itse olin ujo lapsi ja kysynkin onko se jokin rikos? Miksi pitää olla avoin ja sosiaalinen? Vain silloinko kelpaa? Ehkäpä tuo äiti on itsekin ollut lapsena ujo ja pystyy samaistumaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se "kannustus" ja "rohkaisu" jota peräänkuulutat, on lapselle viesti "sinä et ole hyvä sellaisena kuin olet" ja henkistä väkivaltaa. Meillä on perinteisesti kohdeltu ujoja lapsia juuri näin, "kannustavasti", ja sillä saatu aikaan vain itsetunto-ongelmia. Lapsi EI siitä muutu vähemmän ujoksi, mutta kylläkin saa tehokkaasti selville, että hänessä on muka jotain vikaa.
Hyvä, että lasten äiti tietää miten ujouteen pitää oikeasti suhtautua. Ap, ainoa ongelma on sinun korviesi välissä.
leikkimään kun ovat hänen luomaan kylässä. Ei tietenkään pakottaa mutta varovasti rohkaista.
Ap, ainoa ongelma on sinun korviesi välissä.
Minä kyllä ymmärrän ap:n kannan. Ujous ei ehkä ole vika, mutta sellainen piirre ihmisessä, joka hankaloittaa elämää kovasti. Se, että lasta rohkaistaan osallistumaan sosiaalisiin tilanteisiin, ei ole sama asia kuin se ettei häntä hyäksyttäisi omana itsenään. Itsensä voittaminen sitä paitsi luo onnistumisen elämyksiä. Esimerkki: Lapseni kysyy kaupassa jonkun lelun hintaa. Sen sijaan, että alkaisin itse selvittää asiaa, rohkaisen lasta itse menemään kysymään asiaa myyjältä. Tämä ujostuttaa lasta. Kerron, että myyjät ovat täällä ihan sitä varten ja asiakkaiden auttaminen on osa heidän työtänsä, siitä he saavat palkkaa. Lapsi uskaltautuu itsekysymään, saa vastauksen, huomaa pärjäävänsä, itsetunto kohoaa jne. Mikä tässä on väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja todellakaan en mitenkään kannustanut tai ruokkinut, että lapseni olisi ujo, mutta sitä hän silti oli. Oli tilateita ja paikkoja, jolloin kannustin, mutta oli myös toisin, joka paikassa en viitsinyt yrittää rohkaistaa häntä. Ehkä tällä perheellä samoin? Ikävää kyyläämistä tuo kuitenkin on, ja vielä, että on tarve tänne raapustaa...
Niin, nyt lapseni on teini, eikä enää mikään liian ujo, onneksi annoin hänen kypsyä tahdissaan enkä vain patistellut toisten seuraan tms.
että lapset eivät sano sitä kiitosta itse. Oli ujo tai ei, niin kyllä jotain tapoja pitää olla.
Ja kyllä mullakin varmaan kaikki lapset olisi yhtä mölliköitä, jos mulle olisi joka asiassa kelvannut jokaista tulevaakin tapahtumaa varten vastaus "en mä halua" tai en olisi koskaan kannustanut lapsia esim. kohteliaisuuksiin, leikkimään tms. kuin ne olisi jotain kamalia ja pelättäviä asioita. Eikä tämä tarkoita pakottamista vaan vain kannustamista. Jos lapsi sanoo nyt, ettei halua, se on ok, mutta seuraavalla kerralla voi kokeilla uudestaan.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä näet äidin käytöksen vain silloin, kun perhe on kerhossa tai kylässä. Et tiedä, kuinka äiti muulloin "kannustaa" lapsiaan.
Kyseisen perheen lapsille voi olla paljon jo se, että he tulevat kerhoon. Äiti saattaa kotona keskustella asiasta lastensa kanssa ja he voivat sopia että lasten ei ole pakko osallistua piirileikkeihin jos he eivät halua, riittää se että tulevat kerhoon.
Jos lapsi on oikeasti ujo, saa julkinen "kannustaminen" lapsen vain enemmän lukkoon.
että lapset eivät sano sitä kiitosta itse. Oli ujo tai ei, niin kyllä jotain tapoja pitää olla. Ja kyllä mullakin varmaan kaikki lapset olisi yhtä mölliköitä, jos mulle olisi joka asiassa kelvannut jokaista tulevaakin tapahtumaa varten vastaus "en mä halua" tai en olisi koskaan kannustanut lapsia esim. kohteliaisuuksiin, leikkimään tms. kuin ne olisi jotain kamalia ja pelättäviä asioita. Eikä tämä tarkoita pakottamista vaan vain kannustamista. Jos lapsi sanoo nyt, ettei halua, se on ok, mutta seuraavalla kerralla voi kokeilla uudestaan. ap.
Oikeasti, vaikka lapsi olisi kuinka hyvin kasvatettu tahansa, voi ujolta lapselta olla toisinaan aivan liikaa vaadittu että hän saisi julkisella paikalla suunsa auki. Usko pois, kokeiltu on, ja se saa vain lapsen jännittämään vastaavia tilanteita entistä enemmän.
Antaisit vain lasten kasvaa omassa tahdissaan, kaikki eivät ole lapsena yhtä sosiaalisia kuin toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos siihen leikkiin uskaltautuu, niin huomaa, että on kivaakin? Voisi jopa vähän hymyillä sen sijaan, että jurottaa jossain itsekseen.
ap.
Minä kyllä ymmärrän ap:n kannan. Ujous ei ehkä ole vika, mutta sellainen piirre ihmisessä, joka hankaloittaa elämää kovasti. Se, että lasta rohkaistaan osallistumaan sosiaalisiin tilanteisiin, ei ole sama asia kuin se ettei häntä hyäksyttäisi omana itsenään. Itsensä voittaminen sitä paitsi luo onnistumisen elämyksiä. Esimerkki: Lapseni kysyy kaupassa jonkun lelun hintaa. Sen sijaan, että alkaisin itse selvittää asiaa, rohkaisen lasta itse menemään kysymään asiaa myyjältä. Tämä ujostuttaa lasta. Kerron, että myyjät ovat täällä ihan sitä varten ja asiakkaiden auttaminen on osa heidän työtänsä, siitä he saavat palkkaa. Lapsi uskaltautuu itsekysymään, saa vastauksen, huomaa pärjäävänsä, itsetunto kohoaa jne. Mikä tässä on väärin?
vähän asian vierestä, mutta itse olen vuosien varrella tavannut monia todella ujoja aikuista. Ei uskalleta tehdä/sanoa mitään mikä on vähänkin poikkeavaa esim. kysyä kaupassa jonkun hintaa, tai kysyä neuvoa vierailta ihmisiltä tai soittaa jonnekin virastoon. Itse olen patistanut heitä kysymään/tekemään asioita.
Joten äidin jatkuva passaus tässä asiassa ei välttämättä ole ihan hyvä homma. Tietysti tapauskohtaisesti mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kans käsitä niitä vanhempia, jotka ei mitään laita lasta sanomaan, ku se on niin ujo.
Kiitos, anteeksi, ole hyvä, ne sanat pitäisi saada suusta ulos.
Kyllä ujoltakin pitää jotain vaatia! Eihän "riehujienkaan" anneta olla miten sattuu, vaan kovastikin ojennetaan heidän käytöstä!
Ja minäkin olen tuollainen ollut. Mut "kasvatti" viimein omien lasten saanti. Oli pakkokin sosiaalistua, käydä sillä sun täällä, hoitaa asioita ja tutustua ihmisiin. Mua ei enää tunnistaisi samaksi kuin olin 10 vuotta sitten. Entinen tuppisuu höpöttää nykyään ummet ja lammet naapurin mummojenkin kanssa :)
vähän asian vierestä, mutta itse olen vuosien varrella tavannut monia todella ujoja aikuista. Ei uskalleta tehdä/sanoa mitään mikä on vähänkin poikkeavaa esim. kysyä kaupassa jonkun hintaa, tai kysyä neuvoa vierailta ihmisiltä tai soittaa jonnekin virastoon. Itse olen patistanut heitä kysymään/tekemään asioita.
Joten äidin jatkuva passaus tässä asiassa ei välttämättä ole ihan hyvä homma. Tietysti tapauskohtaisesti mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ujon lapsen kohdalla julkinen "rohkaisu" saa lapsen vetäytymään kuoreensa entistä enemmän. Nämä vanhemmat voivat opettaa lapsellensa käytöstapoja ja rohkaisevat lasta avaamaan suunsa vieraiden ihmisten seurassa. Mutta jos lapsi jossain tilanteessa ei kuitenkaan uskalla osallistua tai puhua, ei auta yhtään asiaa että sitä lasta aletaan siinä tilanteessa painostamaan!! Ja vain siksi, että muut mammat näkisivät että kyllä minä tätä lasta rohkaisen!!
Täällä saa nälviä kaikenlaisia vilpittömiä ap:itä, mutta sitten kun joku kirjoittaa toisten lapsista tällaisen kyyläävän ja oletuksia täynnä olevan aloituksen jossa ongelma todellakin on hänen omansa, ei saisi sanoa siitä suoraan?
Siis oikeesti, oli pakko nälviä?
Ap, ainoa ongelma on sinun korviesi välissä.
Muutenkin ap, äläs nimittele sen tuttavasi lapsia mölleiksi tai miksikään muuksikaan. Sisäänpäin kääntyneet lapset elävät sitä rikasta elämää vähän toisella tavalla kuin ne äänekkäimmät ekstrovertit. Sitten, jos niin valitsevat, heistäkin voi tulla vaikka mitä supliikki-ihmisiä jos ovat saaneet käydä kehitysvaiheensa rauhassa läpi.
Sinä voit nähdä lapset tylsämielisinä, mutta ihan satavarmasti näillä on omat mielekkäät tekemisensä joihin ei nyt vaan tällä hetkellä voi liittää muita ihmisiä. Ei keskeneräistä työtä sovi arvostella. Kyllä he pärjäävät, koita sinäkin keksiä muita huolenaiheita.
mielikuvitellakaan tätä näin :) mutta elämä on...
olin "taaperona" sosiaalinen mutta myöhemmin viihdyin itsekseni ja viihdyn yhä. Introverttius on piirre, ei vika. Oma äitini kutsui "omien teidensä kulkijaksi". Siitä tuli hyvä mieli ja tuntui että on ok omana itsenään, vaikkei ole samanlainen kuin muut, tai vaikka on huomattavastikin erilainen. Onko tuttavaperheen lapsilla muutama tai vaikka vain yksi läheinen ystävä? Itselläni oli näin, vaikken kaikkien ikäisteni seurasta ollutkaan kiinnostunut.
että ujon lapsen kohdalla julkinen "rohkaisu" saa lapsen vetäytymään kuoreensa entistä enemmän. Nämä vanhemmat voivat opettaa lapsellensa käytöstapoja ja rohkaisevat lasta avaamaan suunsa vieraiden ihmisten seurassa. Mutta jos lapsi jossain tilanteessa ei kuitenkaan uskalla osallistua tai puhua, ei auta yhtään asiaa että sitä lasta aletaan siinä tilanteessa painostamaan!! Ja vain siksi, että muut mammat näkisivät että kyllä minä tätä lasta rohkaisen!!
sosiaalistaa ja vaikka pitää sylissä, jos lasta jännittää. Suomalaisessa kulttuurissa ollaan loppujen lopuksi ylpeitä siitä, jos lapsi on ARKA, ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Huomattavan outona pidetään lasta, joka ei ole ESTYNYT. Siis näin ainakin sen mukaan, mitä puistoissa ja kerhoissa huomaan. Eniten tykätään niistä seinään sulautuvista, jotka - valitettavaa kyllä - saattaisivat syvällä sisimmässään haluta pienen avun avulla osallistua. Mutta ei, kun meidän Liinu, Piinu ja Tiinu ovat vähän sellaisia hiljukaisia ja ujoja (ja *perkele* niin kuuluu ollakin)
Mitä tekemistä sun introverttiudella on ap:n tapauksen äidin kanssa?
olin "taaperona" sosiaalinen mutta myöhemmin viihdyin itsekseni ja viihdyn yhä. Introverttius on piirre, ei vika. Oma äitini kutsui "omien teidensä kulkijaksi". Siitä tuli hyvä mieli ja tuntui että on ok omana itsenään, vaikkei ole samanlainen kuin muut, tai vaikka on huomattavastikin erilainen. Onko tuttavaperheen lapsilla muutama tai vaikka vain yksi läheinen ystävä? Itselläni oli näin, vaikken kaikkien ikäisteni seurasta ollutkaan kiinnostunut.