Lapsen äänekäs käytös koulussa, mitä tehdä?
Esikoisemme ekaluokkalainen poika on kovin puhelias koulussa. Innostuessaan hän unohtaa viitata, haluaa tuoda osaamistaan esille ja on hyvin kilpailuhenkinen. Itse emme ole kokeneet tätä kilpailunhalua ongelmana vaan olemme ajatelleet, että se tasoittuu kyllä ajallaan. Opettaja sitä vastoin näkee sen ISONA ongelmana. Mitä siis voimme tehdä muuta kuin selittää lapselle, ettei aina tarvitse olla ensimmäinen, paras jne.?Minä olen toisaalta sitä mieltä, että miksi lapsi ei saisi olla ylpeä siitä, että tietää jotain ekstraa esim. tunnilla?!
Kommentit (34)
tullut ajatelleeksi, että lapsen persoona kehittyy vuorovaikutuksessa? Joku syy siihen on, että hän on dominoiva ja itsekeskeinen sekä impulsiivinen. Voitko sinä vaikuttaa asiaan? Vai kaikkiko on koulun syytä?
Jos joku ei opi lukemaan ja muuten ns.tyhmä, miksi sellaista lasta kehutaan pienestäkin edistyksestä mutta tälle ylitaitavalle höpöttelijälle ei sanota, että "hienoa että tämän tunnin ajan maltoit odottaa vuoroasi"?!
koska lapsi oli joka päivä itkuinen juuri siksi, että oma lapseni on sosiaalisesti ja kielellisesti lähes nerokas, mutta huono laskemaan ja lukemaan. Naapurin akateemisesti lahjakas lapsi, joka on vuotta nuorempi tuli kertomaan joka päivä kuinka paljon paremmin hän lukee ja etkö tajua tuota matikan tehtävää. Ja hänestä kaikki koulussa on ihan helppoa ja on niin tylsää, kun kaikki lukee niin hitaasti...
Tyttäreni meni vierailujen jälkeen usein itkien nukkumaan, joten päätimme, että naapurin lapsi ei voi tulla meille varsinkaan kouluiltana kun tytöt usein katselivat toistensa koulukirjoja.
Naapurin lapsen ongelma on se, että hänellä ei ole koulussa yhtään ystävää. Meidän lapsen ongelma on se, että hän on luokallaan huonoa keskitasoa. Onni onnettomuudessa on se, että opettaja voi lapseni oppimiselle vaikka mitä, mutta naapurin lapsen yksinäisyydelle ei ole pystytty tekemään mitään, vaikka kyseessä on ekaluokkalainen.
jos ei saa työrauhaa luokkaan. Tarvittaessa häiriköt ulos luokasta. Ekaluokkalainen vielä opettelee koulunkäyntiä, meillä viidesluokkalainenkin saa vielä huomautuksia tunnilla huutelemisesta kun möläyttää mitä sattuu. Ei ole adhd, mutta varmaankin sitten rajaton...vaimikäsenytoli...
niitä sosiaalisia taitoja opetellaan siellä ryhmässä, ei avustajan kanssa tms. Jos on pahoja vaikeuksia, saattaa löytyä myös terapiaryhmiä, jos asutte onnekkaasti sellaisessa kunnassa.
Miksi suomalaisessa kulttuurissa hyvä itsetunto on näsäviisautta ja rehentelyä?! Toisten päälle puhuminen ei ehdottomasti ole hyvä asia mutta kuten todettua, jotkut opettelevat lukemaan ja toiset sosiaalisia taitoja. Miksi sillä huonosti lukemaan oppivalla on avustaja mutta sosiaalisia taitoja lapsi saa opetella koulussa yksin?!
jos ei saa työrauhaa luokkaan. Tarvittaessa häiriköt ulos luokasta. Ekaluokkalainen vielä opettelee koulunkäyntiä, meillä viidesluokkalainenkin saa vielä huomautuksia tunnilla huutelemisesta kun möläyttää mitä sattuu. Ei ole adhd, mutta varmaankin sitten rajaton...vaimikäsenytoli...
Sivistäpä itseäsi... Ope ei voi poistaa ekaluokkalaista käytävään, jos ei ole valvontaa järjestetty!
Ja todellakaan ei ole täysin open vastuulla ne lapset, jotka on kodeissa pidetty kultamunina ja jotka eivät ole joutuneet tottelemaan aikuista! Vastuu lapsen käytöksestä tai sen puutteesta on AINA ensisijaisesti vanhemmilla! Lapsethan käyttäytyvät sen mukaan, mitä heiltä on vaadittu.
kotona kuin mullit pellossa, niin kyllä on harhainen käsitys, jos kuvittelee open muutamassa kuukaudessa pystyvän muuttamaan käytöksen salonkikelpoiseksi...
jos ei saa työrauhaa luokkaan. Tarvittaessa häiriköt ulos luokasta. Ekaluokkalainen vielä opettelee koulunkäyntiä, meillä viidesluokkalainenkin saa vielä huomautuksia tunnilla huutelemisesta kun möläyttää mitä sattuu. Ei ole adhd, mutta varmaankin sitten rajaton...vaimikäsenytoli...
Sivistäpä itseäsi... Ope ei voi poistaa ekaluokkalaista käytävään, jos ei ole valvontaa järjestetty!
Ja todellakaan ei ole täysin open vastuulla ne lapset, jotka on kodeissa pidetty kultamunina ja jotka eivät ole joutuneet tottelemaan aikuista! Vastuu lapsen käytöksestä tai sen puutteesta on AINA ensisijaisesti vanhemmilla! Lapsethan käyttäytyvät sen mukaan, mitä heiltä on vaadittu.
Miten sitten selität sivistynyt sen, että joku opettaja kuitenkin saa ne samat lapset hiljaisiksi ja työrauhan luokkaan?
mutta jos lapselle ei ole opetettu ihan normaalia käytöstä ryhmässä, sillä on vielä huonommat mahdollisuudet pärjätä huonon kurinpitäjän luokassa, koska juuri ne kurittomat kultamunat, jotka haluaa pöpöttää itsestään ja tiedoistaan ja erinomaisuudestaan ja kertoa kaikille mitä tietää saavat tunnin jälkeen henkistä sakinhivutusta muilta, kun muita ärsyttää ja jäävät pihalle nököttämään mamman kultamunina, kun muut rientävät hauskoihin leikkeihin... huono ope ei pysty sille nimittäin sitten mitään...
Lapseni on oppinut mitä käsittämättömimpiä taitoja sen avulla!
1. ei kiusaa siskoaan
2. kulkee koulumatkat panikoimatta ja soittamatta mulle 5 metrin välein (kouluun matkaa 300m, ei kadunylityksiä)
3. odottaa vuoroaan painissa, eikä puhu päälle tai ala näyttämään temppuja ennen vuoroaan.
Häiriötä aiheuttavan lapsen äiti purnaa ketjussa opettajan toimia vastaan. Hän ei haluaisi, että työrauhasta huolehditaan, koska se rajoittaa hänen lapsensa persoonan julkituomista.
Yksikään opettaja ei voi ylläpitää työrauhaa, elleivät oppilaat päätä sitoutua siihen. Itse olen kiitelty työrauhan pitäjä, mutta jos joku oppilaistani päättäisi alkaa huudella tunnilla, en voisi sille SIINÄ HETKESSÄ moitetta enempää.
jos ei saa työrauhaa luokkaan. Tarvittaessa häiriköt ulos luokasta. Ekaluokkalainen vielä opettelee koulunkäyntiä, meillä viidesluokkalainenkin saa vielä huomautuksia tunnilla huutelemisesta kun möläyttää mitä sattuu. Ei ole adhd, mutta varmaankin sitten rajaton...vaimikäsenytoli...
Sivistäpä itseäsi... Ope ei voi poistaa ekaluokkalaista käytävään, jos ei ole valvontaa järjestetty! Ja todellakaan ei ole täysin open vastuulla ne lapset, jotka on kodeissa pidetty kultamunina ja jotka eivät ole joutuneet tottelemaan aikuista! Vastuu lapsen käytöksestä tai sen puutteesta on AINA ensisijaisesti vanhemmilla! Lapsethan käyttäytyvät sen mukaan, mitä heiltä on vaadittu.
Miten sitten selität sivistynyt sen, että joku opettaja kuitenkin saa ne samat lapset hiljaisiksi ja työrauhan luokkaan?
nousee esille huvittavia piirteitä jotka aina putkahtelee näissä jutuissa:)
Diagnoosi annetaan parin lauseen perusteella. Vanhemmat syyttää opettajaa syytetään , vanhempia syytetään alan ammattilaisten näkökulmasta.--> tästä kuviosta ei seuraa mitään hyvää.
No se miten mielestäni ap.n tulisi toimia olisi se, että pitäkää koulun kanssa tapaaminen lapsen näkökulma lähtöisesti. Ja keksikää yhdessä miten tuette lasta oppimaan, sen että hän toimisi koulussa halutulla tavalla. Ja porkkanaa ja positiivistä palautetta oikeankaisesta toiminnasta. Kun vanhemmat ja opettaja on samoilla linjoilla yhdessä rintamassa niin homma alkaa toimimaan. Lapsikin saa näyttää osaamistaan tiettyjen ohjeiden mukaan ja oppii huomioimaan muita.
"Olen ajatellut sen kuitenkin niin, että vanhempana en voi muuttaa lastani toiseksi vaan on tärkeää arvostaa myös lasta sellaisena kuin hän on."
Kultainen keskitie?
Lapsesi häiritsee luokassa ja on vaarassa jäädä ilman ystäviä. Et ole siis pystynyt opettamaan hänelle asioita, jotka ovat hänen itsetunnolleen merkityksellisiä myös jatkossa! Pahimmassa tapauksessa hänen itsetuntonsa tullaan lyttäämään kolmannella luokalla, sen takia että äidin täydellinen hyväksyntä on tärkeämpää kuin kotona opitut taidot, jotka auttavat pärjäämään myös neljän seinän ulkopuolella?
Teet lapsellesi hurjan karhunpalveluksen sillä, että et oikeasti pysty opettamaan hänelle sellaisia asioita, jotka muissa perheissä tuntuvat olevan päivän selviä!