Miten käsitellä jatkuva torjuminen?

Muakin naisena kiinnostaisi millainen tilane teillä on, pieniä lapsia? Itselläni raskaus & imetysaika vie kaikki halut ja ymmärrän että n. 2 vuoden seksittömyys ei tee suhteelle hyvää. Jos yhtään lohduttaa niin imetyksen loputtua seksielämä on jopa parempaa ja vilkkaampaa kuin ennen lapsia. Aika aikansa kutakin.

Edellinen kirjoitti saman kuin minä. Pikkulapsiperhe ja tosiaan kaikki voimat menee kotona lasten kanssa, imetys, kotityöt ja valvominen joka on nyt viimeisen kanssa kestänyt 1v. ja 3kk. Pelkään että mies ei jaksa ymmärtää vaikka kuinka selitän, että voisin vaan nukkua ja nukkua, ei muuta. Aloitin e- pillerit, jolloin 24/7 oksetti, siis ihan koko ajan. En sen kokeilun aikana halunnut kertaakaan edes koskea mieheen tai toisin päin.

Kokemuksesta tiedän, että imetyksen loputtua ja unen saamisen kautta halut heräävät, jos niitä miestä kohtaan on. mutta ei siinä juttelut auta pidemmän päälle =(

Ap puhuu asiaa ja kipeästi tuttua asiaa.



Ongelmamme taitaa olla, että rakastamme omaa vaimoamme kaikella tavoin, henkisesti, kumppanina,lastemme äitinä, hellyydellä mutta myös eroottisesti, seksuaalisesti ja ja myös himoitsemme häntä. Eikö se juuri näin pitäisi olla?



Tekee erittäin kipeää, kun toinen ei tunne samoin edes joskus tai edes vähän.



Ei ne lapset ole se perimämäinen ongelma. Se se "pikkulapsi"kausiselitys vain jatkuu vaikka lapset vain kasvavat ja kasvavat. Ymmärrän, että suhde muuttuu ja lapsenhoito ja kasvatus vie joskus enemmän tai vähemmän mehuja, mutta minne se vaimo ja rakastajatar on kadonnut näiden kaikkien vuosien jälkeen.



Ongelmaahan ei olisi, jos pettäisimme, hankkisimme sivusuhteen tai jopa täysin uuden parisuhteen. Mutta kun ei halua eikä kykene.



Haluaako ap täsmentää, onko miten vanha/tuore suhde, lapsia tms.



Mutta ap:n toteamus on viiltävä. Kuinka kauan sitä jaksaa odottaa ja montako kertaa tai päivää tai kuukautta tai vuotta kestää ottaa torjuntoja vastaan?

Ao ja nro 16; lohdullista kuulla että on miehiä, jotka edelleen haluavat vaimoaan ja täysipainoista avioelämää. Naisena ja 4 lapsen äitinä, ja jokaista lasta pitkään imettäneenä, oma kokemukseni on että hormoonit ja univelat kuittautuu 2-3 kk imetyksen lopettamisen jälkeen. Ja sen jälkeen seksielämä on jatkunut jopa nälkäisempänä kuin ennen.



Olen samaa mieltä, että pikkulapsiaikaakaan ei voi loputtomiin syyttää. Ja meilläkin tuon väsymyskauden aikana on tapahtunut peruuttamattomia asioita, mikä ehkä kuitenkin kaataa suhteemme.

Ainoa mikä tulee mieleen, on, että hän on kyllästynyt muutenkin yhteiseloon tai että on toinen?

Vaimoni taitaa olla tyyppiä, joka ei jaksa arkea ja odottaa jotain elämää suurempaa tapahtuvaksi.

On juteltu (yllätys yllätys aina minun aloitteestani). Pieniä lapsia on. Odotin kärsivällisesti imetysajat, odotin jopa vuodet jolloin vaimo oli kotona lasten kanssa. Nyt kun on päästy ns. normaaliin arkeen (työelämä ja lapsen päivähoidossa), ei mikään tunnu muuttuvan. Jopa pahempaan mennään.



Vaimon mukaan hän ei vaan jaksa parisuhdetta tällä hetkellä. Toisen käden tietona satun tietämään, että hän melko varmasti haaveilee toisesta miehestä. Yrittämistä en lopeta niin kauan kun vaimo minussa jotain herättää.

Minä naisena kyllä kunnioitan tuota, mutta en toisaalta ymmärrä. Eukko haaveilee toisesta, eikä suostu kanssasi seksiin. Odottelet aikasi, muutaman vuodenko? Vaimo jättää, vaihtaa toiseen. Mitä sinulle siitä jää?

N37

Ennen avioliitot kestivät, syy oli sosiaalisessa paineessa. Aikaisemmin vaimot sietivät nykyistä yleisemmin miestensä syrjähypyt. Voitteko mitenkään tajuta tämän keskustelun aiheen ja esittämieni seikkojen yhteyttä?



Jos nainen ei halua seksiä eikä halua erota, hänen on nähdäkseni paras sietää miehensä syrjähypyt. Jos ei halua sietää syrjähyppyjä, on paras haluta seksiä. Jos kumpikaan ei käy, lienee viisainta erota.



Oltiinkohan ennen realisteja ja kenties jopa avoimempia kuin nykyään? Viime aikoina olen lukenut tutkimustuloksista (muistaakseni Osmo Kontulan selvityksiä), että nykyään harrastetaan vähemmän seksiä kuin ennen. Voisiko tämäkin jotenkin sopia argumentteihini?

minkälaista seksin ja parisuhteen pitäisi olla. Tämä palsta on hyvä esimerkki. Tv-sarjat, nettifoorumit, kaikenmaailman seksi-ja parisuhdeterapiaohjelmat ovat syypää siihen, että varsinkin naiset kyseenalaistavat, että tällaista seksiäkö ja parisuhdetta MINÄ haluan. Parisuhteessa pitäisi olla jatkuvasti rakastumisvaihe päällä. Muuten ei ole mitään. Ei YHTÄÄN mitään. AP lle antaisin neuvon, lopeta vonkaaminen. Se saa naisesi vielä kauemmaksi sinusta. Tekee sinusta säälittävän naisesi silmissä. Ota hieman etäisyyttä. Ole enemmän pois kotoa kertomatta sen tarkemmin missä. Mumise vaikka jostain harrastuksesta ja lisää vielä joku epäuskottava aikaavievä syy, jos naistasi nyt edes kiinnostaa. Älä jätä mitään merkkejä siitä, että olisit masturboinut. Päin vastoin, ala esittää poikkeavan hyväntuulista, mutta silti kylmän etäistä. Välitöntä, mukavaa heppua. Kivaa kämppistä. Ei ainakaan mitään kaksimielistä. Muutama kuukausi tätä. Jos mitään ei tapahdu, hankit rakastajattaren. Naisesi käytös on antanut sille hyväksynnän.

Heh!



Totta... etäinen ja hyväntuulinen... käy naimassa toisaalla, jonkun muun eukkoa :D

Odottelet aikasi, muutaman vuodenko? Vaimo jättää, vaihtaa toiseen. Mitä sinulle siitä jää? N37

Tuskin odotan niin pitkään, mutta jos vaimo vaihtaa toiseen, niin minulle jää se varmuus, ettei vaimo ollut minua varten, eikä tarvitse surkutella avioliiton päättymistä. Itse asiassa se, että vaimo pettäisi, olisi aivan helvetinmoinen helpotus minulle.

AP lle antaisin neuvon, lopeta vonkaaminen. Se saa naisesi vielä kauemmaksi sinusta. Tekee sinusta säälittävän naisesi silmissä. Ota hieman etäisyyttä.

Moni täällä tuntuu kuvittelevan, että olen vonkaamassa seksiä. Onko se vonkaamista, jos kiedon vaimon syliini ja annan suukon nistaan, sipaisen vähän pakaroita, pyydän viereeni sohvalle silitettäväksi? En tee noita siksi, että haluaisin seksiä, vaan siksi että tuntuu hyvältä tehdä niin.

Etäisyyden otto tulee varmasti ja on jo alkanutkin.

Siis ongelma ei ole seksi puute vaan se ettei saa silitellä?

Moni täällä tuntuu kuvittelevan, että olen vonkaamassa seksiä. Onko se vonkaamista, jos kiedon vaimon syliini ja annan suukon nistaan, sipaisen vähän pakaroita, pyydän viereeni sohvalle silitettäväksi? En tee noita siksi, että haluaisin seksiä, vaan siksi että tuntuu hyvältä tehdä niin.

Siis ongelma ei ole seksi puute vaan se ettei saa silitellä?

Moni täällä tuntuu kuvittelevan, että olen vonkaamassa seksiä. Onko se vonkaamista, jos kiedon vaimon syliini ja annan suukon nistaan, sipaisen vähän pakaroita, pyydän viereeni sohvalle silitettäväksi? En tee noita siksi, että haluaisin seksiä, vaan siksi että tuntuu hyvältä tehdä niin.

No tämä on varmaan jo se seuraava aste, eli jos mies haluaa hellyyttä ja vain hellyyttä niin sekin tulkitaan seksin vonkaamiseksi. Että kyllä se vaan pidemmän päälle alkaa rassaamaan, jos tuotakin pidetään "itsekkäänä" ja "miessikamaisena" käytöksenä.

Vastatkaa nyt hyvät naiset, että kuinka monta kuukautta/vuotta miehen pitää odottaa, että vaimo tasaantuu, vaimo saa halut takaisin, haluaa olla miehelle rakastajatar.

Kun ap sanonut, että lapsia on, niin minkä ikäinen nuorimmaisen pitää olla, että varmuudella tietää, että kysymys ei ole "hormonitekosyystä" vaan jostain muusta.

Eli hellyyttä mekin kaivataan. Miesnäkökulmasta molemminpuoleinen pyyteetön rakastelukin voi olla suurin hellyyden osoitus. Hellyyskin pelkkänä hellyytenä voi olla eroottista tai pelkkää läheisyyttä.

Moro,



Miehenä voin sanoa, että se hormooneihin vetoaminen ei lopu koskaan, ainakaan viiteentoista vuoteen.

Nainen saa suuttua koska vaan mistä vaan ja miehen pitäis vaan olla ymmärtäväinen, eikä olla moksiskaan, kun aina haukutaan tai ei huvita seksi.

Kyllä se pinna joskus miehiltäkin loppuu.



nimim. lähellä on - kohta riittää!

saamasi pitää.Jokaisen synnytyksen jälkeen on mennyt noin puoli vuotta, ennen kuin on tullut mitään haluja takaisin. Nekin halut ovat hävinneet yövalvomisen takia, joka meillä on ollut lapsilla ihan jatkuvaa. Imetyksen loputtua on vielä mennyt noin 2 kk. Lapsi on tässä vaiheessa ollut n. 1,3v. - 2 v.Sitten kuukautiset, yli viikko kerrallaan,ja niitä ennen ei kertakaikkiaan pysty. Ne hormonit nimittäin, kaikki kaatuu päälle ja räjähtää!





Laske siis tästä. Ja todella, meilläkin on seksielämää, ainakin joskus. Mieheni kuitenkin on tähän asti ymmärtänyt täysin. Vauvan yöitku kun väsyttää myös häntä. Mutta sen kerran kun seksiä on ,korvaa laatu määrän.



Pointti on se, että naisilla hormonitoiminta on yksilöllistä, mutta kukaan ei välty haittapuolilta kokonaan. Ensimmäinen vuosi- pari on kyllä ollut aina tiukkaa, raskastakin aikaa.

Tsemppiä!

Eiköä se yleensä mene toisinpäin?

Rakastan ja haluan vaimoani. Haluaisin hieroa häntä, haluaisin ottaa syliini ja silitellä, haluaisin rakastella hänen kanssaan, haluaisin nukahtaa hänen kainaloonsa. Päivä toisena jälkeen saan vastaani torjunnan - ei nyt, haluan vain olla rauhassa, ehkä huomenna, en halua. Alkaa itseltä usko loppua ja tuntee itsensä typeräksi kun päivä toisensa jälkeen sama toistuu. Miten muut suhtautuvat torjumiseen? Yritättekö sinnikkäästi hymyssä suin uudelleen seuraavana päivänä, alkaako mökötys vai jopa suututte? Vai tuleeko teistä välinpitämättömiä ettekä enää jaksa edes yrittää?

saamasi pitää.Jokaisen synnytyksen jälkeen on mennyt noin puoli vuotta, ennen kuin on tullut mitään haluja takaisin. Nekin halut ovat hävinneet yövalvomisen takia, joka meillä on ollut lapsilla ihan jatkuvaa. Imetyksen loputtua on vielä mennyt noin 2 kk. Lapsi on tässä vaiheessa ollut n. 1,3v. - 2 v.Sitten kuukautiset, yli viikko kerrallaan,ja niitä ennen ei kertakaikkiaan pysty. Ne hormonit nimittäin, kaikki kaatuu päälle ja räjähtää! Laske siis tästä. Ja todella, meilläkin on seksielämää, ainakin joskus. Mieheni kuitenkin on tähän asti ymmärtänyt täysin. Vauvan yöitku kun väsyttää myös häntä. Mutta sen kerran kun seksiä on ,korvaa laatu määrän. Pointti on se, että naisilla hormonitoiminta on yksilöllistä, mutta kukaan ei välty haittapuolilta kokonaan. Ensimmäinen vuosi- pari on kyllä ollut aina tiukkaa, raskastakin aikaa. Tsemppiä!

Kertomasi on tuttua tekstiä. Meillä nuorimmainen 4 vuotta, eli vauvavaihe on jo mennyt.

En halua miestäni, koska hän, on lihonut vimisillään raskaanna olevan näköiseksi, piereskelee, syleksii, onneksi ulkona, ei tee juurikaan mitään, sanomatta tai kysymättä, halajaa hyvää ruokaa, paljon (ähkyyn asti) ja usen, on siis ahne, tupakoi ainakin topan päivään, juo olutta arkisin ja etenkin viikonloppuisin, runsaasti, katsoo telkkarista urheilua, jatkuvasti ja ääni tosi kovalla, nukkuu levottomasti, kuorsaa kunnolla, ei harrasta perheen kanssa mitään (paitsi kaupasta täytyy käydä ostamassa, juomat ja ruoat), seksi kestää noin neljä joskus jopa 5 min. vaatteita ei osta jollei entiset oo menny rikki, käsitää asioita väärin eikä oo yleensäkkään tilanteentasalla mitä perheessä tapahtuu, jatkanko vielä vai ymmärsittekö pointin.

Kun ap sanonut, että lapsia on, niin minkä ikäinen nuorimmaisen pitää olla, että varmuudella tietää, että kysymys ei ole "hormonitekosyystä" vaan jostain muusta.

"Hormonitekosyystä" nainen luopuu vasta kun henki ei enää kulje. Eikä se ole (aina) tekosyy. Hormonit muuttavat mielialoja ja tunnetiloja, toisilla naisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Se kuuluu osana naiseuteen.

Jos on kauan elänyt stressin keskellä kotia, lapsia ja töitä hoitaen, voi yksinkertaisesti olla niin uupunut, että tilanteen helpottuessakaan ei vielä täysin tajua voivansa viimein hengähtää kunnolla. Helpota naisesi työtaakkaa kotiaskareiden hoidossa, se jos mikä on rakkauden osoitus!

Jos haluaa hellyttä naisesi kanssa, pyydä sitä itsellesi! Tee sillä vaikka kauppaa tyyliin, silitän pyykit, jos silität selkääni vieressäni uutisten ajan.