Lue keskustelun säännöt.
Paloi hermot lapseen totaalisesti !!!
30.01.2011 |
Joka helvetin päivä on sama vinkuminen,... en tykkää tästä ruuasta, ... en syö... tää haisee oudolle, en syö...
Sanoin, että jos et syö puolia ruuasta ni lelut lähtee pois kokonaan. Otan ne jätesäkkiin ja vien roskiin.
No ei se sit ruokaa syönyt ja otin säkin eteen... ei tehonnut sekään.
Sit menin ja keräsin kaikki lelut lattialta säkkiin ja lelulaatikosta. Lapsi tietenkin huutaa ja itkee.
Monta kertaa olen uhonnut, mut nyt oli viiminen kerta kun jäi pelkäksi uhoamiseksi ja toteutin sen.
Kirjat jätin ja kynät+värityskirjat. Ja tietty unikaverin.
Säkki valmiin eteisessä. ...tosin ehkä en kuitenkaan henno niitä roskiin heittää, mutten niitä kerralla hänelle takaisikaan anna vaan pikku hiljaa aina muutama kerrallaan.
Ja yksi mitä vihaan... on vihan tunne itessäni äitinä.
Siis en koskaan voinut kuvitella, että äitinä voisi joskus tuntea halveksuntaa ja vihaa omaa lasta kohtaan! Kamalaa tämä tunne, mutta kuulemma normaalia ja tietyllä tavalla tervettä.
Tervettä sillä, että se on vain tunne mikä menee ohi eikä jää kasaantumaan että tekisin jotain kamalaa lapselleni.
Kommentit (59)
Todella harvoin ostan valmisruokaa.
En ole edes missään sanonut et käyttää ketsuppia niin ihme syyttelyä siiitäkin mua kohtaan!!
Ja ketsuppiakin hän laitta itse niin ihan ihan vähän vain. Ei tykkää jos sitä on liikaa, eli ei sillä peitä edes ruokaa, jotta söisi sitä pelkkää ketsuppia.
Mausteet on yksinkertaisia ja tavallisia.
RAUHOTTUKAA JO.
Tämä nyt oli tämän päivän juttu. Väsyneenä ja sen hetken suuttuneena tuon kirjoitin.
Minä ja lapsi ollaan jo sopu tehty niin sanotusti ja ruoka jätetty syömättä.
Ei siis syönyt sitä ollenkaan enkä todellakaan alkanut enää sitä tunkemaan hänen suuhunsa, kuten joku jaksoi niin epäillä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sulla on kohtalontoveri. En todellakaan arvannut miten her?ojaraastavaa voi olla kasvattaa yksin uhmaikäistä, miten sitä suuttuukin ja hermostuu tuollaisestakin asiasta kuin syöminen. Tunnen ihan samoja tunteita kuin sinä lastani kohtaan ja uhkailen kaikella mahdollisella vaikka huomaan ettei se toimi.
Nyt olen ottanut käyttöön tällaisen systeemin: jos ei ruoka-aikana syö sovittua ruokamäärää, ei saa jälkiruokaa. Silloin kun ei ole jälkiruokaa eikä syö ruokaa, ei saa ksylitolipastillia. Jos ei syö, saa mennä pois pöydästä. Jos valittaa nälkää ennen seuraavaa ateriaa, saa edellisen ruokansa eteensä uudelleen. Jos ei kelpaa, ei tule muuta, ja taas saa poistua pöydästä. Seuraavalla aterialla saa sitten kyllä uuden ruuan eteensä, ja samat säännöt: jos ei syö, ei tule jälkiruokaa/pastillia, eikä mitään syötävää ennen seuraavaa ateriaa. Olen yllättynyt miten hyvin tämä on alkanut toimia, ei täydellisesti eikä ilman raivokohtauksia, mutta itse ei ole enää tarvetta raivostua ja menettää hermoja! :) Enää en sekoita ruokailua mihinkään muuhun, leluihin tms, suosittelen erottamaan ruokailun kaikesta siihen kuulumattomasta, ja jos ei lapselle ruoka maistu, saa hän lähteä pois pöydästä ja siivoat ruuan pöydältä takaisin jääkaappiin. Jos ei maistu niin ei maistu, mutta sitten on turha pyytäää jälkiruokia tai muita herkkuja. Lapsi kyllä syö kun nälkä iskee kun ei muuta saa.
t. kohtalontoveri
Eli onnitteluni sinulle, olet mainiosti onnistunut tuhoamaan lapsesi tärkeimmän ihmissuhteen vain siksi, että kuvittelet ruuan olevan enemmän kuin lapsesi.
Turhaan omaa äitiäsi rinnastat johonkin toiseen tilanteeseen.
Kyllä hermot voi mennä ja uhkailu on hyvä laittaa joskus toteen. Lelut voi laittaa takavarikkoon vähäksi aikaa ja aina, kun ruokailu onnistuu, palkinnoksi saa valita jonkun säkistä. Kun se toimii molempiin suuntiin, eli myönteinen palaute onnistumisista, silloin kasvatus on kunnossa.
Miten toi mun syyttely nyt parantaa mua tekeen paremmin?!
Ja joo... tiedän olen helvetin paska ihminen ja kamala akka, joten ihan oikein ettei mulla ole miestä.
Mut ei ole lapsen vika et sillä on tällänen kpää yh äiti :(
Mä teen parhaani, mut en kaiketi kuitenkaan opsaa olla äiti :(
Taustalla vakava masennuskin vielä. Ja lapsi helvetin haastava muutenkin. Huoh...
Voisitte vähän miettiä miten täällä anonyyminäkin vastailette toiselle, kun ette tiedä hänestä koko totuutta.
AP
Miten toi mun syyttely nyt parantaa mua tekeen paremmin?!
Ja joo... tiedän olen helvetin paska ihminen ja kamala akka, joten ihan oikein ettei mulla ole miestä.
Mut ei ole lapsen vika et sillä on tällänen kpää yh äiti :(Mä teen parhaani, mut en kaiketi kuitenkaan opsaa olla äiti :(
Taustalla vakava masennuskin vielä. Ja lapsi helvetin haastava muutenkin. Huoh...
Voisitte vähän miettiä miten täällä anonyyminäkin vastailette toiselle, kun ette tiedä hänestä koko totuutta.
AP
sun lastas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen sentään lapsen äiti.
Isänsä ei kelpaa isäksi, alkoholi ongelman talia. Onneksi pääsin hänestä eroon.
Itse en juo. Vaikka onkin masennus tausta ja sairaus.
Apua olen hakenut enkä häpeä kertoa sairaudestani edes pk.ssa, jotta he osaisivat huomioida pojastani mahdolliset "haitat" joita olen ehkä häneen aiheuttanut.
Olen itse pyytänyt apua kaikkeen tuohon.
Joten lapsen ympärillä on aikuisia, jotka myös huolehtivat kasvamisesta... syömisen lisäksi ;)
ap
Miten toi mun syyttely nyt parantaa mua tekeen paremmin?!
Nettiin kun kirjoittaa, pitää näköjään tälläkin palstalla valitettavasti varautua myös paskaan, jolla ei ole mitään merkitystä tapauksen kohdalla. Sinä päätät miten kasvatat lapsesi ja kuka tahansa lapsia vähän enemmän kuin sen statuslapsen kasvattanut tietää, että tuollaisia tilanteita tulee vastaan.
Mieti, että ne palautetta antavat, jotka eivät ymmärrä kasvatusta ja ettei lapsi päätä kaapin paikkaa, ovat niitä, jotka soittelevat kouluihinkin, kun heidän kullannuppu onkin joutunut jälki-istuntoon. Ei se opettaja varmaan ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä mitään suhteellisuuden tajua? Katselin tänään tositapahtumiin pohjautuvan elokuvan Trade ja ajattelin, että kaikesta täälä meillä koto-Suomessa meuhkataan, ei mistään oikeista ongelmista, jotka todella traumatisoi. Itselläkään ei todellakaan ole ollut mikään ruusunpunainen lapsuus, mutta ei mua mitkään tukkapöllyt tai lelujen roskiin heitto- uhkaukset oo traumatisoinu. Toista vois olla, jos vanhemmat ois hakannu tai ollu seksuaalista hyväksi käyttöö tms.
Ihan turha vouhkata jostain äidin hermostumisesta, jos lapsi koko ajan kitisee ruuasta. NORMAALIA sanon minä.
Menen nyt nukkumaan paremmalla mielin, kun tuli tuollainen viesti enkä jää tähän enää norkoilemaan.
Poikakin vasta suostui nukahtamaan.
...siinäkin aloittanut nyt kamalan kähäkän mua vastaan. Mut olkoon se toisen ketjun aloitus aiheena joskus :D (tosin tuskin tänne enää mieltäni viitin purkaa... en kaipaa vihaa ja syyttelyä. En myöskään mielistelyä vaan ymmärrystä ja ohjausta esim. toimia toisin.)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joten miksi edes tulit tänne tuon kertomaan?! En oikeasti ymmärrä tätä pointtiasi :D :D :D
Halusitko siis tulla vain pätemään??? :)
ap
Av:lla kirjoittelet, joten odotitko jotain muuta!? ;)
Koita jaksaa alkuperöisen ongelman kanssa! Yritä asennoitua niin, että aikanaan se nirsoilu menee kyllä ohi. Lapsesi syö mitä syö, älä tee siitä itsellesi äläkä lapsellesi ongelmaa tai isoa numeroa. Se että ruokaa on tarjolla vain tiettyinä aikoina on hyvä sääntö, mutta se mitä silloin tarjotaan ei ole niin tarkkaa. Kahden lämpimän aterian syöminen on ihan suomalainen keksintö. Ja se että niiden aterioiden tarvitsee olla lämpimiä. Ravitsemuksen kannaltahan on ihan yks lysti, onko ruoka kylmää vai lämmintä.
Ja yksi mitä vihaan... on vihan tunne itessäni äitinä.
Siis en koskaan voinut kuvitella, että äitinä voisi joskus tuntea halveksuntaa ja vihaa omaa lasta kohtaan! Kamalaa tämä tunne, mutta kuulemma normaalia ja tietyllä tavalla tervettä.
Tervettä sillä, että se on vain tunne mikä menee ohi eikä jää kasaantumaan että tekisin jotain kamalaa lapselleni.
asia, joka mä pelkään tulevassa äityidessä. Mulla on aika huono pinna, ja mulla menee muiden lapsiin hermo aika helposti. Oon ajatellut, että noh, oman lapsen kanssa kestää varmaan paremmin, mutta entä jos ei kestäkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tiedoksi: äitini teki tismalleen samoin, kun olin 6v.
En ole missään väleissä äitini kanssa nyt aikuisena, hän ei saa tavata lapsenlapsiaan, emme käy kylässä. Ymmärsin silloin lapsena, että äiti ei rakasta ja se näkyi monessa muussakin tempauksessa kuin lelujen keräämisessä ja uhkailussa.
Eli onnitteluni sinulle, olet mainiosti onnistunut tuhoamaan lapsesi tärkeimmän ihmissuhteen vain siksi, että kuvittelet ruuan olevan enemmän kuin lapsesi.
Kuvotat minua yhtä paljon kuin äitini aikanaan. Minä en inholtani pystynyt syömään ruokiaan. Lapsellasi on todennäköisesti samanlainen tilanne.
ja ihmeellinen on se äiti jolla ei mene.
Ja suoranainen ihme on se lapsi joka syntymästään asti osaa käyttäytyä hyvin eikä kokeile rajoja, valita,itke tai narise.
Tuotahan tuo kasvatus on. Taisit aliarvioida kärsivällisen kasvatuksen haastavuuden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun uhoaa monta kertaa turhaan. Olisit jo ensimmäisellä kerralla toteuttanut uhkauksesi, niin sillä olisi saattanut olla halutunlaista vaikutusta.
Siis oikeesti tarkoitan, enkä vain ilkeydellä.
Mä en ole sun äiti, enkä tee kuten hän.
Et tunne mua ja mun lasta, joten et voi tietää samaksi tilannetta, vaikka ehkä tuossa kuulostaa tutulle.
Mun lapsi söisi mitä vaan, muttei ruokaa.
Eli teenkö mä siis muka väärin, kun pakotan ruokaa syömään, enkä annakaan hänen popsia pitkin päivää vaan herkkuja ??!! Ja elää pelkällä jogurtilla ja banaanilla. HÄH ?!!
Sun ja äitisi suhde on varmasti ollut täysin erilainen kuin mun ja poikani on.
Mä rakastan lastani ja hän tietää sen. Mutta ruokaa pitää syödä joko puolet, jos ei koko laustasta, kun muutenkin on aina niin vähän vain ruokaa ekana lautasella!!
2.lle
On kamalaa huomata, miten oma lapsi voikin ärsyttää ja suututtaa toisinaan niin että omatkin niskavillat nousee !!! Siksi mä mielummin karjaisen vihaisena pojalle, jotta asia menee perille.
Sitten ollaan hetki hiljaa ja rauhotutaan, halataan ja pyydetään anteeksi.
Jotkut menettää hermot tuossa ja pahimmassa tapauksessa lyö lasta.
Luojan kiitos, minä en sitä tee. Vaikka se olisikin siinä vihan/raivon tunteen vallassa pinnassa se tunne. On sentään järki päässä, mikä sanoo että lasta ei saa lyödä, oli mikä oli !!!! ...eikä ketään muutakaan!
Sun äidissä oli varmasti jotain muutakin pielessä jos et halua olla aikuisenakaan missään tekemisissä hänen kanssaan. Tuskin pelkästä lelujen pois keräämisestä on ollut kyse, tai jos sen vuoksi koit ettei äitisi sinua rakastanut niin onnittelut sinulle, olet hoidon tarpeessa.
Totta hitossa se rassaa, kun itse laitat ruokaa parhaimmillaan monta kertaa päivässä ja toinen vinkuu eikä syö. Kai se on joku ihan sisäänrakennettu asia että jälkeläinen pitää saada syömään ja näin pysymään hengissä. Mutta ap, sinuna yrittäisin hiukan rauhoittua, älä tee siitä ruuasta niin isoa numeroa. Jos lapsi ei syö, käske pois pöydästä. Sanktiot ja rangaistukset pitäisi aina olla jotenkin liitoksissa siihen rikkomukseen, eli jos ei syö, seurauksena on ettei tipu myöskään herkkuja tai karkkipäivä siirtyy.
Ihan tiedoksi: äitini teki tismalleen samoin, kun olin 6v.
En ole missään väleissä äitini kanssa nyt aikuisena, hän ei saa tavata lapsenlapsiaan, emme käy kylässä. Ymmärsin silloin lapsena, että äiti ei rakasta ja se näkyi monessa muussakin tempauksessa kuin lelujen keräämisessä ja uhkailussa.
Eli onnitteluni sinulle, olet mainiosti onnistunut tuhoamaan lapsesi tärkeimmän ihmissuhteen vain siksi, että kuvittelet ruuan olevan enemmän kuin lapsesi.
Kuvotat minua yhtä paljon kuin äitini aikanaan. Minä en inholtani pystynyt syömään ruokiaan. Lapsellasi on todennäköisesti samanlainen tilanne.
Tuotahan tuo kasvatus on. Taisit aliarvioida kärsivällisen kasvatuksen haastavuuden?
No en ole koskaan aliarvioinut mitään, koska en voinut edes tietää millaista on kasvattaa lapsi.
Ja varsinkin yksin kasvattaa uhmaikäinen...
En varaudu etukäteen mitenkään edes tulevaan teini-ikään, koska miten siihen voisi varautua?!
Se on sitten sitä mitä on... En murehdi sitä nyt.
ap
mutta ruoka voi olla lapselle niin hankala asia. Komppaan edellistä. Älä anna herkkuja. Tarjoat vain ruokaa ja jos ei syö. Annat uudestaan sitten kun on nälkä.
Ruoka-asioista saa helposti traumoja. Itse sain päiväkodista kun pakotettiin itku kurkussa syömään kylmää kalakeittoa vaikka inhosin kalaa. Okennus meinasi tulla koko ajan.
Mutta ap, sinuna yrittäisin hiukan rauhoittua, älä tee siitä ruuasta niin isoa numeroa. Jos lapsi ei syö, käske pois pöydästä. Sanktiot ja rangaistukset pitäisi aina olla jotenkin liitoksissa siihen rikkomukseen, eli jos ei syö, seurauksena on ettei tipu myöskään herkkuja tai karkkipäivä siirtyy.
Totta puhut, ei pitäisi tehdä isoa numeroa.
No ei meillä näin joka päivä kyl oo ... mut lapsi ei suotu syömään enää muuta kuin jauhelihaa ja spagettia!!
How boring is that??!!
Joten on välillä tehtävä jotain muutakin ruokaa, mut ne ei sit tietty kelpaa... ja kun viimein keksin jonkun ruuan, josta tiedän et tykkää onkin vastassa tuo nyrpistys.
Ja jos lapsi ei syö (kun en pakota tai vaadi edes sitä 5 lusikallista, eli puolet) niin iltapäivällä hän on äkäinen kuin ampiainen ja huutaa, raivoaa + muuta, koska on nälkä!!
Ja jos elättäisin hänet pelkällä spagetti ruualla ja banaanilla + herkuin niin johan kohta olisi joku jo puuttumassa kasvatukseeni ja poikani kehitykseen.
ap.
ettei mielestäsi banaani ja jogurtti ole edes mitään herkkuja, mutta jos lapsesi niitä vain söisi niinkaiketi ovat hänen herkkuaan. Tsemppiä ja voimia kovasti, iän myötä oppii varmasti maistelemaan kaikkea kunhan vaan sitkeästi jaksat kokkailla. Meidän lapset ovat kyllä mieheni ansiosta oppineet syömään suht hyvin koska mieheni laittaa aina tarjolle salaattia ja kasviksia yms. joita lapset ovat sitten oppineet syömään. Itse ajattelen helpommin niin ettei viitsi tehdä kun eivät kuitenkaan syö, mutta miten tosiaan voivat oppiakkaan jos ei tarjoile. Mutta sinulle jaksamista ja jatka vaan sitkeästi.