"Meidän vauva ei turhasta kitise"

tyttäreni on ihminen joka on "itkenyt turhasta" koko elämänsä, vauvasta saakka. "Itku on hyvin pitkälle huomion tarvetta ja sen hakua, ollut aina. Molemmat poikani taas eivät itkeskele ja ovat olleet ns. helppoja vauvoja. En ole sukupuolirasisti, kaikki ovat yhtä rakkaita mutta jos vielä saisin lapsen (mitä ei todellakaan tule tapahtumaan) niin on itsestään selvää että toivoisin poikaa ihan edellisten kokemusten perusteella.

Tässä maailmassa on kaikenlaisia kuluneita fraaseja, joita hoetaan ilman, että tarkkaan mietittäisiin niiden "oikeaa" tarkoitusta...

En tietenkään ajattele, että joku vauva vain huvikseen itseskelee, vaan että meillä on käynyt tosi hyvä tuuri, kun lapsemme on rauhallinen, yleensä tyytyväinen, ja saa olla jokin asia tosi isosti pielessä, että huutaisi kovasti. Kipukynnyskin taitaa olla korkea. Esim. vaippa oli päässyt hautomaan ihoa nivusista rikki. Huomasin tuon vain siitä, että vauva hiukan vastusteli vaipan laittoa. Olettaisin, että nivuset olivat niin kipeät, että tempperamenttisempi ja kipuherkempi olisi karjunut suoraa huutoa. Eli joskus tästä itkuttomuudesta voi olla jopa haittaa. Toisaalta, olen korostanut mummeille, että kun vauva itkee kipuitkua tai muutoin osoittaa että sattuu, niin silloin sattuu tosissaan kovasti.

Ketä muuta ärsyttää tämä tämmöinen lause? Siis kuka vauva nyt turhasta kitisisikään? "Niin että tässä ihan teidän vanhempien kiusaksi vain itken, ei minulla oikeasti mitään hätää ole". Eikö olisi perempi ilmaisu vaikkapa: "Meillä on käynyt hyvä onni, kun meidän vauva ei ole sattunut saamaan koliikkia tai muuta mikä aihauttaisi paljon unettomia öitä ja rauhattomia päiviä". Sama asia toki vanhempienkin lasten kohdalla. Se nyt vaan on niin, ettei kukaan HUVIKSEEN itke!

Ja kyllä minäkin voisin sanoa noin kuopuksesta, koska edelliset (kaksoset) kitisi "turhasta". Siis ihan jatkuvaa kitinää ja parkua eka vuosi 24/7. Ihan sama oliko syötetty, vaipat vaihdettu, nukuttu, viihdytetty jne. Jatkuvaa märinää synnäriltä saakka, vaikka mikään ei ollut vialla. Käytiin läpi allergiatutkimukset (ei löytynyt mitään) ja iso läjä muita tutkimuksia. Sitten kun jonnin joutuva kitinä vähän väheni 10kk iässä, niin alkoivat tappelemaan keskenään koko ajan (löivät tai purivat, kun toinen oli edes lähettyvillä). Huoh.



Nyt mulla on "kiltti" vauva ja kun katson videoita noiden kaksosten vauva-ajasta, niin ihan selkäpiitä karmii, kun oikeasti sille kitinälle ei voinut mitään. Vauvoja kannettiin ja hoivattiin kaikella lailla koko ajan, eikä mikään auttanut. Ihme että selvisin jotenkin järjissäni siitä touhusta.

No kyllä minä annan lapsen kiukutella jos lasta ottaa pattiin.

Jos lapsi haluaa että paita käännetään kun se meni väärinpäin tai sukka on huonosti jalassa niin asia korjataan, silloin lapsella on joku SYY kiukulle.



Suuttua saattaa jollekin itsestä ihan hassullekin asialle vaikka jos veli pääsee kauppaan mukaan ja itse jää äidin kanssa kotiin. Lapsi saa olla pettynyt ja kiukuta. Ei lapsen kiukku ole yhtään pienempi kuin aikuisenkaan.



Mutta kyllä lapsi saattaa alkaa kiukuttelemaan ihan turhastakin. Esim. malttamattomuuttaan tai väsymystään tai miten vaan.

Sukka ei mene jalkaan ja sukkaa heitellään ja kiukutellaan. Turhaan. Kyllä se menee jalkaan ellei sukka ole liian pieni tai märkä.



Minusta kaikkea ei tartte aina lapselle perustella. Äiti sanoo ei ja se saa myös riittää.

Sitä saa kiukutella vastaan jos haluaa. Lapsi saa rissata sitä kieltoa.



Jos pomo sanoo sulle ei, niin pitääkö pomon selittää sulle että hyväksyt?

Kyllä joskus pitää tehdä vaan niinkuin sanotaan, ilman että joku ilmahyökkäyksessä alkaa perustelemaan miksi soditaan.

eikö tuo nyt mene nillityksen puolelle? Minun esikoinen itkeskeli herkästi, ja niin hän tekee nyt isompanakin. On vain jotenkin herkkä ja samalla kiivas. Tämä toinen ei juuri itke, ilmoittelee harmista ja lakkaa heti kun harmi on hoidettu. Niinhän esikoinenkin tavallaan teki, hänen harminsa oli vain huomattavasti pitempikestoinen.



Eli joo, ei kitissyt turhasta sinänsä, mutta selvästi kuitenkin enemmän ja herkemmin ja pidempään kuin veljensä.



(Yhtä rakkaita kummatkin, erilaisia vain.)

Kyllä tuo "vaan" sanonta on lähtenyt liikkeelle aikana jolloin vauvat ruokittiin ja laitettiin päikkäreille jne kun äideillä kotitöiden välillä sattui olemaan hetki aikaa (sanotaan vaikka 50-100 vuotta sitten). Sen jälkeen kun vaippa oli vaihdettu, annettu ruokaa ja kokeiltu päikkäreille laittoa, jos vauva vielä kitisi tai itki, oli hän "turhan" itkijä.