Ristiriitainen tilanne (vauvajuttu)... Antakaa näkökulmia puoleen tai toiseen!
Mulla on nyt tilanne, etten osaa itse päättää (saati miehen kanssa), yritetäänkö toista lasta vai ei... Olen aina halunnut vain yhden lapsen, ja hänet sain, mutta nyt olen jo pitkään miettinyt toista lasta ja sitten taas tullut "järkiini".
Täytän ensi viikolla (JO) 33 vuotta. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 17-vuotiaasta asti, meillä on tänä vuonna 10 vuotta täyttävä lapsi. Sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani viime vuonna, sitä ennen olin kyllä työelämässä heti lukiosta päästyäni (kouluttauduin oppisopimuksella). Miehelläni on myös vakituinen työpaikka. Asumme omassa okt:ssa taajaman liepeillä viihtyisällä alueella, ei ole aikomusta muuttaa täältä pois vaikka pieni paikkakunta onkin.
Nuorempana sanoin siis aina, että haluan vain yhden lapsen enkä harkitsekaan toista, vaikka mieheni on . Olin 23-vuotias, kun lapsemme syntyi. Vajaa kaksi vuotta tuon jälkeen lapsemme sairastui vakavasti ja oli epävarmaa, jäisikö hän henkiin. Kävimme läpi rankat hoidot, ja jälkitiloja sairauden vuoksi hoidetaan edelleen, osaa noista loppuelämä. Lapsellemme jäi vammoja, joita ei kyllä huomaa ulospäin mutta määrittelee hänet erityislapseksi ja nuo joutuu ottamaan huomioon ihan joka tilanteessa kuten pk:ssa ja koulussa, oppimisessa ja tulevaisuudensuunnitelmissa. Olen elänyt tähän asti pelkästään lapselleni, rakastan häntä suunnattoman paljon ja teen kaikkeni hänen vuokseen (kukapa ei tekisi oman lapsensa eteen :)). Lapsemme on joskus kysynyt, miksi hänellä ei ole sisaruksia. En oikein osannut vastata siihen kun lapsi oli nuorempi, sittemmin kerroin että halusin aina vaan yhden lapsen. Nyt kuitenkin mietin sitäkin, miten ihana olisi kertoa että hän saakin pikkusiskon tai -veljen...
Minulla itselläni on astma ja verenpainetauti, molemmat oikein hoidettuina tietysti oireettomia, mutta vaatii kontrolleja ja huolenpitoa itseni puolelta. Masennuksesta (johtuen lapsen sairaudesta, itsesyyttelyistä, huonosta itsetunnosta jne) taistelin ylös vasta jokunen vuosi sitten, nyt elämäni on suht seesteistä. Käytin nuorempana enemmänkin alkoholia, nykyään en juurikaan koska en tunne siitä enää mitään hyötyä tai iloa, kapakat on jotenkin vaan jääneet taakse enkä jaksaisi valvoa enää juhlimisen takia. Ensi viikolla tosin on tarkoitus lähteä juhlistamaan synttäreitä :) En polta, lopetin 1½ vuotta sitten koska sekin tuntui turhalta ja luonnollisesti haittasi astmaani.
Mikäkö minulla sitten on ongelma? No, en vaan osaa päättää enkä tietää. En tiedä, jaksanko enää vauva-aikaa. Pelkään menettäväni "oman aikani", nykyään elämä on helppoa koska lapsemme on jo niin iso. Sairaalassa käynnitkin sujuvat hyvin, miten sitten jos on toinenkin lapsi...? Mieheni tekee kolmivuorotyötä, pitkiä työputkia mutta myös useamman päivän vapaita. Hän pitää lapsista todella paljon, on alalla töissäkin.
Mistä minä saisin mielelleni rauhan? Miten ratkaisen tilanteen? Mieheni puhui aikansa, että haluaisi ison perheen, mutta myöntyi sitten tahtooni kun sanoin ilmeisesti tarpeeksi monta kertaa että minä en halua enempää. Tuntuu, että hän antaa kuitenkin minun päättää tämän asian, kunhan vaan saan itseni tasapainoon vaihtoehtojen kanssa. Kadunko kovasti tulevaisuudessa, jos en teekään nyt sitä toista lasta? Minulla olisi keväällä kierukan vaihto/poisto, sitä ennen haluan olla selvillä. En vaan ymmärrä, miten tämä voi nyt ollakin näin vaikeaa!
Anteeksi pitkä ja sekava juttu, en jaksa itsekään lukea tätä uusiksi... En enää edes muista kaikkea, mitä minun piti kysyä ja miettiä näppäimistöni kautta!
Kommentit (9)
ja juttele kunnolla miehesi kanssa. Kukaan muu ei voi puolestasi tehdä päätöstä, vain miehesi mielipiteellä on väliä.
Ehkä pikkusisar olisi ihana juttu 10-vuotiaalle, auttaisi jaksamaan oman sairautensa. En tiedä, tuo on vain minun mielipide.
Esikoinen oli 8v ja olin aina ajatellut,etten toista halua. Mies olisi tahtonut,mutta toisaalta,se oli tyytyväinen myös niin.
Sitten tuo sama ajatus pälkähti päähäni ;D
Puntaroin sitä edes takaisin noin vuoden ja päätimme tehdä toisen lapsen.
Olin vielä raskausaikanakin epävarma. Nyt toinen lapsemme on kohta 2v ja kaikki on oikein hyvin :) Rakkaus häneen on niin valtavaa (kuin ekaankin) ja hän on tuonut koko perheelle valtavasti onnea. Isoveli on kaikista onnellisin,palvoo pikkuveljeä ja pikkuveli palvoo takaisin ;D
Mutta on tässä miinuksiakin:
-omaa aikaa ei todellakaa ole (mies on vuorotöissä jne)
-meillä lapsella oli syntyessään perussairaus joka on verottanut jaksamista entisestään (helpottamaan tämä tulee kyllä,kenties jopa paranemaan,mutta vauva aika oli kymmenen kertaa raskaampaa kuin osasin odottaa)
-yöheräilyt on helvettiä
-työpaikallani tehtiin uudistuksia ja työni ei olekaan odottamassa kun lopetan kotihoidontuella
Plussat voittavat kyllä miinukset reippaasti,koska tätä rakkauden ja onnen ja ilon määrää ei voi mitata millään mittarilla :)
Vaikka esikoinen oli jokusen vuoden nuorempi kuin teidän.
Asiaa puntaroin pitkään, mies olis ollut tyytyväinen "vain" yhteenkin lapseen. Lopulta tulin siihen tulokseen, että toista lasta en varmasti tule koskaan katumaan. Mutta jos emme edes yritä, niin sitä saatan jossain vaiheessa katua paljonkin.
Niinpä meillä on nyt 1,5 vuotias pieni pojan vintiö. Omaa aikaa ei ole ja rankkaa on ollut, mutta päivääkään en ole katunut! Ja sisko palvoo pikkuveikkaa!! Paitsi silloin, kun se puree ja repii hiuksista! ;)
tohon on tod. vaikea ottaa kovasti kantaa. Itselläni on kaksi lasta kolmen vuoden ikäerolla. Olin kyllä aina ajatellutkin kahta mutta asialla ei ollut mitään kiirettä esikon jälkeen, vaan ehkä sitten joskus iltatähtityyppisesti... kunnes... sairastuin itse kroonisesti tautiin joka saadaan lääkkeillä pidettyä kurissa jne. eli on ihan ok, mutta voi jessus mikä vauvakuume mulle pukkas samantein!
Siis tähänhän pätee se että haluaa mitä ei voi saada! Tilanne muuttui epävarmemmaks kun ns. terveen raskautuminen. Kuinka ollakaan, raskaus sai alkunsa heti kun lääkärin luvalla jätin pillerit pois, ekasta kierrosta. Omasta puolesta en ainakaan ole katunut, rasittavaa on, mutta voi kun ne lähettävät toisilleen lentosuukkoja nukkumaan mentäessä tai vaan kävelevät kaupassa käsikädessä! Yön pimeinä tunteina pienen raivotessa nuhaisena on pinna kireellä mutta silti... Omaa aikaahan ei paljoa ole mutta mä koitan aina ajatella että aikansa kutakin, kohta saa anella jos haluaisi seuraa kauppareissulle.
Toisaalta omia voimavarojaankaan ei voi ylittää vain sen takia että haluaa tuottaa toisille iloa, joten hommaa kannattaa puntaroida tarkkaan. Enpä osaa ottaa kantaa enempää mutta kannattaa ehkä miettiä miltä tuntuisi jos yhtäkkiä kävisi ilmi että olisit raskaana/et voisikaan saada lasta. Kumpi vaihtoehto "houkuttaa" enemmän?
Mulla on harkinnassa kolmas raskaus ihan vaan ajatuksena, miehelle olisi kyllä riittänyt yksikin! Mä olen kuitenkin jo 33 ja puol vee niin siihen miehen ympäripuhumiseenkin olis varattava aikaa jonkun verran ;)
Olisi tosi ihanaa, jos olisin saanut sisaren tai veljen.
Koittakaa tehdä toinen! Uskon että pienestä on suurta iloa teille kaikille. Ja kaksi lasta on ihan kohtuullinen määrä, ei edes vielä se iso perhe, jota miehesi toivoi.
On sitten esikoisellakin joku turvana myöhäisemmässä elämässä, kun teistä aika jättää, jos erityisyytensä takia tarvitsee hieman enemmän apuja.
Varmasti antaa teille vanhemmilla todella paljon. Tuskin tulet ikinä katumaan päätöstä tehdä toinen lapsi, niin lujasti niitä omiaan rakastaa, kun syliin saa.
elämässä kauhein tunne on se, että katuu jotain mitä tekemättä jätti. Sitä tulevaa lasta tuskin katuisit ikinä. Se on mahdoton ajatus, mutta tekemättä jättämistä saattaisit katua.
Ja jos miehesi on aina halunnut useampia lapsia, niin se olisi mahtava lahja hänellekin. Omalla kohdallani minä halusin useampia lapsia ja mieheni vain kaksi. Meille tulossa nyt neljäs :) enkä voi sanoin kuvata sitä kiitollisuutta mitä tunnen miestäni kohtaan. Hän TODELLA rakastaa minua kun suotuu useampaan lapseen minun vuokseni! Oma miehesi olisi varmasti sinulle todella kiitollinen.
Ihan tippa linssissä luin noita teidän juttuja ?
Toki asia on niin, ettei kukaan voi meidän puolesta mitään päättää, mutta nimenomaan noita kokemuksia kaipasin. Tietysti tässä nyt oli hyvin yksipuolisia kertomuksia, mutta silti toinen lapsi vahvistui mielessäni hyvin paljon todemmaksi. Kummallista, näin paljon nämä kaikki sai aikaan, teidän sanat! Mieheni tulee tänään vasta myöhään töistä, olen todennäköisesti nukkumassa (jos maltan nukahtaa), mutta heti kun olemme kasvotusten niin taidan ehdottaa juttelua aiheesta. Ihan kaikkine plussine ja miinuksineen.
Lämmin kiitos kaikille koskettaville sanoille, pysähdyttäville ajatuksille ja realiteeteillekin. Tässä sitä ollaan, ehkäpä askel lähempänä kahden lapsen äitiyttä :)
ap
ap