Puran hieman pahaa oloani...koskien elämääni...

Takana yhteisiä vuosia 14 ja lapsia neljä. Koko suhteemme on ollut ylä ja alamäkeä. Nuorin lapsi neljä vuotta. Ja suurimmat ongelmat alkoivat minun odottaessa nuorinta. Miehellä alkoi tulla menoja lähes joka viikonloppu. Tämä viimeinen raskaus oli rankka. Voin aika huonosti koko raskauden ajan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Miehestä ei ollut minkäänlaista apua tai tukea, olin jotenkin aivan yksin raskauteni kanssa.



Vauva syntyi, miehellä ei tahti muuttunut...juttelusta ei ollut mitään apua. Tilanteemme päättyi minun toivomaani eroon. Mies muutti vaatteineen sukulaisensa luokse. Tämä tilanne tuntui sopivan hänelle oikein hyvin. Pari kuukautta meni ja hän kävi katsomassa lapsia lähes päivittäin kotonamme. Hän alkoi puhua rakkaudestaan mua kohtaan ja on ymmärtänyt, että on halukas tekemään mitä vaan suhteemme eteen, jos yhteen palaamme..



Siitä alkoi meidän käyntimme parisuhdeterapeutilla, miehen toivomuksesta ja siihen olin tyytyväinen. Saimme elämästämme uudenlaisia ilon aiheita. Viikkojen edetessä mies muutti takaisin ja kaikki tuntui hyvältä. Meillä oli taas perhe koossa.



Mutta...nyt tilanne on taas...menossa samaan suuntaan...tai uhkaavasti siltä minusta tuntuu... Baari-iltoja on aika usein. En kiellä niitä mieheltäni. Minusta ystäviä saa ja pitääkin tavata. Niinhän minäkin teen. Mutta kohtuus siinäkin. Illat kuluvat tietokoneen parissa, netissä surffaten, fb:ssä jutellen...yhteistä aikaa parisyhteelle ei ole eikä mies sitä enempää tarvitse.



Valvoo viikonloppuisin aamun tunneille ja sitten nukkuu iltapäivään. . Ei kiinnostu nykyisin oikeastaan mistään perheen yhteisestä asiasta, on niinkuin sulkenut itsensä kokonaan pois kuvioista. Ei pahemmin hellyyttä heru, jos ei ole vaikka seksiä. Silloin harvoin kun seksiä on niin se on ihanaa, silloin mies ottaa minut huomioon. Se on aina ollut mahtavaa.



Ei ole halukas minun kanssa tekemään mitään, aina jokin selitys. Arjen pyörittäminen on nykyään melkein minun harteillani. Sekin muuttunut viime vuosien aikana tällaiseksi.



Muutaman viime viikon aikana tullut paljon viestejä, mitä ei normaalisti tapahdu. Epämääräisiä puheluita. Jos niistä jotain kyselen saan epämääräisiä vastauksia, selvästi salaa jotain. Liekö toinen nainen vai?



Olen yrittänyt jutella, ei onnistu. Kertoa miltä minusta tuntuu, ja kysellä miltä hänestä tuntuu. Hän ei ole halukas juttelemaan oikeastaan mistään, kokee sen jotenkin ahdistavana. Neuvoton olo... Kiitos, jos joku jaksoi pitkän sepustukseni lukea... Pointti aloitukselleni: ei sitä kai ole, tuntui vain, että varmaan muitakin jotka samantyyppisessä tilanteessa elävät...