Lue keskustelun säännöt.
Muita joiden jompikumpi vanhempi tehnyt itsarin sinun silmiesi edessä.
22.01.2011 |
Kuinka olet siitä päässyt yli vai vieläkö vaivaa mieltäsi?
Onko minulla kohtalotovereita?
Oletko ollut sen takia masentunut?
Itse en ole päässyt vieläkään tapahtuneesta yli aikaa tapahtuneesta on jo melkein kolmekymmentä vuotta.
Tällä hetkelläkin odotan, että isäni hakisi minut luokseen, en jaksa.
Kommentit (20)
Koska se, että antaa anteeksi aidosti antaa niin paljon voimavaroja ja vapautuu menneistä, kun tulee uskoon.
En halua tuputtaa, mutta tämä on paras ja ainut tie, jos on ollut tosi vaikeaa. Ne, joille tapahtuu kaikkea kamalaa, ovat Jumalan valittuja ja kutsuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitini teki itsemurhan ollessaan 56 vuotias.
Vaikeaa se oli aluksi päästä yli mutta kaikesta selviää, ammattiapua en tarvinnut enkä lääkkeitä.
Tapauksesta on nyt 2 vuotta, melkein päivälleen.
mukana lääkkeitä jne joten varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan tuolla periaatteessa. Matkalla sairaalaan vaipui koomaan ja siitä ei enää herännyt. Traumojako? Varmaan, tosin oikeastaan koko elämäni on ollut yhtä traumaa joten en osaa eritellä mitä juuri tämä on vaikuttanut minuun. Äidin kuolemaa en ole juurikaan vielä käsitellyt ja sen käsittely tulee olemaan varmasti aikanaan raskasta. Olen oireillut psyykkisesti jo lapsena, sen tajusin vasta aikuisällä kun sairastuin psyykkisesti vakavasti. Silloin vasta tajusin senkin miten pielessä perheellä ja minulla oli asiat jo silloin kun olin lapsi. Minulla oli unelmia, toiveita siitä kuinka kouluttaudun, siitä kuinka olen vahva ja selvinnyt hyvin. Nyt kärsin ajoittain hyvin vaikeasta ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä, masennus todettiin 2008. Kunnallisessa terapiassa kävin mutta ei ollut enää resursseja joten käyn enää silloin tällöin. Yksityiseen ei ole varaa koska terveyden takia teen tosi vähän töitä...
Minun äitini. Otti ison määrän lääkkeitä, minä soitin ambulanssin. Sydän pysähtyi rapussa, saivat iskulla käyntiin. Oli yön hengityskoneessa, minä istuin sairaalan käytävällä yön yksin. Äiti selvisi. Olin 11-vuotias.
Minun äitini. Otti ison määrän lääkkeitä, minä soitin ambulanssin. Sydän pysähtyi rapussa, saivat iskulla käyntiin. Oli yön hengityskoneessa, minä istuin sairaalan käytävällä yön yksin. Äiti selvisi. Olin 11-vuotias.
tuntuu pahalta tuon pienen tytön takia!
miten pääsit yli tuon?
aapeelle jo toivotinkin voimia aikasemmin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kymmenen vanha kun isäni ampui itsensä.Eihän silloin lapsena mikään tuntunut niin kamlalata...ehkä kun olin niin pieni.
Isän puolen suku hylkäsi meidät kokonaan.
Yhdeksän vuotta sitten masennuin ja olin tosi pitkään poissa työelämästä.Sen jälkeen meille syntyi neljäs lapsi.Ja yksi isän veljistä tuli minulle läheiseksi ja aloin jostain kumman syystä pitää vähän niinkuin isän korvikkeena olihan he aivan saman näköiset ja oloiset.Nyt hänkin on poissa.Sai sydärin.
Taas on kaikki ihanat muistot heistä tulleet mieleen.Olinhan isäni tyttö.
Työni on todella raskasta ja pomo on ollut tosi törkeä minua kohtaan...en mukamas jaksa enkä osaa mitään niin hyvin kuin hän.
Kumpa isäni olisi ottanut silloin minut mukaansa.Kysyn aina MIKSI jätit minut yksin?
Minulla on maailman ihanin aviomies ja tietenkin lapset...kaikkia rakastan ylikaiken.
Mutta,mutta kun tuntuu etten oikein jaksa.
Eikä minulla ole kovinkaan montaa oikeaa ystävää joiden kanssa tästä puhuisin, siksi kirjoitan tänne näitä omia ajatuksiani.Toivoen saavani täältä voimia selvitä...en halua kuolla.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatko lapsista iloa? Auttaako miehesi? Valvottavatko lapset? Onko arki hirveää härdelliä? Onko suuri syy masennukseen työelämä ja pomosi?
Pystytkö erittelemään mitä pitäisi muuttaa, jotta jaksaisit paremmin? Jos pystyt, niin voitko tehdä niille asioille jotain?
Lapsuus jättää jokaiseen jäljet, mutta huonoistakin lähtökohdista lähteneet voivat aikuisiällä saada korjattua niitä vaurioita. Aikaa se varmaankin vie ja helppoa se ei ole. Älä luovuta, vaan yritä. Jos luovutat jatkat perheesi ketjua lapsillesi, jotka voivat aikanaan kysellä Miksi äiti ei jaksanut heidän kanssaan ja miksi äiti jätti heidät (vähintäänkin henkisesti yksin).
Kysymyksesi Miksi isäsi jätti sinut on sellainen ettet tule siihen saamaan vastausta. Itse en edes yritä ymmärtää isäni ratkaisua (se joka hirttäytyi), se oli hänen ratkaisunsa (syyt tiedän miten siihen pikkuhiljaa ajautui). Se on mennyttä ja fakta, jolle ei mitään tapahtuneen jälkeen enää voi.
En koe että isäni hylkäsi minut, hän vain ei jaksanut ja oli heikko (ihan sama kuin alkoholin kanssa, jota hän joi) ja hänellä oli myös lapsuutensa traumat, joissa hän piehtaroi humalassa. Minä myös olin ehdoton isän tyttö ja vaikka isä ei hoitanutkaan isyyttään aina kovin hyvin, niin sain silti häneltä paljon. Kaksijakoiseksi asian tekee sen että samalla hän haavoittikin. Mutta siitä huolimatta vähemmän se tuntui haavoittavan kuin mitä äitini käytös on haavoittanut.
Itse koin aikanaan niin ettei minulla ole vaihtoehtoja: Jossen jaksa, niin olen mennyttä. Välillä saa hetken piehtaroida surussa ja säälissä, mutta siitä on noustava.
Toisaalta jos on selvinnyt siitä kaikesta mistä selvisin, niin kyllä selviän jatkostakin, tuli eteen mitä tuli. Koen itseni selviäjäksi jo pelkästään sillä etten ole alkoholisti/mielenterveysongelmainen/eronnut, vaan ihan normaali perheellinen nainen. Rima ei ollut kovin korkealla uusperheen/yh-äidin lapsena, jonka toisella vanhemmalla oli alkoholismia ja teki itsemurhan, sekä toinen vanhempi vaikuttaa läheisriippuvaiselta ja jolla on ollut mielenterveysongelmia.
Mutta ihan lyhyessä ajassa en päässyt näinkään sinuiksi itseni kanssa. Nuorena aikuisena oli hieman vaikeampaa löytää tasapainoa kuin monilla muilla. Pikkuhiljaa vuosien myötä ja erityisesti mieheni rakkaudella olen päässyt enemmän "normaaliksi". Lapset olivat kuitenkin loppujen lopuksi varmaan se tärkein motivaatiotekijä. Mutta opettelua se on ollut ja toisaalta on joskus vieläkin.
Kaipaat isää, joka teki sinulle noin kauhean teon. Viha olisi ymmärrettävämpää. Ajatteletko, että rakastava vanhempi tekee noin. Vai näitkö jotenkin salaa?
Mulla ei pahempia traumoja ole siitä, että isäni tappoi itsensä, mutta kun äiti teki sen, ja tarkoitus oli selkeästi, että minä löydän, (onneksi jotain sattui, enkä loppujen lopuksi joutunut näkemään) olen kyllä katkera siitä. Eikö hän ajatellut, että minulle yksi kerta riittäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä oli minulle tosi tärkeä josta pidin paljon, olin isin kanssa kaikessa mukana jopa töissä.Kuinka oikeastaan voisin häntä vihata, oli kiltti ja rakastava.
Nyt kun minulla on tosi kurjaa niin ajattelen, että olisi isä ottanut vaan mukaansa ettei minun nyt tarvisi kärsiä tästä kaikesta.
Ei en todellakaan aio tehdä samaa omille lapsilleni, lapsistani olen tosi ylpeä. Ja onhan minulla myöskin rakastava aviomies.
Mutta tosi huonona hetkenä ajattelen isäni tulevan minua hakemaan luokseen, ehkä minulla olisi silloin hyvä olla.
Päässäni pyörii kaikenlaisia ajatuksia, joissa en tahdo itsekkään aina pysyä mukana.
Työt, jotka menee melkein kokonaan uusiksi sitten joskus kun tästä paranen ja lähden töihin takaisin.En voi millään palata siihen mitä se oli.
Kuinka sen kaiken kerron uudelle pomolle ja sinne työpaikalle, että en teillä halua töitä tehdä.
Pomo joka aina alaisiaan aliarvioi on nyt joutunut virastaa, tosi helpotus minulle.
Vuoden olen tätä masennusta kärsinyt ja yrittänyt jaksaa, nyt parikuukautta sitten hain vasta apua.Eikä oloni ole vielä yhtään helpottanut, milloin helpottaa?
Todellakin mietin itsekkin miksi aina käsittelen isän juttua.Enhän sille minä mitään voi, en silloin enkä nyt.
Kuinka sen siis voisin unohtaa?
Ei yhtään ihme että kokemus on jättänyt jälkensä ja vaivaa edelleen.
Oletko missään vaiheessa saanut apua mielenterveyden ammattilaiselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa pitkään ja mies uhkaili lastensa edessä hirttää itsensä esim. suihkuletkuun jne.
Sun kannattaisi varmaan mennä asiasta terapiaan, vaikka aikaa onkin kulunut, jos et ole päässyt yli.
((((VOIMAHALI)))))
oikeen paljon voimia! ei ihmekkään jos on trauma jäänyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut sekaisin, shokissa ja varmasti masentunutkin.
Asia on minulla mielessä ihan päivittäin mutta toisaalta minulla on työni joka vie ajatukset pois päivisin sekä perhe joka vie aikani illalla. Tv-ohjelmat, työkaverien puheet ja lehdet muistuttavat kuitenkin ikävästi ikävistä tapahtumista. En pääse pakoon.
Mitä voisin sanoa sinulle. Tiedän, että asia on kauhea ja se ei siitä muuksi muutu. Sinun pitää elää kuitenkin omaa elämäsi, hyväksyä se mitä on tapahtunut. Asioita tapahtuu ilman että meiltä kysytään.
Voimia sinulle ja muille saman kokeneille.
30v sen takia masennusta on kyllä liikaa! Elämä jatkuu ja et voi muuta kuin hyväksyä itsarin. Sinä et voi enää asiaan mitenkään vaikuttaa, etkä varmaan ymmärtääkään tekoa. Mutta riittää että hyväksyt sen.
Kuulostaa siltä että tarvitse terapiaa. Mutta varmasti niitä aiheita löytyy muitakin kuin vain 30v sitten tapahtunut vanhemman itsemurha.
t: Yksi, jonka isä teki itsemurhan (hirttäytyi) reilusti yli 20v sitten, mutta onneksi ei silmieni edessä. Mutta ei tuo ainoa ongelma ollut vanhemmissani...
ja olen pitkällä saikulla.
Lääkkeistä on jotain apua, mutta niitä pitää vaihtaa kun ei kaikki ole sopineet minulle.
Juttelusta ei ole mielestäni ollut vielä mitään apua.
Tosin minulla on kaikkea muutakin mielessäni ettei tämä ole ainut syyni masennukseen.
Kiitos ihanista viesteistänne
-ap-
Älä heitä sitä hukkaan menneisyyden mörköjen takia.
Voimia!
Minä en ole voinut vaikuttaa niihin, tai vaikka olisinkin niin en olisi voinut estää pahaa tapahtumasta.
Tietysti olisin voinyt olla parempi ihminen, lapsi, vanhempi tai sukulainen mutta se mitä tapahtui, tapahtui enkä olisi siihen voinut vaikuttaa jos ihminen on päättänyt täältä lähteä, ihan itse ja omaaloitteisesti.
Koska se, että antaa anteeksi aidosti antaa niin paljon voimavaroja ja vapautuu menneistä, kun tulee uskoon.
En halua tuputtaa, mutta tämä on paras ja ainut tie, jos on ollut tosi vaikeaa. Ne, joille tapahtuu kaikkea kamalaa, ovat Jumalan valittuja ja kutsuttuja.
kaikille vastaajille.
Yritän tästä jotenkuten päästä etenpäin.
-ap-