Mitä haluaisit arvostelematta kysyä lestadiolaisilta? (ov)
Minua ainakin kiinnostaisi tietää "säännösteleekö" kukaan tietoisesti esim. rakastelun välttelemistä ovulaation aikana?
Pelottaako teitä koskaan tuleva lasten lukumäärä ja kuinka jaksaa hoitaa? Tuntuisi ainakin minusta luonnolliselta vähän pelätä (en tosin lestadiolainen ole) vai antaako usko vaan voimia jaksaa pelkäämättä?
Jostain syystä lestadiolaiset ja heidän elämäntyylinsä kiinnostaa minua. Olisin iloinen jos joku teistä uskaltaisi vastata kysymyksiini ja mahdollisesti muidenkin kysymyksiin. Toivoisin myös, että mahdolliset tulevat kysymykset olisivat vain kysymyksiä, eikä arvostelua tai pilkkaamista.
Kommentit (692)
t.se joka kirjoitti: Jumalan käsiinhän pelastumis jne.
ja kaikenlaisiin avustuskeräyksiin osallistutaan vaihtelevasti. Uskoisin että tässä asiassa toimitaan (siis meidän perhe) keskivertosuomalaisen tapaan.
Tämä asia varmaan vaihtelee tosi paljon ihmisestä riippuen.
lestadiolaisessa seurakunnassa nimenomaan on ollut kaikki koreus syntiä.
Ja Luther opettaa että koreuden alla on huoruuden synnin vaikutus.
Ja ei ole noin että kaikki koreus olisi "alkulestadiolaisuudessa" kielletty.
Ja Luther opettaa että koreuden alla on huoruuden synnin vaikutus.
Mutta ei se meidän mielestämme tarkoita säkkiin pukeutumista ja mahdollisimman rumana kulkemista.
Siis että sitten usko on mennyt, jos elämä vähän heittää eikä kaikki menekään kuin tanssi?
että elämä hymyilee, on onnellinen parisuhde ja perhe ja kiva työ ja kaikki hyvin, on erilaista kuin se tunne mikä tulee siitä elävästä uskosta.
Kun pyytää synnit anteeksi ja toinen VL anteeksiantaa. Sen jälkeen pitäisi lopettaa tämän synnin tekeminen (eikä vaan jatkaa synnin tekemistä) jotta pääsisi taivaaseen. Entä jos vaan jatkaa synnin tekemistä ja usein pyytää syntinsä anteeksi, pääseekö sitten taivaaseen?
Vanhoillislestadiolaisuuden mukaan synti pitää "tunnustaa" eli kertoa toiselle vanhoillislestadiolaiselle (vrt. ripittäytyminen) ko.asia ja pyytää anteeksiantoa. Miettikääpä, jos olet tehnyt jotain mielestäsi väärää ja kadut sitä sydämestäsi: mene kertomaan se toiselle vl:lle. Oisko aina niin helppoa? Tuo on jotenkin minusta ilkeää ja ahdasmielistä ajatella, että vl tekee syntiä, pyytää anteeksi, tekee taas samaa, pyytää anteeksi: ja muka millään ei ole mitään väliä, kun kaikki saa kuitenkin anteeksi. Ei asia ole todellakaan näin. Kun sydämessä on aito usko, sitä haluaa pysyä siinä uskossaan. Mutta se ei ole niin helppoa, jos erehtyy ja tekee virheitä, niin katuvalle anteeksi annetaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa on tärkeää armo!
["i]niin olemme kaikki syntisiä, heikkoja.....mutta tuo anteeksi anto on aika helppo tapa saada omatunto taas ja taas ja taas puhtaaksi.
[/quote]
"
kun mm. minun uskoni, uskovaisuuteni on sivuutettu mitättömänä ja minut ei-pelastuvana, kun olen vain "kirkkouskova" enkä vl. Ei paljon enää huvita ajatella, että mitään yhteisiä rientoja voisi olla vl:en ja tavisluterilaisten kesken. Näin kuvittelin joskus tuoreesti uskoontulleena.
Täällä on kyllä vastattu ihan mukavasti, kiitos siitä.
se kysyjä
Ajallinen onni ja elävä usko eivät liity toisiinsa.
Sanoin tuossa että uskosta tulevaa onnellisuutta ei voi sekoittaa yleiseen elämänonnellisuuteen, ne ovat kaksi eri asiaa.
Siis että sitten usko on mennyt, jos elämä vähän heittää eikä kaikki menekään kuin tanssi?
että elämä hymyilee, on onnellinen parisuhde ja perhe ja kiva työ ja kaikki hyvin, on erilaista kuin se tunne mikä tulee siitä elävästä uskosta.
vaikka toinen vl olisikin ne anteeksi saarnannut. Silloin ei ole kysymys parannuksen tekemisestä.
Mutta jos on vilpittömästi katunut ja pyytänyt anteeksi, on ne anteeksi saanut vaikka sitten samantien lankeasikin taas samaan syntiin. Ja pyytäisi taas anteeksi. Ja taas sama juttu.
Siis eri asia kuin silloin jos jo anteeksi pyytäessään tietää jatkavansa saman synnin tekemistä.
Kun pyytää synnit anteeksi ja toinen VL anteeksiantaa. Sen jälkeen pitäisi lopettaa tämän synnin tekeminen (eikä vaan jatkaa synnin tekemistä) jotta pääsisi taivaaseen. Entä jos vaan jatkaa synnin tekemistä ja usein pyytää syntinsä anteeksi, pääseekö sitten taivaaseen?
Mutta ei se meidän mielestämme tarkoita säkkiin pukeutumista ja mahdollisimman rumana kulkemista.
[/quote]
kuka nyt säkkiin pukeutuisikaan?
menee uskon edelle, ihan huomaamattaan![i
]Ajallinen onni ja elävä usko eivät liity toisiinsa.
varmasti muistaa jakeet, jossa Jumala kehoittaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa....ja että miksi olemme huolissamme mitä syömme, juomme ja laitamme päälle! etsimällä Jumalan valtakuntaa meille annetaan kaikki tämä.
Mutta tuskin kukaan tekee näin...
Siksi kysynkin, miksi täällä pohjoisessa suurperheiden isät lähtevät etelään töihin? He puhuvat palkoista, miten etelässä suuremmat palkat (myös muut työntekijät ei-vlpuhuvat samoin). Miksi jättää suurperhe su-to äidin hoiviin? Ja lähteä rahan perässä muualle töihin? Vaikka sekin on tietysti valinta kysymys.
valinta kysymys, kukin tehköön minkä parhaakseen näkee.
omassa suvussani on vanhoillislestadiolaisuutta ja esim. naapureina olemme tutustuneet useaan vl-perheeseen eri paikoissa (yllätys, yllätys, olemme Pohjois-Pohjanmaalta), joten sikäli vl on minulle tuttua. Haluaisin kuitenkin kysyä muutamasta asiasta.
Minusta tuntuu, että teidän "lapsenhoitokulttuurinne" on melko lailla erilainen kuin "muiden" nykyään, tavoistanne tulee mieleen ajat joskus ennen muinoin. Tarkoitan nimenomaan sitä, että lasten annetaan pienestä pitäen touhuilla itsekseen ja valvomatta pihalla ja kauempanakin ympäristössä. Tuntemissani vl-perheissä mm. 1-3-vuotiaiden (käytännössä heti kun pystyy taapertamaan toisten perässä) annetaan kulkea ilman aikuisen valvontaa ulkosalla. Tai vaihtoehtoisesti pientä sisarusta on määrätty vahtimaan joku alle 10v sisarus. Useinhan näiltä isommilta "unohtuu" se pienemmän vahtiminen ja naapurina/tuttavana olen sydän kurkussa joskus seurannut pienen menoa (ja muistutellut isompia, että vahtisivat pientä tai veisivät kotiin). Ennen kuin joku moittii yleistämisestä niin totean, että tämän olen tosiaan havainnut oman ympäristöni vl-perheissä. Luotetaanko teillä tosiaan siihen, että isommat muistavat vahtia pienempää vai onko ajatus enemmän tyyliin "herran haltuun) vai mitä siinä on taustalla? Olen havainnut pienokaisten usein juoksentelevan ulkona myös hyvin vähissä vaatteissa, eri pari kengissä jne. (olen ajatellut, että he itse pukevatkin ja painelevat pihalle...)
Ja toinen asia: tuntemassani vl-perheissä materialla tuntuu olevan suuri merkitys. Eli heille tuntuu olevan erityisen tärkeää - kunnia-asia - että on esim. hienot autot (mersut tms.), uusi iso talo, uudet "vermeet" ym. ja työntekoa korostetaan kovasti (miten kovia työmiehiä ollaan ja töitä paiskitaan hullun lailla). Tuleekohan tämä ajatuksesta, että pitää ulospäin näyttää erityisen menestyneelle vai onko teillä jotenkin erityisen vahva "luterilainen työmoraali" ja tätä kautta paineita näyttää ulospäin saavuttavansa sillä työllä myös materiaa? Tämä jotenkin hämmentää minua, kun muuten vanhoillislestadiolaisuus tuntuu nojaavan nimenomaan vahvasti "henkisiin" asioihin.
en tiedä osaako kukaan näihin kysymyksiin edes vastata mutta tällaisia olen itse miettinyt... =)
Olen itse siis vl. Tästä lapsia-asiasta. Suuria perheitä kun monesti niin kummaksutaan ja väitetään tms, että lapsi ei saa isossa perheessä tarpeeksi huomiota, tilaa, aikaa. Sitä en tiedä mitä (te jotka kritisoitte tätä asiaa, ei varmastikaan kaikki) ajattelette mitä näistä lapsista sit tulee?
Oletteko koskaan miettinyt mm. aikoja "ennenvanhaan". Perheet olivat isoja vaikkei taustalla ollutkaan välttämättä mihinkään uskonnolliseen viittaavaa. Mitä näistä ison perheen lapsista on sit tullut? Itsekkäitä, hulttioita?
Isän vanhempani ovat kasvaneet isoissa (yli 10hengen perheissä) vaikkei lestadiolaisia olleetkaan. Varmaan aika monen muunkin isovanhemmat. Ihan tavallisia kunnon kansalaisia, eikö niin?
Luulen että tähän isoon perheeseen liittyen on hyvin vahvoja ennakkokäsityksiä ym. Jos on yksi lapsi perheessä, se voi viedä kaiken mahdollisen ajan, vanhemmat voivat uupua täysin. Sama on myös silloin kun perheessä on lapsia kaksi, kolme, neljä, viisi jne.
Itse olen kasvanut 12 lapsisessa perheessä. Koen aidosti sen että olen saanut rakkautta ja huomiota todella paljon. Olen saanut myös vastuuta sen verran kuin lapsi voi kantaa. Olen saanut niin paljon eväitä elämääni. Vanhempani ovat edelleen meihin lapsiin yhteydessä tiiviisti ja ovat valmiita auttamaan milloin vain. Ovat omasta tahdostaan auttamassa myös lastenlapsien hoitamisessa että voimme puolison kanssa olla silloin tällöin ihan kahden. Rakkautta, välittämistä ja auttamisenhalua on niin paljon että olen ymmälläni. Täytyy joskus ihan kieltäytyä kun ei "kehtaa" omia vanhempia työllistää kun ovat saaneet omat lapsensa jo maailmalla.
Keskustelu rajoittuu täällä usein kaikkiin niihin epäkohtiin mitä lestadiolaisperheissä ilmenee. Kuva on silloin yksipuolinen koska sitä toista puolta ei haluta useinkaan kuulla/nähdä.
Tällaisia asioita.
etkö ole lukenut sitä SRK:n julkaisemaa lapsettomuutta käsittelevää kirjaa? Ainakin viime vuoden suviseuroissa sitä myytiin. Siellä kirjoitettiin tuosta asiasta ainakin yhdessä kohdassa (silmäilin sitä vain vähän, kun mietin, saisinko itse siitä eväitä elämääni, en ostanut). Ainakin yhdeksi syyksi mainittiin, että luovutettujen sukusolujen käytössä piilee riskejä. Saattavat rassata parisuhdetta, koska niitten avulla perheeseen olisi tarkoitus syntyä lapsi, joka on vain toisen "oma". Parisuhdetta ei ole hyvä asettaa tällaisen riskin alle, vaan on viisaampi olla käyttämättä luovutettuja sukusoluja. Muitakin perusteita voi olla, mutta tuo osui silmääni, kun vähän aiheita silmäilin.
Minä en hyväksy luovutettujen sukusolujen käyttöä, oikeastaan en hyväksy koko lapsettomuushoitoja. Ja kyllä, minulla on kokemusta lapsettomuudesta. Odottelemme parhaillaan, että pääsisimme hakemaan adoptiolapsemme kotiin maailmalta. :)
Uskottomat joutuu tulimereen! Mepä päästään taivaaseen, sinä et.
...että lapsillahan aina on jotain ihme juttuja joilla kiusata toista ja mitkä kulkee "perimätietona" isommilta pienemmille (olkoon se sitten uskottomien tulimeri, "rillipäät on tyhmiä", mitä vaan. Liekö tämäkin lähtöisin jostain vanhemmilta ajoilta kun normit ovat olleet lestadiolaisten keskuudessa vieläkin tiukemmat, ja "jumittunut" sitten tuollaiseksi lasten huuteluksi.
Sillä sen mitä itse lestadiolaisia tunnen, en jotenkin voisi kuvitella että ne samat ihmiset puhisivat lapsilleen kotona tulimerestä johon uskottomat joutuvat. Luulisin että se jo pelottaisi lapsiakin, varsinkin siinä iässä kun alkaa jo itse ymmärtää ajatella mitä usko on ja miten sen kanssa kilvoitellaan... Että joutuuko itsekin tulimereen jos ei tarpeeksi "paljon" usko.
joihinkin järjestöihin, tai onko teillä kummilapsia kehitysmaissa?