mitä teet kun lapsesi ilmoittaa ruuan olevan pahaa ja kieltäytyy syömästä sitä?

vaikkei siitä itse sattuisi pitämäänkään.



Meillä ei ole koskaan pakko syödä. Seuraavalla aterialla ehkä maistuu jo paremmin.

ja kerron, ettei kaikesta tarvitsekaan pitää, mutta koskaan ei sanota, että ruoka on pahaa. Aina voi sanoa vaikka, ettei välitä nyt tästä ruuasta.

aikuinen ihminen saa kyllä luvan vähintään maistaa "pahaakin" ruokaa juurikin esimerkin vuoksi. Siksi minä syön maksalaatikkoa ja mieheni parsakaalia.

Esim. meillä jos olen tehnyt vaikka kanapataa ja lapset vierastaa curryn hajua/makua, eivät suostu edes maistamaan, sitten kesken ruokailun tulee mies töistä ja kurkistaa kattilaan. Menee sitten jääkaapille ja lämmittää hampuriliasen mikrossa. Lapset tietty sekoaa ja kiukkuaa että miksi isä saa ottaa muuta. Isä sanoo että tulee curryn hajustakin pahoinvoivaksi joten mitä tekisit? Minä heitin sitten kanapadan parvekkeelta alas ja syötiin kaikki hampurilaisia. Jos en voi aikuista ihmistä pakottaa edes maistamaan niin miten ihmeessä voisin lapsia? Ja olen ammatiltani kokki että osaan kyllä ruokaa laittaa, ei ole siitä kiinni. Vaan tämä hemmetin nirso perhe on pahin asiakas joka ikinä voi olla!!!!

Mutta tietävät sen, että herkkuja on turha kinuta ja muutakaan välipalaa ennen seuraavaa ateriaa ei tipu. Jos on joku meno, niin yritän puhua järkeä päähän, että voi mennä pitkään, ennenkuin seuraavan kerran on ruokaa tarjolla tms tilanteeseen sopivaa. Yleensä auttaa.



Meillä on varsinkin keskimmäinen lapsista sellainen, että koskaan ei voi tietää, mikä se inhokkiruoka on (eli ei ole oikeastaan ruuasta kyse, vaan yleisestä mielialasta), niin tosi usein tulee yllätyksiä. Edellisen kerran makaronilaatikko oli suosikkia, mutta tällä kertaa sitä ei voi syödä ketsupilla eikä ilman..



Pakottamaan en ryhdy, itse muistan ikuisesti sen lihakeiton, mitä söin pari-kolme tuntia joskus 5-vuotiaana..

Yleensä yritän saada syömään, maistaa pitää ainakin. Ei tule muuta, ja pöydästä saa poistua, kun on hetken siinä mököttänyt ja siis maistanut ruokaa.

Ripitän myös siitä, että ruokaa ei sanota pahaksi. Niin, ja syödä saa sitten seuraavalla aterialla (meillä näitä on viisi päivässä, joten nälkään ei kuole).

Jos ruoka ei maistu, saa poistua pöydästä ja muuta ei tule ennen seuraavaa ruokaa. Sitä en hyväksy että ruokaa sanotaan pahaksi. Aina teroitan lapsille sitä että esim. kylässä sanotaan vain että kiitos, mutta nyt ei maistu. Ikinä ei sanota pahaksi ruokaa.

Jos teen eka kertaa jotain ruokaa, pitää maistaa yhden kerran. Samoin seuraavalla kerralla kun teen samaa ruokaa. Sen jälkeen yleensä uskon jos lapsi toteaa ettei edelleenkään tykkää.

Itselleni on tullut kauhea kammo kun alle kouluikäisenä pakotettiin syömään mannapuuroa lautanen tyhjäksi. Miettikää kuinka hirveätä istua ruokapöydässä ja väkisin survoa kylmää mannapuuroa kun se joka lusikallisen nielaisun jälkeen käy takaisin kurkussa. Mieheni oli aiemmin sitä mieltä että lasten on pakko syödä lautanen tyhjäksi, mutta kun uhkasin tarjota hänen inhokkiruokiaan viikon putkeen (ja tietysti olisi pakko syödä) niin uskoi.

Syö tai ole ilman. meillä laiteaan vain yhtä ruokaa kerrallaan.

jos hänen verensokerinsa laskee liikaa - ja siksi on IHAN PAKKO antaa sille jotain, siis edes leipä sitten ja lapsi maitoa.

Välillä on niin, ettei mikään auta, ei sekään, että ottaa ruuan pois ja tarjoaa sitä seuraavalla kerralla - tolla konstilla lapsi vaan huutaa mielipuolisesti ja itkee ihan järjettömästi, käy kimpuun jne kun yritän toistamiseen antaa samaa ruokaa nenän eteen, jota hän ei taaskaan syö.

Millä te saatte lapsen nukkumaan, jos hän ei syö koko päivänä? Lapseni nukuu muutenkin huonosti ja jos ruokailu jää välistä, loppupäivä on pelkkää itkua ja raivoa.

Jaota kierrettä MÄ EN VAAN JAKSA - ja sitten annan jotain, ihan mitä vaan ( en herkkua, mutta jotain porkkanaa/leipää, maitoa, omenaa tms ), että se huuto loppuu. Sitten lapsi saattaa syödä nälkänsä vaikka 3 omenaa ja 2 lasia maitoa - ja jos ehdotankin jotain muuta - alkaa sekiolu uudelleen. Mä en tiettekö vaan j a k s a sitä. Lapseni on kohta 5v ja moessa suhteessa todella kiva jne, mutta tää ruokahomma on ihan kauheeta.

Joo, minä ja lapseni ollaan varmaan molemmat vähän päästämme vialla, myönnän, mutta se ei ole koko totuus tai selitys asiaan, koska meillä on toinenkin lapsi, joka aina syö iloisesti sen, mitä tarjolla on.

Eikös tämä ole sitä curlingia??Vierailija - 20.01.11 01:52 (ID 11916785)

Toi sana on taas yks niitä sanoja, joita käytetään täällä av:llä joka jumalan asiasta, mitä teet lapsesi kanssa/lapsesi eteen. Mulle on ennenkin täällä sanottu, että esim. on "curlingia" yrittää luoda/auttaa lasta luomaan kaverisuhteita uudella asuntoalueella, vaikka lapsi on yksinäinen jne. Parempi olisi kuulemma, että lapsi hoitaisi kaiken itse. Hmm. Tämäkin nerokkaan neuvon sain, vaikka kerroin, että asumme omakotitalossa, eikä lähinaapureissa ole lapsia ja lapseni ovat niin pieniä, etteivät saa lähteä omalta pihalta vielä minnekään - ja päiväkoti on kaukana jne.

On täällä viisasta porukkaa, sanon.

Onko näin, että suurin osa lapsista on lampaita - kuten monet mammat itsekin - ja siksi heidän on niin helvetin helppo ohjeistaa, miten lapset "laitetaan aisoihin" - miten lapselle "ei saa antaa koskaan periksi" jne.

Jos on tahdoton äiti, on tahdoton lapsi - niinhän se menee.?

Minä olen tuo äiti, joka kirjoitti, että JAKSA kuunnella ruokahuutoa ihan turhasta, JOKA päivä - koska se on kuulkaa HIRVEETÄ!!!

Ja sitten tosiaan, joskus annan lapselle jotain muuta, että me muut saatais edes JOSKUS jonkinmoinen ruokarauha, että meidän toinen lapsi saisi edes joskus syödä normaalisti vanhempien kanssa.

Toi "curlingvanhemmuus-" syytös menee samaan laariin, kuin esim. minkä tahansa muunkin seikan/sairauden/tilan virtuaalinen diagnosointi alá av-mammat.