Uskoooko täällä muut miehen ja naisen väliseen ystävyyteen?

Minä taas kysyisin, miksi naisten mielestä "oikeaa" ystävyyttä on vain sellainen, jossa osapuolten välillä ei ole mitään vipinää?



On täysin luonnollista, että miehen ja naisen välillä on jotain jännitettä. Mutta ei se ystävyyttä pois sulje!

Minä taas kysyisin, miksi naisten mielestä "oikeaa" ystävyyttä on vain sellainen, jossa osapuolten välillä ei ole mitään vipinää? On täysin luonnollista, että miehen ja naisen välillä on jotain jännitettä. Mutta ei se ystävyyttä pois sulje!

Olen samaa mieltä. Mutta kun kyseessä on aito ystävyys miehen ja naisen välillä jotka ovat onnellisia parisuhteissaan on ärsyttävää että se aina mielletään jotenkin mahdottomaksi... Miksi ihmeessä! On hienoa kun on ystävyys vastakkaiseen sukupuoleen jota ei sotke parisuhteen tunteet.

t.ap

Minulla on aina ollut enemmän poikia kavereina kuin tyttöjä. Pojista myös muutama on yltänyt hyviksi ystäviksi ilman mitään muuta takaa-ajatusta.



En tykkäisi jos mieheni kieltäisi minua olemasta ystävieni myös miehien seurassa. Miksi siis kieltäisin miestäni olemasta naispuolistensa ystävien seurassa.

On kuin varaveli ja lapsemme kummi. Nykyään myös hyvä ystävä mieheni kanssa.

Uskon myös siihen, että exä voi olla ystävä, meillä kummankin exät ovat hyviä ystäviämme.



Ja sitä vipinää voi olla ihan tyttökavereidenkin kesken;-)

Tottakai minulla on tuttuja, ja työkavereita. Ja jotain kavereiden miehiä, joita voi tällainen yh-äiti pyytää avuksi jos on sormi suussa jonki teknisen vimpaimen kanssa, tai pitäis kantaa jotain painavampaa, mutta ei, mulla ei ole todellisena ystävänä ketään... Ja mieheni ei sulattaisi sitä, enkä minäkään hyväksyisi, että miehelläni ois todellisia ystäviä naisista. Sukulaiset on sitten asia erikseen ja heidän puolisonsa samoin kuin kavereiden puolisot. Mutta jotenkin silti se oma sukupuoli on enempi ollut aina se ystävä.



Juu, exällä oli paljon naisystäviä. Siis hyviäkin, joille kertoi ihan kaiken.

Mutta nyksällä ei ole, siis sellaisia oikein hyviä ystäviä, tuttuja kyllä on ja puolisoita, ja töitten kautta, ja olen siihen erittäin tyytyväinen, että hän ei pidä sitä edes luonnollisena.



Aina siinä välissä miehellä ja naisella on kuitenkin jotain seksuaalista viritettä, jos ollaan oikein hyviä ystäviä. En siis usko.

Kaverit ja tutut ja ne sukulaiset on siis asia erikseen.

Ja vaikak olen yh ja hän sinkku, olemme vain ystäviä. Puhumme kaikesta, tuemme toisiamme.

Minä taas kysyisin, miksi naisten mielestä "oikeaa" ystävyyttä on vain sellainen, jossa osapuolten välillä ei ole mitään vipinää?

On täysin luonnollista, että miehen ja naisen välillä on jotain jännitettä. Mutta ei se ystävyyttä pois sulje!

En osaa sanoa mitään perusteltua syytä, mutta minusta (huom; puhun nyt parisuhteessa olevista ihmisistä!) sellainen ystävyys, jossa on jotain jännitettä/vipinää, ei ole oikeaa ystävyyttä vaan jonkun muun (jännityksen?) hakemista suhteen lisäksi.

Tuntuu myös aika erikoiselta ajatella, että jakaisin niitä asioita mitä ystävieni kanssa jaan, jonkun sellaisen kanssa johon olisin ihastunut. Ja miksi tahtoisin pitää ystävänä sellaisen, jonka kanssa on sähköä ilmassa ja ajatuksia muustakin? Masokismia? Vai luvallista pettämistä?

Toisaalta kyse voi olla siitäkin, miten ihmiset määrittelevät ystävän.

Aina siinä välissä miehellä ja naisella on kuitenkin jotain seksuaalista viritettä, jos ollaan oikein hyviä ystäviä. En siis usko.

miespuolista ystävää, joiden kanssa ei ole ikinä, koskaan ollut mitään värähtelyä ilmassa, ja ihan heteroita ovat. Sitten on semmoisiakin KAVEREITA, joiden kanssa on selvästi kemiaa. Ei sillä, että hakeutusin heidän kanssaan mihinkään seks. kanssakäymisiin, mutta kyllähän sen kemian huomaa.

Joten ei siis aina ole miesten ja naisten välillä seksuaalista viritettä.

Tottakai minulla on tuttuja, ja työkavereita. Ja jotain kavereiden miehiä, joita voi tällainen yh-äiti pyytää avuksi jos on sormi suussa jonki teknisen vimpaimen kanssa, tai pitäis kantaa jotain painavampaa, mutta ei, mulla ei ole todellisena ystävänä ketään... Ja mieheni ei sulattaisi sitä, enkä minäkään hyväksyisi, että miehelläni ois todellisia ystäviä naisista. Sukulaiset on sitten asia erikseen ja heidän puolisonsa samoin kuin kavereiden puolisot. Mutta jotenkin silti se oma sukupuoli on enempi ollut aina se ystävä. Juu, exällä oli paljon naisystäviä. Siis hyviäkin, joille kertoi ihan kaiken. Mutta nyksällä ei ole, siis sellaisia oikein hyviä ystäviä, tuttuja kyllä on ja puolisoita, ja töitten kautta, ja olen siihen erittäin tyytyväinen, että hän ei pidä sitä edes luonnollisena. Aina siinä välissä miehellä ja naisella on kuitenkin jotain seksuaalista viritettä, jos ollaan oikein hyviä ystäviä. En siis usko. Kaverit ja tutut ja ne sukulaiset on siis asia erikseen.

Esim. Oma miespuolinen ystäväni on ollut yksi parhaimmista ystävistäni ala-asteelta saakka. Koskaan ei ole ollut romanttinen suhde mutta aina todella avoin ja läheinen ystvyys jossa voidaan keskutella kaikesta, tuetaan ja puolisot ovat ystvyydessä mukana. Olisi karmeaa jos ystäväni puoliso yrittäisi evätä asian kokonaan :(

t.ap

kaikki mun nykyiset miespuoliset kaverit menisi mun kanssa sänkyyn (ovat siis sinkkkuja) mutta eivät mitenkään ole minuun ihastuneita eivätkä haluaisi seurustella, joten ei heitä haittaa,vaikka minä en haluakaan heidän kanssaan seksiä. Siis itsekin olen sinkku, ei asia olisi muuten tullut edes puheeksi. Joten joo, seksikään ei tarkoita mitään ""vipinää" jos se on vain seksiä.

Ja miksi tahtoisin pitää ystävänä sellaisen, jonka kanssa on sähköä ilmassa ja ajatuksia muustakin?

Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Hommahan toimii usein myös niin päin, että vipinää tulee sitä herkemmin, mitä paremmin tulee toisen kanssa toimeen.

seksuaalista vetovoimaa jokaista kaksilahkeista kohtaan. Sama pätee tuttuihin miehiin, joista osaa en ole koskaan edes ajatellus siinä mielessä.



Oletteko te ystävyyden epäilijät ja vipinän väittäjät oikeasti niin yliseksuaalisia, että joka ikisessä miehessä, joka vastaan kävelee, on jotain seksuaalista vetovoimaa teidän silmissänne?



Ehkä tämä onkin sitten luonnekysymys, koska mulla asia ei ole koskan ollut noin. Mutta hämmentävää, että joku on tosiaan noin avoin ihan jok'ikiselle miehelle.

Minulla on aina ollut enemmän poikia kavereina kuin tyttöjä. Pojista myös muutama on yltänyt hyviksi ystäviksi ilman mitään muuta takaa-ajatusta.

En tykkäisi jos mieheni kieltäisi minua olemasta ystävieni myös miehien seurassa. Miksi siis kieltäisin miestäni olemasta naispuolistensa ystävien seurassa.

täysin sama tilanne minulla. tulen vain paremmin toimeen toisen sukupuolen kanssa.

Aina siinä välissä miehellä ja naisella on kuitenkin jotain seksuaalista viritettä, jos ollaan oikein hyviä ystäviä. En siis usko.

miespuolista ystävää, joiden kanssa ei ole ikinä, koskaan ollut mitään värähtelyä ilmassa, ja ihan heteroita ovat. Sitten on semmoisiakin KAVEREITA, joiden kanssa on selvästi kemiaa. Ei sillä, että hakeutusin heidän kanssaan mihinkään seks. kanssakäymisiin, mutta kyllähän sen kemian huomaa.

Joten ei siis aina ole miesten ja naisten välillä seksuaalista viritettä.

Eräänkin kanssa aikoinaan suurin hupimme oli esiintyä kaupungilla yhdessä ja kävellä vaikka käsi kädessä tai jotain vastaavaa ja sit naureskeltiin partaamme, kun kuultiin millainen huhumylly siitäkn saatiin taas aikaan :D (Ihan sinkkuja oltiin molemmat) Hän vuodatti mulle kaiken naisjutuistaan ja minä miehistä, eikä meillä ihan oikeasti käynyt IKINÄ pienessä mielessäkään, että oltaisiin KESKENÄMME ruvettu virittelemään jotain seksuaalista säpinää. Todellakin VAIN ystävyyttä. Ja se kesti vuosia. Siihen saakka, kun elämä heitti meidät erilleen ihan sananmukaisesti. Ihan varmasti tosin syöksyisin tänäkin päivänä halimaan oikein kunnolla, jos sattuisin jossain näkemään. Enkä edelleenkään saisi mitään isompia viboja tyypistä.

Miehen ja naisen välisessä ystävyydessä seksuaalinen vetovoima vain sotkee kaiken. Onhan se tietysti aina riski... Yksi hyvin läheinen ystävyyssuhde mulla on kaatunut siihen, että tyyppi otti ja rakastui minuun. Mä en tuntenut edelleenkään mitään sen suuntaista ja koko ystävyys lopulta kariutui siihen.. Nykyäänkin ollaan silti yhteyksissä, vaikka väliin mahtui liki 10 vuotta, että ei oltu. Tosin nytkin vain FB:n kautta.

Tiedän mikä minulle sopii ja ollaan keskusteltu tääkin aihe jo suhteen alussa selväksi että samalla linjalla ollaan molemmat. Jos nykyisellä miehellä olis paras kaveri nainen, niin en tiedä oltaisiinko yhdessä. Kun molemmat on yhtä mieltä asiasta, niin on helppoa. Todennäköisesti teidän sinkut miesystävänne myös löytävät sellaiset puolisot, että ne hyväksyy ystävyyden jatkumisen, jos pitävät ystävyyttä tärkeänä.



Exän kanssa yritin parhaani, mutta 17 vuoden kokemus osoitti, että ei se hänellä toiminut se "ystävyys" aina.

Ja miksi tahtoisin pitää ystävänä sellaisen, jonka kanssa on sähköä ilmassa ja ajatuksia muustakin?

Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Hommahan toimii usein myös niin päin, että vipinää tulee sitä herkemmin, mitä paremmin tulee toisen kanssa toimeen.

Jos sinulla on johonkin mieheen seksuaalista vetoa ja hän on mitä parasta seuraa ja rakas ystävä, miksi ihmeessä et tahdo suhteeseen hänen kanssaan vaan olla vain ystävä???

Ainut järkevä vastaus jonka minä keksin on se, että olet jo varattu etkä tahdo/uskalla vaihtaa kumppania ja tällä ystävä-verukkeella saat pidettyä tuon toisen miehen ns. luvallisena poikaystävänä sen kumppanin rinnalla.

Minä taas kysyisin, miksi naisten mielestä "oikeaa" ystävyyttä on vain sellainen, jossa osapuolten välillä ei ole mitään vipinää?

On täysin luonnollista, että miehen ja naisen välillä on jotain jännitettä. Mutta ei se ystävyyttä pois sulje!

En osaa sanoa mitään perusteltua syytä, mutta minusta (huom; puhun nyt parisuhteessa olevista ihmisistä!) sellainen ystävyys, jossa on jotain jännitettä/vipinää, ei ole oikeaa ystävyyttä vaan jonkun muun (jännityksen?) hakemista suhteen lisäksi.

Tuntuu myös aika erikoiselta ajatella, että jakaisin niitä asioita mitä ystävieni kanssa jaan, jonkun sellaisen kanssa johon olisin ihastunut. Ja miksi tahtoisin pitää ystävänä sellaisen, jonka kanssa on sähköä ilmassa ja ajatuksia muustakin? Masokismia? Vai luvallista pettämistä?

Toisaalta kyse voi olla siitäkin, miten ihmiset määrittelevät ystävän.

Ja nämä asiat voi riippua kasvatuksestakin. Kaikki ei pysty olemaan luontevasti vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ja väistämättä alkaa kainostelemaan, jos katseet kohtaa, oli ihastunut tai ei ja sitten on meitä, joilla on miehiä kavereina, minulla tosin ei parhaina sellaisina. Mutta kuitenkin ja heidän kanssa ei ole mitään todellista vipinää, jos vitsailua ei pidetä vipinänä. Kyllä minä en ainakaan kaipaa ystävyyssuhteisiin ylimääräisiä vaikeuksia, joita ihastuminen väistämättä toisi.

Etenkin jos kyse on miehestä ja naisesta jotka eivät ole noin muussa mielessä ns. toistensa tyyppiä.

Varmaan ystävyys on silloinkin mahdollista jos sattuu niin että vetoa on, mutta silloin suhteen syntyminen on tietysti todennäköisempää ja jos toinen tai molemmat on valmiiksi parisuhteessa, niin vaatii molemmilta tiedostavaa ja kypsää asennetta pitää keskinäinen veto aisoissa.



Itsellä yksi ehkä läheisimpiä ystäviä mies, mutta pointtina se ettei vetoa minuun ollenkaan fyysisesti ja ajatuskin yhteisestä arjesta hänen kanssaan on aivan mahdoton, siitä ei tulisi yhtään mitään, vaikka muuten tyyppi on mitä suurenmoisin ja minulle tärkeä.



Eräs toinen miespuolinen kaveri sitten taas saa suunnilleen pöksyt pyörimään jalassa ja vire on molemminpuolinen. Koska molemmat naimisissa, niin on vedetty asia huumorin puolelle ja nykyään asuukin niin kaukana ettei pelkoa mistään lipsahduksista.