40 + ikäiset

Fyysisesti huomaa, että pientä kremppaa tulee helpommin ja peilistä ei enää katsokaan se sileäihoinen neito takaisin. Palautuminen vie myös pitemmän aikaa.



Henkisesti taas on tasapainoisempi ja vakaampi. Ymmärtää, ettei maailmassa ole mustaa ja valkoista, vaan vain eri värejä. Suvaitsevaisuus lisääntyy ja ymmärtää paremmin myös omat rajoituksensa.

Kyllähän se harmittaa, että ei ole enää niin jäntevä ja notkea kuin nuorena. Henkisestikin olen tullut jotenkin vähemmän energiseksi.



Ainoa lohtu on, että seksi sujuu aina vain paremmin.

- mikään ei tapahdu kuten nuorena (esim. laihdutus, kunnon kohennus)

- ryppyjä näkyy jo!

- väsyttää, koska kuitenkin on vielä pieniä lapsia



MUTTA

- oma aikuisen elämä lähestyy koko ajan; lapset kasvavat ja alkaa pian olla taas pitkän tauon jälkeen "omaa aikaa"



Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin! =)

En haluaisi olla enää 20 enkä 30v. Olen hyvässä kunnossa, toistaiseksi terve ja elämänkokemusta on kertynyt jo sen verran että tietää pärjäävänsä, vaikka hieman kolhuja tulisikin. Ei valittamista.

ylipainoa ei saa millään pois.

Jos jotain positiivista haetaan, niin koen olevani itsenäisempi kuin silloin ja tiedän mitä haluan ja mitä en halua.

mutta omat elintavat vaikuttavat paljon. Omaa kuntoa ja notkeutta saa hyvin ylläpidettyä jumpalla/tanssilla/liikunnalla.

ei ole harmaita eikä ryppyjä (olen kalpea lienee auringon harmeilta välttymistä)



en ole vielä havainnut mitään muuta kuin että en jaksa valvoa koko yötä kuten teininä, tosin tämä tuli jo 3-kymppisenä.



kun urheilee ja harrastaa paljon seksiä säännöllisesti, pysyy hyvässä kunnossa :) ja pitää aivot vireinä surffailemalla, olemalla kiinnostunut, lukemalla, seuraamalla maailmaa jne.

vaan ei näytä niin hyvältä :)



Mulle ei kyllä hirveästi ole suvaitsevaisuutta tullut lisää, ehkä päinvastoin. Tosin, en stressaa enää jokaisesta pikkujutusta. Seksi on loisteliasta, oli ennenkin, mutta nyt jotain vielä parempaa, se on positiivista ainakin :)

blondina ei harmaat nay ;-) ja olen perinyt vaharyppyiset geenit, kaikki suvun naiset nayttavat ainakin 10 vuotta ikaistaan nuoremmilta. Valvoa en ole jaksanut edes teinina, ei vaan kiinnosta yhtaan. Henkisella puolella olen tullut itsevarmemmaksi ja rauhallisemmaksi, uskallan esim. tyopaikalla sanoa mita oikeasti haluan ja olen iloisesti yllattynyt etta mielipiteeni myos otetaan huomioon. Ainoa huono puoli on ehka se, etta tietaa, etta jotkut ovet ovat jo sulkeutuneet, esim. lisaa lapsia meille tuskin tulee (tosin onhan niita jo 3) enka tuskin enaa opiskele ja vaihda alaa (toisaalta vietin 12 vuotta yliopistolla ja suoritin 3 tutkintoa, etta eikohan tuo ala riittaa...). Noin yleensa ottaen olen ihan tyytyvainen, asiat ovat menossa parempaan suuntaan.

Mulla ainakin. Nyt 47 ikäisenä olen pudottanut niistä ajoista 20 kg, hankkinut uusia harrastuksia ja monessa mielessä löytänyt itseni. Fyysiseen kuntoon voi vielä tässä iässä vaikuttaa itse tosi paljon. Parasta on ettei tarvitse miellyttää ketään!



Ei elämä loppunut vielä nelikymppisenä.

Tässä iässä voi jo tehdä niin kuin itse haluaa.



Fyysisellä puolella haittavaikutuksena on se, että jos tulee mitään kremppaa, parantuminen kestää huomattavasti kauemmin kuin nuorempana, ja väsyy helposti. Ja vähän varovaisempi pitää liikuntaharrastuksissa olla ja kuunnella kehoaan.

Ei tämä niin ihmeeltä tunnu. Silmäkulmissa on harakanvarpaat, selvät sellaiset. Ja vaikka olen hoikka, niin huomaa, ettei iho ole niin kimmoisa kuin ennen. Ja rinnat roikkuvat huomattavasti alempaalla kuin ennen.



Viime vuonna sain verenpainelääkityksen, mutta muita kremppoja ei ole. Jumppatunniksi riittää 1 tunti - en tajua, miten olen joskus jaksanut jumpata pari tuntia putkeen.



Henkisen tason eteneminen on ekspotentiaalista, joten en ikipäivänä suostuisi olemaan alle kolmekymppinen.

Joka vuosi on ollut joku leikkaus: sappi, kohtu, canalis carpi ja vuosi sitten sydän...



En ole kauheasti pitänyt huolta kunnostani ja terveydestäni. Olen puskenut töitä, nukkkunut huonosti ja elänyt epäterveellisesti. On selvää että se näkyy. Sanoisin että 40v. on sellainen taitekohta elämässä, jolloin alkaa tulla kremppaa.



Toisaalta on ihanaa kun ei ole kuukautisia, iho on hyvä ja ennen kaikkea mieli on reipas. Minua ei kiinnosta muiden kotkotukset, eikä sanomiset. Anoppikin on lopettanut päänsä aukomisen ja neuvomisen. Minulla on omaa aikaa, tosin on sitä ollut ennenkin, mutta tunnen eräänlaista uutta henkistä vapautta.

Toisaalta on ihanaa kun ei ole kuukautisia

Ei tarvitse yhtään miettiä, mitä muut ajattelevat kun se on ihan samantekevää. Yleensäkin ottaen suhtaudun asioihin rennommin kuin nuorempana.



Itselläni on kremppoja tullut ikävän paljon (perinnöllisiä vaivoja) mutta riittävällä liikunnalla ja kroppani kuuntelulla olen toistaiseksi pärjännyt ok. Unen tarve on itselläni lisääntynyt huimasti mutta vaikea sanoa, johtuuko se perussairauksistani vai ikääntymisestä.



En vaihtaisi takaisin nuorempaan minään mistään hinnasta.

Toisaalta on ihanaa kun ei ole kuukautisia

Kuukautisista pääsin eroon 39-vuotiaana, kun poistettiin kohtu, jossa oli pari polyyppiä ja adenomyoosi

tavalla koette kasvaneenne henkisesti eksponentiaaliesti? Onko se, ettei välitä muiden mielipiteistä, henkistä kasvua vai vain henkistä väsymistä? Toki positiivistahan se on.

parhaimmillani. Fyys puolelta samoissa mitoissa kuin 20v. Henkisesti olen vähemmän mustavalkoinen kuin vielä 10v sitten.

Onko se, ettei välitä muiden mielipiteistä, henkistä kasvua vai vain henkistä väsymistä?

henkinen väsyminen tunnu melko erilaiselta kuin itsetunnon kohenemisesta seurannut henkinen kasvu.

Henkistä väsymistä olen tuntenut lähinnä lasten ollessa pieniä - se aika tuntui silloin niin loputtomalta.

miinuksena on se, että krempat parantuvat paljon hitaammin. Olkapää oli puoli vuotta kipeä ja polvi vuoden.



Määritelmä, että joka paikkaan koskee ja jos johonkin ei koske, se ei toimi, kuvaa aika hyvin tilannetta...