Pakkohiihtäminen koulussa - koska loppuu?
Todella ärsyttävää, että koska Suomessa on hiihdetty vuosikymmeniä koulussa, sitä vanhaa perinnettä jatketaan edelleen. Ikäänkuin talvisotaan varustautuen. Nykyään on niin paljon mahdollisuuksia eri lajeihin, olisi kohtuullista, ettei koulu pakottaisi tiettyihin lajeihin, vaan vanhemmat ja lapset saisivat valita ne lajit, jotka heitä kiinnostavat. Ja koulussa voisi harrastaa lajeja, joissa ei tarvitsisi olla etukäteistaitoja, eikä kouluun kuskattavia välineitä.
Kuka poliitikko ottaisi vaaliohjelmaansa pakkohiihtämisen poistamisen?
Kommentit (87)
Asumme Helsingin kantakaupungissa. Sukset ovat tolkuttoman kalliita. Monelta perheeltä puuttuu sukset kokonaan. Sukset ovat myös hankalia julkisissa kulkuvälineissä. Uisivat vaikka mieluummin, jokaisella on varaa uima-asuun.
Ja toki ne puuttuu, jos niitä ei osta. Ei ole olemassa mitään suksitonttua, joka pitää perheet suksissa. Niihin saa sellaiset klipsut, jolla sukset ja sauvat pysyy nätisti yhdessä.
Ei saatu tänään suksia koulutaksiin, sillä poika pisti kunnon raivarit päälle.
On kömpelölle lapselle kauhistus sellaiset laudat ja oli ne mullekkin aikoinaan, vaikka terve olen, mutta kömpelö.
Hiihto on Suomen kansallislaji ja pakko sitä on ainakin kokeilla.
Moni lapsi vaan inhoaa hiihtoa.
Saas nähdä saadaanko poika hiihtämään huomenna, mutta opettaja sano, että ei ole pakko, vaan suosiolla yritetään.
Hiihto on hyvää liikuntaa ja etenkin niille lapsille jotka vaivautuvat pleikkarin edestä autolle, jolla heidät kuskataan kouluun, tekee oikein hyvää löytää itsestään vähän uusia ulottuvuuksia. JO kumartuminen monojen jalkaan laittamiseen ja se pieni vaiva mitä tarvitsee et monot saa suksiin kiinni tuntuu olevan ylivoimaista.. Kun kaikki on niin helppoa, löllöä, mössöä. Liian monen lapsenkin elämä perustuu nykyään helppoihin tyydyttymisiin; pullamössöä suuhun ja jonkun toisen valmiiksi ajattelemien pelien pelaamiseen. Elämässä kuitenkin tarvitsee kykyä hiukan yrittää ja vaivata itseään ja tehdä ja opetella jotain sellaistakin mikä ei just nyt oo vaan kivaa ja helppoo. Kaikenlisäks hiihto on erittäin hyvää liikuntaa ja suksilta saattaa ymmärtää jotain ympäröivän luonnonkin päälle. Ja saada jopa hienoja elämyksiä.NOstan hattua kouluille jotka jaksavat ylläpitää perusasioita kaiken valituksen keskellä.
liikunnan ilo on kaukana, kun lipsuvin suksin täytyy pinnistellä. Ei ihme, että hiihtoa vihataan ja pakkohiihtämisellä varmistetaan, että yläasteen jälkeen kukaan ei sitä harrasta.
Voiteluun menee ehkä kaksi minuuttia jos oikein hidas on
sen voiteen lisäksi muutakin eli mitä voidetta vedetään kylmiin suksenpohjiin, ei tarvitse levittää eikä lämmittää eikä pyyhkiä ja hioa? Ja silti toimii joka kelillä. Ja on siis 2 minuutissa levitetty?Varmaan taitava ope tekisi tuon minuutissa?
Nykyisiä spray-voiteita varten ei tarvitse hioa ja hinkata eikä kuumennella - siis sellaiseen sunnuntaihiihtelyyn (jota koulun kanssa meneminen suurilta osin on) tarvittavaa pitoa ja luistoa varten - tästäkin oli just lehdessä yhden kilpahiihtäjän testi jossa totesi ne erinomaisiksi. Aikaa menee muutama minuutti.
Mutta siis just siksi kuvittelisi jokaisen vanhemmat ja vähänkään isomman koululaisen pystyvän sen tekemään ihan itse. Lapsellani on huomenna hiihtoa ja ajattelin aamulla sipaista voiteet suksenpohjiin.
Tämä yksi nyt vaan yrittää provoilla. Ja toisaalta nykyäänhän kai luistimennauhatkin pitäisi open sitoa kun meidän mussukat kulkee vaan tarralenkkareissa ja kuomissa eikä niiltä voida vaatia rusetin tekemistä.
ja yläasteella ei ole edes pakko hiihtää
ONNEKSI
Asutaan Helsingissä, ei keskustassa mutta ei myöskään kaukana siitä. Meillä lähin latu on jossain 2-3 km päässä ja kaikki tiet sinne hiekoitettu. Lapsi 5 v hiihtää mummolassa jossa latu menee n. 20 m päässä mummolan pihasta.
no teillä on sitten aikapaljo parempi hiekoitus kuin täälläpäin ;)
ap tosiaan noin tyhmä kuin aloituksesta voisi päätellä?
Mistä revitään rahat niille kaikille opettajille, joita tarvitaan lasten "yksilöllisesti räätälöidyille liikuntasuunnitelmille", siis parhaassa tapauksessa jokaiselle oma opettaja, tilat ja välineet, siitä vaan golf-kentälle sitten; meidän Pirkko ei hiihtoa harrasta!
tuntuu enimmäkseen kasvavan perheissä, joissa vanhemmatkin inhoavat hiihtoa..
Koulunkäyntiin nyt kuuluu useimmille lapsille myös asioita, joista he eivät pidä. Minun kuopukseni ei jostain syystä pidä uimisesta (vanhemmat lapset kylläkin), mutta uimaan on mentävä.
Ei saatu tänään suksia koulutaksiin, sillä poika pisti kunnon raivarit päälle.
On kömpelölle lapselle kauhistus sellaiset laudat ja oli ne mullekkin aikoinaan, vaikka terve olen, mutta kömpelö.
Hiihto on Suomen kansallislaji ja pakko sitä on ainakin kokeilla.
Moni lapsi vaan inhoaa hiihtoa.
Saas nähdä saadaanko poika hiihtämään huomenna, mutta opettaja sano, että ei ole pakko, vaan suosiolla yritetään.
Hiihto on hyvää liikuntaa ja etenkin niille lapsille jotka vaivautuvat pleikkarin edestä autolle, jolla heidät kuskataan kouluun, tekee oikein hyvää löytää itsestään vähän uusia ulottuvuuksia. JO kumartuminen monojen jalkaan laittamiseen ja se pieni vaiva mitä tarvitsee et monot saa suksiin kiinni tuntuu olevan ylivoimaista.. Kun kaikki on niin helppoa, löllöä, mössöä. Liian monen lapsenkin elämä perustuu nykyään helppoihin tyydyttymisiin; pullamössöä suuhun ja jonkun toisen valmiiksi ajattelemien pelien pelaamiseen. Elämässä kuitenkin tarvitsee kykyä hiukan yrittää ja vaivata itseään ja tehdä ja opetella jotain sellaistakin mikä ei just nyt oo vaan kivaa ja helppoo. Kaikenlisäks hiihto on erittäin hyvää liikuntaa ja suksilta saattaa ymmärtää jotain ympäröivän luonnonkin päälle. Ja saada jopa hienoja elämyksiä.NOstan hattua kouluille jotka jaksavat ylläpitää perusasioita kaiken valituksen keskellä.
puistattaa. Mikä tahansa urheilu on ihna yhtä hyvää kuin hiihto... koululaiset inhoavat hiihtoa ja sen saisi poistaa kokonaan koululiikunnasta
Ja jotku vanhemmat luulevat vielä että olisi jotenkin PAKKO ostaa sukset...lol
Noi lasten halvat suksipaketit ei tarvitse voitelua, koska pohja on muovia.
Pitoteippi laitetaan keskelle ja se tosi helppo laittaa.
Voiteesta ei ole haittaa, muttei hyötyäkään.
Tarkoitan siis näitä 100 euron suksipaketteja.
Lapsille saa sukset halvalla, mutta meidän isolle miehella ei saa, kun menisi varmaan n. 400 euroa.
Mieheni 2m. pitka ja painaa 130 kg.
T.45
ei todellakaan tarkoita, että kaikki inhoaisivat. Meillä päin hiihdetään innokkaasti, moni koululainen harrastaa hiihtoa vapaa-aikanakin. Emmekä edes asu maalla.
Hiihto on hyvää liikuntaa ja etenkin niille lapsille jotka vaivautuvat pleikkarin edestä autolle, jolla heidät kuskataan kouluun, tekee oikein hyvää löytää itsestään vähän uusia ulottuvuuksia. JO kumartuminen monojen jalkaan laittamiseen ja se pieni vaiva mitä tarvitsee et monot saa suksiin kiinni tuntuu olevan ylivoimaista.. Kun kaikki on niin helppoa, löllöä, mössöä. Liian monen lapsenkin elämä perustuu nykyään helppoihin tyydyttymisiin; pullamössöä suuhun ja jonkun toisen valmiiksi ajattelemien pelien pelaamiseen. Elämässä kuitenkin tarvitsee kykyä hiukan yrittää ja vaivata itseään ja tehdä ja opetella jotain sellaistakin mikä ei just nyt oo vaan kivaa ja helppoo. Kaikenlisäks hiihto on erittäin hyvää liikuntaa ja suksilta saattaa ymmärtää jotain ympäröivän luonnonkin päälle. Ja saada jopa hienoja elämyksiä.NOstan hattua kouluille jotka jaksavat ylläpitää perusasioita kaiken valituksen keskellä.
puistattaa. Mikä tahansa urheilu on ihna yhtä hyvää kuin hiihto... koululaiset inhoavat hiihtoa ja sen saisi poistaa kokonaan koululiikunnasta
Ja jotku vanhemmat luulevat vielä että olisi jotenkin PAKKO ostaa sukset...lol
että se ettei pidä hiihdosta ei tarkoita etteikö voisi kokea liikunnan iloa.
Itse kyllä tykkäsin hiihtämisestä, mutta inhosin suksien raahaamista koululle (1,5 km kävelyä kotoa tietä jolla ei voinut hiihtää hiekoituksen takia + täpötäydessä ruuhkabussissa vielä) ja koulun lähellä olevat ladut olivat surkeassa kunnossa, kodin lähellä paljon paremmassa ja siellä suihkinkin helposti 10 km lenkkejä. Lisäksi hiihtofanaattinen liikunnanopettaja pisti mm. hiihtämään vesisateessa ja kerran kun jouduin hiihtämään koulun suksilla (omista oli siteet hajonneet eikä saatu vielä kuntoon) niissä oli surkea pito (väärä voitelu). Mainitsin asiasta opettajalle, joka kannustavasti kommentoi:"Vika ei ole KOSKAAN välineissä, vaan AINA käyttäjässä." Näin innostat lapsia hiihtämään?
niin lapsesi oppii saman suhtautumisen hiihtämiseen. Hän jupisten kantaa sukset kouluun ja hampaat irvessä hiihtää pakolla. HÄnelle ei tule mieleenkään tunnustella tuntemuksiaan, eikä hän koskaan tule oppimaan liikunnan iloa.
Tuo sama asenne välittyy kyllä muihinkin lajeihin ja kouluaineisiin.
miksi koulussa EI ole laskettelua kun MINÄ harrastan sitä ja se on minusta tärkeää. Parasta liikuntaa MINUN mielestäni. Miksi te ette tajua, oletteko jotenkin rajoittunita ? minun mielestä kaikkien pitäisi hommata laskettelukamppeet ja alata laskettelemaan.
Kulostaako tutulta hiihtofanaatikko ?
[
puistattaa. Mikä tahansa urheilu on ihna yhtä hyvää kuin hiihto... koululaiset inhoavat hiihtoa ja sen saisi poistaa kokonaan koululiikunnastaJa jotku vanhemmat luulevat vielä että olisi jotenkin PAKKO ostaa sukset...lol
hiihto on kunnon kehitykselle ja lihaksille parempaa kuin mikään pallopeli. Lisäksi erittäin turvallista nivelille ja onnettomuusriksin kannalta
joka määrittelee, mitä niillä tunneilla tehdään. Kukaan meistä "hiihtofanaatikoista" tuskin on ollut ops:ia vääntämässä..
Että kritiikkisi kohdistuu kylä vähän väärään ryhmään, niin paljon kuin hiihdosta pidämmekin.
Sinänsä idea laskettelusta olisi kyllä hyvä, tosin hankala toteuttaa, sillä rinteitä ei ole kaikkialla.
ihme hiihtofanaatikkoja !!! miksi koulussa EI ole laskettelua kun MINÄ harrastan sitä ja se on minusta tärkeää. Parasta liikuntaa MINUN mielestäni. Miksi te ette tajua, oletteko jotenkin rajoittunita ? minun mielestä kaikkien pitäisi hommata laskettelukamppeet ja alata laskettelemaan.
Kulostaako tutulta hiihtofanaatikko ?
että se ettei pidä hiihdosta ei tarkoita etteikö voisi kokea liikunnan iloa. Itse kyllä tykkäsin hiihtämisestä, mutta inhosin suksien raahaamista koululle (1,5 km kävelyä kotoa tietä jolla ei voinut hiihtää hiekoituksen takia + täpötäydessä ruuhkabussissa vielä) ja koulun lähellä olevat ladut olivat surkeassa kunnossa, kodin lähellä paljon paremmassa ja siellä suihkinkin helposti 10 km lenkkejä. Lisäksi hiihtofanaattinen liikunnanopettaja pisti mm. hiihtämään vesisateessa ja kerran kun jouduin hiihtämään koulun suksilla (omista oli siteet hajonneet eikä saatu vielä kuntoon) niissä oli surkea pito (väärä voitelu). Mainitsin asiasta opettajalle, joka kannustavasti kommentoi:"Vika ei ole KOSKAAN välineissä, vaan AINA käyttäjässä." Näin innostat lapsia hiihtämään?
niin lapsesi oppii saman suhtautumisen hiihtämiseen. Hän jupisten kantaa sukset kouluun ja hampaat irvessä hiihtää pakolla. HÄnelle ei tule mieleenkään tunnustella tuntemuksiaan, eikä hän koskaan tule oppimaan liikunnan iloa. Tuo sama asenne välittyy kyllä muihinkin lajeihin ja kouluaineisiin.
Meidänkin koulun ope saa lapset INHOAMAAN hiihtoa. Hiihtämään mennään purunradalle noin 3 km koulusta, Sinne pitää mnenä pyörällä ( vaikka kaikki eivär edes pyöräile talvella). Eli pyörällä kannat sukset ja vaihtovaatteet ja reput pahimmillaan 6 km päähän kotoa. ja opettaja tulee paikalle luonnollisesti autolla
TOOOOOSI liikunnan riemua
miksi koulussa EI ole laskettelua kun MINÄ harrastan sitä ja se on minusta tärkeää. Parasta liikuntaa MINUN mielestäni. Miksi te ette tajua, oletteko jotenkin rajoittunita ? minun mielestä kaikkien pitäisi hommata laskettelukamppeet ja alata laskettelemaan.
Kulostaako tutulta hiihtofanaatikko ?
Koska verovaroin ei pidä tukea toimintaa joka on hyödyntöntä kansatyerveyden kannalta. Laskettele vapaa-ajallasi
sitä OPS:ia ovat ollet tekemässä....
melkein jokaisen suurimman kaupungin lähellä on laskettelukeskus ! Laskettelu pakollisiksi niissä kaupungeissa, oppilaat vain kantamaan laskettelukamppeet kouluun samalla tavalla kuin sukset
ja lasten suksien voitelu ei niihin kuulu. En minäkään siivoa töihin mennessäni toimistoa, kun se ei ole minun työhöni kuuluvaa. Uusavuton olet.