Mikä häävieraita vaivaa?
Olen kaasona helmi-maaliskuun vaihteessa järjestettävissä häissä ja yksi tehtävistäni on vastaanottaa ilmoittautumisia. Jostakin ihmeen syystä suurin osa vieraista löytää jotakin valittamista tulevista juhlista ja päättävät suunnata valituksensa minulle.
Oli kyse sitten tädistä tai joukkuekaverista, niin minulle nuristaan häiden ajankohdasta (kun eivät ole kesällä, eivät voi olla hyvät), lahjalistasta (jota ei ole, morsian toivoi rahaa häämatkaan, summalla ei väliä) tai siitä, ettei ole sopivaa mekkoa. Morsian käski sanomaan, että kolttu kuin kolttu, häät eivät ole mikään gaalatilaisuus.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun he vain rutisevat saatuaan kutsun todistamaan läheisensä onnellista päivää? Jos ei kiinnosta, niin ei sinne pakko ole tulla, edes kohteliaisuudesta. Miksi vieraat tekevät osallistumisestaan niin hankalaa?
Kommentit (76)
mutta kun vapaa-aika on kortilla, niin kutsu perhejuhliin lähes koska tahansa kiristää pinnaa. Haluan päättää itse, miten ja kenen kanssa vapaa-aikani vietän, yleensä mieluiten oman perheeni parissa rentoutuen. Harvoin häitä tai mitään sukujuhlia vietetään niin rennossa ja tutussa porukassa, että siellä olisi aidosti hauskaa muilla kuin juhlakaluilla. Mutta kaasolle en tätä asiaa kyllä purkaisi, vaan kohteliaasti kieltäytyisin kutsusta tai jos olisi ihan "pakko" mennä, jupisin hiljaa mielessäni, mutta yrittäisin ottaa kaiken irti ruoka- ja juomatarjoiluista.
Kesä on juhlien aikaa, erityisesti häiden.
Että kesällä vaan saa/voi olla kivaa? Siihen harmaaseen talveen ei saa tuoda iloista juhlaa kuten häät? Ei ihme että tämä kansa kulkee otsa rypyssä hautaan, kun yksi lyhyt kesä on ainoa aika juhlia yhtään mitään.
on niin ankea, ettei edes juhliminen tunnu juhlalta.
Olen ollut joskus juhlissa talvellakin mutta pakko sanoa, ettei juhla tunnu talvella juhlalta ollenkaan. Vain kesällä juhla on juhla.
se talvi on niin pirun ankea niin eikö se juhla tuo siihen valoa ja piristystä. Suomen talvi voi olla oikein kauniskin ja häät puhtaiden hankien aikaan majesteetilliset. Jos on loskakeli niin onpahan ihana juhlia rakastunutta paria.
Ihan asennekysymys tietysti. Toivottavasti tulevat avioitujat lähipiirissäsi eivät herätä talviunilta äreää karhua vaan pitävät häät silloin kun mielialasi antaa myöden.
mutta kun vapaa-aika on kortilla, niin kutsu perhejuhliin lähes koska tahansa kiristää pinnaa. Haluan päättää itse, miten ja kenen kanssa vapaa-aikani vietän,
En voi ottaa tähän kantaa, koska olen saanut kutsuja vain juhliin joihin osallistuminen on ollut vapaaehtoista, eli ei ole ollut aihetta pinnan kiristyksiin.
mutta kun vapaa-aika on kortilla, niin kutsu perhejuhliin lähes koska tahansa kiristää pinnaa. Haluan päättää itse, miten ja kenen kanssa vapaa-aikani vietän, yleensä mieluiten oman perheeni parissa rentoutuen. Harvoin häitä tai mitään sukujuhlia vietetään niin rennossa ja tutussa porukassa, että siellä olisi aidosti hauskaa muilla kuin juhlakaluilla. Mutta kaasolle en tätä asiaa kyllä purkaisi, vaan kohteliaasti kieltäytyisin kutsusta tai jos olisi ihan "pakko" mennä, jupisin hiljaa mielessäni, mutta yrittäisin ottaa kaiken irti ruoka- ja juomatarjoiluista.
suomalainen "juhlinta" kuulostaa pirun ankealta. :( Häissä ei ole hauskaa kuin lähiomaisilla ja juhlat ovat rasite. Yritin serkkuni häissä Ruotsissa selitellä Pohjoismaista "ilonpitoa" iranilaiselle tytölle, oli sitä mieltä että vaikuttaa surujuhlalta. Häävieraista puolet olivat suomalaisia.
Ei juhlissa ole hauskaa siksi että niitä kutsutaan juhliksi, pitäisi taivuttaa se suomalainen kankea mieli iloon ja antaa itselle lupa ottaa löysin rantein. Tutustua vaikka muihin vieraisiin. Ehkä heidän joukossaan on joku hullu jolla on kivaa. Ehkä se tarttuu, ja ruokatarjoilu ei enää olekaan se pääasia.
Osalla vieraista oli talvisemmat vaatteet, osa juhli samoissa vaatteissa kuin kesällä. Kirkko ja juhlatilat olivat luonnollisesti lämpimät, eikä kylmässä tarvinnut seisoskella (miksi olisi tarvinnut?) Tunnelma oli tiivis ja lämmin ja uskon, että koko homma toimi paremmin kuin se olisi toiminut kesällä. Käytössä ollut juhlatila olisi lultavasti ollut liian kuuma ja pimeyden luoma iltajuhlan tuntu sopi tilaisuuteen oikein hyvin. Lisäksi sulhasen ei tullut kuuma kolmiosaisessa puvussaan. ;)
Minun on hyvin hankala ymmärtää, miten kesähäihin varustautuminen voisi tulla kalliimmaksi kuin talvihäihin. Jokaisella varmasti on lämpimät talvivaatteet, joilla pärjää kylmän ajan yli. Talvella nuo vaatteet sitten puetaan siihen juhlapuvun päälle ja juhlapaikan eteisessä kuoritaan kerrokset ja sujautetaan siistit kengät jalkaan. Missä on tämä mystinen hintaero? Siistit vaatteet ja kengät olisi puettava tai oltava epäsiisti ihan samalla tavalla kesähäissä.
Jos ei halua saapua häihin tavallisissa talvisaappaissa, vaikka juhlatamineet ovatkin erikseen, omapa on häpeänsä. Ainakin pienemmissä häissä hääpari kuitenkin varmasti välittää enemmän siitä, että kutsuttu vieras saapaa paikalle kuin siitä, onko hän juuri niin jetsulleen.
Mitä tulee siihen, että talvihäissä on huono tunnelma, on kyllä todella mautonta olla menemättä häihin, koska jokin juhlan yksityiskohta ei vastaa omaa makua. Ei kai kukaan jätä menemättä häihin, koska ei esimerkiksi tykkää juhlaparin valitsemasta hääpaikasta? "En tykkää kartanoista, joten häät ovat varmasti paskat, en mene." "Kirkkohäät on ihan ankeita, en mene." "Hääkakkuna on mansikkakakku enkä tykkää mansikoista, en mene." Onko tämä nyt sitä aikuista käytöstä?
Olen kuullut valituksia siitäkin että joku on saanut kesällä niin monia hääkutsuja ettei ole varaa kaikille kunnon lahjoja hankkia. Eli mikä tahansa ajankohta tai yleensäkin juhliin liityvä juttu voi jotakuta ärsyttää, eii mahda mitään.
minustakin on jotenkin asiatonta valittaa juhlista, jotka ovat yleensä iloinen asia. Jos ei halua juhlia hääparia, niin ei ole pakko osallistua, yksinkertaista!
Meillä oli talvihäät, ja vaikutti siltä että vieraatkin viihtyivät ja mukavaa oli, vaikkakin pienellä porukalla...Meille se oli tärkeä päivä, eikä mua haittaa jos joku jäi sen takia pois että talvihäät oli hankalat.
Oikeesti voi tsiisus.... Minusta esim ihan vaan isommalle kauppareissulle on kiva pukeutua siistimpään takkiin ja korkosaappaisiin. olen kotiäiti ja minusta on ihanaa pukeutua kivasti, ja niitä tilaisuuksia nyt ei ole hirveesti, mutta teen sitä isommilla kauppareissuilla, kylässä ja kaupungilla ym. ja toki ulkona lapsen kanssa mulla on sinne sopivat vaatteet (nekin kyllä valittu maulla)
näin ne mammat ei enää paskaakaan välitä... huoh
[/quote]
Mulla on VAIN 1 talvitakki ja se on hankittu hiekkalaatikon reunalla seisomisen vaatimuksille Mä en ole rikas eikä mulla ole liiemmälti menopaikkoja, joten ihan hyvin pärjään yhdellä takilla. Yhdet talvisaappaatkin mulla vaan on, kuomat. Töissä on työvaatteet, joten mulla ei ole ollut ikinä mitään syytä ostaa suoria mustia housuja tai muitakaan sen kaltaisia vaatekappaleita. Ostan juhlavaatteet vasta jos kutsu juhliin tulee, en ennen. Mikä tässä nyt on niin tavattoman kummallista?
[/quote]
joo siis edellinen oli vastaus tähän:
[/quote]
Mulla on VAIN 1 talvitakki ja se on hankittu hiekkalaatikon reunalla seisomisen vaatimuksille Mä en ole rikas eikä mulla ole liiemmälti menopaikkoja, joten ihan hyvin pärjään yhdellä takilla. Yhdet talvisaappaatkin mulla vaan on, kuomat. Töissä on työvaatteet, joten mulla ei ole ollut ikinä mitään syytä ostaa suoria mustia housuja tai muitakaan sen kaltaisia vaatekappaleita. Ostan juhlavaatteet vasta jos kutsu juhliin tulee, en ennen. Mikä tässä nyt on niin tavattoman kummallista?
[/quote]
Kesä on juhlien aikaa, erityisesti häiden.
Että kesällä vaan saa/voi olla kivaa? Siihen harmaaseen talveen ei saa tuoda iloista juhlaa kuten häät? Ei ihme että tämä kansa kulkee otsa rypyssä hautaan, kun yksi lyhyt kesä on ainoa aika juhlia yhtään mitään.
Mitähän ne ap:n vieraat olisivat sanoneet jos olisi tullutkin kutsu hautajaisiin? Että vainaja kuoli nyt kyllä ihan väärään aikaan, kun on niin paljon luntakin että vaikeaa mennä hautuumaalle?
Mitähän ne ap:n vieraat olisivat sanoneet jos olisi tullutkin kutsu hautajaisiin? Että vainaja kuoli nyt kyllä ihan väärään aikaan, kun on niin paljon luntakin että vaikeaa mennä hautuumaalle?
Ennen vanhaan piti tehdä lapsia ja ystäviä saadakseen vieraita omiin hautajaisiinsa. Nyt täytyy kaikenlisäksi kuolla oikeaan vuodenaikaan. Mutta ei keskellä hellekesääkään, silloin ollaan biitsillä eikä mummujen hautajaisissa. Ja ne mustat sukkahousut hiostaa ;)
Vai että on kaason vika, jos häävieraalla ei ole sopivaa mekkoa. No kaikkea.
Koska olet kaasona jonkinlainen seremoniamestari tai emäntä on luonnollista että valitukset tulivat sulle, etenkin kun kerran sun numerosi oli siinä ilmoittautumisia varten.
Mutta muutenhan et voi asioihin vaikuttaa kuin ystävällisesti kuuntelemalla ja pahoittelemalla sopivassa kohdin kuten kunnon asiakaspalvelijan kuuluukin. = D
En siitä murehdi, että valittavat minulle, vaan siitä, että valittavat. Ja valittavat vielä kaikesta turhasta. Jos talviset häät eivät tunnut oikeilta häiltä, niin en minä kaasona eikä valittaja serkkuna voi sitä päivämäärää siirtää. Päätöksen tekivät morsian ja sulhanen. Jos ei kelpaa, niin ei tarvitse tulla. Tuskin morsiuspari haluaa nähdä ihmisiä turpa kurtussa omissa häissään, vaan koska mekko soveltuisi kukkakuvion takia paremmin juhannushäihin (kyllä, tällainen tapaus on tulossa paikalla).
Päivitellään ja naristaan, vaikka asia ei olisi mikään iso juttu. EIpä siinä auta kuin kestää ja olla empaattisen oloinen ;)
niin että se on jonkinlainen symboli tästä ajsta. Ihmiset voivat huonosti. He ovat kiireisiä, väsyneitä, yksinäisiä jne.
Ole sinä heille hetken aikaa ihminen. Se riittää.
otan osaa
Minusta talvihäät on just parhaita. Itse varmaan vastaisin, että "kaupoissa on varmasti sopivaa ja budjetille löytyvää vaatetta" "eikö ole kiva kun ei tarvitse vaivata päätään lahjalla" "sanotaanko jossain, että naimisiin saa mennä vain kesällä?"
Mä vihaan tyhmiä valituksia...
otan osaa
Minusta talvihäät on just parhaita. Itse varmaan vastaisin, että "kaupoissa on varmasti sopivaa ja budjetille löytyvää vaatetta" "eikö ole kiva kun ei tarvitse vaivata päätään lahjalla" "sanotaanko jossain, että naimisiin saa mennä vain kesällä?"
Mä vihaan tyhmiä valituksia...
Vieraalla menee tosi paljon rahaa vaatetuksen hankintaan etenkin jos perhettä on enemmänkin.
Itse jätin menemättä yksiin talvihäihin juuri siitä syystä, ettei ollut varaa vaatettaa koko perhettä.
hääparilla melkoisia tuttavia ja sukulaisia! Meillä oli häät samoilla spekseillä eikä ilmeisesti kukaan valittanut asiasta, ainakaan meille tai ilmoittautumisten vastaanottajille. Sitä en tiedä onko joku mutissut muualle. Häät ovat kun ovat, ja ne pääsevät jotka pääsevät.
Lahjatoivomuksena raha tarkoittaa yhä toivomusta, vierailla on yhä vapaus tuoda jotain muutakin eikä rahankaan tarvitse mitään suuria summia olla. Moni ajattelee, että lahja on helpompi, kun rahaa pitäisi antaa enemmän. Ei tarvitse. Kukin antaa sen arvoisen lahjan mihin on varaa ja kokee sopivaksi, oli se sitten missä muodossa hyvänsä. (Meidän häihin yksi tuli ilman lahjaakin, joka sekin oli ihan ok. Enkä ole varma vaikka joku muukin olisi tullut, en tarkemmin tarkastellut, tämä yksi vain pahoitteli etukäteen jo tiukkaan taloudellista tilannettaan.)
Kolmannekseen häiden tarkoitus on hääparin naimisiinmeno. Ei se minkälaisia lahjoja annetaan, ne ovat vain sivuroolissa. Yhtään enempää tärkeää ei ole vieraiden koltut. Juhlaan on toki hyvä pukeutua juhlan arvoisesti, mutta jos ei ole jotain sopivaa mekkoa, niin tulee niissä vaatteissa sitten mitä on, jos ei halua uusia ostaa. Ei sitä oikeasti kukaan muista mitä Martta-tädillä oli päällään, jos on edes jotain jokseenkin asiaankuuluvaa.
mielenterveyteen, minkä vuoksi hän perheineen koteloituu talveksi. Kesällä mielenterveysongelmat eivät ole yhtä pahoja, silloin mamma voi liikkua ihmisten ilmoilla ja päästää perheensäkin vapauteen.