Mitä h***vettiä teen tuon 3-vuotiaan kanssa joka ei suostu menemään nukkumaan???? ov
V*ttu että pää alkaa hajota! 3-vuotias on nyt yli puoli vuotta riehunut joka ilta. Nukahtaminen kestää vähintää 2 tuntia. klo 21 sänkyyn ja ikinä ei nukahda ennen klo 23.
Päiväunet jätettiin pois syksyllä, mutta huomattiin ajan kanssa että pienet (30 min )unet puolenpäivän maissa on pakolliset, muuten lapsi on illalla niin väsynyt että kiukuttelee ja huutaa suoraa huutoa, ja nukahtamienn kuitenkin yhtä vaikeaa.
Ongelma on se että lapsi pitää herättää päiväkotiin viimeistään klo 07.30. Ja olisi kiva joskus saada kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Seksiä ei olla puoleen vuoteen harrastettu, mies menee nukkumaan aina ennen lasta!
Mitä ihmettä mä teen? Olen kokeillut istua vieressä, lukenut satuja, silitellyt, laulanut. Lapsi ei nukahda, riehuu vain. Nousee heti pois sängystään jos huoneesta menee pois, ja useimmiten huutaa "äiti mene pois", laittaa sitten huoneensa oven kiinni ja alkaa leikkiä.
Nyt alkaa kärsivällisyys loppua. Kaikkia neuvolasta saatuja konsteja on kokeiltu, mikään ei toimi.
Mä luulen että huomenna illalla otan ilmastointiteippiä ja teippaan kakaran sänkyynsä. En keksi enää muuta.
Kommentit (41)
Täällä tulikin jo monta hyvää vinkkiä, jotka on toiminu meilläkin välillä kun on vaikeeta! Tässä vielä yksi lisää;
Saisitteko lapsen jonnekin yökylään viikonloppuna/loma-aikana vaikka kahdeksi yöksi? Mummolle tai kummille, jonnekin jossa on rauhallista ja saisivat kaikki vähän levättyä? Meillä poika on käyny muutaman kerran kummisetänsä luona "unikoulussa", nukahtaminen on ollu joskus helppoa, mutta ilman selkeää syytä herännyt monta kertaa yössä tai muuta teatteria ja sitten päässyt kummisedän luokse, menee sinne tosi mielellään, ja siellä aina nukkunut kuin mikäkin enkeli! Te saisitte myös vähän omaa rauhaa...
Minä kannatan myös tuota aiemmin nukkumaan menemistä eikä telkkaria ollenkaan illalla. Myös meillä kerrotaan mitä seuraavaksi tapahtuu, illalla iltasadun jälkeen käydään pikaisesti päivä läpi ja kerron mitä seuraavana päivänä tehdään. Sitten hyvät yöt ja ovi kiinni perässäni (ettei kissa tule häiritsemään yöllä), valot on sammutettu heti iltasadun jälkeen. Sängyssä pojalla on pari pehmolelua ja oma pieni taskulamppu yövalon lisäksi, sekä lempiauto, jolla ei koskaan leiki ;). Ikää 3,5v.
Tsemppiä ja jaksamista, kolmevuotisuhmakin menee ohi!
neljä lasta, ja tehty aina ilta saman kaavan mukaan, oli arki tai viikonloppu. Vapaalla voidaan tietty lipsahtaa, mutta ei joka kerta. Eli aina kaikki asiat samassa järjestyksessä ja samoihin aikoihin. Pesulle, iltapala, hampaiden pesu, lukevat itse yhden kirjan tai luetaan. Himmeä valaistus, ja lukemisen jälkeen sammuttavat itse yövalonsa. Toivotetaan hyvää yötä, ja se on siinä. Nukkumaan menevät klo.20. Ja minusta tuntuu, että sinun 3v lapsesi menee aivan liian myöhään nukkumaan. Tuossa iässä lapseni menivät nukkumaan klo.19.-19-30 . Vaikuttaa yliväsyneeltä.
On jännä lukea näitä kirjoituksia, kun lasta ei saada "ruotuun", esim. just nukkuminen. Meillä ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa, paitsi esikoisen kanssa joka olikin kokonaan oma lukunsa, mutta ns. normaalien lasten kanssa ei.
Ja ovat aina nukkuneet omassa sängyssä, omassa huoneessaan.
Kuten moni muukin sanoi, tuo klo 21 tuntuu aika myöhäseltä.
Aikasta.
Aloita iltatoimet niin, että lapsi on sängyssä klo 20.
Illalla ei leikitä rajuja leikkejä, eikä pelata pleikalla tai tietokoneella, ei lffojakaan, jotka voisi olla jänniä tai piristäviä.
Meillä ei ole joka ilta kokovartalopesua, lasten iho etenkin talvella kuivuisi liikaa, 2 x vko:ssa on joko suihku tai vanna.
Jos ammeessa leikkiminen rauhoittaa, laita lapsi ammeeseen esim. 18.30.
Iltapala esim. klo 19-19.30. Sitten hammaspesut, yöpaita, iltasatu, pusit ja halit.
Jää lähelle huonetta. Kun lapsi nousee ylös, palatuta aina vaan takaisin sänkyyn. "nyt nukutaan".
Olen itse joskus "painanut peitolla" lapsen sängyn patjaa vasten, kun on rieuhunut eikä ole pysynyt sängyssä vaan on temppuilut. Se kuulostaa kamalalta, mutta on parempi kuin pitkin seiniä hilluva tenava ja hermonsa menettävä äiti. Se myös pysäyttää lapsen; päästän irti mutta sinä pysyt sängyssä, nyt nukutaan.
Pidän ääneni matalana, olen lyhytsainanen ja määrätietoinen, periksiantamaton. Ne riehunnat ja temppuilut, joita muuten just 3 vuotiailla on, loppuu aika lyhyeen.
Vierailija kirjoitti:
Miten voitte olla ilman seksiä PUOLI VUOTTA? Kai mies voi viikonloppuisin valvoo pidempään? tai viikonloppuna touhuilla kun lapsi päikkäreillä? tai aamulla tai tai ... Kyl se seksin harrastaminen on vaan omasta halusta kii...
Ooppa ilman seksiä 4 vuotta ja nukuta lapsi joka ilta yksin. Siinä onkin jo haastetta.
Älä köytä ilmastointiteipillä vaan käytä valjaita mieluummin, ne ovat turvallisia ja siihen tarkoitukseen tehtyjä. Valjaat voi vaikka laittaa varoitukseksi sängyn vierelle ja jos lapsi kiipeää pois nin joutuu automaattisesti valjaisiin kunnes nukahtaa.
Tuskin tarvitsee kovin monena iltana käyttää valjaita kunnes lapsi ottaa opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Miten voitte olla ilman seksiä PUOLI VUOTTA? Kai mies voi viikonloppuisin valvoo pidempään? tai viikonloppuna touhuilla kun lapsi päikkäreillä? tai aamulla tai tai ... Kyl se seksin harrastaminen on vaan omasta halusta kii...
Huh en voisi kuvitella puolta vuotta ilman seksiä. Meilläkin oli omat ongelmat pienten kanssa mutta kyllä halu keksii keinot. Hyvä lasten elokuva antaa ainakin puolitoista tuntia aikaa.
Jos ja kun lapsi ei nukahda sänkyyn niin pidä sitä sylissä. Uutiset ja a studio oli ihan parhaita syliin nukuttamiselle. Itse kiinosti ja lasta nukutti. Joillekkin toimii keinutus. Värkkäsin köyden kattoon ja auton kannettavassa istuimessa keinuttelin uneen.
Lasten nukuttaminen jäi aika äkkiä mun tehtäväksi. Muijalla ei yhtään riittänyt kärsivällisyys siihen. Tarvi kuin rauhallisesti silittää niskaa ja päätä niin se on kersalla nukkumatti muutamassa minuutissa.
Kapaloit sen vaikka lakanalla, niin ettei pääse sängystä karkuun. Sillähän ne lapset rauhoitetaan synnytyslaitoksellakin.
Lapsi saattaa olla vähäuninen. Anna leikkiä niin pitkkän kun jaksaa. Uni tulee kun tulee. Voitte sopia, että saa leikkiä hiljaa huoneessaan, koska äiti ja isä menevät nukkumaan. Tai "nukkumaan". Oman makuuhuoneen ovi kiinni, ja lapselle selväksi, että ei saa tulla herättämään.
avuttomat taas vauhissa. No anna sen valvoa sitten. ei se siihen kuole.
Kannattaa jättää lapsi itsenäistymään oman onnensa nojaan eli kun lapsi huomaa ettei saakaan huomiota herätettyä riehumisellaan tai uhmakkuudellaan ja osoittaa aikansa sitten mieltään, niin kyllä vähitellen oppii, kun en enää noteerata.
Vierailija kirjoitti:
Valvot sen kanssa pari yötä.
Eiköhän uni maistu sen jälkeen.
Etkä anna sen nukkua tietenkään päivällä.
Jos meinaa nukkua, niin herätä syömään, pesulle, leikkimään, ulkoilemaan tai laitat vaan musan soimaan riittävän kovaa.
Yö on nukkumista varten.
Oletko etsinyt spotifystä lapselle sopivaa rauhoittavaa unimusiikkia. Menet sinä äiti myös ukkumaaan=olet nukkuvinasi,niinkuin miehesi.Ota lapsi viereen makkariin,missä ei ole leluja ,eikä pääsyä omaan huoneeseen leikkimään (oveen pikku säppi).
Katseleppa viikon verran mitä tapahtuu. Jos huutaa,pidä hermosi ,
älä välitä. Epäilen,että nukahtaa siihen.
Ei muissa kulttuureiss pientä pistetä yksin nukkumaan.
Kokemusta on. Ensimmäinen lapsi. Harjoituskappale... niin se meni.
Jälkeenpäin olen asiaa miettinyt.
Ja nyt:
Leiki meneväsi hänen kanssaan nukkumaan, sinun omaan sänkyysi. Halaten ja rauhassa.
Sitten kun nukkuu, siirrä hänet hellästi omaan sänkyyn ja aloita vapaa-aika.
Ehkä toimii. ?
Mut on ainakin lapsena jätetty sinne sänkyyn sen jälkeen kun on peitelty enkä ole mitenkää traumaantunut. Tehdäänkö näin enää? Tiesin myös ettei ollut lupaa lähteä mihinkää siitä enää. Aamulla sai mennä vanhempien viereen
Toi on kyllä tosi kurjaa. Kyllä teillä pitää omaa aikaa miehen kanssa olla. Nukuttaako mies iki lasta?
oletteko todellakin tehneet tuota sänkyyn palauttamista? Ja kuinka pitkään ja johdonmukaisesti?
Mä kuulun kanssa niihin, jotka nukuttivat vauvat tissille ja nukuttiin vauva-aika enimmäkseen perhepedissä, mutta leikki-ikäiset ollaan siirretty onnistuneesti sitten omaan sänkyyn. Ja nimenomaan silloin, kun perhepeti rupesi ahdistamaan vanhempia. Teillähän tilanne on nyt juuri se, että vanhemmat toivovat ihan selkeästi muutosta. Eli oletko palauttanut satatuhatta kertaa kärsivällisesti omaan sänkyyn? Ei enää jutella, ei ylimääräistä katsekontaktia ja pitkä pinna ja aimo annos kärsivällisyyttä. Jakakaa miehen kanssa "palautusvuoroja" ja olkaa sitkeitä. Mutta en siis tiedä, oletteko tehneet niin? Ja kuinka pitkään?