Millaisten ihmisten lapset ei harrasta mitään?

Vanhemmat saattavat olla hyvin omistautuneita lapselle/lapsille ja heillä on mahdollisuus itse luoda aktiviteetit.

Toinen vaihtoehto on meidän perhe, jossa lapsia kuskataan harrastuksiin kalenterin kanssa. Lapset haluaisivat joka päivälle jonkin harrastuksen, jos saisivat valita. Haluaisin touhuta perheen kanssa ne pienet ajat yhdessä, mutta vastassa on jatkuva manku harrastuksista tai kavereita tapaamaan.

Arkisin on hoidossa 9-17 kun me olemme töissä, tarhassa on femmis, jumppa ja mulle. Kun tullaan kotiin halutaan rauhoittua päivän tohinoista ja olla yhdessä perheenä. Viikonloppuisin taas hoidetaan asioita, tavataan tuttuja, käydään uimassa ja pitkillä kävelylenkeillä, siivotaan ja taas vaan levätään ja ollaan. Lapsi piirtää ja maalaa, askartelee, leikkii ulkona yms.



Minulla ei myöskään muuten ollut ohjattuja harrastuksia muutamia satunnaisia kuukausia lukuunottamatta. Puuhailin mieluummin itsekseni, piirsin ja maalasin paljon, luin, valokuvasin, kirjoitin, pelasin, soitin pianoa, tapasin kavereita. En roikkunut kylillä, kännännyt tms.

Tai oikeastaan minä. Mieheni on viime vuodet ollut mukana yhdessä projektissa, joka vie hyvin paljon vapaa-aikaa - illat ja usein myös viikonloput olen yksin kolmen lapseni kanssa. En vaan jaksa roudata koko joukkoa johonkin urheiluhallin eteiseen odottelemaan, että yksi pelaa tunnin vaikka jääkiekkoa.



Lapseni ovat pieniä, vanhin 7-vuotias. Heille tuntuu riittävän pienimuotoisempikin harrastaminen - luistelu, hiihto, jalkapallo - tässä omalla pihalla tai viereisellä kentällä oman perheen kesken.



Parin vuoden päästä varmaan jotain ohjattuakin tulee kuvioihin, kun ainakin vanhin lapsista pääsee itse kulkemaan, enää ei ole yhtään ihan pientä ja miehen aikasyöppö projekti päättyy.

mitään ohjattua joka vaatisi kuljetuksia.



Perheessämme on vaikeasti monivammainen lapsi jonka terapia- ja sairaalakuljetukset vievät paljon aikaa eikä sen vuoksi toinen vanhemmista voi käydä työssä ollenkaan.



Muiden lasten ohjattuja harrastuksia on jouduttu karsimaan ajanpuutteen vuoksi (tosin vammaisen lapsen lisäksi perheessä vain yksi koululainen ja muut pienempiä joten en koe tässä vaiheessa niin kamalana ettei ohjattua harrastusta ole).



Koululaisella käy pianonsoiton opettaja kotona 2krt/vko, muuten käymme sitten liikkumassa koko perheellä ja välissä niin että toinen vanhemmista jää vammaisen lapsen kanssa kotiin, yleensä hänkin kulkee pyörätuolissa mukana.



Itse olen kuvaamataidon opettaja ja maalaan joten lapsilla on mahdollisuus tehdä erilaisia kuvataiteellisia juttuja myös kotona.



Laiskuudesta ei ole kyse, elämäntilanne vain on tällainen.

Meillä oli samanlainen tilanne. Monta lasta ja mies sai hyvän työpaikan kauempaa. Eli pyöritin arkea yksin. Itsellänikin oli vaativa työ.

Koin suurta syyllisyyttä kun en jaksanut kuskata yhtä aina jonnekin kentän laidalle ja muita siiten viihdyttää siellä. Tai kuskata toista toiseen paikkaan ja muut olisivat istuneet takapenkillä viettämässä iltoja.

Kun mies oli kotona, halusin että saamme olla perheenä yhdessä.

Lapset joutuivat keksimään itse harrastuksensa pihapiirissä ja kotona ja kavereidensa kanssa.

Nyt ovat murkkuja ja 1 soittaa kitaraa bändissä. Toinen harrastaa käsitöitä ja laulaa tässä bändissä. 1 on oikea lukutoukka ja harrastaa sarjakuvien piirtelyä. 1 juoksee kilpaa (liittyi seuraan 9 vuotiaana. Harrasti juoksua yksin aiemmin).

Paljon teimme yhdessä kun olivat pienempiä. Teimme ruokaa yhdessä ja jokainen osaa nykyään ruoanlaittoa ja laittaa mielellään perheelle ruokaa. Harrastimme porukalla liikuntaa ja kävimme paljon uimassa yhdessä.

Nyt olen lopettanut itseni syyllistämisen. Ehkä toisaalta oli parempikin, että en passittanut heitä minnekään. Heidän piti itse keksiä harrastuksensa ja toisaalta uskon, että harrastukset ja liikunnanilo säilyy heillä loppuelämän kun sitä ei ole kulutettu jo lapsena loppuun joukkuelajien karsinnoissa.

Tai oikeastaan minä. Mieheni on viime vuodet ollut mukana yhdessä projektissa, joka vie hyvin paljon vapaa-aikaa - illat ja usein myös viikonloput olen yksin kolmen lapseni kanssa. En vaan jaksa roudata koko joukkoa johonkin urheiluhallin eteiseen odottelemaan, että yksi pelaa tunnin vaikka jääkiekkoa.

Lapseni ovat pieniä, vanhin 7-vuotias. Heille tuntuu riittävän pienimuotoisempikin harrastaminen - luistelu, hiihto, jalkapallo - tässä omalla pihalla tai viereisellä kentällä oman perheen kesken.

Parin vuoden päästä varmaan jotain ohjattuakin tulee kuvioihin, kun ainakin vanhin lapsista pääsee itse kulkemaan, enää ei ole yhtään ihan pientä ja miehen aikasyöppö projekti päättyy.

ettei tee ihmiselle hyvää jos sille lapsesta asti muut keksivät koko ajan tekemiset.



Lapseni ovat vielä pieniä, tietysti saavat harrastaa sitten vähän isompina kun osaavat sitä itse haluta.

a) perhe jossa harrastetaan paljon. lapsille on pienestä iten järjestetty ohjattua toimintaa. elämä vähän pintaliitoa. muksut kasvaa ja vanhemmat huomaavat maksavansa vielä muksujen aikuistuttuakin heidän laskujaan ja hoitavansa heidän sotkuja.



b) perhe jossa on jätetty sijaa normaalille elämälle. ei viety muksuja ns. pakkoharrastuksiin vaan lapset ovat itse tienneet mihin haluavat mukaan. lapset omatoimisia ja mielikuvitukselle jätetty sijaa. ottavat vastuun elämästään, myös vanhempina.



Rahalla ei ole mitään tekemistä.

... ja sanon näin, vaikka kaikilla lapsillani on harrastus tai harrastuksia. Harrastamisen käsitekin on hiukan epäselvä. Esim. kotona askartelu tai perheen kanssa hiihtäminenkin voi olla harrastus, vaikkei ilmeisesti kaikkien mielestä täytä kunnon harrastuksen kriteerejä.

Olisiko kannustuksen puutetta, jos lapset eivät innostu mistään harrastuksesta? lapsi vaistoaa helposti sen, että vanhemmat pitävät esim. liikunta- ja musiikkiharrastuksia hyvänä ajanvietteenä. Sen sijaan jos kotona ollaan sitä mieltä, että kodin ulkopuoliset harrastukset eivät ole tarpeellisia, vaisoaa lapsi tämänkin. Itse olen vienyt omat mukulani jo pienenä sekä liikunta- että taideharrastusten pariin, koska haluan lapsilleni parhaat mahdolliset lähtökohdat elämälleen. Sekä liikunta että taide on tutkitusti hyväksi lapsen kehittyville aivoille ja esim karkea- ha jienomotoriikan kehittyminen edesauttaa koulumenestystä, mikä taas luo pohjaa paremmalle aikuisuudelle.

Meillä kävi niin, että mitä enemmän yritin kannustaa ja tuputtaa lapsille harrastuksia, sitä hanakammin ne oli mitään ohjattua toimintaa vastaan. Nyt vasta poika 14 v alkoi puhumaan, että josko se vaikka judo kiinnostaisi. 8 v ei vielä halua keskustellakaan aiheesta harrastukset, josko sitten vähän myöhemmin kun en itse ota mitään harrastuksiin viittaavaakaan puheeksi pitkään aikaan...

että vein julkisilla terapioihin useampana vuotena, siinä kulki ensin yksi sitten kaksi pikkusiskoa mukana. Nyt kolmannella kävi koulun kerhoa syksyllä ekana muuna harrastuksenaan. Tokan kanssa kokeilin montaa harrastusta: ensin muskari (ei ollut niin musikaalinen, eikä musiikki kiinnosta), satubaletti (toisaalta tykkäsi, mutta oli välillä raskasta lähteä lauantaina hänestä ja lisäksi huomasin tyttöjen välisen inhottava ilmapiirin odottaessamme tunnin alkua, pientä ilkeilyä tytärtäni kohtaan, en haluaisi semmoiseen lapsiani enää), sitten luistelu, se oli minusta kivaa, tykkäsin katsoa lasten luistelua ja nuorimmaista raahasin mukana nukkumaan katsomoon, mutta tytöllä ei riittänyt into tähän, vaan keksi myöhemmin toisen harrastuksen itse (ratsastus), sitten oli vielä kuvataidekoulu, mutta sinne lähteminen oli tytöstä tylsää eskaripäivän jälkeen keskellä viikkoa eli aina piti houkutella, lisäksi ope ei tuntunut kivalta ja tyttö tuntui innostuneemmalta, jos oli ollut sijainen. Tyttö siis tällä hetkellä ratsastaa, minkä keksi itse kaverin kanssa ja sattumalta harrastus on läheisin ja kävelee sieltä itse kotiin. Eli kaiken tämän yhden kanssa kokeneena en enää kolmatta halua viedä noihin harrastuksiin vaan mieluummin annan kasvaa isommaksi ja sitten mahdollisesti jos jokin innostaa. Itsestäni näistä vain luistelu olisi sellainen, ratsastus on tosi kallis. Tosiasiassa leikkiminen ja kaverit on näille kuitenkin kaikkein tärkeimmät jutut. Kaverien kanssa juuri tuo toka kaikkein eniten haluaa olla, eikä harrastuksissa koulupäivän jälkeen. Onpahan tilaa niille lapsille, joita se harrastus kiinnostaa.



Harrastaa voi myöhemminkkin kuin esim. alakoululaisena, itse kokeilin useampaakin juttua jossain vaiheessa, kun pääsin maalta kaupunkiin opiskelemaan.

Meillä oli samanlainen tilanne. Monta lasta ja mies sai hyvän työpaikan kauempaa. Eli pyöritin arkea yksin. Itsellänikin oli vaativa työ. Koin suurta syyllisyyttä kun en jaksanut kuskata yhtä aina jonnekin kentän laidalle ja muita siiten viihdyttää siellä. Tai kuskata toista toiseen paikkaan ja muut olisivat istuneet takapenkillä viettämässä iltoja. Kun mies oli kotona, halusin että saamme olla perheenä yhdessä. Lapset joutuivat keksimään itse harrastuksensa pihapiirissä ja kotona ja kavereidensa kanssa. Nyt ovat murkkuja ja 1 soittaa kitaraa bändissä. Toinen harrastaa käsitöitä ja laulaa tässä bändissä. 1 on oikea lukutoukka ja harrastaa sarjakuvien piirtelyä. 1 juoksee kilpaa (liittyi seuraan 9 vuotiaana. Harrasti juoksua yksin aiemmin). Paljon teimme yhdessä kun olivat pienempiä. Teimme ruokaa yhdessä ja jokainen osaa nykyään ruoanlaittoa ja laittaa mielellään perheelle ruokaa. Harrastimme porukalla liikuntaa ja kävimme paljon uimassa yhdessä. Nyt olen lopettanut itseni syyllistämisen. Ehkä toisaalta oli parempikin, että en passittanut heitä minnekään. Heidän piti itse keksiä harrastuksensa ja toisaalta uskon, että harrastukset ja liikunnanilo säilyy heillä loppuelämän kun sitä ei ole kulutettu jo lapsena loppuun joukkuelajien karsinnoissa.

Voihan se kertoa siitä, että kotona on paljon virikkeitä eikä niitä niin ulkopuolelta kaivata. Itse olen hankkinut lapsille paljon taidemateriaalia: on mosaiikkia, maaleja, joilla voi maalata esim. kiviä, keppejä, purkkeja niin että maalit pysyvät eivätkä huuhtoudu tavallisten vesivärien tussien ym. lisäksi, paljon kartonkia ym. materiaalia ja itse tekivät joulukortteja ja muitakin kortteja. Meillä lapset tekevät itse pelejä ja lisäksi tokaluokkainen tekee pehmohevosilleen riimunnaruja, suitsia, satuloita, loimia ym. Monenlaista taidetta ovat tehneet ihan kotona.

Itse harrastin lapsena pianonsoittoa ja partiota. Omatoimisesti sitten ala-asteikäisenä käytiin joskus kavereiden kanssa kunnan taidekerhossa tai koulun voimistelukerhossa tai kuorossa.



Mutta parasta oli se, kun ihan ilman aikuisten ohjausta käytiin kavereiden kanssa laskemassa pulkkamäkeä, hiihtämässä, rakennettiin majoja, tehtiin yhdessä lehteä (jota varten haastateltiin ihmisiä, tehtiin sarjakuvia, jne.), askarreltiin... Mitä nyt vaan keksittiin.



Siskoni kävi vain ratsastamassa. Äiti yritti viedä häntä partioon ja pari vuotta hän suostui käymään pianotunneilla. Mutta eniten hän viihtyi kotona piirtämässä ja lukemassa.



Ei kaikki tarvitse ohjattuja harrastuksia. Itse asiassa omaehtoinen tekeminen kehittää lapsen aivoja ja luovuutta enemmän kuin joku aikuisten ohjailema harrastus.

Hän on päiväkodissa 7.30-17 eikä jaksa sen jälkeen lähteä mihinkään harrastukseen. Me kokeilimme kyllä, mutta hän ei jaksa.



Päiväkodissa käydään uimassa, luistelemassa, hiihtämässä, kävelyllä, jne koska se on liikuntapainotteinen päiväkoti. Lisäksi käymme uimassa melkein joka viikonloppu ja usein arki-iltaisin käymme kävelyllä. Kotona tottakai myös piirretään ja askarrellaan, ja isä & poika soittavat rumpuja ja kitaraa (mieheni on musiikkimiehiä).



Kyllä ne varmaan riittää.

Halutaan menestyviä lapsia,voi kiesus! Ja he eivät tietenkään menesty, jos heitä ei lapsina kuskaa harrastuksiin

mitään. Päivittäinen liikunta kuitenkin on kuulunut aina kaikkien elämään. Talvella pulkkamäki, luistelu, hiihto, laskettelu ja uiminen.

Kesällä pyöräily, koris, rullaluistelu, tramppa ja uiminen.

Osa lapsista on aikuisia ja nuorimmatkin murrosiässä. Kellään ei ole ollut ongelmia vääränlaisen kaveripiirin kanssa. Kukaan ei ole levottomana ja päämärrömänä hengaillut.

kukaan meistä ei jaksa enää pitkän työ- ja hoitopäivän jälkeen lähteä harrastuksiin.

haluaisivat kaikkea. Silti, koska olen kotona, ja mies yrittäjä, aikaa riittää yhteiseen olemiseen ihan riittävästi. Ihan yhtälailla omatoimisesti hiihdetään, retkeillään, uidaan, luistellaan ym. perheenä ja tytöt askartelee ja tekee taidetta vaikka millä mitalla. Ei ne sulje toisiaan pois.



Itse nuorena harrastin hyvin vähän (kerrallaan), ohjattua, siksi, että ei ollut rahaa enempään. Luin paljon ja oli kirjeystäviä ym. itse ohjattuja harrastuksia.

JOtkut lapset harrastavat ihan sen takia, etteivät vanhemmat leimautuisi.

Meidänkin poikaa saa ihan tosissaan raahata edes sen yhden kerran harrastukseen, tulee valitettavan paljon isäänsä tässä asiassa, kiusaantuneisuuteen asti kauniisti sanottuna kotikissa, rumasti sanottuna sohvaperuna. tuossa se on nyt ollut jo tunnin pyjamanhousuissaan, selvinäin, lauantai-iltana...Minä laitoin lapset nukkumaan...

Lapset jotka ovat hoidossa hoitopäivän pituus on keskimäärin 8 1/2-9 tuntia. Jos lapsi viedään hoitoon 7.30 ja haetaan 16.30. Kotiin kiirehditään,lapsi hoputetaan syömään (jos ei ole valmiina kotiruokaa niin todenäköisesti miksoruokaa) ja kiirehditään harrastukseen. Seitsemän maissa ollaan takaisin kotona ja sitten alkaakin iltatoimet. Missä välissä vanhemmat viettävät aikaa lastensa kanssa? Tässä tilanteessa näkisin tärkeämmäksi elää normaali arkea lapsen kanssa. Yhdessä harrastaa jotain omatoimista. Harrastaa ehtii myöhemminkin!!