Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitenhän reagoisin, kun epäilen läheisen oksentavan (taas) ruokaansa?
15.01.2011 |
Läheiseni (nainen) on aikaisemmin sairastanut syömishäiriötä, jota ei kyllä koskaan hoidettu. Siihen aikaan oli lähipiirissä niin paljon muutakin ongelmaa, että tuo jäi vähän varjoon kunnes tämä henkilö oli jo täysi-ikäinen, eikä aikuista enää voi väkipakolla hoitaa. Jonkin aikaa hän oli aivan käsittämättömän laiha, mutta sitten tuntui saavan jotenkin elämänsyrjästä kiinni ja voi paremmin. Ei ole enää sen näköinen että kaatuu kuolleena maahan jos tuuli käy navakammin. Silti ihan hirveän hoikka.
Taannoin huomasin hänen kädessään keskisormen rystysen ja seuraavan nivelen välissä ikävän näköisen haavauman, sekä toisen myös rystysen alapuolella kämmenselässä. Aloin heti miettiä hampaiden tekemiä naarmuja. Kysyin mihin on kätensä satuttanut, niin kertoi iskeneensä sen roskikseen ja siksi on niin tulehtuneen näköinen. Saisi olla aikamoinen roskishyökkäys jos se tekisi kaksi haavaa, vai mitä luulette? Ne olivat muutenkin sen näköiset, että ovat olleet siinä jo tovin, niinkuin aina olisi revitty auki uudestaan. Vähän kuin lapsena joku raavittu itikanpurema.
Pitäisikö kysyä suoraan, auttaako se mitään? En usko tämän ihmisen kuolevan sairauteensa, enkä myös usko hänen antavan minun mitenkään auttaa. Mutta auttaisiko jotenkin jos hän tietäisi minun tietävän? Saattoi kyllä huomata minun arvanneen jo kun kysyin haavoista. Aikuista ei voi hoitaa jos ei hoitoa halua.. pärjää muuten elämässään, on parisuhteessa (jossa tosin mieskin on minusta vähän turhan ulkonäkökeskeinen ja itsekriittinen), valmistuu pian hyvään ammattiin ja on elämäniloisen tuntuinen. Ainoastaan selkeästi hirveän tarkka ulkonäöstään. Meikkaa joka päivä reilun tunnin.
Tämä ihminen on minulle äärettömän rakas, ja meidän välit on juuri korjaantuneet sille tasolle millä olivat kun oltiin lapsia. Meille tuli välirikko, kun aikaisemmin koitin puuttua syömishäiriöön. Silloin olin niin huolissani että pelkäsin kuoleman koittavan kohta, mutta nyt en pelkää kyllä sitä.
Mitä tekisitte tilanteessani?
Kommentit (6)
Ei niitä alaikäsiäkään saa pakolla hoitoon syömishäiriöissä.
Valitettavasti on kokemusta
Tuolloin vain soittelin syömishäiriöisten tuki ry:lle ja sanoivat ettei oikein mitään voi tehdä kun on jo täysi-ikäinen. En tiedä miten olisi toimittu jos olisi ollut nuorempi ja miten se olisi onnistunut. Jos on kokemusta, niin osaatko sanoa miten pitäisi toimia? Jos mitenkään?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano suoraan. Ja sano, että puutut siksi koska rakastat. Niinhän asia on.
Tsemppiä molemmille.
pakolla hoitoon jos on vaaraksi itselleen.
pitäisikö jutella kasvotusten, laittaa kirje, mitä tehdä. Hän tulee suuttumaan niin paljon taas kerran.
ap
En osaa leikkiä asiantuntijaa. Mutta jos joku, vaikkakin läheinen, puuttuisi sellaisiin asioihini, joita pidän tiukasti yksityisinä, niin asiassa pitäisi edetä hyvin hitaasti. Pitää antaa aikaa kypsytellä uusia näkökulmia. Jos esittää toiselle ihmiselle hänen kantojensa vastaisen väitteen, hän tietenkin asettuu puolustuskannalle. Ja siinä ei auta mikään järkiperustelu tai sen sellainen.
Minulle rakas nainen viiltelee itseään yhä, vaikka on jo aikuinen. Omien sanojensa mukaan hän ei ole puhunut siitä kenellekään muulle eikä edes antanut kenenkään nähdä käsivarttaan. Kun huomasin haavat, sanoin vain, että asiaa ei tarvitse kaivella yhtään enempää kuin hän haluaa. Sittemmin hän antoi minun koskettaa arpiaan. Ihan vähä vähältä hän on saanut kerrottua jotakin niistä tuntemuksista ja ajatuksista, jotka aika ajoin johtavat viiltelyyn. Viiltely ja syömishäiriöt ja sen sellaiset ovat oireita. Kyllähän niitä voi yrittää estää tai hillitä, mutta se on kuitenkin vain oireiden hoitamista.
Alue: Aihe vapaa
Ei niitä alaikäsiäkään saa pakolla hoitoon syömishäiriöissä.
Valitettavasti on kokemusta