Soittotunneilla käyvät lapset: harjoittelevatko kotona joka päivä?
Meillä on tokaluokkalainen ja eskarilainen, jotka aloittivat musiikkiopistossa viime syksynä ja pitävät molemmat soittamisesta edelleenkin, soittotunnille ei ole koskaan tarvinnut patistaa.
Kotona soittaminen usein unohtuu, soittavat ehkä joka toinen tai kolmas päivä, n.20-30 min kerrallaan. Joululomalla taisivat soittaa kaksi kertaa.
Soittavatko muut juuri soittamaan aloittaneet joka päivä? Ihan joka päivä, viikonloppunakin ja loma-aikoina? Laitatteko heidät soittamaan vai haluavatko he itse soittaa päivittäin?
Kommentit (26)
kerta pari viikossa kun äiti kehottaa
joskus mielellään ja joskus vähemmän mielellään
kertoi joskus että jos jotain soitinta haluaa todella hallita hyvin (nyt siis puhutaan ihan oikeasti soittamisesta ja hallisemisesta, ammattimaisuuteen saakka),harjoitustunteja pitää olla 10 000.
kuten eivät harjoittele jalkapalloakaan joka päivä, vaikka sitäkin harrastavat.
harjoittelee kaksi- kolme kertaa viikossa pianoa. Ihan mielellään harjoittelee, mutta omasta aloitteesta ei. Täytyy muistuttaa.
Viulunsoitto jouduttiin lopettamaan muutaman kuukauden jälkeen. Hän meni mielellään tunneille, mutta meille tuli tunne että jouduimme pakottamaan hänet harjoittelemaan. Pianon soitto on ollut helpompaa ja mieluisempaa hänelle.
Jos tavoite on, että lapsista tulisi ammattimuusikoita, jotain virtuooseja, tuo on liian vähän. Pitäisi harjoitella joka päivä, paljon, useampi tunti. Ja siihen draivi tulisi varmaan sitten lapsesta itsestään.
Jos lapset vain opettelevat soittelemaan omaksi ja perheen iloksi, niin sitten tuo ihan riittävää.
Itse, kun lapsena kävin soittotunneilla, harjoittelin noin joka toinen päivä 10-30 minuuttia. Loma-aikoina vain satunnaisesti.
Nyt aikuisena osaan lukea nuotteja ja säestää vähän, kun perheen kesken jotain lauleskellaan. Muutaman helpon klassisen ja kevyemmän kappaleen olen opetellut, jotta tarvittaessa voi ex temporekin vähän viihdyttää ihmisiä soittamalla.
Tämä riittää minulle ja olen iloinen siitä, että vanhemmat aikoinaan antoivat mahdollisuuden mennä pianotunneille ja hankkivat pianon, joka silloin oli heille suuri satsaus.
Minunkin mielestäni lapset soittavat ihan tarpeeksi, pääasiahan on, että he tekevät jotain, mistä pitävät.
Aika näyttää, kauanko he haluavat ylipäänsä soittaa ja millä tasolla, me emme painosta heitä.
Tulin vain miettineeksi tuota harjoitusasiaa erään toisen ketjun kommentin takia. Lasten opettajat näyttävät kuitenkin olevan tyytyväisiä heidän edistymiseensä:-)
t. ap
tosin ihan omaehtoisesti, on kohta 15-vee tuleva huippublueskitaristi-omasta mielestään ainakin...Musiikin teoriatunti kerran viikossa, ohjattu kittaratunti kerran viikossa ja bänditreenit samoin kerran viikossa.
Joo älkää kysykö miten koulu menee, musiikki ja tekninen työ 10, muut 6-8, huoh.
Enkä minä painosta harjoittelemaan. Saattaa usein soitella jotain puutaheinää, ei niinkään tunnilla käsiteltyjä aiheita, mutta olen pyrkinyt pitämään soittotunnit ihan harrastuspohjalla ilman tavoitteita.
Eli vastaavasti, kun harrastaisi vaikka jotain jumppakerhoa, tuskin sieltä mitään läksyjä annetaan. Nytkin saa siis ilokseen soitella tunnin ohjatusti ja muun ajan saa tehdä mitä lystää.
Tuleehan siinä kuitenkin muutakin treeniä kuin yksi soittotunti viikossa, on orkesteri ja teoriatunnit.
2-3 kertaa päivässä 20-30 min kerrallaan. Tänäänkin oli aamulla herännyt aikasin (ennen äitiä :) ja ehti soittaa hyvinkin 20 min uutta kivaa kappaletta. Soittemena siis piano ja aamuisin soitaa sähköpianoa kuulokkeilla.
Lapsi soittaa siis tietenkin myös lomilla ja viikonloppuisin, häntä ei saa pysymään erossa pianosta mitenkään. Ei ole kyllä ihan tavallista ;) Opinnoissa lapsi etenee tietenkin aika reipasta tahtia.
ja varisnkin viikonloppuisin ja loma-aikoina. Silloin sitä on kerrankin aikaa
Eli viikolla ei paljon ehditä yhdessä oittamaan, mutta viikonloppuisin harjoitellaan.
Mutta soittamista voi harrastaa monella tasolla. Meilläkin ystävissä niitä joiden lapset käy soittotunneilla, edistymistä ei juuri tapahdu tai tosi itaasti juuri harjoittelun puutteesta.
Ja sitten on niitä jotka harjoittelevat ja edistyvät, meillä 12 v tekee nyt 3 tasotutkintoa jne.
Urheiluharrastukset ovat sikäli erilaisia että lapsihan liikkuu joka tapauksessa, harjoittelee siis huomaamattaan. Soittamisesta aktoaa lapsellakin mielekkyys kun ei edisty ja toiset menee kehityksessä ohi. Syöhän se itsetuntoa jos ei osaa jossain orkesterissa ja joudutaan koko ajan sanomaan.
Useimpien opettajien ohje on mieluummin vähän kerrallaan usein kuin paljon yhdellä kertaa ja harvoin.
Puoli tuntia on mielestäni tosi paljon pienelle (esim. 6-vuotiaalle) lapselle. 10-15 min. realistisempi.
Monet lapset vaikka tykkäisivätkin soittamisesta tarvitsevat pikku patistuksen aloittamiseen. Tosin kausittaista tuo innokkuus myös.
Mutta sen päivittäisen harjoituksen ei tarvitse olla kuin 10 min. On kyllä vaatinut päivittäistä muistuttamista, että lapset ovat harjoitelleet, vaikka he välissä harjoittelevatkin ihan oma-aloitteisesti. Viikonloppuisinkin on harjoiteltu, mutta soittotuntipäivänä ei ole tarvinnut harjoitella. Loma-aikaan ei ole tarvinnut harjoitella viikonloppuna ja lomilla tulee muutenkin taukoja matkojen takia.
Tuon päivittäisen harjoittelun teho on kyllä näkynyt. Lapseni ovat edistyneet selvästi nopeammin kuin useat muut samanikäiset, vaikka nuo muut ehkä harjoittelevatkin yhteensä samoja tuntimääriä, mutta harvemmin ja pidempään kerralla.
Säännöllinen harjoittelu myös ruokkii itseään: kun lapsi huomaa edistyvänsä, innostuu hän harjoittelemaan itsekin lisää oma-aloitteisesti.
Toki meilläkin on noudatettu käytännön järkeä: jos jonain päivänä on tilaisuus, jossa menee koulun jälkeen koko ilta, ei sinä päivänä ole tarvinnut harjoitella.
harjoittelee melkein päivittäin, vähintään 5 x viikossa. On sen verran vaativa soitin, lisäksi orkesteri. Ope sanoi näkevänsä ja kuulevansa oppilaidensa harjoituksen määrän hyvin. Joku helpompi soitin voi vaatia vähemmän harjoitusta??
8-vuotias tyttöni käy harjoittelemassa siskoni soittimella (piano) aina kun ehtii. Kotiimme ei mahdu eikä ole oikein varaa hankkiakaan soitinta. Keskimäärin käy soittamassa kerran vko tunnilla ja kerran vko harjoittelemassa siskollani. Tiedän, että se on liian vähän, mutta minkäs teet.
Kun pääsee pianon ääreen, soittaa aina useita tunteja kerrallaan ja mitenkään patistelematta. Joululomalla soitteli jopa 5 tuntia päivässä useana päivänä.
Koska vanhempieni mielestä pianonsoitto olisi sovelias harrastus tytölle. En ole pianoon koskenutkaan sen jälkeen kun sain riittävästi tahdonvoimaa kieltäytyä täydellisesti.
Harrastuksen pitäisi olla mukavaa, rentouttavaa ja voimavara. Älkää painostako lapsianne harjoituksiin, jos tämä ei itse ole kiinnostunut harjoittelusta, taitaa olla väärä soitin tai lapsi ei pidä soittamisesta ollenkaan. Eiköhän jokaiselle löydy harrastus jota TAHTOO harrastaa parina päivänä viikossa ilman aikuisten painostustakin.
Puoli tuntia on mielestäni tosi paljon pienelle (esim. 6-vuotiaalle) lapselle. 10-15 min. realistisempi.
Emme koskaan käske harjoitella tiettyä aikaa, joskus he soittavat 10 min ja joskus vähän kauemmin, mutta juuri tuo nuorempi on se, joka soittaa kauemmin, mutta omasta halustaan siis.
Harmillista kyllä asumme kerrostalossa, ja joskus täytyy kieltää lasta soittamasta, kun kellonaika ei ole oikein sovelias:-)
Meillä lapset ovat siis vasta soittaneet syyskuusta, eli eivät vielä kauaa eikä kumpikaan soita vielä orkesterissa tms.
Harjoittelu näyttää varmasti aivan erilaiselta sitten, kun oma osaaminen vaikuttaa isomman porukan tulokseen.
Kiitos ajatuksia herättävästä keskustelusta!
t. ap
Harrastuksen pitäisi olla mukavaa, rentouttavaa ja voimavara. Älkää painostako lapsianne harjoituksiin, jos tämä ei itse ole kiinnostunut harjoittelusta, taitaa olla väärä soitin tai lapsi ei pidä soittamisesta ollenkaan. Eiköhän jokaiselle löydy harrastus jota TAHTOO harrastaa parina päivänä viikossa ilman aikuisten painostustakin.
Tunnen paljon nuoria, joita on soittoharrastuksen alussa pitänyt patistella harjoittelemaan, mutta jotka sitten teini-iässä harjoittelevat usein ja pitkään täysin omasta aloitteestaan ja vapaasta tahdostaan.
Toki järkeä pitää käyttää. Jos soittaminen on vuodesta toiseen lapsesta tylsää, ei häntä pidä pakottaa siihen. Myöskin puolen tunnin päivittäisen harjoittelun vaatiminen alle 10-vuotiaalta on kohtuutonta, vaikka monet soitonopettajat tuollaista suosittelevatkin.
Tulee näin myöhään, mutta jos joku erehtyy lukemaan vielä.
Meillä on kuusi lasta: Iia 10v, Carla 9v, Asla 8v, Hugo 7v, Serafiina 6v ja Rianna 5v.
Iia soittaa selloa, jota on soittanut jo kuusi vuotta. Toisena soittimena hän soittaa pianoa, jonka soiton hän aloitti syksyllä. Hyvin menestyy. Iia käy sellotunneilla kaksi kertaa viikossa 45minuuttia ja pianotunneilla kerran viikossa 30minuuttia. Orkesterissa hän käy kaksi kertaa viikossa 60minuuttia. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
Carla soittaa viulua, jota on soittanut jo viisi vuotta. Toiseksi soittimeksi olemme miettineet klarinettia tai harmonikkaa. Syksyllä Carla aloittaisi toisen soittimen tunnit. Carla soittaa viulua tunneilla kaksi kertaa viikossa 45minuuttia. Orkesterissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
Asla soittaa kontrabassoa, jota on soittanut jo neljä vuotta. Asla soittaa tunneilla kerran viikossa 30minuuttia ja kerran viikossa 45minuuttia. Orkesterissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
Hugo soittaa trumpettia, jota on soittanut jo kolme vuotta. Hugo soittaa kahdesti viikossa 30minuuttia. Orkesterissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
Serafiina soittaa harppua, jota on soittanut jo kaksi vuotta. Serafiina soittaa kahdesti viikossa 30minuuttia. Orkesterissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
. Rianna soittaa poikkihuilua, jonka soiton hän aloitti syksyllä.
Rianna soittaa kahdesti viikossa 30minuuttia. Orkesterissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia. Orkesteriin mukaan Rianna pääsi joulun jälkeen. Musiikin hahmotusaineissa hän käy kerran viikossa 60minuuttia.
Meillä lapset soittaa yksinään päivittäin n. 15-60min. Yhteismusisointia he harrastavat yhdessä soittaen päivittäin n. 15-60min.
Meillä lapset kuskataan soittoharrastuksiin. Soittimia (ja lapsia) varten on hankittu isompi auto, johon mahtuu kaikki soittimet, koko perhe sekä matkatavarat ja silti jokaiselle jää tilaa.
Lastemme musisointi johtuu varmaan siitä että olemme mieheni kanssa molemmat musiikkiopistolla töissä ja olemme todella musikaalisia.
Lapset menestyvät hyvin musiikissa, kun harjoittelevat paljon kotona.
Kiitos kun luit
Musiikki is the Best kirjoitti:

Lapset menestyvät hyvin musiikissa, kun harjoittelevat paljon kotona.Kiitos kun luit
Tuo lihavoitu kohta vesitti koko litanian.
pari kolme kertaa viikossa ja on edistynyt ihan hyvin ja opettaja on tyytyväinen.