Lue keskustelun säännöt.
psykiatrit, lääkärit, terapiassa käyneet:
10.01.2011 |
Mulla on ilmeisesti tällainen oppikirjaesimerkkityylinen onneton lapsuus: väkivaltainen, juoppo isä, kiltti, alistuja äiti,jonka pahoinpitelyä jouduin lapsena todistamaan, kunnes "karkasimme" isän luota.
Itsetuhoista käytöstä teininä jnejne.
Olen kärsinyt unettomuudesta teini-ikäisestä asti ja olen hyvin raskasmielinen. Unettomuuten testattu mielialalääkkeitä, mutten pitänyt niistä ollenkaan. Paino nousi, aivotoiminta ei tuntunut omalta, eikä unettomuus loppunut.
Olen terapoinut itse itseäni ja hitaasti aikuistunutkin ja "kasvanut ihmisenä". Nyt on hyvä koulutus, vakitöitä, mies, rahaa, ihanat lapset. En vaan oikein tahdo aina arkea jaksaa, vaikka kaikki on näennäisesti hyvin. Ankeat lähipiirin ihmiskohtalot kummittelevat lähes jatkuvasti, öisin lähinnä. Hermostun lapsille liian helposti, muutoin kuvittelen olevani ok äiti. Pinnistelen yleensä illat ja yöt ja aamut+päivät ovat ok. Toisinaan, harvoin, olen hyvälläkin tuulella.
Jos menisin terapiaan, mikä se juju on, että olo paranisi? Tiedän ja tiedostan, miksi ja milloin menneisyys ahdistaa. Itse ajattelen, että olen vain masennukseen taipuvainen muutoinkin ja kai näinkin voi elää? Pelkään kuitenkin, että jonain päivänä oikeati pimahdan ja lapsilta menee äiti. Miten todennäköistä tämä on? Olen elänyt näin kohta 35v, lääkkeitä en ainakaan haluaisi, mutta kun tuntuu ettei jaksa. Mutta olenhan jaksanut jo siis kohta 35v tällaista elämää. Liikuntaakin jaksan harrastaa, mutta muuten lähes joka ilta ja yö olen todella ahdistunut ja väsynyt.
Mitä ammattilainen sanoo ennusteekseni? Kavereitani (heitä on sentään muutama) en halua enää kuormittaa alituisella "masentaa, ahdistaa" -ryöpytyksellä. Voiko minnekään soittaa anonyyminä, ilmaiseksi, jossa joku ammattilainen vastaisi? Olen kai niin estoinen asiasta, etten millekaan terveyskeskushlölle kasvokkain, ehkä en puhelimessakaan, ala huoliani vuodattaa, mikäli hänellä on kiire seuraavaksi kuunnella seuraavan ihmisen peräpukamaongelmia tms.
Kommentit (15)
Itse myös tänään otin neuvolassa puheeksi pahan oloni ja sain lähetteen neuvolan psykologille. Vaikea lapsuus itselläni myös. Vanhemman pojan kanssa paha oloni voimistui siinä pojan ollessa puol vuotta ja nyt sama juttu tytön kanssa. Lapsuuden traumoista olen järkeillyt tuon johtuvan ja ei muuta kun toistuu. Kävin silloin pojan ollessa pieni terapiassa ja sain lääkkeet. Auttoi silloin, mutta nyt sama juttu taas.
Vaikea myöntää kenellekkään, että minussa jotain vikaa on. Sen takia itse olen paljon masennuksiin, traumoihin yms. kirjoja lukenut ja itseterapiaa harrastanut. Mut nyt se on vaan myönnettävä ja itseä hoidettava, että jaksaa arjen. Tsemppiä sinulle ja voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveysseuralla tosin kohtuullinen hinta (lääkärikäyntiin verrattuna vaikkapa)
http://www.mielenterveydenensiapu.fi/index.php?z=4zzz#auttavat
Mielenterveysseuralla tosin kohtuullinen hinta (lääkärikäyntiin verrattuna vaikkapa)
http://www.mielenterveydenensiapu.fi/index.php?z=4zzz#auttavat
Sä olet siis mielestäsi terapoinut itsesi, tiedät mistä sun ongelmat johtuu ja miksi ja milloin sua ahdistaa. Sulla ei kuitenkaan ole hyvä olo, vaan masentaa ja ahdistaa, hermoat lapsille ja pelkäät että pimahdat.
Minusta sinun kannattaisi hakea hoitoa. Mieluusti kognitiivista ratkaisukeskeistä terapiaa. Siinä ei enäää vatvota sitä, miksi ahdistaa ja milloin vaan sitä, että mitä asialle voisi tehdä ja miten sen ahdistuksen yli voisi päästä. Vaikka olisit taipuvainen masennukseen, voisit tuollaisessa terapiassa oppia tekniikoita, joilla masennusta voi hillitä ja ehkäistä ennen kuin se iskee. Sellaisia nimittäin on olemassa. Pitää vain löytää sulle sopiva.
Minä en osaa sanoa, millä todennäköisyydellä "pimahdat". Minä en kuitenkään näe, miksi kenenkään pitäisi elää nii nettä hänellä on jatkuvasti paha olo ja masentaa, vaikka kuinka olisi siihen taipuvainen, kun elämästä kerran voi saada oppia nauttimaankin.
Erilaisia anonyymejä auttavia puhelimia on olemassa, löytyy netistä ja puhelinluettselosta, mutta niistä on apua lähinnä kertaluontoiseen kriisiin ja ahdistukseen. Kognitiiviseen terapiaan sä tarvitset pitemmän suhteen yhteen ja samaan ammattitatoiseen ihmiseen, et mitään vaihtuvaa vapaaehtoistyöntekijää luurin toiseen päähän. Etkä tietenkään mitään terveyskeskussairaanhoitajaa, joka kuuntelee seuraavan 10 minuutin päästä peräpukamaongelmia, vaan ihan varaat ajan psykologille tai psykiatrille, joilloin se tunti minkä olet varannut on sun. Ja sit aikanaan seuraava. Jos omat rahat ei riitä niin silloin lähete toki on saatava julkisen puolen kautta ja on aloitettava omalääkäristä. Mut silloinkin voit lähteä siitä, että se sulle varattu aika on sun lupa käyttää omiin huoliisi ja voit unohtaa ne muiden peräpukamat.
Jos menisin terapiaan, mikä se juju on, että olo paranisi? Tiedän ja tiedostan, miksi ja milloin menneisyys ahdistaa. Itse ajattelen, että olen vain masennukseen taipuvainen muutoinkin ja kai näinkin voi elää? Pelkään kuitenkin, että jonain päivänä oikeati pimahdan ja lapsilta menee äiti. Miten todennäköistä tämä on? Olen elänyt näin kohta 35v, lääkkeitä en ainakaan haluaisi, mutta kun tuntuu ettei jaksa. Mutta olenhan jaksanut jo siis kohta 35v tällaista elämää. Liikuntaakin jaksan harrastaa, mutta muuten lähes joka ilta ja yö olen todella ahdistunut ja väsynyt.Mitä ammattilainen sanoo ennusteekseni? Kavereitani (heitä on sentään muutama) en halua enää kuormittaa alituisella "masentaa, ahdistaa" -ryöpytyksellä. Voiko minnekään soittaa anonyyminä, ilmaiseksi, jossa joku ammattilainen vastaisi? Olen kai niin estoinen asiasta, etten millekaan terveyskeskushlölle kasvokkain, ehkä en puhelimessakaan, ala huoliani vuodattaa, mikäli hänellä on kiire seuraavaksi kuunnella seuraavan ihmisen peräpukamaongelmia tms.
Jos tunnet tuota teoriaa, kuten oletan, osaatko antaa minkäänlaista esimerkkiä miten alkavaa ahdistusta voisi itse ehkäistä? Jotai ajatusmallia? En tarkoita, että voisin nyt niin itse tehdä, mutta kiinnostaisi tietää, minkätyyppisestä asiasta kyse. Aion toki googlettaa tuota, mutta kerro lisää, jos olet vielä linjoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et halua lääkettä avuksi?? se helpottaa elämää...ainakin minulla ja monella ystävälläni.
on paljon lääkkeitä joista ei tule sivuvaikutuksia.
sinuna unettomuuteen levoziniä.itselläni se määrättiin kun oli paha unettomuus. Nyt todella pieni annos,eikä mitään haittavaikutuksia.
todennäköisesti sinulla ei kuitenkaan kauhen paha unettomuus jos ilman lääkettä selviät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoanalyyttisen siis. Minun tilanteeseeni se sopi kaikkein parhaiten. Itse en kannata lääkkeitä paitsi pahimman yli pääsemiseen. Uskon, että asiat täytyy vain työstää läpi.
Ne on ihan kokreettisia yksinkertaisia juttua, ei mitään kaikenkääntäviä vippaskonsteja. Esimerkiksi yöllä kun herää ja alkaa miettiä kaikkia hankaluuksia ja pelkoja ja ongelmia, on turhä jäädä niitä vatvomaan, vaan voi systyttää valot ja käydä juomassa vesilasin ja jos ei vieläkään helpota niin lukee vaikka jotain, kunnes olo menee ohi. Mulla onkin melkoinen vuori erilaisia kirjoja sängyn vieressä.
Kun masennus/ahdistus alkaa iskeä niin keskitytään kahteen asiaan: toinen on arjen ja elämänhallinnan ylläpito, eli ruutiinit, oikea ruoka ja ruoka-ajat, ulkoilut, nukkumaanmenojajat ja ylösnousuajat ja sosiaaliset suhteet jms tavanomaisen ylläpito - se, ettei vaan pääse valahtamaan sinne sohvalle makaamaan tai mun tapauksessa vaatekaappiin piiloon. Sitäpaitsi ulkoilu tuottaa endorfiineja ja jokainen murena niitä on hyväksi, vaikkeivät yksin riittäisikään. Toinen keskittymisen kohde on sit joku, mikä tahansa sellainen ajatus tai tekeminen, mikä tuo hyvää mieltä ja tyytydystä ja liittyy siihen, että jotkut asiat sentään ovat hyvin. Toisille sen kai pitää olla joku yksinkertainen asia, kuten mantra, mutta mulle sen on aina oltava jotain monimutkaisempaa. Jollekin toimii lukeminen tai kirjoittaminen, toiselle lasten kanssa puuhailu, kolmannelle joku mantra. Se on yksilöllistä ja pitää etsiä itse. Pitää tietoisesti opettella tarttumaan ja keskittymään johonkin hyvään sen sijasta, että jää siihen ahdistukseen.
Sitten on vielä se, että ihmisen pitää opettaa itselleen, ettei toimi samoin kuin omat vanhemmat siellä onnettomassa lapsuudessa toimi - mutta ei myöskään enää itse samoin kuin itse silloin toimi, koska ei myöskään enää ole lapsi eikä uhri. Mitkä asiat omassa käytöksessä nyt ylläpitää uhriutta tai kiusaa muita (ja aiheuttaa sitä kautta pahaa oloa perheenjäsenille ja sitä kautta sulle itsellesikin)? Miksi käyttäydyt niin? Onko syy validi? Voisitko päästä samaan päämäärään jotenkin toisin - niin, ettei ahdistusta syntyisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sanoisin, että sinä voisit hyötyä suuresti terapiasta. Edellyttäen, että sinulla on itselläsi motivaatio terapiaan. Kielteisellä asenteella sinne ei kannata lähteä. Uskon, että voisit hakea terapiasta ratkaisuja mm. siihen, miksi hermostut lapsille helposti ja mitä voisit tehdä asialle. Olisi varmaan myös hyvä käydä tuota pelkoasi siitä, että pimahdat. Mitä se käytännössä olisi, mitkä ovat riskitekijät, mitä riskitekijöille voi tehdä ja miten kokonaisuudessaan opit suhtatumaan asioihin myönteisemmin ja näkemään vahvuutesi. Ahdistukselle ja masennukselle pystyy tekemään paljon.
Ilmaista puhelinterapiaa on varmasti aika heikosti saatavilla enkä ole varma, onko se tapauksessasi tai terapiassa ylipäätään edes suositeltavinta.
Kiireinen terveyskeskuslääkäri ei varmasti ole oikea henkilö terapeutiksi, mutta häneltä voit saada lähetteen eteenpäin. Ota yhteyttä omalääkäriisi. Hän kertoo, mistä saat apua. Kun varaat aikaa terveyskeskuslääkärille ekaa käyntiä varten, varaa normaalia pitempi aika ja kerro jo varatessa asiasi, niin lääkäri tietää varautua siihen että sinulla on enemmän asiaa. Terveyskeskuksissa on psykologeja ja myös mielenterveystoimistoissa on psykologeja ja hoitajia, joiden luona voi käydä terapiassa.
Hae rohkeasti apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse käyn kolmatta vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa, joka on mielestäni tuonut paljon itsetuntemusta, poistanut syyllisyyttä, ahdistuneisuutta ja epämääräistä pahanolon tunnetta. Kaiken a ja o on asioiden käsitteleminen perinpohjaisesti ja osaavan ihmisen avustuksella. Itsekin velloin vuosikausia pahassa olossa ja sitkuttelin ajatellen, että kyllä tämä tästä, en minä mikään hullu ole... Terapia on panostusta omaan itseen ja niin ollen myös perheen hyväksi.
yrittää päästä terapiaan. Jostain syystä olen kokenut häpeää puhua asiasta lääkärille ja siltä tuntuu vieläkin. Täällä ja parille kaverille on ollut helpompi puhua.
En haluaisi lääkkeitä, kun olen niitä tosiaan kerran kokeillut kahta lajia enkä pitänyt kokemastani.
Aivotoiminta muuttui eivätkä ne tuoneet helpotusta unettomuuteenkaan.
Mutta kiitos vielä asiallisista vastauksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene käsittelemään niitä menneisyyden asioita! Tuo ahdistuksesi ym. kertoo sen että et ole päässyt "vapaaksi".
Itse en käytä lääkkeitä ja mulla on kamala lapsuus ollut. Käyn puhumassa ja mulla ei kyllä täysin ole auennut kaikki. Mutta oon todennut että järjen avulla käsittely ei auta mua, koska kaikki ahdistuksen juuret ja muut ovat tunnetasolla.
Ja ahdistuskin on tunnetta.
Varaudu siihen että vyörytys voi alkaa kun ryhdyt
menneitä kaivelemaan. Hae apua.
Ja itse oon soittanut joskus kriisipuhelimeen, 010195202 jos on pahempi olo.
http://www.booky.fi/kirja/bourne_edmund/vapaaksi_ahdistuksesta_tyokirja…
Ei tietenkään korvaa terapiaa, jota minäkin sinulle suosittelen, mutta tuosta oppaasta saattaisi saada jotain pikku vinkkejä ahdistuksen hallintaan. Itse lainasin sen joskus kirjastosta.