vauva 2 vkoa ja äitiä ahdistaa...

heippa vaan.

täällä kohta 3kk vauvelin äiti.

mulla itselläni on ajoittain ahdistusta ja väsymys tuntuu välillä painavan päälle vaikka vauva nukkuu kun tukki yöt 20.00-7.00=).en osaa rentoutua enkä muutoinkaan ole täysin oma itseni. tuntuu että vauvan nukkuessa mä olen hälytysvalmiudessa kokoajan enkä osaa vaan mennä pitkäkseni. olen huomannut että väsymyksestä seuraa melko huomattava mielialan lasku. joo, ja rintaakin puristaa ja palan tunnetta on kurkussa. välillä tuntuu jopa että alkaa nupissa totaalisesti viskomaan=)nyt huvittaa, mutta eipä sillon naurata kun todellisuudenntaju hämärtyy hetkellisesti. onneks mun hyvä ystävä (kolmen lapsen äiti) kertoi kokeneensa jokaisesta juuri nämä samat jutut ja sanoi ettei se todellakaan ollut mikään parin viikon juttu vaan kesti usean kuukauden ajan. itselläni on jo 12 v tytär ja veikaanpa että olen jotenkin tullut jo niin mukavuudenhaluiseksi että äitiys vaan tuppaa tällä hetkellä ahdistamaan vaikka vauva onkin ollut todella toivottu ja on helppohoitoinenkin. uskon, että kaikki kääntyy parhain päin ja tämä on ohimenevä ja jopa ehkä luonnollinenkin tila. voimia kaikille teille jotka ootte samassa tilassa. kyllä se tästä melkeipä pelkäksi iloksi muuttuu. annetaan vaan tunteille aikaa ja tilaa<3

Tervetuloa kerhoon!

Ps. siihen ei auta kuin aika ja ulkoilu, eli ulos pitää lähteä! Ei saa jäädä sisälle märehtimään, nyt kun aurinkokin pilkahtaa, niin hoitaa masennusoireita tehokkaasti.

Valitettavasti tuolla auringolla ei ole vaikutusta asiaan. Olen kahdesti potenut babybluesin heinäkuun vauvoilla, mutta en syys- ta marraskuun vauvoilla.

t: tämän ketjun nro 4

[quote author="Vierailija" time="22.04.2013 klo 13:21"]

Valitettavasti tuolla auringolla ei ole vaikutusta asiaan. Olen kahdesti potenut babybluesin heinäkuun vauvoilla, mutta en syys- ta marraskuun vauvoilla.

t: tämän ketjun nro 4

[/quote]

Yleensä on, jos sinulla ei toiminut, niin ei tarkoita etteikö muilla. Ja tokihan ulkoiluun liittyy myös sosiaalinen jutustelu vaiks naapurin mummon kans, jos ei ole muuta seuraa tarjolla. Itsesäälissä rypeäminen yksin on pahinta myrkkyä. Ja se että oottaa ukkoa kotiin sudän pamppaillen.

Alussa varmaan kaikista tuntuu alakuloiselta ja osalla vahvastikin, mut ei ole vielä varsinaista masennusta. Muistaakseni elämä maistui normaalilta suunnilleen, kun vauvat olivat 2kk, imetysaika nyt on aina vähän omanlaistaan säätämistä, mut siitä selviää. Kannattaa yrittää nauraa omille hupsutuksille vaikka väkisin ja lähteä elämään mukaan!!