Katkaisin välit ystääväni- oletko sinä tehnyt myös niin joskus?

mutta kaverini katkaisi välinsä muhun.

mutta en ole katkaissut välejä. Koskaan ei tiedä, milloin näitä ystäviä tarvitaan.

että en halua enää olla tekemisissä kanssasi. Mutta sillä tavalla kyllä, että yhteydenpito on vaan ikään kuin jäänyt ja hiipunut pikkuhiljaa.

Syitä on ollut erilaiset elämäntilanteet, toisen hyväksikäyttö, kyllästyminen ystävän oikutteluun, toisen roikkuminen minussa niin, että alkaa ahdistaa, kun ei saisi olla mitään muuta elämää...

Ustävästi tuli koppava, ylimielinen, ilkeä. Tämä kaikki siksi, että löysin itselleni miehen. Hänestä tuli kai jollain tapaa mustasukkainen, koska minulla ei enää ollut hänelle yhtä paljon aikaa, kuin ennen.

Tosin, kun hän taas seurusteli siinä jossain välissä ja tilanne oli sama itseni kohdalla niin jaksoin odottaa ja ymmärsin tilanteen.

sen jälkeen kun muutin vähän pidemmälle. Pyysin kylään jne. mutta ei ikinä tullut vaikka olisin hakenutkin. Alkuun soitteli mutta pian se meni sellaiseksi että soitti vain silloin kun halusi rahaa lainaan.



Mä kerran sitten avasin suuni siitä asiasta ja kaveri suuttu ihan tosissaan, huusi hulluna puhelimessa miten hänellä on kiire, vaikeat lapset ja parisuhde, työt ja kaikki, ja että on soitellut muutenkin kuin vain rahaa lainaakseen.



Nykyään ei olla tekemisissä ollenkaan. Kuulen kyllä hänestä suht usein, meillä on yhteisiä tuttuja. On aika alamäkeä mennyt kaverin elämä uuden parisuhteen astuttua kuvioihin.



Ei oo ikävä.

Valehteli minusta yhteisille tuttaville. Väitti minun iskeneen erään varatun miehen baarista ja harrastaneen seksiä samaisen miehen kanssa puistossa keskellä kesää. Huvittavaa oli etten ollut edes kaupungissa silloin kun se muka oli tapahtunut. Muutenkaan juttu ei pidä paikkaansa, en ole ikinä koskenut varattuihin, enkä koska.



Miksi itse olet katkaissut välisi?

kun enemmän pitäisi arvostaa avioliittoa ja perhettä. Monesti tuntuu että ystävyyden kuuluu mennä perheen ja avioliiton edelle. Toki on hyvä jos ystäviä on, mutta kohtuus kaikessa. Itse ainakin koen olevani onnellinen kun niitä ystäviä on vähemmän. Ei pelkoa välien katkeasmisista, luottamuksen menetyksistä, kateudesta jos "ystävällä" on muitakin ystäviä jne.

pieleen. 50 % kuitenkin eroaa, joten mä pitäisin hyvää huolta ystävistäni... hyviä ei kasva puissa.



Olen kahdelle ihmiselle toivottanut hyvää matkaa. Toinen oli itsekäs hyväksikäyttäjä ja tasapainoton ihminen, joka huusi törkeästi tyttärelleen. En kestänyt enää katsoa.



Toinen taas on aspergeria sairastava äiti, jonka tokaluokkalainen tytär joutuu esim. juuri nyt olemaan yksin kotona 12 tuntisia päiviä koko joululoman. Äidillä on vähän muuta tekemistä, niin ei ehdi kotiin. Hänellä ei ollut mitään hajua kellosta, kalenterista tai siitä, mikä on kohtuullinen pyyntö ystävälle ja mikä taas ei.



Molemmat asuvat aika lähellä, joten olemme hyvän päivän tuttuja. Olen iloinen yhä päätöksistäni hankkiutua heistä eroon. En halua tyttäreni katsovan tuollaisia perheitä...