Lasta ei saa kehua fiksuksi.

Mun toista poikaa voisi kai kuvailla hyvinkin sanalla fiksu. On harkitsevainen (yleensä...) ja on monella tavalla älykäs. Mun käsittääkseni tuossa ap:n viestissä viitattiin ehkä enemmänkin ulkoa oppimiseen ja sellaiseen suorittamiseen oppimisen sijaan, eikä sillä mielestäni ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa (tai ei ainakaan kovin paljon...). Älykkyyttä on monenlaista, "perinteisen" lisäksi myös mm. sosiaalinen älykkyys, jota taas pojallani ei niin huimasti ole.

minkä maalainen dokumentti oli? Entä kuinka uusi?



Vähän OT, mutta joskus 70-luvullahan neuvottiin olemaan kehumatta lapsia ylipäätään, jotteivät ylpisty...

Tai sitten minä olen vaan niin fiksu, että pystyn sekä kehumaan lasta fiksuksi että kannustamaan omatoimiseen ongelmaratkaisuun, keksimiseen ja yrittämiseen ilman epäonnistumisten pelkoa.

Aina kun kuulen sanan omata ja potentiaali, viritän haulikkoni.

väitteitä. Nimittäin, että hyväosaisuus periytyy niin, että menestyneet hyvin koulutetut vanhemmat kehuvat lasta fiksuksi ja lahjakkaaksi, kun tämä menestyy, ja lapselle kasvaa hyvä itsetunto, ja tämä valitsee rohkeasti vaativia koulutusaloja.



Kun taas matalammin koulutetut ihmiset kehuvan koulussa menestynyttä lastaan sanomalla, että tämä on tehnyt ahkerasti töitä, eikä lapselle kehity käsitystä siitä, että hän voisi pärjätä missä vaan, ja hän valitsee matalampaa koulutusta vaativia aloja.

niin todennäköisemmin kuin että lasta aletaan kehua yrittämisestä ja luovasta ajattelusta käy niin että lakataan kehumasta siinä pelossa että menee pieleen. Parempi kehua jonkun mielestä väärin kuin pantata kehuja, minun mielestäni.

minkä maalainen dokumentti oli? Entä kuinka uusi?

Vähän OT, mutta joskus 70-luvullahan neuvottiin olemaan kehumatta lapsia ylipäätään, jotteivät ylpisty...

Taisi olla yhdysvaltalainen... perhana kun en muista sen dokumentin nimeä. Siinä oli sellainen toimittaja, joka kiersi tutustumassa erilaisiin kasvatuspedagogioihin.

Tuossa koulussa näytti olevan tosi hyvä tekemisen meininki, ei tosiaankaan pelätty että lapset ylpistyy, vaan ne tulokset oli vain vähemmän arvokkaita kuin se oma panos, rohkeus yrittää ja halu hankkia tietoa itse.

ap

hän on hoksannut jonkun jutun oikein vaan silloin kun hän ei millään keksi vastausta ja etsii ratkaisua luovista mutta vääristä vastauksista ja tietää sen itsekin, lamaantuu ja ymmärtää että vanhemmat eivät haluakaan hänen olevan fiksu ja keksivän oikeaa vastausta?

hän on hoksannut jonkun jutun oikein vaan silloin kun hän ei millään keksi vastausta ja etsii ratkaisua luovista mutta vääristä vastauksista ja tietää sen itsekin, lamaantuu ja ymmärtää että vanhemmat eivät haluakaan hänen olevan fiksu ja keksivän oikeaa vastausta?

Tietysti lasta kannustetaan oikeaan ratkaisuun, mutta hän ei ole älykäs vain päätyessään tulokseen jota haetaan. Ja sellaista reittiä pitkin jota haetaan.

Taidan kirjoittaa epäselvästi, kun pointti hukkuu monelta. No, ehkä tuo otsikko oli liian raflaava.

lasta tulisi kannustaa yrittämisestä, ei saavutuksista. Liiallinen älykkääksi kehuminen toimii päinvastoin kuin vanhemmat tarkoitattavat.



Lapsen kärsivällisyyttä kannattaa myös kehittää; tehdyssä kokeessa kärsivällisyyttä osoittaneet lapset osoittautuivat vähemmän kärsivällisiä älykkäämmäksi.

ja dokumentin pointin. Ylipäätään lasta pitäisi muistaa kehua myös ihan oman olemassaolonsa takia, ei vaan suoritusten takia. Eikä tosiaan kauheasti viljellä kehuissaan pysyviä ominaisuuksia (oletpa kiltti, oletpa fiksu jne.)

Mutta mutta, suomalaiseen kasvatusympäristöön kuuluu ylipäätään kehujen säästäminen: haukkujen puute pitäisi osata tunnistaa kehuksi. Arvelinkin, että kyseessä on amerikkalainen dokumentti, sillä siellä ko. ongelmaa ei ole samalla tavoin kuin Suomessa.

Ap:n kuvaama menetelmä kuulostaa tosi hyvältä, mutta suomalaisessa ympäristössä ei mielestäni pitäisi kehuja antaessaan niin kauheasti miettiä, miten kehuu, kunhan muistaa kehua :).

minkä maalainen dokumentti oli? Entä kuinka uusi?

Vähän OT, mutta joskus 70-luvullahan neuvottiin olemaan kehumatta lapsia ylipäätään, jotteivät ylpisty...

Ihan 2000-luvulla oli tehty. Taisi olla yhdysvaltalainen... perhana kun en muista sen dokumentin nimeä. Siinä oli sellainen toimittaja, joka kiersi tutustumassa erilaisiin kasvatuspedagogioihin.

Tuossa koulussa näytti olevan tosi hyvä tekemisen meininki, ei tosiaankaan pelätty että lapset ylpistyy, vaan ne tulokset oli vain vähemmän arvokkaita kuin se oma panos, rohkeus yrittää ja halu hankkia tietoa itse.

ap

Olin kirjoittaa, että täyttä fuulaa. Totta kai saa sanoa älykkääksi.



Mutta tottahan tuossa on toinen puoli, itse pelkäsin kovastikin epäonnistumista koulussa. Siksi pidin suuni kiinni aina ja panikoin kun opettaja kysyi jotain. Pelkäsin siis sitä että sanon väärin ja kaikki pitää tyhmänä.

on kehuttu liikaa oikeista vastauksista ja fiksuudesta vaan se että on naurettu väärille vastauksille ja annettu ymmärtää että on tyhmä kun menee pieleen.

Olin kirjoittaa, että täyttä fuulaa. Totta kai saa sanoa älykkääksi.

Mutta tottahan tuossa on toinen puoli, itse pelkäsin kovastikin epäonnistumista koulussa. Siksi pidin suuni kiinni aina ja panikoin kun opettaja kysyi jotain. Pelkäsin siis sitä että sanon väärin ja kaikki pitää tyhmänä.

kehun lastani joka päivä ihanaksi ja tosi taitavaksi. Koska hän on:) Ja koska itse en saanut kehuja lapsena. Vanhempani jotenkin häpesivät sitä että olin taitava ja menestyin koulussa. Koko suku on duunareita ja minulle sanottiin usein, ettei kannata tähdätä liian korkealle ettei putoa kovaa alas. Yliopistoon lukiessa isä sanoi, että pitää laittaa paperin myös keskiasteen kouluun ettei pety kun ei pääse.

Nyt kun vaikka olen menestynyt ja näyttänyt kaikille, niin itsetunto muistaa silti ne lapsuuden arvonalennuksen. Siksi vaikka kuka sanoisi mitä, niin kehun lastani joka ikinen päivä, sillä en halua hänelle ikinä samaa tunnetta.

Koko suku on duunareita ja minulle sanottiin usein, ettei kannata tähdätä liian korkealle ettei putoa kovaa alas.

etkä hoksaa että ehkä se sun lapsi olisi mieluimminm "tyhmä" ja taitamoton duunari.

Lapseni opettaja kehui lasta hurjan fiksuksi ja sen jälkeen alkoi alamäki koulussa. Psykologi sanoi sen johtuvan varmaan siitä, kun ei halua olla luokan priimus, koska fiksuja kiusataan koulussa.

Itse tunnen lapseni paremmin ja tämä ei ole mielestäni oikea syy vaan se, että hänelle on tullut paineita. Pelkää epäonnistuvansa. Ei edes vastaa kokeissa kysymykseen ellei ole täysin varma, että vastaus on oikein. Ei yritä mitään ellei ole varma osaavansa. Myös muualla lapsi on saanut kuulla olevansa hurjan fiksu ja sitä mielestäni korostetaan joka paikassa liikaa. Hän ollut myös aina hyvin luova ja kekseliäs ja sitä hän on vielä kotona, mutta koulussa luovuus katoaa.



Itse en ollut hyvä koulussa ja minulle kelpaa huonommatkin koe numerot. Hänelle itselleen ne ei kelpaa.



Pitääkin kiinnitää jatkossa huomiota siihen, että alan korostamaan ja kehumaan lapsen yrittämistä ja omatoimisuutta.

kehua hänenä itsenään, vaan suoritteista?

Siinäkin voi mennä pieleen, jos lasta kehutaan ja hehkutetaan kaikesta, kuvittelevat olevansa muita ylempänä. Sitten ankara totuus paljastuu koulussa, kun osaajia on muitakin tai vielä etevämpiä.

Suorittamisesta kehutuilla lapsilla saattaa mennä koko elämä suorittamiseen. Tästä on hyvä kirja: Irti suorittamisen pakosta.

ovat arvostus silloin, kun jotain menee pieleen.

Aiheesta on muuten ihan mielenkiintoinen kirjakin kirjoitettu. En tiedä olenko onnistunut, mutta luulen että olen. Esim. lapsen mummo sanoi että meidän lapsi on sellainen, että se vaan rupeaa mummolassa tekemään asioita (esim. luovuutta vaativia) eikä lainkaan epäröi mitään että tuleekohan tästä nyt oikeanalainen tms. Tuntui olevan mummolle ihmetyksen aihe.

Tuli mieleen oma isäni. Hänellä oli lapsena vilkas veli ja isäni käytökseen aina vedottiin. Esim: "Erkki osaa aina niin hyvin käyttäytyä. Erkki ei tuota pettymyksiä. Erkki on fiksu". Kuulemani mukaan siis. Voisin ajatella, että tuosta johtuen on isäni potenut liki koko aikuisiän vakavaa masennusta ja psykosomaattisia oireita. Uskaltaa vasta nyt aikuisena olla heikko.