Saako työhaastattelussa kysyä CV:n aukoista?
Mä haastattelen huomenna useaa ihmistä organisaatiomme työpaikkaa varten, mutta en ole varma, saanko kysyä, jos ihmisellä on useita, vuosikausien aukkoja CV:ssä?
(En yleensä tee rekrytointihommia, joten siksi kysyn näin "alkeellista" kysymystä.)
Kommentit (30)
eivät saaneet sinne sitten ketään ammattitaitoista??! Tulee varmasti hyvä rekrytointitulos!
Ok, vastaus vielä.. Saa kysyä, mutta on henkilön oma asia, mitä vastaa. Jos hän sanoo esimerkiksi sairaus, et saa alkaa tenttaamaan. Jos hän nyt hakee työtä, sinun tulee vain olettaa, että nyt hän on kunnossa. Hän voi myös kieltäytyä vastaamasta, eikä siitäkään voi tehdä mitään päätelmiä. Syitä on moninaisia, joista useimmat kunniallisia.
Sellaistakin on kysytty, että miksi joku työsuhde on kestänyt vain vähän aikaa. Ihan kaikkea työntekoon ja opiskeluun liittyvää saa kysyä
Sairaus on tietenkin ehkä hieman hankala kirjata, mutta mä oon ainakin äitiys-, vanhempain- ja hoitovapaat kirjannut. Onhan se ihan älytöntä, että minulla olisi ansioluettelon mukaan 6 vuoden kokemus alalta, vaikka tosiasiassa olisin ollut siitä kuudesta vuodesta 4 vuotta kotona lasten kanssa (eli todellisuudessa vain kahden vuoden työkokemus).
on ehkä pikkuisen simppeli....mutta kerrotaan nyt sitten, että joillakin ihmisillä on esimerkiksi pitkiä sairauslomia. Ei ole tapana laittaa cv:hen "rintasyövän takia sairauslomalla xx-xx" tai "masennuksen takia sairauslomalla xx-xx". Hyvin mahdollisesti jäisi työt saamatta. Voi olla myös työttömyyttä, joka sekin on aukko cv:ssä. Miksi jättää se sinne...öööh no aina ei saa töitä :O Näitätän nyt kannattaa selittää niin, että on (itse-)opiskellut yms. sinä aikana, samoin haastattelussa voi sairastelusta sanoa, että oli sairautta, ja se opetti minua keskittymään olennaiseen tms.
Sitten voi olla viettänyt aikaa ulkomailla, muuten etsinyt itseään tms. Sellaista on elämä! Nämä nyt on tietysti sellaisia, jotka saa aina "selitettyä" positiivisesti..
Mutta tulee niitä aukkoja jos jostakin, eikä niitä aina "voi olla jättämättä" :O
ole mitään väliä, jos firmassa ajatellaan yhtään fiksusti ja pystytään näkemään ihmisen potentiaali. Muunlaisiin firmoihin ei kannata edes hakea, ei niissä pääse kehittymään ;)
itse olen alalla, jossa kaikki työsopimukset ovat määräaikaisia (juu, valtiolla). Nyt kun työuraa on kestänyt jo pari vuosikymmentä, olen alkanut jättää ne ensimmäisen kymmenen tai 15 vuoden työpaikat merkkaamatta, tai koota ne yleisnimikkeen "sitäjatätä siinäjatuossa laitoksessa ja apurahoilla. Muuten on ihan toivoton yrittää saada mitään mahtumaan siihen "1 sivun" cv:hen mitä moniin paikkoihin pyydetään. Tuohon kokoomanimitykseen sisältyy sitten kyllä myös äitiyslomaa, pari parin kuukauden työttymyyttä ja yksi vaihe, jossa oli vammaisen lapsen takia niin kiire, etten ehtinyt hakea sen enempää töitä, rahoitusta, työttömyyskorvausta, sairaslomaa kuin omaishoidontukeakaan. Mistään näistä minä en erikseen kerro, eikä kukaan tietenkään osaa kysyäkään. Sen sijaan kerron siitä, että minulla edelleen on se vammainen lapsi, joka joskus edellyttää hieman yksilöllisiä työjärjestelyjä, koska en halua joutua työpaikkaa, jossa niitä ei voisi toteuttaa.
jos on kaksi hyvää hakijaa, joista toisella on aukkoja cv:ssä ja toisella ei, niin se aukoton valitaan. Eikä siitä voi rekrytoijaa moittia.
jos on kaksi hyvää hakijaa, joista toisella on aukkoja cv:ssä ja toisella ei, niin se aukoton valitaan. Eikä siitä voi rekrytoijaa moittia.
jos on rutiinitoimistohommia ja liukuhihnaa niin voi olla näin. Mut jos tarvitaan esim luovuutta tai ongelmanratkaisukykyä niin aukoilla on paljon vähemmän väliä kuin sillä, mitä niiden välissä on. Aukot voivat jopa kertoa positiivisia asioita, jos ne ovat oikeassa yhteydessä.
jos on kaksi hyvää hakijaa, joista toisella on aukkoja cv:ssä ja toisella ei, niin se aukoton valitaan. Eikä siitä voi rekrytoijaa moittia.
Kyllä se kuule muista jutuista riippuu, sori :D Aukkoja kun on niin monenlaisia....ja niin on työpaikkojakin, tuo joka kirjoitti, että hyviä firmoja ei kiinnosta kuin potentiaali on todellakin oikeassa!
Mutta sinä nyt olet varmaan siivooja tai kaupankassa, joissa sillä on väliä...
ole mitään väliä, jos firmassa ajatellaan yhtään fiksusti ja pystytään näkemään ihmisen potentiaali. Muunlaisiin firmoihin ei kannata edes hakea, ei niissä pääse kehittymään ;)
jos niitä on, ei ihminen ole yhtä hyvä rekrytoitava kuin se, jonka CV on aukoton. Yleensä firma hakee työntekijää, ei ihmisen potentiaalia.
jos on kaksi hyvää hakijaa, joista toisella on aukkoja cv:ssä ja toisella ei, niin se aukoton valitaan. Eikä siitä voi rekrytoijaa moittia.
Kyllä se kuule muista jutuista riippuu, sori :D Aukkoja kun on niin monenlaisia....ja niin on työpaikkojakin, tuo joka kirjoitti, että hyviä firmoja ei kiinnosta kuin potentiaali on todellakin oikeassa! Mutta sinä nyt olet varmaan siivooja tai kaupankassa, joissa sillä on väliä...
niin aukoton CV on edellytys edes pääsylle haastatteluun. Jossain pikkufirmassa voidaan ottaa töihin kuka tahansa, mutta jos CV on repaleinen, ei kannata edes haastatella. Siinä tuhlaa aikaansa.

Jos haetaan vaikka asiantuntijatehtäviin niin aukoton CV on edellytys edes pääsylle haastatteluun. Jossain pikkufirmassa voidaan ottaa töihin kuka tahansa, mutta jos CV on repaleinen, ei kannata edes haastatella. Siinä tuhlaa aikaansa.
asiantuntija- ja/tai esimiestehtävissäkään (ja juu, olen siirtynyt näiden välillä enemmän kuin yhden kerran). Mutta toki olen alalla, jolla ihmiset tunnetaan, ja mut tunnetaan. Ja mulla on koulutus ja osoitusta aikaansaannoksista. Aukoista huolimatta tai ehkä juuri niiden ansiosta.
Aukkohan voi johtua vaikka siitä että on ottanut vuoden vapaata kiertääkseen maailmaa. Meillä mainosalalla tuollainen ainakin tulkittaisiin vain positiiviseksi asiaksi. Eli aukko itsessään ei estä haastattelua mutta jos se on pitkä niin sen sisältö varmaankin haastattelussa tulee puheeksi.
[/quote]
niin aukoton CV on edellytys edes pääsylle haastatteluun. Jossain pikkufirmassa voidaan ottaa töihin kuka tahansa, mutta jos CV on repaleinen, ei kannata edes haastatella. Siinä tuhlaa aikaansa.
[/quote]
HAH HAH!!!!
jos on kaksi hyvää hakijaa, joista toisella on aukkoja cv:ssä ja toisella ei, niin se aukoton valitaan. Eikä siitä voi rekrytoijaa moittia.
Kyllä se kuule muista jutuista riippuu, sori :D Aukkoja kun on niin monenlaisia....ja niin on työpaikkojakin, tuo joka kirjoitti, että hyviä firmoja ei kiinnosta kuin potentiaali on todellakin oikeassa!Mutta sinä nyt olet varmaan siivooja tai kaupankassa, joissa sillä on väliä...
ja tämän alan todellisilla osaajilla ei todellakaan pääse syntymään aukkoja työhistoriaan.

varmaan tosi ahdistava ala sitten. ONhan ihmisellä nyt sentään jotain oikeuksia!
Voit kysyä, että mitä olet tehnyt vuosina 2008-2009. Onhan toki eroa, onko hakija ollut lasten kanssa kotona, työttömänä tai esim. sairaana.
Tulevaisuuden suunnitelmista ei sitten olekaan soveliasta kysyä, esim. perhesuunnitelmista tms. Ne on jokaisen oma asia eikä niitä voi edes suunnitella päivän päälle.
Mutta en siis ole rekry-ammattilainen.