Miksi rahasta puhuminen on tabu?
Tunnettu faktahan on se, että rahasta puhuminen on tabu. Monien mielestä rahasta puhuminen on täysin moukkamaista.
Kysyisinkin, että mistä tämmöiset opit ovat peräisin ja mihin ne perustuvat? Kuka teille on tämmöistä opettanut ja mihin se perustuu, että raha-asioista ei saa puhua?
Kommentit (38)
rahasta puhumista, erityisesti elatusmaksuista ja asuntojen hinnoista. Ehkä nämä aiheet eivät ole vain kaikille yhtä tärkeitä.
Kyllähän rahasta puhuminen on vähän mun lempiaihe. Olen vakuuttunut, että kun asia on tabu, niin sen seurauksena paljon enemmän rahaa menee verottajalle (en nyt usko kuitenkaan mihinkään verottajan salajuoneen) ja siihen, ettei osata pistää rahaa työskentelemään. Jos rahasta puhuttaisiin avoimemmin vaikka kahvipöytäkeskusteluissa, niin ihmiset osaisivat tehdä verovähennyksiä, lahjoittaa rahaa oikein, tehdä testamentteja, hankkia järkevän kokoisia vakuutuksia, laskea sopivan kokoisia lainoja jne. Järkyttävintä on minusta se, että taloustaidot eivät useinkaan siirry edes isältä pojalle. Ei minullakaan ole haisuakaan, että paljonko vaikka isälläni on omaisuutta tai velkaa - eihän sellaisesta sovi keskustella.
on piinallista - ja äveriäämpien kesken tahasta puhuminen on tosiaan rahvaanomaista.
ja huomaan monesti kysyväni vaikka jonkin tuotteen hintaa tai mitä joku saa palkkaa esim. jos olen aikonut samalle allalle... mutta vastauskia saa nihkeesti ja en ymmärrä.
Itse kerron mielelläni mitä mikin maksaa ja mitä mieheni tienaa tai minä, ei se ole mikään salaisuus.
sekä vanhemmat että kaikki me lapset ollaan rahoitusalalla ja raha on aina ollut ihan neutraali asia ja siitä on puhuttu kuten muistakin asioista. Ei siis niin, että rahaa pitäisi olla paljon tai että siinä olisi mitään hienoa, jos on rikas, vaan raha nyt vaan on yksi välttämätön asia jokaisen ihmisen elämässä ja siitä olisi syytä tietää perusasiat. Ilman rahaa kun kukaan ei pärjää nykyään, edes hyväntekeväisyyttä ei voida tehdä ilman rahaa.
vaan käyttää ne oikein eli ostaa eettisesti hyviä tuotteita tai kerätä rahaa vaikkapa yhteiselle lomareissulle. Mielenkiinnosta seuraan taloutta, mutta en siksi että tietäisin parhaat porsaanreiät laissa tai osaisin nostaa joitain tukia, ja hyötyä siitä. Aion opettaa lapsilleni taloudenpitoa, mutta en rahanhimoa.
Tuo taloudenpidon oppiminen jää minusta useissa perheissä oppimatta, jos esim. ei kerrota, että paljonko vanhemmat tienaa ja mitä sillä rahalla saa tai paljonko velkaa on otettu. Itse en näe sitä mitenkään häpeällisenä, että kerron, että tienaan 3000 ja siitä jää 2000 euroa käteen ja yritän saada siitä 400 euroa kuussa säästöön. Minusta raha-asiat pitäisi olla ihan yhtä neutraaleita kuin vaikka miten pukeudutaan -10 asteen pakkaselle. Itse en siis ymmärrä sitä tabu-aspektia ollenkaan ja siksi saatan ollakin niin moukka, että kysyn joltain, että paljonko sen palkka on tai joutuivatko ottamaan paljon asuntolainaa asuntoonsa. Harvassa ovat ne ihmiset kuitenkin, jotka tuommoiseen mitään vastaavat.
Mutta on moukkamaista leveillä varakkuudellaan, olla ahne tai kertoa miten kalliita ostokset ovat tarkoituksena kehua, että minullapa on varaa tällaiseen.
rahanhimosta, jota yleisesti ei pidetä kovin ylevänä tunteena. Itselläni on myös muutakin keskusteltavaa.
Olettaisin että syy on siinä, että Suomessa ei ole varsinaisia luokkaeroja, mutta varallisuuseroja on kuitenkin. En osaa kuvitella, että vaikka Jenkeissäkään työnantaja selittäisi rahakuulumisiaan meksikolaiselle työntekijälleen, että tekeepä nyt tiukkaa saada lasten opinnot maksettua kun yliopistot nosti lukukausimaksujaan, pitää varmaan vähän leikata lasten taskurahoja, tai työntekijä juttelisi miten pitää taasen vähän säästää ruokakuluissa että saadaan bensaa autoon. Sen sijaan epäilemättä tahoillaan toisten samassa sosioekonomisessa asemassa olevien kanssa voivat keskustella rahasta. Näin se mielestäni on Suomessakin, jos tiedetään että keskustelijoiden rahatilanne on suhteellisen yhtenäinen, voidaan rahasta keskustella. Jos seurassa on joku köyhempi, tuntuisi varakkaammista kiusalliselta puhua omista rahapulmistaan tai edes mainita että pärjää ihan hyvin ja saa rahaa säästöön, ja taas köyhempi ajattelee että rahatilanteen tunnustaminen on noloa tai aiheuttaa kiusallisen tilanteen.
Miksi tuttavat ei halua kertoa esim. sitä palkkaansa, eivät ehkä halua tietää onko tämän asian suhteen eriarvoisuutta. Päällepäin sitä ei Suomessa välttämättä näe. Miksi työkaverien kesken ei puhuta palkoista, siinä ehkä on kilpailutilanne, palkkoihin on budjetoitu tietty summa ja jos joku on saanut neuvoteltua itselleen enemmän, ei halua paljastaa sitä.
Olen itse ns. hyväosainen (vaikkakin tällä hetkellä rahaton!), ja huomaan kyllä että moni muu on vaitonainen raha-asioista. En osaa ajatella palkkaani henkilökohtaisena asiana, enkä miettisi kahta kertaa kenelle kavereistani voin sanoa että nyt ei kuule tilillä ole kuin pari kymppiä, katsotaan sitten vaikka ensi kuussa sitä ravintolailtaa. Haluaisin muutenkin puhua raha-asioista, asuntolainoista jne, minulle ne ei ole henkilökohtaisia asioita. Mutta toisaalta minä oletankin että parin vuoden päästä taloudellinen tilanteeni on aivan toinen, ja varmaan jos ei kävisikään niin, voisin mieluummin pitää suuni kiinni asiasta.
Jos aloitan puheen pörssisijoittamisesta romanikerjäläisen kanssa kadulla, sitä tuskin pidettäisiin kovinkaan fiksuna, vai?
rahasta, esim palkoista, ei puhuta. En ole koskaan tiennyt, paljonko vanhempani saavat palkkaa, vaikka tottakai isompana tajusin, että muut pitivät meitä varakkaina, koska isäni oli 'status'-ammatissa. Enkä kertoisi kavereilleni meidän tuloistamme tai omaisuudestamme, vaikka joitakin se tuntuu häiritsevänkin. Itse en kyllä koe, että edes voisin kertoa omaisuudestamme, koska siihen liittyy ennakkoperintöasioita ym muihin ihmisiin liittyvää. Verottajalle on tietysti kerrottu, ja verot maksettu.
No eihän tuo asia paljasta sitä, että kyseessä olisi tabu. Mielestäni asia paljastuu tabuksi mm. tuolla, ettei tiedä omien vanhempiensa palkkaa tai velkamäärää.
rahasta puhuminen on monille tabu. Olen aina ajatellut, että se ei minulle sitä ole.
Asuin takavuosina Intiassa ja minulle meinasi mennä ruoka väärään kurkkuun, kun eräs yläluokan rouva - jonkin sortin kaveri - kysyi minulta paljonko mieheni tienaa kuussa ja paljon hän antaa minulle taskurahaa...
Tällöin huomasin, että taitaa se raha minullekin olla tabu. Hyvin olen laitostunut.
sijoituksistaan avoimesti, on vähän outo. Minä ajattelen niin että ihmisen ei periaatteesa pitäisi haalia varallisuutta niin että sitä riittää sijoitettavaksi. Jos on ylimääräistä, niin pitäisi antaa niille joilla ei mitään ole. On ikäänkuin vähän noloa ja tulee myötähäpeän tunne, jos joku kertoo rahoistaan.
Minusta raha-asiat pitäisi olla ihan yhtä neutraaleita kuin vaikka miten pukeudutaan -10 asteen pakkaselle. Itse en siis ymmärrä sitä tabu-aspektia ollenkaan ja siksi saatan ollakin niin moukka, että kysyn joltain, että paljonko sen palkka on tai joutuivatko ottamaan paljon asuntolainaa asuntoonsa.
On minustakin ihan neutraalia keskustella siitä miten pukeudutaan pakkasella. Silti en kysele ventovierailta tai puolitutuilta onko heillä juuri nyt pitkät kalsarit jalassa.
samoin kuin käyttämäsi reseptilääkkeet tai papa-kokeen tulos. Pankkisalaisuuskin on sitä varten, että kaikki eivät halua levitellä asioitaan kaikille.
jollain on syöpä, ja siitä ei kerrota kenellekään.
Yhteistä kaikille tabuille on häpeä. Eli miksi ihminen häpeää itseään?
Minusta olisi kaikkien tai ainakin useimpien etu, että rahasta ja esim. palkoista puhuttaisiin avoimesti. Että ihmisillä olisi hyvä ja todellisuuteen perustuva käsitys eri ammattien palkkatasosta, osaisivat pyytää oikean määrän palkkaa ja esim. miesten ja naisten palkkaerot hieman pääsisivät pienenemään. Ja esim. verosuunnittelun ym. kannalta kannatan tosiaan avoimuutta raha-asioissa.
Raha- asioista saa puhua, jos rahaa on vähän/kohtuullisesti. Sen sijaan jos rahaa on enemmän, siitä puhuminen on leveilyä, eikä se istu suomalaiseen kulttuuriin. Jos nyt tarkoitit raha- asioilla palkasta ja toimeentulosta puhumista.