Lue keskustelun säännöt.
Millaisesta ihmisestä kyseleminen on kiusallista?
30.12.2010 |
Tapasin taannoin erään naisen. Hän oli hyvin,hyvin puhelias. Sellainen, jolta tulee juttua vaikka muille jakaa.Puhuu, mitä näkee ja kokee ja mitä hänelle on tapahtunut. Kertoi heti alkuun esim. sen, että suuttuessaan hän huutaa lapselleen lahjoittavansa sen pois. Ja sen, että hän en äitinsä kuoli pari vuotta sitten ja se oli tosi kova paikka.
Hän ei kysellyt minulta oikeastaan mitään. Muistaakseni koko tuntien aikana kysyi minulta vain yhden kysymyksen. Muuten puhui paljon ja kertoi omista asioistaan ja tapahtumistaan paljon.
Kuunteli myös paljon minua, jos minä puhuin. Ei siis ollut minäminä-tyyppiä.
Minä puolestani pidän kohtaliaana kysyä toiselta ihmiseltä. Tarkoitukseni ei ole udella, mutta minun maailmassani kysyminen osoittaa mielenkiintoa. Samalla se on sitä, että ohjaan keskustelua siihen suuntaan, kun minä haluan.
Kysyin asioita, kuten miten olette tavanneet, koska olette menneet naimisiin, miten olet päätynyt opiskelemaan haluamaasi alaa, miksi vaihdoit työpaikkaa, mitä tykkäät nykyisestä, ai et tykkää eli oletko hakemassa uutta...
Jälkikäteen kuulin, että tämä nainen oli kokenut kysymykseni kiusallisina.
Hmmmm... olin yllättynyt. Mistä tämä kertoo`?
Kommentit (26)
Hmmmm... olin yllättynyt. Mistä tämä kertoo`?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vähän nuo muutamat tiedot muutettuna.
En tosiaan tykkää kun kysellään, saatan höpöttää ja paljon, kuuntelen, kommentoin, en AVAA AIHEITA kysymyksillä, voin kysyä jos toinen on avannut aiheen. En kysele juuri siksi, etten mene aiheeseen jota toinen ei halua käsitellä. Tuttujen kanssa kommunikaatio on erilaista.
Yleisesti ottaen ihmiset jotka ovat kyselleet minulta eka kerralla paljon ovat olleet hillittömiä juoruämmiä, vaikka eivät sitä itse edes tajua ja jakaneet infonsa heti seuraavassa kahvipöydässä. Ei varmaan pahalla, mutta en tykkää.
todennäköisesti en tykännyt siitä, että olit heti puhumassa jonkun tuttuni kanssa kaikesta.
tuo selitys ei pidä paikkaansa juoruämmästä, koska, eihän meillä edes ole yhteisiä tuttuja, joille voisin tuosta ihmisestä mitään kertoa. Hän oli ihminen, jonka kanssa oli yksi yhteinen tuttu, olimme kaikki yhdessä, enkä tule tapaamaan häntä toiste.
Onko muita syitä?
ap
vähän nuo muutamat tiedot muutettuna. En tosiaan tykkää kun kysellään, saatan höpöttää ja paljon, kuuntelen, kommentoin, en AVAA AIHEITA kysymyksillä, voin kysyä jos toinen on avannut aiheen. En kysele juuri siksi, etten mene aiheeseen jota toinen ei halua käsitellä. Tuttujen kanssa kommunikaatio on erilaista. Yleisesti ottaen ihmiset jotka ovat kyselleet minulta eka kerralla paljon ovat olleet hillittömiä juoruämmiä, vaikka eivät sitä itse edes tajua ja jakaneet infonsa heti seuraavassa kahvipöydässä. Ei varmaan pahalla, mutta en tykkää.
Onko tämä kontrollifriikin ominaisuus?
Voiko siis ajatella,että nainen "kontrolloi"tilannetta omilla jutuillaan? Eli hän inhosi sitä tunnetta, että joku toinen lähti johtamaan keskustelua, koska sitten keskustelu ei enää ollut hän kontrollissaan? Silloinhan ihminen ei voi enää valita, mitä kertoo toiselle ihmiselle itsestään (tai toki VOI valita, eihän minulle ole pakko mitään kertoa - mutta tunne voi olla se).
Voiko ajatella näin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta kysymys - mikä tahansa kysymys - yksinkertaisesti on tunkeileva. JOkaisella ihmisellä on oikeus kertoa itsestään ne asiat jotka haluaa, ilman että kukaan käy työntämässä nenäänsä sen pidemmälle. On aivan eri asia kertoa itsestään asioita vapaaehtoisesti kuin vastata toisten uteluihin. Voin esim sanoa, että luinpa tänään hesarista tai hbl:stä mielenkiintoisen jutun, mutta jos toinen utelee että mitä lehtiä meille tulee niin mieleen tulee heti, että se haluaa tietä mun puoluekannan ja kissaako se sille kuuluu. Mun ei tarvitse kertoa kenellekään lapsistani, lapseni vamman syystä, hänen koulunumeroistaan, ammatistani, koulutuksestani, varallisuudestani, makuuhuoneeni sisustuksesta, käyttämistäni e-pillereistä, uskonnostani, eikä poliittisista mielipiteistäni.
Kaikkia näitä ääliöt ihmiset ovat udelleet, mutta minä koen utelut ikävinä. Koen, että kysymyksiin on "pakko" vastata. En keksi kohteliaita non-vastauksia kyllin nopeasti. Jollen halua olla peäkohtelias, minun on pakko vastata kysymyksiin, joihin en oikeastaan haluaisi vastata. Kerron kyllä itse sen, mitä soveliaaksi ja keskusteluun liittyväksi katson.
Minä en myöskään utele kenenkään muiden asioita, mutta kuuntelen, mitä he haluavat kertoa. Heillä on oikeus kertoa se - ja vain se - mitä he haluavat.
miksi kyselit mm miten joku on tavannut miehensä jos tapaat tämän ihmisen vain kerran?
Oliko miehessä jotain omituista? Harvoin kysellään tuollaisia paitsi jos mies on esim maahanmuuttaja/julkkis/muuten 'outo'
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä, minä olen kontrollifriikki. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, kuka johdattelee keskustelua: Saat kaikessa rauhassa johdatella keskustelua kertomalla itsestäsi kaiken sen, mitä sielusi sietää. Ei haittaa pätkääkään ja seuraan johtoasi siinä, minkä itse arvioin osaltani sopivaksi. Minä haluan vain kontrolloida sitä, mikä minun on pakko itsestäni ja läheisistäni kertoa.
Onko tämä kontrollifriikin ominaisuus?
Voiko siis ajatella,että nainen "kontrolloi"tilannetta omilla jutuillaan? Eli hän inhosi sitä tunnetta, että joku toinen lähti johtamaan keskustelua, koska sitten keskustelu ei enää ollut hän kontrollissaan? Silloinhan ihminen ei voi enää valita, mitä kertoo toiselle ihmiselle itsestään (tai toki VOI valita, eihän minulle ole pakko mitään kertoa - mutta tunne voi olla se).
Voiko ajatella näin?
ap
Voisiko olla että olet itse poikkeuksellisen utelias?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta mielestäni kyselin siis neutraaleita asioita. En kysynyt puoluekannasta tai uskonnosta, vaan samantasoisia juttuja, mistä hän itsekin kertoi.
Siis kuten kerroin, hän puhui itse esim. siitä, että huutaa lapselleen. Minulle tämä on taas tabu-aihe. Koskaan ei tulisi mieleen kertoa tuntemattomalle, miten minä käyttäydyn pahimpana mahdollisena hetkenä lapsilleni...
Jouduin siis viettämään tämän naisen JA hänen aviomiehensä kanssa kuusi tuntia eräs päivä. Miehessä ei ollut mitään omituista. Minusta se on vain osa small-talkia. Varsinki, kun nainen oli itse kertonut tavanneensa miehensä jo 16-vuotiaana... miksi en saisi kysyä miehestä lisäkysymyksiä, jos hän itse otti aiheen puhuttavaksi?
ap
Vastuu on aina vastaajan. Jos et halua vastata, niin voit aina vastata "mitä kuuluu"-kysymykseen "hyvää". En minä siitä ala utelemaan mitään lisää, vaan ymmärrän kyllä yskän.
ap
kyllä, minä olen kontrollifriikki. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, kuka johdattelee keskustelua: Saat kaikessa rauhassa johdatella keskustelua kertomalla itsestäsi kaiken sen, mitä sielusi sietää. Ei haittaa pätkääkään ja seuraan johtoasi siinä, minkä itse arvioin osaltani sopivaksi. Minä haluan vain kontrolloida sitä, mikä minun on pakko itsestäni ja läheisistäni kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että oli kokenut kysymyksesi ahdistavina :D :D
Yritän olla ei-utelias silloin, kun olen hiljaisen ihmisen seurassa. Jos ihminen ei halua paljastaa itsestään mitään, en utelekaan, vaan
puhun säästä tai jostain.
Tämä ihminen oli kuitenkin kaksi kertaa puheliaampi ihminen kuin minä. Minun päässäni alkoi jossain päässä surisemaan, että olisi jo hiljaa.
Ja sitten aloin kyselemään, koska halusin puhua jotain muuta kuin höpöhöpöä.
Kyllä, olin myös kiinnostunut siitä ihmisestä. Millainen ihminen hän on, mitä hän harrastaa, tykkäsikö hän vauva-ajasta...
Kuten sanoin, jouduin viettämään puoli päivää hänen (heidän) kanssaan. Huomautan kuitenkin, että aloin kyselemisen vasta vähän myöhemmin, en heti ensimmäisten tuntien kohdalla.
ap
Onko tämä kontrollifriikin ominaisuus? Voiko siis ajatella,että nainen "kontrolloi"tilannetta omilla jutuillaan? Eli hän inhosi sitä tunnetta, että joku toinen lähti johtamaan keskustelua, koska sitten keskustelu ei enää ollut hän kontrollissaan? Silloinhan ihminen ei voi enää valita, mitä kertoo toiselle ihmiselle itsestään (tai toki VOI valita, eihän minulle ole pakko mitään kertoa - mutta tunne voi olla se). Voiko ajatella näin? ap
Voisiko olla että olet itse poikkeuksellisen utelias?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduimme sitten myöhemmin lyhyesti tekemisiin ja pahoittelin tätä tilannetta hänelle. Nainen totesi, ettei ole tottunut siihen, että häneltä kysellään...
Tämä vasta omituista onkin...En todellakaan ole maailman uteliain tai kysymysmerkin ihminen....
ap
että oli kokenut kysymyksesi ahdistavina :D :D
Ja sitten aloin kyselemään, koska halusin puhua jotain muuta kuin höpöhöpöä.
Kyllä, olin myös kiinnostunut siitä ihmisestä. Millainen ihminen hän on, mitä hän harrastaa, tykkäsikö hän vauva-ajasta...
en minä ajattele,että asiat minulle "Kuuluivat",mutta Eikö nämä kysymykseni ole neutraaleita? Eikö ne ole small-talkia?
Sitä paitsi, kuten sanoin, että siinä vaiheessa kun ihminen alkaa purkamaan tuntojaan kuolleesta äidistään niin ajattelen hänestä toisenalaista...jos hän olisi puhunut siihen mennessä vain säästä, en olisi uskaltanut edes kysyä harrastuksista..
Sitähän tässä ihmettelen. Miten minun ihmisarvioini voi mennä näin pieleen...eli mikä tässä ihmisessä on sellaista, mitä en tunnistanut?
ap
Samalla se on sitä, että ohjaan keskustelua siihen suuntaan, kun minä haluan.
koska tällöin minä en pysty mitenkään vaikuttamaan siihen, mitä sinä saat tietää minusta - ellen sitten ole töykeä, mitä haluan välttää. Joudun siis kertomaan kaikki yksityisasiani, mikäli sinä niin haluat.
Erityisesti jatkuva kysymyksillä ampuminen on ahdistavaa. Kun olen hyvää hyvyyttäni saanut juuri vastattua yhteen henkilökohtaiseen kysymykseen, tulee salamana toinen ja sitten kolmas jne.
Toki jonkin verran kyselemistä otan hyvin vastaan ja harrastan itsekin. Mutta välillä tulee tilanteita, joissa toinen automaattisesti olettaa saavansa vastauksen ja silloin koen olevani vähän kärjistäen hänen lelunsa.
Tottakai kyseleminen kuuluu normaaliin kanssakäymiseen ja suurin osa ihmisistä tajuaa, jos menee liian pitkälle ja osaa sujuvasti jatkaa kysymyksensä jälkeen diipadaapaan takaisin.
Kyllä mä ainakin oletusarvoisesti kuvittelisin ihmisen haluavan puhua työstään, opinnoistaan ja perheestään, jos kerran kertoo äitinsä kuolemastakin. Jos mun työkaveri kertoilee lapsistaan, kuuluu asiaankin kysäistä vaikka ikiä tai nimiä. Se kuuluu itseasiassa hyviin käytöstapoihin!
Mä en ole ikinä ymmärtänyt noita ihmisiä, joilta ei saa kysyä mitään.... En pysty pääsemään niiden pään sisälle. Miksi ne ei osaa puhua normaalisti? Miten syntyy sellainen ennakkoluulo toisia ihmisiä kohtaan, että kuvittelee kaiken tiedon antamisen olevan itselleen haitallista? Mulla oli tästä hauska esimerkki: työkaverini valitteli työmatkaa ja siinä olevia ylämäkiä (kulkee pyörällä). Kysäisin kepeästi, missä asustelee? Vastasi epämääräisesti kaupunginosa X:n. Mulle se on ihan yks ja sama, missä asuu. Se vaan nyt oli luonteva jatke tuolle pyöräilyjutustelulle. Asiasta kului pari vuotta ja tuli vaan juttua toisen työkaverin kanssa, ja kävikin ilmi, että tuo työkaveri asuu hänen kanssaan samassa kaupunginosassa ja asunut jo vuosia eli täysin toisella puolen kaupunkia. Ei tajuu... Luuliko se, että mä tungen väkisin sinne nuuskimaan, jos kertoo totuuden? Tuntuu niin oudolta, että tuollaista asiaa ei halua edes sanoa oikein. Kysymys on ihan asiallisista kaupunginosista eli ei mistään slummissa asumisen salailusta edes.
Kommenttisi on mielenkiintoinen.
No, minä en lätkinyt kysymyksiä peräperään. Kuten sanoin, tuo nainen puhui kaksi kertaa minua enemmän.
Tai jaa....tuo nainen ei kysynyt minulta mitään, eikä minulla ollut paljoakaan itse kerrottavaa....eli vaihtoehtoinani oli, että joko olen hiljaa ja annoin hänen puhua (jolloin päässäni alkoi surisemaan :-) tai sitten ohjasin keskustelua itse.
Mielenkiintoinen on tuo sinun kommenttisia leluna olemisesta. Se voi hyvinkin olla se tunne, joka toiselle tuli...
Mielenkiintoinen on myös kysymys siitä, MIKSI sinulle/hänelle tulee tällainen olotila? Ei minulle tule koskaan, vaikak toinen olisi kysymysautomaatti.
ap
Samalla se on sitä, että ohjaan keskustelua siihen suuntaan, kun minä haluan.
koska tällöin minä en pysty mitenkään vaikuttamaan siihen, mitä sinä saat tietää minusta - ellen sitten ole töykeä, mitä haluan välttää. Joudun siis kertomaan kaikki yksityisasiani, mikäli sinä niin haluat. Erityisesti jatkuva kysymyksillä ampuminen on ahdistavaa. Kun olen hyvää hyvyyttäni saanut juuri vastattua yhteen henkilökohtaiseen kysymykseen, tulee salamana toinen ja sitten kolmas jne. Toki jonkin verran kyselemistä otan hyvin vastaan ja harrastan itsekin. Mutta välillä tulee tilanteita, joissa toinen automaattisesti olettaa saavansa vastauksen ja silloin koen olevani vähän kärjistäen hänen lelunsa.
Haluan jälleen korostaa sitä, että ko. ihminen puhui itse kaikkea mahdollista, asioita, joita minä en itsestäni kertoisi. Hän ei siis ollut "yksityinen" ihminen, vaan hyvin, hyvin sosiaalinen.
ap