Vuokrasopimuksen päättämisestä vuokralla olijan taholta
Eli jos ilmoitan vuokranantajalle vaikka kuun viimeinen päivä että muutan tasan kuukauden päästä pois, kuinka monelta kuulta pitää vielä vuokra maksaa?
Kommentit (4)
niin maksat vielä marraskuun ja vuokrasopimus päättyy marraskuun viimeisenä.
kuukauden viimeisellä viikolla, koska en halua ottaa vastaan tietoa muutosta. Vuokrasopimuksen päättymisestä minulle ilmoitetaan kirjeellä, ei sähköpostilla eikä puhelimitse.
Siksi kannattaa se ilmoitus tehdä jo kuun puolivälissä. Maksamaan joutuu seuraavan kuukauden vuokran.
No, ainakin itse olen aina soittanut ensin. Tämä sen vuoksi, että jos vuokranantaja on esim. matkoilla, hän voi kertoa mihin osoitteeseen kirjallisen ilmoituksen voi lähettää. Ja vuokrantajahan voi olla vaikka muuttanut, joten puhelimitse hän voi kertoa, mihin osoitteeseen haluaa ilmoituksen (mikäli edes kirjallista ilmoitusta tarvitsee). Yleensä olen tiennyt muutosta vasta pari päivää ennen kuun vaihdetta, koska vasta tällöin on varmistunut seuraava asunto - minä en nimittäin koskaan maksele kahden kämpän vuokraa samaan aikaan, siis periaatteesta (sehän olisikin aika turhaa), eli ensin etsin uuden kämpän, josta vuokrasopimus alkaa vasta irtisanomisajan jälkeen.
Aika kusipäinen ja huono vuokranantaja on sellainen, joka tuolla lailla piilottelee. ja vuokralaisellahan voi olla muutakin tärkeää asiaa. Jos kerran asuntoa vuokraat, niin vastaapas myös siihen puhelimeen. Se kuuluu kuvioon, että sinun on otettava ne irtisanomisetkin vastaan, vaikka kuinka harmittaisi. Vai oliko tekstisi kenties joku provo?
mutta jos vain mahdollista, niin ole niin reilu, että ilmoitat pikkasen aikaisemmin, jotta vuokraisäntä voi hakea ajoissa uutta vuokralaista.