Monen, vähän jo vanhemman lapsen äidit - mikä on ollut ihanin ikä lapsilla, entä vaativin?
Lapsi nyt vuoden ja tuntuu aina, että nyt tämä ikä on ihanin.. 6kk tuntui että oi että, nyt vauva on ihanimmillaan, kunnes 8kk alkoi nojailemaan jalkaani vasten keittiöhommissa ja ottamaan ihan uutta kontaktia, ja taas ajattelin että onpa ihanaa, tämä on kyllä ihanin ikä, ja taas nyt 1-vuotiaana kun alkaa tulla sanoja ja juttuja, niin mietin että nyt on kyllä ihanaa, kun lapsen kanssa voi näin kommunikoida ja onpa ihana ikä ;D Jatkuuko tämä näin auvoisena, vai koska ihanat ikäkaudet ovat historiaa ja haikailen näitä aikoja? Uhmaikäisenä epäilemättä, mutta nekin ovat kuitenkin vain kausia..? Murrosikä..? No kun siitäkin päästään niin lapsi on (toivottavasti) kypsä ja tasavertainen aikuinen... Eli mikä ikä sinusta on ollut ihanin ja toisaalta vaativin nyt kun muistelen asiaa taaksepäin?
Kommentit (18)
1v-3v joku sais adoptoida ja palauttaa sitten kun on omatoiminen pukemisessa yms asioissa.
t: neljän äiti, lapset 16 v- 4 kk
Ehkä vauvaiässä sellainen 4-6 -kuinen, joka on ihan pikkuinen nyytti, mutta ottaa kovasti kontaktia ympäristöön. Taapertavat 1-vuotiaan askelet. Nukkuvat 2 -vuotiaat.
Myös murrosikäiset ovat ihania. Herkkiä ja äidinkipeitä vielä kasiluokalla, ysillä repäisevät itsensä toviksi irti ja rintaa riistää luopumisen tuska.
Olen päässyt helpolla tähän asti, ei ole tarvinnut sotia. Vanhin on 19.
5 lasta
Mulla rakkaus puristaa rinnassa tuota lasta, toistaiseksi ainokaista, kohtaan, enkä osaa ajatella että mikään ikä voisi olla hänen kanssaan jotenkin kamala. Odotan kaikkia kehitysvaiheita innolla, mutta yritän pysyä realistisena, että ehkä tämä ei aina niin auvoista tule olemaan.. ;)
ap
Ehkä vauvaiässä sellainen 4-6 -kuinen, joka on ihan pikkuinen nyytti, mutta ottaa kovasti kontaktia ympäristöön. Taapertavat 1-vuotiaan askelet. Nukkuvat 2 -vuotiaat. Myös murrosikäiset ovat ihania. Herkkiä ja äidinkipeitä vielä kasiluokalla, ysillä repäisevät itsensä toviksi irti ja rintaa riistää luopumisen tuska. Olen päässyt helpolla tähän asti, ei ole tarvinnut sotia. Vanhin on 19. 5 lasta
mutta näin jälkikäteen ajateltuna vaikein ikä mun mielestä oli 6kk-1.5-vuotias. Siihen väliin osui molemmilla lapsilla kova vierastaminen ja huonosti nukutut yöt.
Tätä olemme toistelleet jo yli kaksikymmentä vuotta :-) - eli eläneet milloin missäkin kohdassa "sitä ihan parasta aikaa lasten kanssa".
Joka iällä on ihanat puolensa, tai ainakin musta on ollut.
t. 5 lapsen äiti, nyt kotona vielä yksi alle kouluikäinen ja vanhin jo 21
8 v. ja tuntuu, että koko ajan on ihanampi :) Jutustelee ja pohdiskelee jo fiksuja ja kiinnostavia asioita, on jo iso ja omatoiminen, mutta tulee vielä myös syliin ja halailemaan, ihana poika :)
Vaikein aika hänen kanssaan oli vauvasta noin kolmevuotiaaseen, sitten alkoi helpottamaan.
Toka on nyt kohta 3-vuotias, ihanassa iässä nyt :) Hänen kanssaan tosin vauva-aikakin oli hieman helpompi kuin esikoisella, koska tämä oli tyytyväinen tapaus. Vaikein aika oli 1-2,5-vuoden aikana, kun oli niin vilkas ja touhuamassa koko ajan tihutöitä.. tekee niitä vieläkin mutta vähemmän kuin ennen. Ihana vesseli hänkin :)
Kuopus on tosin vasta alle vuoden, mutta hänen kanssaan on ollut kohtuullisen helppoa näin vauva-aikanakin.
Isommat ovat siis 9 ja 7 v.
Mutta aina lapset ovat olleet ihania ja rakkaita iästä riippumatta.
Ovat nyt 11v ja 10v.
rankinta ja vaativinta on 13v--->, ei lopu huolet ja murheet vaikka olisivat 20v ja enemmän. Ehkä kun todella ovat aikuisia kaikin tavoin, voi huokaista
minulla ei niin kovin montaa ole vain kolme. Vanhin tällä hetkellä 22v ja kiertämässä reppuselässä Aasiaa, tuntuu että tämä syksy on hänen kanssaa ollut vaikeinta, sydän räytyy ikävästä ja huolesta, vaikka ainakin viikottain jotain olen kuullut hänestä. Joka kerta kun tuntuu että olen huolesta sekaisin en kehtaa edes soittaa.
Toistaiseksi ihanin ikäkausi on sattunut vuosiin 9-12 v. Vauvat olivat ihania, leikki-ikäiset ihan mukavia mutta minä olen nauttinut eniten tästä vuorovaikutuksesta em. ikäisten lasten kanssa. Meillä on ollut huikeita keskusteluja, olemme aivan uudella tavalla voineet käydä vaikka missä lasten kanssa kun voi luottaa siihen, ettei kukaan saa itkupotkuraivaria väärään aikaan jne.
Tunnistan kyllä ajatuksesti ap tuosta, että joka ikä on tuntunut hyvältä sillä hetkellä.
mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän omaksi itsekseen, omaksi persoonakseen ja samalla ihanammaksi hän tulee. Rankinta oli vauva-ajan valvomiset ja 3-vuotisuhma.
Meillä 3 lasta, iät 15 v., 15 v. ja 12 v. Toistaiseksi ihanin ikäkausi on sattunut vuosiin 9-12 v. Vauvat olivat ihania, leikki-ikäiset ihan mukavia mutta minä olen nauttinut eniten tästä vuorovaikutuksesta em. ikäisten lasten kanssa. Meillä on ollut huikeita keskusteluja, olemme aivan uudella tavalla voineet käydä vaikka missä lasten kanssa kun voi luottaa siihen, ettei kukaan saa itkupotkuraivaria väärään aikaan jne. Tunnistan kyllä ajatuksesti ap tuosta, että joka ikä on tuntunut hyvältä sillä hetkellä.
Ehkä vauvaiässä sellainen 4-6 -kuinen, joka on ihan pikkuinen nyytti, mutta ottaa kovasti kontaktia ympäristöön. Taapertavat 1-vuotiaan askelet. Nukkuvat 2 -vuotiaat. Myös murrosikäiset ovat ihania. Herkkiä ja äidinkipeitä vielä kasiluokalla, ysillä repäisevät itsensä toviksi irti ja rintaa riistää luopumisen tuska. Olen päässyt helpolla tähän asti, ei ole tarvinnut sotia. Vanhin on 19. 5 lasta
ja siinäkin voi nähdä positiivisen puolen. Epänormaalia olisi sekin, jos lapsi loppuiäkseen jäisi äidin helmoihin.
tuohon ikään kun saisi ajan pysähtymään.
Nuorin on juuri tuossa iässä, muut 4 ja 8
Esikoisen kohdalla taas ei ikinä! Se on lapsen luonteesta kiinni täysin.
on ihana ikä. Aina eri tavalla. Mulla on lapset 9, 11 ja 13. Ihania, erityisiä, erikoisiakin kakaroita:-). Ehkä juuri siitä syystä, että nuo ovat jo noin isoja, haaveilen mielessäni iiiihanasta parivuotiaasta pallerosta;-D! Olihan sekin ikä hyvä. Totta kai myös pienen vauvan vielä syliini ottaisin, mielelläni. Mutta ei ikävää ikää olekaan..