Miksi sinä hankit lapsia?

Kaikki silti suunnitellusti tulleita. Ikää oli jo 32 vuotta, mentiin naimisiin ja tuntui vaan siltä, että haluaisin yrittää vauvaa. Veljelläni oli jo isoja lapsia, siskollani oli lapsia myös. Ei ollut vaikea päätös, sinänsä ihmetytti, kun tunsin oloni pettyneeksi, kun oli parit kuukautiset välissä. Raskaus oli raskaampi kuin luulin, arki oman lapsen kanssa on ollut erilaista kuin luulin, vasta kolmannen kanssa sellaista kuin olin ajatellut eli että lapset menevät siinä sivussakin ja pystyy tekemään omia asioita samalla kun lapset lähellä puuhaavat omiaan, tämä ei ekojen kanssa vielä onnistunut. Itse olin kyllästynyt elämääni ja kaipasin muutosta, siksi arjen rasittavuudet eivät niin harmittaneet ja rakkautta ja suuria onnen tunteita ne lapset myös tuovat. Elämä muuttuu, itse muuttuu, mutta paljon voi olla myös itsestä kiinni, esim. toi matkustelu, mua se ei kiinnosta, joten en mitään menetä, kun en matkustele ja ne, joita se kiinnostaa, matkustelevat lapsen kanssa lapsen ehdoilla. Enpä koskaan päätynyt pohtimaan valitsemiasi kysymyksiä, onhan siitä muutkin selvinneet, miksi en minä.

Sitten mies löytyi. Halusin lapsia, että voin rakastaa heitä,nähdä uusien ihmisten kehityksen, toteuttaa omaa äitiyttäni ja elää heidän kanssaan. En voinut koskaan kuvitella miten ihania he ovat. Ovat parasta mitä elämässäni on tapahtunut ja tekisin kaikkeni näiden kolmen eteen. Toivon heille niin paljon hyvää ja haluan olla hyvä äiti ja tukea heitä kasvuksi sellaisiksi ihmisiksi kuin ovat.

"hankkinut". Lapset ei ole hankintoja. Meille niitä vaan tuli 3 kpl. :)

Tiedän toki lapsettomuuden tuskaa läheltä seuranneena, että lapset eivät tule tilauksesta. Käytin tässä tapauksessa tietoisesti sanaa "hankkia" koska halusin ajatuksia nimen omaan niiltä, jotka ovat tietoisesti päättäneet, että lapsi saa tulla eikä niinkään niiltä, jotka ovat saaneet esikoisensa ehkäisyn pettämisen tai unohtumisen seurauksena (joilla se harkinta menee ehkä hieman eri polkuja kun se tapahtuu silloin kun alku on jo kohdussa).

Arvasin myös, että joku tähän jaksaa tarttua.

Itse en ole vielä koskaan tullut raskaaksi vahingossa enkä tarkoituksella, joten en voi vielä tietää voinkokaan koskaan tulla raskaaksi millään keinolla. Se on kuitenkin asia, johon mielestäni pitää suhtautua sitten jos se tulee ajankohtaiseksi omalle kohdalle. Ihan kuten lapsen sairaus tai kehitysvammaisuuskin. Tietysti tiedostan, että kaikki ei välttämättä mene normaalisti tai kuten itse toivoo ja suunnittelee (minkä tahansa suhteen), mutta mielestäni on turhaa murehtia sitä liikaa etukäteen. Elämässä on murheita muutenkin, ilman että niitä vielä keksimällä keksii etukäteen lisää.

Vastauksianne on mukavaa lukea!

Ap

että ei ne lapset ehkä sittenkään pilaa elämää. Olin sitten 26 v, kun eka syntyi hyvin lyhyen yrittämisen jälkeen. Muutos lapsiperheeksi otti kyllä koville, mutta on ollut hienoa seurata lapsen kasvamista. Toinen lapsi saatiin kolme vuotta myöhemmin ja silloin kaikki meni jotenkin luontevasti.



Lapset alkaa olla jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja voin omasta puolesta sanoa, että elämäni hienoimmat päätökset tein. En koe luopuneeni mistään tärkeästä, mutta olen saanut niin paljon. Ilman lapsia olisin ainakin ihmisenä v-mäisempi, nyt on pitänyt hioa pahimpia särmiä luonteesta.

Minusta tuntui, että ilman lasta minulta jää kokematta jotain äärimmäisen tärkeää, ja että ilman lasta en koskaan saa hyödyntää täysin lämmintä, rakastavaa ja huolehtivaa puolta itsessäni. Olin aivan oikeassa; mikään mitä olen kokenut, ei voita rakkautta lasta kohtaan enkä mistään ole saanut sellaista tyydytystä kuin lapsen hoitamisesta. Mä olen äitinä onnellinen sellaisella tavalla, jota en muuten olisi voinut saavuttaa.



Vasta lapsen synnyttyä tosin tajusin tällaisen päivänselvän asian, kuin että jokainen vanhenee ja kuolee. Olemme miehen kanssa menettäneet paljon läheisiä, ja tieto siitä, että meillä kasvaa tässä myös uusi elämä, uusi sukupolvi on helpottanut noiden menetysten hyväksymistä; sellaista elämä on että uutta elämää syntyy ja vanhaa sammuu. Lapsen kasvun seuraaminen tuo suurta lohtua monessa muussakin asiassa, joista elämässä joutuu väistämättä ajan kuluessa luopumaan.