Ei ole minun velvollisuuteni huolehtia vanhasta äidistäni.

Minä en ole ennenkään velvollisuuksista välittänyt.

anna tehtäväksi jollekin toiselle, pistä nimi ja osoite tälle henkilölle

En ole kysynyt kun ei ole kiinnostanut.

Onko äitisi kusipää?

En aio olla hänen kanssaan missään tekemisissä, hoitakoon joku muu.

kun ovat ämmän asunnosta tulevaa kalmanhajua menneet ihmettelemään. Hoitakoot muut sukulaiset hommat, minulle on turha soitella.

välinpitämättömyytesi vapauttaa sinut huolehtisen velvollisuudesta?



Niin, en voi tietää tilannettasi. Omani oli se, että minut huostaanotettiin jo lapsena äitini mielenterveysongelmien ja lastenhoidon laiminlyönnin vuoksi. Hän ei pitänyt minuun mitään yhteyttä (oli kuitenkin katkera, että häneltä lapset "syyttä" vietiin). En pitänyt minäkään, koska minulla oli oma elämäni, hyvä sijaiskoti jne. Sitten jossain vaiheessa aikuisikää iski syyllisyydentunto, että kyllä minun on hänet edes kerran tavattava, ennen kuin hän kuolee. Tapaaminen sujui suht hyvin, siitä lähtien olen puhelimitse ollut häneen yhteydessä noin pari kertaa kuukaudessa. Nykyisin hän soittelee myös itse. Läheisiä emme ole, mutta emme täysin vieraitakaan toisillemme.



Nyt hän alkaa siinä iässä, ettei itsekseen pärjää. Kyllä minä jotenkin koen velvollisuudekseni auttaa häntä saamaan kotipalvelua tai jotain vastaavaa, vaikka hän itse jääräpäisesti kieltäytyy avusta. Se on aika pieni vaiva (vaikkakin suuritöinen) hyvästä omatunnosta.



Mutta en minä tuomitse. Sinun lähtökohtasi ovat varmasti ihan toisenlaiset. Jokin sinua kuitenkin kaihertaa, koska aiheesta aloituksen teit. Toivon, että löydät ratkaisun asiaan.

Onk äitisi käyttäytynyt hyvin huonosti sinua kohtaan pitkiä aikoja?

Muussa tapauskessa tavallsiesti katsotaan, että sinun pitäisi auttaa häntä.

Onko hän auttanut sinua joskus?

Onk äitisi käyttäytynyt hyvin huonosti sinua kohtaan pitkiä aikoja?

Muussa tapauskessa tavallsiesti katsotaan, että sinun pitäisi auttaa häntä.

Onko hän auttanut sinua joskus?

niistä ihmisistä keitä inhoaa. Uhkasakollako ajattelivat minut äidistäni huolehtimaan pakottaa?

kannattaa purkaa tuo kantamasi viha pois, jos et halua jäädä katkeraksi. Oletko kertonut sukulaisille, jotka kehoittavat sinua huolehtimaan äidistäsi, mitä tämä on sinulle tehnyt?



Olet jäänyt vihaan kiinni ja silloin äidilläsi/menneisyydellä on edelleen valta sinuun. Ideaali tilanne olisi tietysti purkaa viha vielä äitisi eläessä (ei välttämättä suoraan äidillesi) ja ehtiä vielä kohdata hänet sen jälkeen.

minunkin äitini oli sairas kun olin lapsi (ja on edelleen) ja siki hän "pilasi lapsuuteni". Järjellä pystyn tämän tajuamaan. Emotionalisestiajaletten järjellä tajuamisella on kuitenkin aika vähän väliä: vaikka tiedän, että äiti teki sen parhaan, mihin kykeni, eikä mikään oikeastan ole hänen syytään, en silti pysty "antamaan anteeksi", vaan syytän häntä lapsuuteni pilaamisesta. En edes pysty erottamaan toisistaan sitä, mitä hän teki väärin (sairautensa takia tai omasta syystään) ja sitä, mikä kuuluu kaikkien lasten kasvamiseen ja tarpeellisiin pettymyksiin.

ehkä vielä joskus

jos yrittäisit edes käsitellä tätä asiaa muuten kuin ehdottomasti torjumalla. Nyt sinä tunnut olevan niin äitiäsi kuin koko sukuasi vastaan, olet piikit pystyssä kuin siili. Ymmärrän, että koet että sinua on kohdeltu huonosti ja väärin, "elämäsi on pilattu".



Menneisyydellä on toki vaikutusta ihmiseen, mutta se päätekijä ja vastuunkantaja omasta elämästäsi olet nyt sinä itse. Sinä muokkaat siitä sellaista kuin itse haluat (toki realiteetit huomioon ottaen, elämä ei useinkaan ole idols- ja lottovoittoja).



Minusta tuntuu, että olisit onnellisempi, jos päästäisit irti katkeruudesta, et jäisi siihen pyörimään. Se vaatii tietoista ajattelua, ehkä keskusteluapuakin. Et sinä suvullesi ja äidillesi ole mitään velkaa, itsellesi olet. Tämä on sinun ainutkertainen elämäsi, tee siitä hyvää myös itsellesi.

minunkin äitini oli sairas kun olin lapsi (ja on edelleen) ja siki hän "pilasi lapsuuteni". Järjellä pystyn tämän tajuamaan. Emotionalisestiajaletten järjellä tajuamisella on kuitenkin aika vähän väliä: vaikka tiedän, että äiti teki sen parhaan, mihin kykeni, eikä mikään oikeastan ole hänen syytään, en silti pysty "antamaan anteeksi", vaan syytän häntä lapsuuteni pilaamisesta. En edes pysty erottamaan toisistaan sitä, mitä hän teki väärin (sairautensa takia tai omasta syystään) ja sitä, mikä kuuluu kaikkien lasten kasvamiseen ja tarpeellisiin pettymyksiin.

ehkä vielä joskus

Toki sinulla on oikeus olla vihainen, ettet saanut lapsena sitä, mitä olisit tarvinnut: rakastavia vanhempia. Ja syyllisyys tulee varhaisesta hylkäämisestä: kokee ettei ole oikeutta olla olemassa ja suorittaa vaan "ostaakseen" olemassaolon oikeuden.

On jo puolivoittoa tajuta oma tilanteensa, mutta hyväksyntään ja anteeksiantoon pääsee vasta, kun on purkanut ne tunteet, joita ei lapsena voinut purkaa.

Olen käynyt nätä juttuja läpi psykologisessa vyöhyketerapiassa ja koen muuttuneeni sen myötä paljon. Vielä on matkaa todelliseen anteeksiantoon, mutta osasta menneisyyttäni olen jo vapautunut.

Tsemppiä kohtalotovereille! Alice Millerin "Lahjakkaan lapsen tragedia" kannattaa lukea.

Luovu kuitenkin katkeruudesta, anna hänelle mielessäsi anteeksi. Se vapauttaa sinut elämään omaa elämääsi. Et koskaan saa takaisin sitä äidinrakkautta, jonka menetit tai olisit tarvinnut. Hyväksy ,mutta myös se ,ettei mikään äitisi teko tai tekemättä jättäminen ole sinun syytäsi.



Voimia elämääsi!

Vanhemmat ovat velvollisia huolehtimaan lapsistaan. Muuta vastaavaa velvollisuutta ei ihmisellä ole, loppu on kiinni hyvästä sydämestä.



Minä en huolehdi vanhemmistani, koska he eivät täyttäneet omaa velvollisuuttaan, kun olin lapsi.

sinun omaa oloasi ja hyvinvointiasi auta, päinvastoin. Sinua kalvaa sisimmässä. Ehkä ensisijainen tehtäväsi nyt tosiaan olisi auttaa itseäsi kohti tasapainoista ja onnellista elämää. Ulkoisista puitteistasi en tiedä, mutta henkinen huono olosi huokuu jokaisesta viestistäsi.



Ei minulla ole sinulle antaa konkreettisia neuvoja, koska et selvästikään haluaisi ottaa niitä edes vastaan. No, sen verran voin yrittää sohaista sinua, että luulen että olisi sinulle hyväksi jos yrittäisit edes vaikka ottaa sen äitisi osoitteen selville (by the way, siitä aloitin itsekin). Sinä voit olla parempi ihminen kuin äitisi oli sinulle ja siitäkin voi saada jotain tyydytystä.

meitä hoitajia ketkä hoitaa kaikkia, niin kotona ja laitoksissa. Välittämättä siitä millaista elämää he ovat aiemmin eläneet.



Ja ei ole sinun velvollisuus huolehtia hänestä. ei se että hän on äitisi velvoita sinua häntä hoitamaan. nauti vain omasta elämästäsi.

että äitini on niin pahasti mielenterveysongelmainen,e ttä sekä minä että siskoni ei pystytä mitään muuta kuin hampaita kiristellen käymään kerran vuodessa hänen synttärikahveella....



Poden syyllisyyttää koska minulle on opetettu,, että jokainen hoitaa omat vanhempansa hautaan.. Mutta kun minä en henkisesti pysty... saan nykyään fyysisiä oireita kun tulen sieltä kahveelta tai hn soittaa tms......



Hän on ollut sairas jo vuosikausia ja myös "pilannut meidän lapsuuden" mutta meille siskoksille asia valkeni vasta aikuisena lopullisesti.. Niin kierosti hän on sairas:(



Kertokaa siis mikä on minun velvollisuuteni....

lapsi sanoo aikuisena, että äitini pilasi lapsuuteni...